Liikennekulttuurista

| Tagit: | Aiheet: Huomiot, Mielipiteet | Kirjoittaja:

Käyn yleensä lähikaupassani polkupyörällä, nyt teki kuitenkin mieli kävellä. Kävellessä on hyvä pelata päänsä sisällä tetristä rakenteilla olevien laulujen sanoilla. Olen huomannut, että fillarin selässä se ei onnistu, siksi valitsin jalat.

Suoritin ruokaostokset mallikkaasti, tällä kertaa en edes unohtanut maksuvälineitä kotiin. Tallustelin ostoksineni kävelytietä pitkin hyvillä mielin takaisin kotia kohti.

Kävelytie risteytyi, minun reittini vei vasemmalle. En tunne tieliikennelakia aivan pilkulleen, mutta ymmärtääkseni Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, sellaista tulisi kaiketi noudattaa myös kevyen liikenteen väylillä. Koska en kuitenkaan nähnyt tiellä muita liikkujia, niin aloin ryhmittyä ostoskasseineni tien vasemmalle puolelle, paarustaakseni risteyksen hiukan vähemmin askelin.

Mutta äkkiä tilanne olikin päällä: suunnasta, johon olin astelemassa lähestyi kovaa vauhtia jonkinlainen kilpapyöräilijä. Fillari oli vauhdikkaan näköinen, kapearenkainen menopeli. Ajaja oli sonnustautunut kengistä kypärään asti ammattimiehen vehkeisiin; asu nuoleskeli vartaloa, silmien verhona olivat virtaviivaiset aurinkolasit.

Pyöräilijän nähdessäni yritin arvuutella hänen reittiään: oliko hän jatkamassa eteenpäin, vai kääntymässä minun suuntaani? Fillarimies oli jo melkein risteyksessä eikä näyttänyt oikealla kädellään minkäänlaista suuntamerkkiä, joten totesin hänen olevan varmaankin menossa suoraan. Jatkoin askellustani valitsemallani linjalla.

Yllättäen pyöräilijä kuitenkin päättikin kääntyä. En osannut varautua tähän, koska merkkiä ei ollut tullut. Huomasin äkkiä seisovani kutakuinkin tien tukkona. Pyöräilijä joutui hiukan jarruttamaan ja tekemään kohdallani pienen väistöliikkeen.

Tämä kiehautti luonnollisesti polkijan tunteet, menettihän hän välikohtauksessa ehkä yhden tai kaksi arvokasta sekuntia. ”VOI HELVETTI MIKÄ JÄTKÄ!” teiden ritari huusi turhautuneena ohitusta suorittaessaan. Sitten hän olikin jo poissa.

Episodina tuollainen on tietysti sieltä mitättömimmästä päästä. Minä kuitenkin apeuduin – miksi jostain noin vähäisestä pitää alkaa rähjätä ventovieraalle ihmiselle? Kyllä: minä olin hiukan pyöräilijän tiellä, pysyttelemällä tien oikeassa laidassa olisin tarjonnut paremman tilan ohitukseen. Pahoitteluni tästä. Mutta olisi fillarin päältäkin voitu hiukan ojentaa oikeaa rannetta ja näyttää minulle mihin ollaan menossa, olisin silloin älynnyt tehdä tilaa.

Katsoisin, että vikaa oli molemmissa. Kuitenkin vain toinen käyttäytyi kusipäisesti. Pyöräilynhän pitäisi olla mahtava asia – miksi nähtävästi aktiivinen harrastaja suhtautui ajamiseensa niin kiukkuisesti?

Jatkaessani allapäin taivallustani mietin liikennekulttuuria. Mikähän siinäkin on, että tien päällä operoidaan niin kookkailla tunteilla? Autoilijat puivat nyrkkiä ja vilkuttelevat vihaisesti valoja toisilleen. Jalankulkijat potkaisevat autoa, jos tämä on ruuhka-aikana jäänyt risteyksessä osittain suojatien päälle. Autoilija ajaa torvi soiden lähes kiinni pyöräilijässä. Jalankulkijat ja pyöräilijät ovat keskenään käytännössä avoimessa sotatilassa.

Ihme meininkiä.

Eikö olisi parempi jos kaikki ottaisivat liikenteessä hiukan lungimmin? Kaikki olisi luultavasti kivempaa, jos ottaisimme toisemme huomioon ja kunnioittaisimme myös eri tavoilla liikkuvia kulkijoita. Tämä on tietysti vanha virsi, mutta sen sanoma on edelleen relevantti. Virheitä luonnollisesti sattuu kaikille, kannattaako sellaisten vuoksi ajautua itkuraivareihin? Aika harvoin kyse on kuitenkaan mistään sen kummemmasta kuin muutaman sekunnin menettämisestä.

♠    ♠    ♠

Kun nyt tässä nähtävästi tulee avauduttua liikenneasioista, niin jatketaan vielä hetki. Minä käytän liikenteessä kolmea eri hattua: talvikaudella olen jalankulkija, kesäisin pyöräilijä ja välillä pakon sanelemana myös autoilija. Kaupungilla liikkuessa ylivoimaisesti vaarallisimmat kokemani tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa olen fillaroinut erikseen merkittyä pyöräilykaistaa, kun äkkiä jalankulkija on täysin arvaamatta loikannut suoraan eteen. On ollut hyvää tuuria, ettei tuollaisessa oli pariin kertaan käynyt kehnosti.

Vetoankin kaikkiin jalankulkijoihin: kunnioittakaa pyöräkaistoja. Älkää kävelkö niitä pitkin, ja kun lähdette ylittämään sellaista, niin katsokaa ensin molempiin suuntiin – aivan kuin katsoisitte autotietä ylittäessännekin.

Tätä samaa kunnioitusta vaaditaan tietysti pyöräilijöiltäkin: joka paikkaan ei välttämättä kannata polkea isoimmalla vaihteella vaikka katuun olisikin maalattu munamankelin kuva. Ja jos joskus on pakko ajaa pieni matka jalkakäytävällä (valitettavasti Helsingissä on paikkoja, joissa liikennesuunnittelu ei ole ajan tasalla), niin tehtäköön se kävelijöiden ehdoilla – tarvittaessa vaikka taluttaen. Eipä ole juuri mitään urpompaa kuin jalkakäytävällä ajava pyöräilijä, joka karjuu kävelijöitä väistämään alta pois.

Pelisilmää puolin ja toisin, sitä tarvittaisiin.

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa. Käytän itse myös kaikkia kolmea liikkumismuotoa. Olen huomannut autoillessa, että jotkut pyöräilijät, onneksi vain pieni osa, eivät ole valmiita luopumaan oikeuksistaan piiruakaan vaan ajavat mielummin vaikka auton alle. Jos kaikki autoilijat noudattaisivat samaa logiikkaa, voisi huoletta ajella kuorma-autojen & bussien eteen asenteella ”olen kuitenkin oikeassa”.

    Toivoisin siis enemmän joustavuutta liikenteeseen – kaikilla on kauhea kiire niihin seuraaviin punaisiin liikennevaloihin odottamaan! Muistakaa myös turvaväli!

  2. Täyttä asiaa. Ja meillä on käsittääkseni edelleen voimassa laki, joka salliin jalankulun tien reunassa, kummalla puolella tahansa.

    Itse olen onnistunut lungiuttamaan autolla ajoani, eli päästän kiilaritkin väliin ja moikkaan heitä vielä, siltä varalta jos vaikka sisäisesti ajattelivat kiittää. Pyöräillessäni kilkutan kelloa jos se on turvallisuuden kannalta perusteltua ja huikkaan aina kiitoksen väistyville jalankulkijoille. Jalkakäytävällä en aja, mielummin autojen seassa.

    Mutta anna olla, jos kävelen pitkin huomattavan kapeaa jalkakäytävää ja takaa kuuluu kellon ärsyttävää kilkatusta. En väistä, korvista nousee savua ja kielenpäältä saattaa jopa karata kivahdus ”tämä on jalkakäytävä!”. Mikä siinä on, että tämä yksi asia niin kovasti korpeaa? No, lupaan tehdä itseni kanssa töitä jotta ensi kesänä pomppisin puskaan tahi autotielle tehdäkseni tilaa näille kilkuttajille…tai sitten en.

  3. Pyöräilijöiden erottaminen jalankulkijoista ja autoilijoista auttaa huomattavasti turvallisuutta ja matkanteon jouhevuutta. Copenhagenize nimisellä http://www.copenhagenize.com/ siistillä pyöräblogilla puhutaan Kööpenhaminan pyöräilykulttuurista. Kaupunki on 30 vuoden sisällä muuttunut autontäytteisestä liikennesumasta pyöräilytaivaaksi. Kaupungin sisällä 55% prosenttia valitsee pyörän kulkuneuvokseen ja 33% kantakaupungin ulkopuolelta tulevista.

  4. Ihmisten liikennekäyttäytyminen on monesti ällistyttävää. Kuinka fiksuilla ja tasapainoisilla kansalaisilla on yhtäkkiä pipo kireällä ja niin kauhea muka-kiire jonnekin, että turvallisuus ja liikennesäännöt nopeusrajoituksineen ja väistämisvelvollisuuksineen unohtyvat tyystin?

    Jalankulkija aiheuttaa harvoin kaaosta vauhdillaan, mutta liikennevaloja ei kunnioiteta, eikä suojateitä käytetä. Itse ajan bussia, ja terminaalien ajoradoilla saa olla jatkuvasti väistelemässä suin päin säntäileviä tyyppejä. Esimerkiksi peruuttavan tai peruuttamaan lähtevän linja-auton taakse käveleminen on helppo tapa päästä sairaalaan tai hengestään, kuskilla kun ei ole mahdollisuutta nähdä suoraan perän taakse.

    Pääosa porukasta ajaa ja kävelee varmasti juuri niin kuin kuuluukin, ja ainakin itse olen ottanut sen linjauksen, etten riskeeraa liikenteessä itseäni, kyydissäni olevia matkustajia enkä ketään muutakaan. Ei mulla ole kiire mihinkään, eikä kyllä innostusta sakkojen maksamiseenkaan. Samaa suosittelen kaikille, olitpa jalankulkija tai ammattikuljettaja.

  5. Minua ei haittaisi yhtään jos Helsinkiä vietäisiin Jusan mainitseman Kööpenhaminan suuntaan. Juuri viime viikolla uutisoitiin, että Suomessa työmatkapyöräily on huomattavasti vähentynyt 80-lukuun nähden. Nykyisin neljä viidestä kulkee yli kolmen kilometrin työmatkan fillarin sijasta autolla tai bussilla:

    http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/tyomatkan_polkeminen_monelle_jo_uroteko_2798608.html

    Minun on todella vaikea käsittää tuota lyhyiden matkojen autoilua, varsinkaan jos ei ole edes tavaraa, jota pitäisi saada kuljetettua. Erityisesti Helsingin keskusta-alueella fillari on autoa nopeampikin kulkupeli.

    Pyöräilen kotoa Käpylästä keskustaan 20 minuutissa: koko matkan radan vartta pitkin kevyen liikenteen väylää, ilman ainuttakaan liikennevaloa. Ruuhkassa autolla menee samaan matkaan helposti tuplatenkin aikaa – ja perille päästyä alkaa parkkipaikan metsästys. En näe minkäänlaista järkisyytä sille miksi minun pitäisi hyvissä sääolosuhteissa autoilla kymmentä kilometriä lyhyempiä matkoja. (Paitsi silloin, kun pitää roudata soittovehkeitä johonkin.)

  6. Ei muuta kuin muutto Ouluun. Täällä pyöräillään paljon. Ja yhtä tiukkapipoisesti kuin muuallakin 🙂 Itse poljen 8 kilometrin työmatkan päivittäin kesällä ja talvella. Mopot on onneksi aika lailla nyt poistuneet pyöräteiltä, mutta kyllä sinne monenmoista törttöilijää mahtuu sekaan. Sekä liikkennesääntöjen noudattajia. Ja se on kyllä totta, että kun joku törttöilee liikenteessä niin kyllä siinä nopeasti verenpaine kohoaa. Pitäis monesti malttaa mielensä, mutta helposti kirosanat suusta lentelee. Viimeksi tänä aamuna kun auto yritti päälle ajaa…

  7. Anssi, entäs talvella? En itsekään ymmärrä autolla keskustaan ajavia, ellei työ ole liikkuvaa ja ns. työajoa jatkuvasti. Entäpä jos asuu Käpylässä ja pitää mennä töihin vaikkapa Malmille? Kyllä ketuttaisi ajaa vesi/räntäsateessa pyörällä töihin. Ja jos työ on vaikkapa fyysistä työtä, on päivän päätteeksi mukavaa, jos kotimatkaan ei tarvitse kuluttaa omia (vähäisiä) energiavaroja. Kysehän on vain mukavuudenhalusta ja helppouden etsimisestä. Tämä on tietysti ympäristön kannalta ongelmallista.

