Kiitos hyvää. Armi on kasvanut edelleen sitten viime näkemän, vonkale painaa jo yli kolmekymmentä kiloa. Täyteen massaan on kuitenkin vielä parikymmentä kiloa matkaa, tällä hetkellä Armi on yhä hontelo raikulityttö.

Sekä koiran että minun elämäni mullistuivat pari viikkoa sitten, kun piha saatiin vihdoin aidattua. Ennen aitaa Armi pysyi melko tottelevaisesti tontin rajojen sisällä. Valitettavasti melko tottelevainen luonne ei kuitenkaan estänyt koiraa pinkaisemasta kieltoja kuulematta naapurin kissojen perään ja ajamasta niitä korvat lepattaen takaa ympäri lähialueen pihoja. Hurttaan ei tuossa suhteessa voinut luottaa – aina kun sen päästi pihalle, oli myös itse mentävä valvomaan. Jatkuva kyttääminen ja paimentaminen alkoi syödä yleistä fiilistä. Laitatin aidan.

Ratkaisu on osoittautunut nerokkaaksi: nyt Armi saa haahuilla vapaasti pihalla aina kun sitä huvittaa eikä minun tarvitse enää varjostaa sitä, voin keskittyä paremmin kaikenmaailman joutavuuksiini. Suosittelenkin aitaamista lämpimästi jokaiselle – sanon KYLLÄ karsinoille ja raja-aidoille!

Sen verran hauvaa on kuitenkin vielä valvottava, että pihalla on pari kertaa päivässä suoritettava sadonkorjuu: sienet sekä puista pudonneet omenat on kerättävä pois Armin suurelta nurmitarjottimelta. Kaikki maassa oleva nimittäin kuuluu syödä, ja kun maha on täynnä omenaa ja erilaisia sieniä, niin herkuttelun seurauksia siivoillaankin sitten myöhemmin lattioilta.

Kirjoittaminen piti keskeyttää hetkeksi, kun pihalta alkoi kuulua Armin kumeaa haukuntaa. Se ei hauku juuri koskaan, joten jotain erikoista oli meneillään. Lähdin katsomaan: kadulle oli parkkeerattu suuri pakettiauto, jonka kyljessä seisoi isoin kirjaimin KA. Portilla Armin edessä seisoi pelokkaan näköinen mies, joka huusi: ”Hei, täällä olisi taas Kala-Auto – saisiko olla jotain?” Kalaa ovelta ovelle. Naapurit kertoivat, että näillä seuduilla on joskus kierrellyt lanta-autokin diilaamassa hyvää shittiä puutarhaan. Missä viipyy sushi-auto? Liittyisin välittömästi asiakaskuntaan.

Edellisestä episodista selvinnee, että Armi alkaa olla kunnioitusta herättävän kokoinen. Itse siihen on kuitenkin niin tottunut, ettei se näytä omaan silmään erityisen suurelta – normaali, keskikokoinen eläin.

Hyvä koira siitä tulee. Armi on jo tällaisenaan melko rauhallinen, ottaa suurimman osan ajasta erittäin lungisti. Kuitenkin kerran päivässä päässä tavallisesti naksahtaa ja sitten mennäänkin vartin verran hepuliravia aika kovalla sykkeellä – esimerkiksi kielletty hedelmä suussa. Mutta se kuulunee nuoruuteen, välillä energiaa kertyy vähän liikaa.

Ruokavaliota pitäisi vain hiukan säätää: Armi nimittäin piereskelee kuin ammattimainen petomaani. Isompi koira – isompi löyhkä. Tälläkin hetkellä se röllöttää lattialla tuossa kolmen metrin päässä ja täällä haisee kuin keikkabussissa. ÜSCH!

Tänään otettuja kuvia:

Referenssikuva viime huhtikuulta: