Keikkarapsa: Aallokko, aallokko kutsuu

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi to 8.12.2016 MS Eckerö Finlandia, Tallinna-Helsinki

Black Friday on maailman tarpeettomin amerikkalaisen hapatuksen läpikaupallinen ilmentymä, ja sitä tulisi boikotoida kaikin mahdollisin tavoin. Eikun oho, Eckerö Line myy risteilymatkoja Tallinnan laivalle eurolla per lärvi! No okei, jos nyt sen verran annettaisiin pikkusormea kaupallisuuden pirulle ja ostettaisiin pari sellaista edestakaista reissua, ja mitä jos otettaisiin ne reissut juuri sille päivälle kun Anssi Kela orkestereineen on ilmoittanut seilaavansa niillä samoilla laineilla? Erinomainen ajatus! Ja oho, Black Fridayn kunniaksi myös Levykauppa Äx laittaa jonkun mustiin pukeutuvan miehen fanituotteita tarjoukseen, joten se sitten siitä ”Älä osta mitään” päivästä, laivaristeilylle nyt tietysti tarvitaan ainakin uusi huppari…

Merelle lähtöpäivä on kaunis ja kohtalaisen tyyni, mutta edellisten päivien kovat tuulet ovat tehneet kivoja maininkeja Suomenlahden keskelle. Ai että, nyt keinuttaa hauskasti! Mitenköhän keikka sujuu tässä kelissä? Mutta siihenhän on vielä aikaa. Ensin tuttuun tapaan häiritsemme keulabaarissa roudausta ja ihmettelemme tavaroiden outoa järjestelyä lavalla. Sinne kapuaa yllättävän pian joku aivan väärä bändi ja aloittaa keikkansa. Apua, olemmeko me sittenkin väärällä laivalla? Ei hätää, tämä on laivan tämän viikon tanssiorkesteri Riskit herrat, joka heittää settinsä nyt jo menomatkalla ja lavan pitäisi olla paluumatkalla vapaa sille orkesterille, jota me varsinaisesti olemme tulleet katsomaan. Koska meillä on tässä mukava seitsemän hengen pöytä, jäämme tähän seuraamaan koko tämänkin keikan. Ihan ok porukka tanssiorkesteriksi, ja laulaja-kitaristi vetelee välillä oikein mukavia kuvioita.

Keulabaarissa istumisen lisäksi matkan aikana ehditään somettaa, käydä syömässä, tehdä tax free -ostoksia, kävellä laivan keinuvia käytäviä pitkin ja hengailla muuten vain risteilyn kohokohtaa odotellessa. Arvaatteko muuten montako matkustajaa tämä laiva vetää? Väärin, ei suinkaan 1972 henkeä vaan peräti 2080 matkustajaa! Kun mukana on hyvää seuraa itse tietokilpailuvastaavasta alkaen ja risteily on vain minisellainen ilman yöpymistä, laivakuolema ei pääse iskemään vaan tällä kertaa aalloilla tosissaan viihdytään. Yllättävän pian onkin jo aika käydä valitsemassa itselleen sopiva paikka keikkalavan etukaiteelta, koska kohta alkaa tapahtua. Faniryhmämme risteilyvastaava vetää mustan tonttulakin päähänsä ja mukavan kutkuttava keikanodotustunnelma nousee huippuunsa.

Teknikot ovat jo paikoillaan, ja tänään Esa on äänipöydän ääressä ja Pave hoitaa kitarateknikon pestiä. Ja nyt, sieltähän ne tulevat, iik! Bändi nousee lavalle tuttuun tapaan Ville etunenässä, Pave ojentaa Anssille (joka ehti jo matkallaan lavaa kohti päästä poseeraamaan parissa kaverikuvassa) punaisen Gretschin ja Milla polkaistaan käyntiin. Oi, kivasti lähtee! Baarin pöydät sekä lattialla että parvilla ovat täynnä, mutta tanssilattialla on tässä vaiheessa vain etuaitaan nojailevat ja heidän takanaan heiluvat pari kourallista väkeä. Anssi muistuttaa katsojia siitä, että lattia tykkää jos sitä käytetään, ja johan jengeihin tulee vipinää ja parketti alkaa täyttyä!

Anssin kitara ja Villen rummut kuuluvat tähän vakiopaikalleni (Anssin ja Antin välissä etuaidalla) niin hyvin kuin vain voi, mutta mikään muu oikeastaan ei. Sehän oli helposti arvattavissa, kun katsoi, miten baarin lasiseinään kiinnitetyt ämyrit oli suunnattu, mutta mitäs pienistä, varsinkin kun Anssin ja Antin laulut kuuluvat tähän ihan suoraankin, ilman vahvistusta. Sitä paitsi kun se tanssiorkesteri soitti, kiipparit eivät kuuluneet meille oikeastaan lainkaan vaikka istuimme kohdassa, jonka olisi pitänyt olla noin teoriassa se ihanteellisin hifikorvaisen rokkipoliisin valvontapaikka ja se bändikin oli vain kolmimiehinen. Parempihan tämä soundi on kuin heillä, Esa tekee selvästi parhaansa vaikka nämä merelliset kapakkaolosuhteet ovat mitä ovat!