    Ja mitä tulee julkisen liikenteen toimivuuteen, niin mielestäni on järkyttävää, että Helsingin Roihuvuoresta Käpylään kestää melkein tunti julkisilla. Tämä tuli todettua viime lauantaina, kun kävin Käpylän elojuhlissa. Niin ja se tunti meni vaikka suunnitteli matkan etukäteen. Autolla vastaava matka 17 min. Tämän vuoksi en niinkään tuomitse töihin autolla ajavia.

  8. Maantiepyöräilijänä, joka myös juoksee ja asiointikävelee kevyen liikenteen väylillä ja ulkoiluteillä, olen ottanut tavaksi näyttää suuntamerkkiä aina kun siihen on aihetta. Se voi tietenkin olla hivenen koomista, mutta kun vastaantulijaan saa katsekontaktin, jo aivan pienellä kädenliikkeellä tai sormenojennuksella voi tehdä omat aikeensa selväksi ja kohtaaminen on molemmille osapuolille miellyttävämpi.

    Kuvaamassasi tapauksessa pyöräilijä olisi ehkä voinut paikata oman erheensä – suuntamerkit eivät tosiaan ole pelkästään autoja tai toisia pyöräilijöitä varten – vielä jälkeenpäin pienellä pahoittelevalla eleellä, mutta toiset meistä ovat tosiaan urpoja, kuten ainakin ennen tavattiin sanoa.

  9. Niin, suomalaisten liikenneasenne tuntuu olevan tyyliä: väistäkää, minä tulen nyt!! Ja suuntamerkkejä ei tarvitse käyttää, eihän se ole muille kuulu, minne minä olen menossa….
    Oon meinnanut parikin kertaa jäädä pyörällä auto alle, vaikka risteyksessä on palanut jalankulkijoille vihreä. Onneksi on pienenä oppetettu katsomaan tietä ylittäessä molempiin suuntiin.

    Nippelitiedon hallitsijana voin muuten kertoa, että lain mukaan jalankulkijoiden tulisi käyttää tien vasenta laitaa. Itsellekin on näin lapsena opetettu. Kaupungeissa kuitenkin huomaa, että suurin osa ihmisistä kuitenkin kävelee aina oikeella puolella, joten -saatuani muutamia mulkaisuja =D – mäkin noudatan nyt tässä asiassa yleensä valtavirtaa.

  10. Se kummalla puolella tietä kuljetaan riippuu ihan tiestä. Jos on jaettu pyörätie/jalkakäytävä on se osoitettu viivalla kumpi puoli on kumpi. Jos ei ole jaettu, vaan yhdistetty, voi kävellä ”ihan miten huvittaa”. Suomessa kyllä yleensä oikeanpuoleinen liikenne on suositumpi. Autotien laidassa pitäisi kai kävellä vastaantulevan liikenteen suuntaan, eli vasemmalla.

  11. Just joo, kauheen ”kivaa” suhtautumista kanssaihmisiin. Mä en kyllä tajua mihin joidenkin ihmisten käytöstavat on kadonneet vai onko niitä ollut alkuunkaan. Vaikka ajattelisikin, että ”helvetti, mikä jätkä” -onko se pakko mennä sanomaan ääneen..Kai siitä sitten tulee jotenkin hyvä mieli, kun pääsee sanomaan rumasti.

    Jotenkin olen ollut huomaavinani, että kaikista kovimmat kiihkoilijat(ei tietysti kaikki) tässä tapauksessa varmaankin jonkinsortin ”himopyöräilijä”, asettavat itsensä usein jotenkin jalustalle sen oman tekemisensä kautta, että muilla tai muiden tekemisillä ei juurikaan ole merkitystä.

    Koirankin kanssa kun liikkuu sellaisella tiellä, missä ei ole jalkakäytävää lainkaan ja yrittää kiltisti kävellä ihan tien reunassa koira lyhyessä hihnassa, ettei se pääse poukkoilemaan autojen eteen, tosi monen ohiajavan auton vauhti tuntuu vaan kiihtyvän meidät nähdessään ja monet ajaa tosi läheltä, että saa ihan tosissaan olla tarkkana, ettei jäädä koko parivaljakko alle. Yritä siinä sitten pidellä liki vasikankokoista koiraa ja muutenkin..

  12. Niin, tieliikennelain mukaan jalankulkijan on pyörätiellä kävellessään (siis myös yhdistetyllä jalkakäytävällä ja pyörätiellä, tuolla kirotulla rakenteella jota ei vähääkään tiheämmin liikennöidyille paikoille ikinä laittaa) käytettävä ”yleensä jompaa kumpaa reunaa”. Erittäin selkeää, eikö? Ajoradalla tosiaan sitten vasenta. Ja pelkälle pyörätielle ei ole mitään asiaa, jos vieressä (tai kadun toisella puolella) kulkee jalkakäytävä. Tuntuu aika monelta unohtuvan, joskus nähnyt mm. isän opettamassa noin kuusivuotiasta lastaan rullaluistelemaan(!) katveisella pelkällä pyörätiellä. Ei tehnyt mielestään mitään väärää tai vaarantanut lastaan millään tavoin.

    Ikäviä tuollaiset liikenteen tiukkapipot. Ei tuo pyöräilijöille eikä pyöräharrastajille yhtään hyvää mainetta tai muutenkaan edistä yleistä hyvinvointia. Huonoja päiviä sattuu itse jokaiselle, joillekin ehkä vähän useammin kuin toisille.

  13. Tieliikennealaki §40 Jalankulkijan paikka tiellä.
    ”Pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa”
    (lähde Finlex)

    Muutos yhdistettyjen kevyen liikenteen väylien oikeanpuoleiseen liikenteeseen tuli voimaan 1997 vuonna 1996 tehdyn esityksen perusteella, esitystä perusteltiin sillä, että jalankulkijan vapaa sijoittuminen parantaisi liikenneturvallisuutta.

    Tietysti, ainahan me kansalaiset voisimme ottaa yhteyttä kansanedustajiimme ja vaatia että tästä järjettömästä muutoksesta päästäisiin eroon ja palattaisiin vanhaan hyvään oikeanpuoleiseen liikenteeseen, missä viipyy kansalaisliike, vuodet vierivät ja säännöt säilyvät?

    Se on kyllä totta, että tieraivo on tarttuvaa.

  14. Opiskelija’86:

    Kun kelit eivät houkuttele pyörän selkään, niin kuljen pääasiassa junalla. Toisinaan myös raitiovaunulla tai bussilla, mutta ne ovat tosiaan melko hitaita. Juna/metro-yhdistelmä on useimmissa tapauksissa lyömätön.

    Talvipyöräilyyn en ole ainakaan vielä innostunut.

  15. Ihmeesti sitä ehtii auton ratissa tehdä, kun urpo vastaantulija tekee kuolemaa halveksuvan ohituksen. Sekunnin murto-osassa kerkiää jarruttaa, ohjata pientareelle, vilkuttaa valoja, heristää nyrkkiä tai sen keskeltä nousevaa uloketta ja kirota kuin kapteeni Haddock. Talk about multitasking.

  16. Harrastan hyvällä säällä työmatkapyöräilyä ja törppöjen kilpapyöräilijöiden kanssa sattuu usein vähältä piti -tilanteita. Vauhti on kova eikä kelloa osata käyttää, vaan ohi suhahdetaan varoittamatta yhtäkkiä.
    Kerran eräs ohitti minut niin läheltä, että polkimemme juuttuivat yhteen. Matkaa jatkettiin hurjaa vauhtia jalat kiinni liimaantuneina! Ihme, ettei päädytty solmussa ojanpohjalle! Onneksi polkimet irtosivat toisistaan noin 200 metrin tandemajon jälkeen. Mies ei huutanut edes ”Sori!”, vaan jatkoi ääneti matkaansa.

