Paluu Nummelaan

| Aiheet: Keikat | Kirjoittaja:

Kiertueeni avauskeikaksi kaavaillun Nummelan konsertin peruuntuminen herätti syyskuussa runsaasti huomiota. Tässä blogissa julkaisemani tiedote lähti leviämään ebolan raivolla aiheuttaen otsikoita iltapäivälehdissä ja hesarissa asti. Laineet löivät kuuleman mukaan päättäjienkin varpaille ja keikkani peruuntuminen oli hetken aikaa kunnallispoliittinen kuuma peruna. Vihdin poliittisten ryhmien edustajat pitivät kokouksen, jossa totesivat yksimielisesti, että jos olen vielä halukas esiintymään Nummelassa, niin kunnan tulee tehdä kaikkensa konsertin järjestämiseksi.

Omasta tahtotilastani homma ei missään vaiheessa kiikastanut, joten otin tiedon kunnan myönteisestä kannasta ilolla vastaan. Ja vielä iloisempi olen nyt voidessani ilmoittaa, että

kiertueeni päätöskonsertti kuullaan Nummelan Kuoppanummen koulukeskuksessa lauantaina 10. joulukuuta.

Konsertin speksit ovat ennallaan: tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on ikärajaton. Aikaisemmin päivällä järjestetään Vihdin kevyen musiikin yhdistyksen, Vikke ry:n, bändikatselmus, jossa olen lupautunut toimimaan tuomarina. Esitänkin kiitokseni Vikke ry:lle heidän tekemästään kovasta työstä, sekä myös Vihdin kunnan ihmisille, jotka sittenkin halusivat minut esiintymään vanhoille kotikulmilleni.

Alustava ohjelma näyttää seuraavanlaiselta:

10.12.2011 Nummela, Kuoppanummen koulukeskus

Klo 12-17 Bändikatselmus
Klo 18-19 Aikapommi (nummelalainen yhtye)
Klo 19-21 Anssi Kela (siis minä!)

Toivotan siis kaikki lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan Nummelan kymmenvuotisjuhlakiertueen loppuhuipennusta Nummelassa. Tästä tulee mahtavaa!

Kommentit

  1. Asioilla on tapana järjestyä ja oikeus yleensä lopulta voittaa. Kuluneita juttuja, mutta niin totta. Hieno juttu! Tuntuikin niin kummalliselta se sotku alkuun. Aluksi ajattelin, että tuonne en taida nyt lähteä, mutta ton kaiken jälkeen taidan sittenkin tulla paikalle.

  2. Jee, paluu Nummelaan, kirjaimellisesti! Onkohan Pizzeria Oliivi vielä pystyssä? Löytyisiköhän tällä kertaa se paikka, josta voi harjulta käsin katsella nukkuvaa Nummelaa?

    Fiilistelin just 7 vuoden (!?!) takaisia retkiraportteja, aijai. Oli se.

  3. Jee, Aikapommi taas keikalla.

    Njoo, onhan Anssikin, mutta totesin nyt tota Aikapommia kun ei oo kuulunut aikoihin. 😀

  4. Tässä tieto kunnan sivuilta:

    Bändikatselmus ja Anssi Kelan konsertti

    Vikke ry järjestää 30-vuotisjuhlan kunniaksi yhdessä Vihdin kunnan kanssa bändikatselmuksen 10.12.2011 Kuoppanummen koululla alkaen klo 12.00. Lisätietoja

    Tapahtuma huipentuu Anssi Kelan 10 vuotta Nummelasta – Juhlakiertueen päätöskonserttiin! Sisään tapahtumaan mahtuu 300 henkilöä. Liput jaetaan ovella saapumisjärjestyksessä. Lisätietoja

    Tilaisuus on päihteetön!

  5. Tuo 300 kuulostaa kyllä aika pieneltä määrältä, muistelisin tilassa pari kertaa käyneenä, että sinne mahtuisi paljon enemmänkin. Varmaankin tuo 300 on sitten jonkun viranomaisen määräys.

  6. Voi persauksen persaus! Nyt on jo niin paljon kylmempää jonottaa vuorokausikaupalla koulun edessä kuin olisi viimeksi ollut. Ja ei voi edes lämmikettä ottaa… No, hyvän takia täytyy kärsiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.