Keikka etenee lyhyiden välispiikkien ja erinomaisten hittien kautta: Puistossa, Levoton tyttö. Kitarabattle koreografioineen mahtuu kuin mahtuukin jopa tälle pienelle, puolipyöreälle lavalle jossa ei juuri vapaata tilaa ole, vaikka Villellä on käytössään normivarustuksen sijasta tanssiorkesterin pieni rumpusetti muutaman oman lisärummun kera. Karhunelämää, jonka pidempi alkujuonto bändin esittelyineen saa yleisön humalaisemman ja metelöivämmän osan karjumaan ties mitä omia asioitaan Anssille vaikka se tyyppi, joka kovaäänisesti toivoi Nummelaa jo ennen kuin edes Milla ehti alkaa, on onneksi tainnut jo vaieta tässä vaiheessa.

Oman paikan pitäminen etuaidalla vaatii taas kerran jonkun verran kyynärpäiden käyttöä, mutta tällaiset pikku häiriöthän vain lisäävät keikkatunnelman kiihkeyttä. (No jos sun todella tarttee tunkea just siihen, tule nyt sitten hetkeksi, ota se valokuva tai pari ja häivy! Ai sä tunget vielä enemmän, potkit mun kaverini pois aidalta kokonaan ja rupeet ottaan ihan videota? Kas, biisissä tulee just hyvä kohta, kädet ylös vähän vauhdikkaammin ja vähän leveämmin kuin tavallisesti – oho sori, en kai vain vetäissyt sua kunnolla kyynärpäällä kamerakäteen ja pilannut videotasi? Jaa, sä loukkaannut ja päätät nyt lähteä takaisin vähän taaemmaksi? Kuule, ihan hyvä päätös…)

2080-luvulla, Petri Ruusunen, Musta tuntuu multa. Hittiä hitin perään, kädet liikkuvat ja porukat laulavat mukana juuri kuten pitääkin. Enää ei edes keinuta, sillä ollaan jo saariston suojissa ja laiva alkaa lähestyä Helsingin Länsisatamaa. Laivakeikkojen tuttuun tapaan tässä vaiheessa seuraa rajua harvennusta katsojien massoissa, sillä tax free menee kohta kiinni, eikä perusmatkustajan laivamatka voi olla täydellinen jos ei saa huojuvien kaljakärryjen kanssa talvitakki päällä jonottaa laivasta ulospääsyä vähintään puolta tuntia.

Me, joille ei ole yhtä tärkeää noudattaa meriliikenteen kirjoittamattomia sääntöjä, jatkamme lavan edessä tanssimista, sillä nyt on menossa Nostalgiaa, nyt liikutaan! 1972, ja liikutaan vielä enemmän! Anssi, Tuomas ja Antti yltyvät sellaisiin loikkiin että tässä alkaa jo pelätä kuka törmää ensimmäisenä ja kehen. Tämähän on hauska keikka! Antti taitaa jossain vaiheessa tallata Tuomaksen kitarapiuhan päälle pahemman kerran, ja siitä seuraa luonnollisestikin kunnon tappelu kun vasemman ja oikean nurkan sankarit uhittelevat ja tönivät loppubiisin ajan toisiaan Anssin selän takana. Saara virnuilee kosketinpatteristonsa yli, ja välillä Tuomaksella ja Villellä on jotain omaa kivaa rumpujen luona. Laivan jo lipuessa satamaan saadaan vielä kuulla komea Nummela.

Valtaosa katselijoista poistui äkkiä keikan päätyttyä, joten Anssilta riitti enemmän aikaa meille paikalle jääneille. Anssi poseerasi kaverikuvissa, halaili, jakoi nimmareita ja pinssejä ja ehti jutustellakin hetken. Anssille ja bändille toivoteltiin jo hyvää joulua (koska valtaosa meistä ei taida nähdä heitä ennen kuin joskus ensi vuonna) samalla kun taas yritettiin keksiä uusia luovia tapoja olla roudauksessa häiriöksi. Kiitos taas kerran teille tästä keikasta ja kiitos koko kuluneesta vuodesta Anssille, bändille ja tietenkin myös kaikille teknikoille! Nähdään taas ensi kerralla!

Settilista

Milla
Puistossa
Levoton tyttö
Flowers on the Steps of Eduskuntatalo (kitarabattle)
Karhunelämää
2080-luvulla (Sanni cover)
Petri Ruusunen
Musta tuntuu multa
Nostalgiaa
1972
Nummela

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.