Nolla

| Aiheet: Musiikki | Kirjoittaja:

Musiikkipuotiin lävähti juuri uutta asiaa: Nollan alkuperäinen, vuonna 1999 äänitetty versio.

Äänitin Nollan pian Pekka ja Susi -yhtyeen hajoamisen jälkeen. En kai silloin erityisemmin perustanut kappaleesta, arkistoin sen muiden tekemieni demojen joukkoon ja unohdin sinne.

Vierähti yli kymmenen vuotta. Eräänä päivänä avasin vanhoja cd-r -levyjä täynnä olleen pahvilaatikon. Yhden levyn kannessa luki Nolla. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä mihin tuo Nolla liittyi, otin cd:n kotelostaan ja laitoin sen soittimeen.

Mitä hemmettiä? Ämyreistähän kajahti kelpo musiikkia!

Ilahduin Nollan löytämisestä niin paljon, että päätin äänittää sen uudestaan vuonna 2010 julkaistulle kokoelmalevylleni. Tämä on kuitenkin se alkuperäinen, kodin peräkammarissa laatimani tallenne. Historian suhinaa: tässä kuullaan sooloartistin hapuilevia ensiaskeleita.

Voit ottaa Nollasta 45 sekunnin tyypit tämän sivun oikeassa yläkulmassa olevasta soittimesta. Sen jälkeen suosittelen lämpimästi biisin lataamista Musiikkipuodista, kuluttajaystävällinen hinta on yksi euroa.


Kommentit

  1. Voi, mä ostaisin tästä vaikka nokkahuiluversion jos sellainen olisi tarjolla, on tämä niin ihana! Vielä täytyy tyytyä tuohon pelkkään näytteeseen, kun alkuviikon ”shokkihoitoni” jälkeen olen majaillut äitini hellässä huomassa ja tää äidin kone on osittain ihan jumissa, eikä tällä kyllä uskalla mitään ostella…kotoa sitten kyllä! 🙂

  2. Ai niin, Musiikkipuotini teknisestä toteutuksesta vastaavalta Equal Dreamsilta tuli tänään seuraavanlainen viesti:

    ”Palveluntarjoajamme päivittää järjestelmiään lauantaina 5.3.2011 23:00-06:00. Tuolloin saattaa tulla katkoja myös meidän palveluissa eli upotetut kaupat eivät silloin toimi. En myöskään saa mitään siistiä virheilmoitusta niihin vaan palvelimelle ei vaan saa yhteyttä. Palveluntarjoajan mukaan katkot kestävät minuuteista tuntiin.”

    Eli ensi yönä saattaa ilmetä häiriöitä. Jos kuitenkin rekisteröidyt ostotapahtuman yhteydessä Equal Dreamsin käyttäjäksi, niin saat ladattua ostoksesi myöhemminkin vaikka piuhat sattuisivatkin menemään lataamisen aikana hetkeksi poikki.

  3. Ostettu on, ou jee! Kiitos taas tästäkin helmestä! Tämä kuulostaa ajoittain siltä kuin laulaisit tätä rööki huulessa siellä kotisohvalla! Siis positiivisessa mielessä -ei saa suuttua! 😉

  4. Näytteen perusteella uutta versiota röyhkeämpi ja parempi. Pidän muutenkin paljon tuosta kymmenen vuoden takaisesta saundistasi.

  5. Aika hyvä… Tosin, pidän itse jonkin verran enemmän tuosta uudesta versiosta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.