Viikko 39

| Aiheet: Jumittelu, Keikat, Musiikki | Kirjoittaja:

Maanantai 26.9.

39. viikko käynnistyy tv-kuvauksilla. Olen jo jonkin aikaa viritellyt parin Ylen miehen kanssa ideaa, josta en valitettavasti voi vielä kertoa paljoakaaan. Tarkoituksena olisi kuitenkin tuottaa ruutuun uudenlainen musiikkiohjelma. Sitä kohtaan on osoitettu kanavakeisareiden taholta orastavaa kiinnostusta, siksi kuvaamme nyt ohjelmasta pienen näytteen. Kyseessä ei ole varsinaisesti edes pilottijakso, pikemminkin teemme lyhyen demon.

Toivon tietysti, että ohjelma menisi kaupaksi — musiikkia ei tällä hetkellä ole televisiossa totisesti liikaa. Olen silti samalla hiukan skeptinen: tunnen tv-maailman ihmisiä ja tiedän kuinka paljon erilaisia pilotteja kuvataan. Hyvin harvat niistä päätyvät koskaan mihinkään.

Sessio on kuitenkin onnistunut. Pidetään peukkuja.

Sitten treeneihin Kaapelitehtaalle. Traditioihin kuuluu käydä ensin ostamassa pullollinen Dr Pepperiä Kaapelitehtaan vieressä olevasta kioskista. Puotia pitävän kelpo miekkosen kanssa tulee aina vaihdettua sana tai pari. Hänen mielipiteensä on jo useamman vuoden ajan ollut se, että suosioni on selvässä nousussa.

Kiertueen ensimmäinen keikka on jo ylihuomenna ja vaikka harjoituskausi on aloitettu harvinaisen hyvissä ajoin, niin aika loppuu silti kesken. Tarkoituksena oli treenata keikoille coverbiisejä, joita olisi sitten voinut kiskoa ässinä hihoista. Oman tuotannon kahlaaminen nielee kuitenkin niin paljon aikaa, että lainakappaleiden yli täytyy tällä kertaa vetää henkselit.

Harmi. Minulla olisi ollut pari aika mielenkiintoista ideaa…

Tiistai 27.9.

Kirjoitan ja äänitän spiikkejä eilen kuvattuun ohjelmaan. Kuuntelen ääntäni, totean sen olevan känisevä. Minua tuskin soitetaan hätiin jos Dressmann-spiikkeri sairastuu.

Viimeiset treenit ennen kiertueen alkamista. Sää suosii pyöräilijää. Matkanteko tyssää kuitenkin Hesarilla takarenkaan tyhjenemiseen. Ei nyt jumalauta taas! Tämä on kuudes rengasrikko tällä pyöräilykaudella. Ajelen kahdella eri fillarilla: toisesta on kumi puhjennut kahdesti, tästä nyt alla olevasta vehkeestä neljään kertaan. Miten tämä on mahdollista?

Onneksi minulla on pumppu mukanani. Puhkeama on pieni, ilma pihisee renkaasta verkkaisesti. Pääsen lopulta Kaapelitehtaalle parin pumppauspysähdyksen taktiikalla.

Treenit kestävät pitkään. Haluamme esittää tulevilla keikoilla myös aivan uusia biisejä, ne asettavat haasteita. ”Hyi saatana!” Saara virkahtaa tajutessaan, että olemme soittaneet tauotta yli viisi tuntia.

Keskiviikko 28.9.

Oli sovittu, että keikkabussi liikkuu klo 12. Se kuitenkin nytkähtää liikkeelle vasta 12.01. Heti lähtee menemään pieleen!

Huulilla näkyy hymyjä ja useammastakin suusta kuullaan, että onhan tämä aika siistiä. Olemme viime vuosina roiskineet keikkoja siellä täällä, mutta tämä on viiteen vuoteen ensimmäinen oikeaksi kiertueeksi laskettava koitos. Vaikka nykyisin termi kiertue onkin syytä laittaa lainausmerkkeihin: keikkoja ei enää ole pahemmin tarjolla arkipäivisin, rundit ovat näivettyneet käytännössä sellaisiksi, että hommia tehdään vain perjantaisin ja lauantaisin. Kuulemma lauantaitkin alkavat olla jo kortilla: järkkäreiltä on kuulunut, ettei lauantaisin kannata buukata bändejä – väkeä käy enemmän, kun on pelkkä dj. Elävä musiikki ei ilmeisesti ole enää trendikästä.

Nyt on kuitenkin poikkeuksena säännön vahvistava keskiviikko ja olemme matkalla keikalle. Juttujen taso romahtaa nopeasti tuumaillessamme, että kuuluisalla Manneken Pis -patsaalla on täytynyt alunperin olla sisarteos Manneken Kak, joka on jouduttu poistamaan näkösältä liian tunkkaisena. Erilaisia Mannekeneja kehitellään vielä lisääkin, mutta ei niistä sen enempää.

Heinolan WPK-talolle on kerääntynyt ilahduttavasti lähes täysi salillinen ihmisiä kuulemaan Pienen juhlakiertueen avauskeikkaa. Ensimmäiset keikat menevät harvoin täysin käsikirjoituksen mukaan – nytkin on pieniä teknisiä ongelmia ja kömpelyyttä kitaranvaihtoihin liittyvässä koreografiassa. Huuliharputkin unohdan takahuoneeseen. Soittaminen on kuitenkin hauskaa, kahden uuden kappaleen ensiesityksetkin sujuvat yllättävän hyvin. Mainio avaus. Tällaisen perustuksen päälle on mahdollista rakentaa oikein onnistunut kiertue.

Torstai 29.9.

Päivä alkaa jälleen tv-kuvauksilla. Otan osaa Ylen Lauantaiprojekti-ohjelmaan, tänään sitä varten kuvataan mainos. Sen ideana on, että ohjelman vakiokasvot, Joona Kortesmäki ja Arman Alizad, kaappaavat kadulta julkkiksia pakettiautoonsa panttivangeiksi. Olen yksi kaappauksen uhreista, myös koomikko Krisse Salminen, näyttelijä Jukka Rasila sekä balettitanssija Minna Tervamäki kokevat vapauden riiston.

Kuvauksissa suurin osa ajasta menee aina odotellessa. Niin nytkin: työsuoritteeni tehty parissa minuutissa, mutta sitä paria minuuttia joutuu vartomaan kolmisen tuntia. Aikaa tappaessa on kuitenkin mukavaa lätistä uusien tuttavuuksien kanssa.

Kuvauksesta toiseen: siirryn kotimaisemiini Käpylään, jossa minusta napataan potretti tulevan kirjan kanteen. Kirja julkaistaan vasta keväällä, mutta sen markkinointi käynnistyy jo tämän vuoden puolella, siksi kirjalle on tehtävä kansi. Kantta varten kirjalla olisi puolestaan oltava nimi – sellaista en ole vielä keksinyt. Posetiivarin apina olisi ollut minusta hyvä, mutta kustannustoimittajani mukaan halvennan sillä liiaksi itseäni.

Keekoilen Taivaskallion huipulla kameran edessä. Kuvaaja pyytää minua etsimään sisäistä Johnny Cashiani, mutta tavoitan ainoastaan sisäisen Toimi Kankaanniemen.

Perjantai 30.9.

Herätyskello komentaa minut jalkeille klo 6.02 (nuo kaksi ylimääräistä minuuttia ovat ratkaisevan tärkeitä). Siivoan lattialta Armin yölliset oksennukset ja sitten olenkin Pasilassa Ylen Aamu-tv:ssä kertomassa kiertueestani. Esitän samaan hengenvetoon sooloversion Kaunottaresta ja Basistista. Varhainen aamu ei ole parasta mahdollista lauluaikaa, ääni kumpuaa yön jäljiltä usein huomattavasti normaalia bassoisemmin. (Eli ne spiikithän pitää tästä lähtien äänittää heti heräämisen jälkeen!) Saan kuitenkin puristettua itsestäni säällisen version.

