Tuhlaajapojan paluu peruutettu

| Aiheet: Keikat, Musiikki | Kirjoittaja:

Ikäviä uutisia: Pienen juhlakiertueen avauskeikaksi kaavailtu ilmaiskonsertti on jouduttu perumaan. Nummelaa juhlistavalla kiertueella ei siis soiteta Nummelassa.

Minä en itse ole ollut käytännön tasolla järjestämässä keikkaa, joten en tunne tapahtumavyyhdin kaikkia lankoja. Seuraavassa kuitenkin apea tapahtumasarja sellaisena kuin minä sen ymmärrän:

Aloite esiintymiseen Nummelassa tuli minulta. Nummela ei ole tunnettu keikkapaikoistaan – en ole varma onko kylässä tällä hetkellä edes sellaista ravintolaa johon minut ja yhtyeeni olisi järkevästi voitu lyödä esille. Vihdissä (jonka suurin taajama Nummela siis on) kuitenkin operoi erinomainen kevyen musiikin yhdistys, Vikke ry. Otinkin yhteyttä Vikken aktivisteihin tiedustellen josko heillä olisi virtaa järjestää konsertti jossain hiukan epäortodoksisemmassa paikassa.

Vikkeläiset innostuivat kovasti. Aloimme suunnitella koko päivän tapahtumaa, johon oman keikkani lisäksi sisältyisi paikallisten bändien katselmus, jonka lupauduin tuomaroimaan. Paikaksi haarukoitui Kuoppanummen koulukeskus.

Vikke lähestyi asialla Vihdin kuntaa, joka lupasikin tilan käyttöön nimelliseen hintaan: vuokran suuruusluokka liikkui puheissa joissakin kympeissä. Vikke junaili paikalle äänentoiston ja hoiti muut tarvittavat järjestelyt.

Minä ja yhtyeeni lupauduimme tekemään keikan ilmaiseksi. Salissa oli tarkoitus laittaa illan aikana hattu kiertämään ja kustantaa sillä tavoin tekniikan miesten palkat. