Viisas hyttynen
Olipa kerran hyttynen, joka oli viisaampi kuin muut. Se huomasi sääskitovereidensa jäävän liian usein suurten läpsähtelevien käsien listimäksi, joten se päätti kehittyä toimessaan muita paremmaksi. ”Keksin uuden, turvallisemman menetelmän saalistaa”, hyttynen tuumaili viekkaasti: ”Minusta tulee kaikkien aikojen paras verenimijä!”
Ensimmäisen viikon hyttynen käytti muiden tarkkailuun. Se katsoi kauhukseen kuinka kymmenistä kavereista jäi jäljelle vain märkiä länttejä valtavien käsipommien iskeydyttyä kesken kiivaimman imeskelyn. ”Noin hirvittävää joukkotuhoasetta vastaan ei voi taistella voimalla – ne päihitetään ainoastaan ylivertaisella älyllä”, hyttynen päätteli.
Sivusta seuratessaan se havaitsi, että läimäytyspommin laukaisi yleensä toinen kahdesta tekijästä: hyttysten siivistä kuuluva ininä tai imukärsän ihoon työntämisestä aiheutuva pistos. ”Jos kykenen eliminoimaan nuo häiriötekijät, niin maailma on minun”, hyttynen ajatteli helpon veren mahdollisuudesta huumaantuneena.
Toisella viikolla hyttynen alkoi hioa uudenlaista saalistustekniikkaa. Se huomasi, että lentämisen sijaan kohdetta kannatti lähestyä pudottautumalla: kun lensi saaliin päälle ja pudottautui sitten alas, kohteen pystyi yllättämään täysin ilman ääntä. Hyttynen harjoitteli uutterasti oppiakseen laskeutumaan jaloilleen ja tähtäämään iskunsa juuri haluamaansa kohtaan.
Äänettömän hyökkäyksen lisäksi piti selättää myös pistoksen ongelma. Kollegoidensa yrityksiä ja erehdyksiä tarkkailtuaan hyttynen oli pannut merkille saalin ihossa olevan kohtia, joissa tuntoaisti oli hiukan heikompi. Esimerkiksi korvalehti näytti olevan tällainen paikka. Hyttynen harjoitteli tuulessa huojuvan tulppaanin kanssa, kunnes osasi pudottaa itsensä kolmen metrin korkeudesta suoraan sen terälehtien sisään. Sen jälkeen korvalehdelle laskeutuminen oli toukkien leikkiä.
Kolmen viikon jälkeen viisas hyttynen oli vihdoin valmis – nyt se pystyisi imemään saalistaan verta tämän huomaamatta mitään. Hyttynen tunsi jo elämän eliksiirin suloisen maun kärsässään. ”Minusta tulee kaikkien aikojen lihavin hyönteinen”, se hekumoi voitonriemuisena.
Silloin hyttynen kuoli. Niiden elinikä on kolmesta neljään viikkoa.
No voi hyttysparkaa 🙁
Vähän kuin ihmisen elämä; pelkkää odottelua ja kyttäystä, kunnes arkku imaisee mukanaan.
Hyttyset kestää kuulemma hyvin alkoholia ettei vaikuta heihin vaikka miten paljon olisi promilleja veressä.
Jos tämä juttu analysoitaisiin taiteen mukaan, niin saattaisi olla, että kirjoittaja (=jumala, välttämättä ei sama kuin biografinen jutun kirjoittaja, mutta…) ei diggaaa verenimijöistä.
Kukas niistä muuten tykkääkään?
Mahtava tarina, mutta eikös siinä ole yks ongelma? Pitäähän tämän kaverin olla jotai imenyt jotta se sen kolme viikkoa oli jaksanut hautoa suunnitelmaansa?
Aivan liian realistinen iltasaduksi, mutta taidan nukahtaa silti.
@Olli P.: Viisas hyttynen söi kolme viikkoa pelkkiä retiisejä.
Olli P. On tehnyt aiheesta loistavan biisin. 🙂
Ei taida vaan löytyä netistä mistään. Ehkä vois upata youtubeen 😀
Olkaa hyvät 😀 http://youtu.be/2wuZPkCi4zM
Viisas hyttynen taisi kuitenkin kuolla ilmeisen onnellisena, hyvä niin! 😉
Vai menikö se niin, että hyttynen suunnitteli vielä elävänsä ja tekevänsä, mitä hyttysen kuuluukin mutta kuoli ennen kuin ehti toteuttaa elämänsä tarkoituksen?
”Et osaa tehdä hyttystä. Hyttynen osaa. Osaat tappaa hyttysen. Hyttynen ei osaa.” (Markku Envall)
Olen ymmärtänyt, että hyttynen voi pistää vain kerran elämänsä aikana.