    Kävin Tanskassa työmatkalla 10 vuotta sitten. Tuolloin kööpenhaminalainen lastensuojeluviranomainen kertoi, että jokaisella tanskalaislapsella on oikeus polkupyörään. Jos vanhemmilla ei ole siihen varaa, niin yhteiskunta kustantaa sen. Tanskalaisia siis kannustetaan pyöräilemään ihan valtiovallan toimesta!

  17. Minulla on sellainen käsitys, että kun polkupyöräilijä ja jalankulkija kohtaavat, niin nimenomaan polkupyöräilijä katsoo, ettei aja päälle. Itse ainakin, kun olen pyörällä liikenteessä ja huomaan jalankulkijan reitilläni, painan jarrua ja hidastan. Usein em. ajoneuvossa on myös soittokello, jolla voi vaaratilanteiden välttämiseksi antaa merkin muille (kevyessä) liikenteessä kulkeville (- tämä on muuten huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin ajaa aluksi
    suin päin vaaratilanteeseen ja karjua sitten jälkikäteen muille, että olisivat väistäneet tai seisseet muualla). Kannattaa muistaa, että pyöräilijän ja jalankulkijan yhteentörmäyksessä jalankulkija heikompana osapuolena jää helposti alakynteen.

    Minäkin kummaksun suuresti joidenkin ihmisten tapaa alkaa raivota, niin liikenteessä kuin muuallakin, ja pidän tuollaista Anssin kuvaaman polkupyöräilijän käyttäytymistä ala-arvoisena.

    Tämän päivän yhteiskunnassa ei jotenkin tunnuta arvostavan rauhallisuutta eikä hitautta; moista kuhnailua suorastaan paheksutaan. Liikenteessä rauhallisesti etenevä jalankulkijakin ”seisoo tiellä”. Ehkä suhtautuminen levollisesti nykypäivän hektiseen elämäntyyliin on vaikeampaa, ja pinna kireällä ärjyminen koetaan siten luontevammaksi.

    Samaa ilmiötä voinee havaita musiikissakin. Loppujen lopuksi rauhallisesti ja hitaasti soittaminen on vaikeampaa kuin volumet kaakossa pauhaaminen.

    http://www.youtube.com/watch?v=Q0yqhoPux38

  18. Nyt kuulostan opettajamaiselta,mutta se johtuu vissiin siitä, että olen opettaja. Kevyen liikenteen väylällä kaikki kulkevat oikeaa reunaa ja takaa tulija ohittaa hitaamman vasemmalta. Jos väylä on jaettu pyörätieksi ja jalankulkutieksi, niin sielläkin noudatetaan samaa sääntöä. Niinpä kohdatessa vastaantulijoiden pitäisi nähdä se vastaantulija vasemman kylkensä puolella. Kuten kaikki tietävät, tätä sääntöä noudatetaan orjallisesti…

    Ehkä se pyöräilijä ei moittinutkaan, Anssi, sinua, vaan kohdisti sanansa itsellensä,koska törttöili hienolla pyörällään tajutessaan olevansa selkeä törppö…ehkä se oli niin.

  19. Kaikki hyviä kommentteja. Itseäni kävelijä/pyöräilijä/autoilijana ärsyttää se, että ei muisteta missä roolissa kulloinkin ollaan liikenteessä. Kaikilla on omat oikeutensa mutta myös velvollisuutensa.
    Jos kävelet, menet kävelykaistaa. Autoilijat joutuvat aina ajamaan teitä pitkin. Mutta pyöräilijät; ne on usein perseestä. Ajavat autokaistoilla vaikka pyörätie on vieressä, luulevat kai liikkuvansa autojen tahtiin. Koska näin ei ole, ohitukset aiheuttaa vaaratilanteita. Kadun yli mennään kävelijöiden vihreillä ja sitten puikataan taas autojen sekaan tukkimaan liikennettä. Mä (itsekin fillaristi) inhoan näitä ”mäoonniinkovapolkemaanettämeenkunauto”-fillaristeja liikenteessä yli kaiken!

  20. Pelottavaa, että täällä on muitakin samannimisiä… 😛 Minä en autoile, enkä pyöräile, kävelen vaan niin pirun lujaa että Valentin Kononenkin hyytyy vauhdissa. Aika harvoin törmään keneenkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.