Eeppinen viiksibattle, erä 2

| Tagit: , | Aiheet: Terveys | Kirjoittaja:

Viiksien kasvattamisessa on edetty toiselle viikolle, sanoista tekoihin.

Tommy lähetti tilannekatsauksen viiksistään. Kuva on avoin sodanjulistus: kaikki keinot on otettu käyttöön! Katsokaa nyt – arkkiviholliseni pyrkii häpeilemättä eläinystävien kukkarolle:

Minulla on uutinen Tommylle ja hänen viiksilleen: minäkin osaan likaiset temput. CHECK THIS OUT!

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että viiksien runsaudessa Tommy on minua karvanmitan edellä. Hänellähän oli muutaman päivän etumatka, jota en kovasta yrityksestä huolimatta ole saanut kurottua umpeen. Luotan kuitenkin viiksieni kiriherkkyyteen, maalisuoran auetessa nenäni alla tulee räjähtämään!

Entä mikä on tilanne varainkeruussa?

ANSSI: 357 € (kansallinen ranking #6)
TOMMY: 290 € (kansallinen ranking #8)

Tilanne on siis kutkuttavan railakas (ja tunnelma raisu). Tommy on viime päivinä kuronut kiinni alussa hankkimaani, jo turvalliselta vaikuttanutta etumatkaa. Marraskuun loppuun on kuitenkin vielä monta pitkää päivää, mitä tahansa ehtii tapahtua.

♠    ♠    ♠

Kerrataan mistä tässä on kyse:

Movember on kampanja, johon osallistuvat miehet ajelevat marraskuun alussa leukansa sileiksi ja alkavat kasvattaa itselleen viiksiä. Tarkoituksena on kerätä viiksille sponsoreita, jotka lahjoittavat rahaa Suomen Syöpäsäätiön hyväksi. Kampanjan avulla kerätään varoja syöpätutkimukseen ja nostetaan tietoisuutta erityisesti eturauhassyövästä. Viikset toimivat marraskuisin katukuvassa huutomerkkeinä miesten terveysongelmista.

Miksi asia on tärkeä?

  • Suomessa eturauhassyöpään kuolee yksi mies joka 11. tunti
  • Vuosittain siihen kuolee 800 suomalaista miestä
  • Eturauhassyöpä diagnosoidaan Suomessa vuosittain 4200 miehellä
Sairaus voi osua kenen tahansa kohdalle, kukaan ei ole turvassa.

Kampanjaan osallistuvat luovat profiilin fi.movember.com -sivustolle, jonka kautta sponsorit – eli vaikkapa juuri sinä – voivat tehdä lahjoituksia Syöpäsäätiölle haluamallaan summalla.

Tukekaa siis edelleen hyvää tarkoitusta ja sponsoroikaa taistoamme parempien viiksien ja syövättömän maailman puolesta. Valitse puolesi ja tee lahjoitus täällä:

ANSSIN MOVEMBER-PROFIILI
TOMMYN MOVEMBER-PROFIILI

Kiitos!

Kommentit

  1. Voihan kissan viikset teidän kanssanne! Onpahan komea kissa, kissalla komeat viikset ja mitkä silmät!

    Niin kantoi ihana Armikin sitten kortensa kekoon tässä viiksiasiassa..vai kuka nyt kantoi ja mitäkin..Saako Armi enää hengitettyä tuon sylissäpitämisen jäljiltä?! Ja samaa voisi kysyä myös nostajalta, tai että pullahtiko tyrä vai menikö selkä?! Taitaa koiruus painaa enemmän kuin isäntänsä..Tosin hyvän asian puolesta voikin vähän punnertaa. Täällä kun ei tosiaankaan kukaan tiedä kohtaloaan etukäteen, toisaalta ihan armollistakin, ettei tiedäkään..

    Minä oon puoleni valinnut ja kannustan yhdessä Iineksen mustavalkoisten viiksien kera Anssin viikset siis voittoon! Auttaiskohan ylähuulen hierominen tai vaikkapa kova saunominen viiksien nopeampaan kasvuun..jos ne vähän verenkiertoa tehostais viiksien kohdalta..Tai viiksien harjaaminen ja niille juttelu..

  2. Olen saanut seurata Tommyn viisikarvojen kasvua teini-iän ensimmäisten, orastavien haivenien ilmestymisesä asti. Kasvuhisria etenee tasaisen varmasti. Kun Theo suostuu Tommyn tukijaksi, tilanne saa varmasti selvän käänteen. Kissa on oikeesti viiksekäs eläin, ja Theo tässä suhteessa lajinsa komistus. Kun Armi (viiksekäs nainen!) osallistuu isäntää kohtaan tuntemastaan nöytästä uskollisuudesta, Theo lähtee mukaan kisoille tyypillisen älyllisen harkinnan ja viileästän itsekkyydestä. Hän tulee mainoskuviin, koska arvistaa viiksiä an sich –ja koska kilpailu huvittaa sitä. Mukava jos kiitokseksi silitellään, mutta toisaalta ihan sama. Ihmis- ja kissanoikeukisien edistäjä ja kissan värisevät superviikset on Tommyn kampanjassa murhaavan tehokas yhdistelmä.

  3. Voi mahdoton teidän kanssanne!! 🙂 Kiitos taas rentouttavasta aamu-naurutuokiosta!! Mainio kuva teistä Armin kanssa, vaikka kieltämättä kilpakumppanin kisuliini onkin vallan ihana, niin kyllä sinun ja Armin kuva vie voiton kirkkaasti, on siinä niin paljon huumoria, tuskan hiestä puhumattakaan!! 🙂 Halirapsutukset myös ihanaiselle Armille!!

  4. Mutta onko tuo Theo sellainen ”räsynukkekissa”, joka heittäytyy lötköksi aina kun ottaa syliin? Armia tuskin saa syliin ihan tostanoinvaan..juuri meinaan ite punnersin samanmoista eläinlääkärin vaakalle, eikä onnistunut sitten millään, kun toinen ei tahtonut..Siis mähän en kissoista mitään ymmärrä, kun oon koiraihminen henkeen ja vereen, mutta tuli vaan mieleen..Viiksekkäät naiset eli tässä tapauksessa Armi ja etenkin nuo suuret koirat ja niiden päästelemät kaasuvuodot vauhdittavat Anssin viiksien kasvua takuuvarmasti!

  5. Isälleni kiitos tuesta ja terveisiä, mutta tehdään tämä nyt selväksi: rakkaan ragdoll-herramme nimi on TEO.

  6. Kaunis Jasmin
    Se aikoi malliksi Pariisiin
    Hyvältä näyttää vieläkin
    Se näköjään yrittää vieläkin viiksiä kasvattaa

  7. Kamppailuhan kiristyy huimaavaa vauhtia, ja viiksetkin pukkaavat läpi: nehän muistuttavat jo etäisesti viiksimalliston nro 2:a.

    Kertakaikkisen hienot kuvat, täytyy kehua!

  8. Tuli tässä muuten mieleen hauska sattuma. Toissa päivänä kun kuuntelin auton radiota sieltä kuului Anssin biisi, no ei siinä mitään, biisi loppui vaihdoin radiokanavaa: tältäkin kanavalta tuli juuri Anssin biisi. Saavuin seuraavaksi töihin, sielläkin kuului radiosta Anssin biisi. Onko radiosoittosi siis lisääntynyt kenties vai oliko vaan hauskaa sattumaa? 😀

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.