Päivän toisena rastina on matkustaminen Turkuun. Metodini käyttää julkisia kulkuneuvoja on ollut jo vuosikymmenten ajan sama: lähden aina liian myöhään ja joudun juoksemaan itseni hämärän rajamaille. Tällä kertaa kuitenkin ehdin junaan, lysähdän hikisenä ja puuskuttaen paikalleni.

Turun Kårenilla on tänään Dylan-ilta, olen lupautunut tulkitsemaan muutaman Bob Zimmermanin kappaleen yhtenä Wentus Blues Bandin solistivieraana. Saavun paikalle parahultaisesti: kaikki ovat juuri menossa syömään. Aamiainen onkin tässä vaiheessa enää vain kaunis muisto, nälkäni kiljuu. Onneksi Kårenin ruokala tarjoaa tänään maittavaa kasvisruokaa, tarjolla on peräti neljää eri sorttia. Syön itseni kriittiseen tilaan.

Pöydän äärellä tarjoutuu myöskin ainutlaatuinen tilaisuus saada selvyys joitakin vuosia sitten kuulemaani legendaan, jonka mukaan Eero Raittinen olisi keksinyt termin idiootticheck. Kysäisen tarinan todenperäisyyttä vastapäätäni istuvalta Eero Raittiselta. Eppu sanoo, että hänen käsittääkseen hän tosiaan alkoi 60-luvun alussa ensimmäisenä käyttää kyseistä sanaa. Respect!

Samalla Eppu räjäyttää todellisen uutisydinpommin: hän sanoo, ettei ole asiasta täysin varma, mutta hänen ymmärtääkseen Danny olisi keksinyt sanan musa.

Treenattuamme biisini (Precious Angel, Slow Train, All Along The Watchtower sekä Knockin’ On Heaven’s Door) lähden haahuilemaan kesäiseen Turkuun. Uskomaton keli: huomenna on lokakuu ja ihmiset kulkevat t-paidoissa ja shortseissa. Täytyy oikein etsiä varjoisa paikka, auringossa on liian kuuma. Istahdan joen rannalla olevalle penkille diggailemaan fiilistä. Luultavasti vuoden viimeinen kesäpäivä.

Kokoonnumme illemmalla Kårenilla. Raittinen rientää touhuissaan luokseni kertomaan anekdoottia. Hän on tällä välillä ollut taksin kyydissä ja kuski oli äitynyt valittamaan nykymusiikin kehnoa tilaa: ”Minä en ainakaan jaksa kuunnella modernia musiikkia, mitään Anssi Kelaa tai sellaista” oli kuljettaja paasannut.

Tämä on vapauttava tieto. Olen jo vuosia miettinyt mihin musiikilliseen lokeroon oikeastaan kuulun. Totuus tuli taksikuskin suusta – teen modernia musiikkia!

Keikka on hieno, yleisökin tuntuu sitä arvostavan. Kanssani Dylania tulkitsevat Eero Raittinen, Siiri Nordin, Aija Puurtinen sekä Esa Kuloniemi. Encoreissa myös kirjailija Kjell Westö harppaa lavalle kitaransa kanssa. Yritän usuttaa häntä soittamaan sooloa, mutta Kjell puistelee vain rajusti päätään.

Minä ja Siiri saamme myöhemmin yöllä kyydin koteihimme urkutaiteilija Pekka Gröhniltä (nero). Varhain aamulla olin päivittänyt Facebook-sivulleni arvion kellonlyömästä, jolloin palaisin kotiin: klo 3.08. Avatessani kotipihan porttia vilkaisen kelloa: 3.08.

Kyllä ammattilainen katsokaas osaa arvioida tällaiset jutut.

Lauantai 1.10.

Kuudentena päivänä lepään. (Ja siivoan hiukan.)

Sunnuntai 2.10.

iPadini on hajonnut! Se kyllä toimii muuten, mutta näyttö on jumittunut pystyasentoon, ei enää käänny vaakatasoon. En tykkää.

Frisbeegolfista sen sijaan pidän ja pääsen pitkästä aikaa heittämään kierroksen. Edellisestä pelistä on jo yli kaksi viikkoa ja vieroitusoireet ovat kovat. Kierros Talissa ei kuitenkaan ala suunnitelman mukaan: kiekko sinkoilee mihin sattuu ja puiden rungot saavat kyytiä. 18 väylän ensimmäinen puolisko menee kiroillessa, mutta jälkimmäisellä puoliskolla heitto alkaa löytyä ja teen joitakin hyviäkin suorituksia. Jään kuitenkin viisi heittoa omasta ennätyksestäni.

Keltaiset lehdet kätkevät Talin väylät. Talvesta on tulossa pitkä.

Kommentit

  1. Kysyn, vaikka olet varmasti jo kokeillut…

    Olethan tarkistanut, että iPadin kääntölukko ei ole päällä? Se voi olla joko fyysinen (se kytkin oikeassa yläkulmassa) tai ohjelmallinen (kääntymissymboli iPod-valikossa).

  2. Joo, se oli ensimmäinen mitä räpläsin. Laite on myös buutattu useampaankin kertaan, ei auta. Siitä on varmaankin rikkoutunut se anturi, joka haistelee miten päin masiinaa pidellään – gyroskooppi taitaa olla sen hienompi nimi.

  3. Sen gyroskoopin toimivuuden voit helposti testata lataamalla jonkun ilmaisen seismografin iTunesista. Vaikka iSeismometer. Jos sekään ei reagoi liikutteluun, niin silloin gyroskooppi lienee tosiaan paskana. Jos se taas toimii, kokeile laittaa iPad nukkumaan virtanappulaa lyhhyesti painaen. Käännä laite ja paina virtanappulaa uudelleen. Kääntyikö näyttö?

    Jos mikään muu ei auta, niin kannattanee nollata koko laite, olettaen siis, että se gyroskooppi toimi. Ensin tietysti backup iTunesiin ja sitten iPad kylmäksi. 🙂

  4. Lennosta voisi tuohon kehittää ratkaisun: iPad + Frisbeegolf = ?

  5. Vuoden kulttuuriteko tuoda Kaunotar ja basisti takaisin!

  6. iPadista: Ilmeisesti gyroskooppi sittenkin toimii. Pystyn pelaamaan labyrinttipeliä, jossa kuula liikkuu iPadia kallistelemalla. Näyttö ei kuitenkaan käänny vaikka tekisin mitä.

    Laitteen nollaus kuulostaa kokeilemisen arvoiselta idealta, teen sen vähän paremmalla ajalla.

  7. ”Keltaiset lehdet kätkevät Talin väylät.” 🙂

  8. Nostan hattua, mä tarttisin varmaan tuollaisen viikon jälkeen jo viikon hermolomaa, huh! 😉 Eikä tosiaankaan kirjan nimeksi mitään apinaa, vaikka hauska ilmaus onkin..Ansaitset tosiaankin jotain paljon arvokkaampaa vai miten sen nyt sanoisi sitten..

    Nyt voitkin sitten (jos voit), kun sataakin, ni jossain välissä ottaa vaikka päikkäreitä tai jotain hemmottelua. Ja Armille paljon paijauksia, ethän sä sitäkään ole ehtinyt juurikaan rapsuttelemaan viime viikolla..Itse olen laittanut aivot naulakkoon loman ajaksi ja meinaan mennä aikalailla fiilispohjalta ja Iineksen ehdoilla. Aamuyöstä heräsin siihen, kun Iines veti mua hellästi korvasta ja ilmoitti siten haluavansa takapihalle.

  9. @Nicolas Kivilinna: se tarkoittaa juurikin tuota.

    Tuo musa-sanan tausta oli myös mielenkiintoinen anekdootti. Kuulostaa kuitenkin sen verran uskomattomalta – niin luotettavalta taholta kuin tieto tulikin – että kaskun todellisuusperästä olisi kai hyvä varmistua ennen kuin rientää kadulle hihkuen: ”Arvatkaapa mitä, kaverit!”

    Pappa Raittinen saattoi olla tarinatuulella.

  10. Tuohon pyöränkumin puhkeamiseen hakisin syytä vanteesta. Jos esim. vannenauha on hieman kulunut/rikki, kannattaa se vaihtaa, jotta pinnat eivät pääse puhkaisemaan rengasta. Jos ei käsillä ole uutta vannenauhaa, voi käyttää sitä kuuluisaa roudarin teippiä.

    Toinen vaihtoehto renkaiden puhkeamiseen on todella huono tuuri 🙂

    Olipa kiva lukea tarkemmin viikon ohjelmastasi!

  11. @Nicolas: Esimerkkilause idiootticheck-sanan käytöstä:

    ”Onko kaikki muumit jo varmasti häädetty talosta, pitäisikö tehdä vielä idiootticheck?”

  12. Tosi mielenkiintoinen blogi! Tosin, harjoituspaikkasi julkianto voi saada innokkaimmat fanit tulemaan kärkkymään maisemiin josko siellä vilauksen saattaisi artistista saada 😉 Vaikkakin elämässä on monia ilon aiheita, ei voi olla kiroamatta ettei ole vielä tarpeeksi ikää jotta pääsisi esiintymistäsi katsomaan. Tosin, hyvää kannattaa odottaa.

  13. Mainio viikkotilitys!! Kiitos taas hymyilyttävästä lukutuokiosta! Päiväkirja-kirja voisi olla sinulta mainio luettava, mutta lienee hiukan raskasta syventyä vielä sellaiseenkin, vaikka enpä ihmettelisi, vaikka sekin sinulta onnistuisi! Kiitos nöyrimmin, joka tapauksessa, mainiosta blogista! 😉

  14. Minulla itsellä oli samanlainen ongelma ipadin näytön kanssa. Lähti toimimaan kun nollasin asetukset asetukset-valikosta.

  15. Moi Anssi,

    frisbeegolfi siis innostaa sinuakin, kirjoittelen itse frisbeegolfblogi ja haastankin sinut kaksintaisteluun tässä kuninkaallisessa lajissa.
    Olet kiireinen mies joten annan sinulle vallan valita ajankohdan koska tämä titaanien taisto käydään, paikkana voisi tietenkin olla molempien kotirata Nummelanharju, mutta myös Tali sopii vallan mainiosti.

    Tämä viesti ei ole vitsi joten tartu haasteeseen kuin mies!
    Näätkin sähköpostiosoitteeni joten jos innostut niin vastaa ihmeessä 🙂

  16. Moro Juha.

    Olen vielä aloittelija, ryhdyin harrastamaan aktiivisesti vasta heinäkuun lopulla. Kävin blogissasi vilkaisemassa enkkojasi, eikä minusta ainakaan toistaiseksi ole sinulle vastusta. (Tosin Meikussa olen päässyt aika lähelle, neljän heiton päähän.)

    Voisin vielä tämän syksyn harjoitella kaikessa rauhassa. Jospa palattaisiin tuohon haasteeseen vaikka lumien jälkeen?

  17. Aloittelijanahan täälläkin mennään, eikä sitä ihan tosissaan kisailla kuitenkaan 🙂

    Keväällä sopii oikein hyvin!

  18. Ja toki voi nykiä hihasta jos törmätään radalla, kuten myös kysyä heittelemään jos alkaa nyt kylmemmilläkin keleillä frisbeehammasta kolottamaan.

  19. Ilmoitelkaas sitten, milloin tämä eeppinen fribataisto käydään? Tekisi mieli tulla seurailemaan vierestä, miten lätty liitää 🙂

    …tulipa mieleen koominen kuvitelma: Anssi treenailemassa thumberiupseja muut sormet ilmastointiteipillä teipattuna 😀

  20. Moe!

    Piilomainontana, että itse ostin polkupyörään scwalbe marathon plus renkaan jonkun testin perusteella ja ei oo sen jälkeen hajoillut. Paitsi haaveet pyöräillä enemmän..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.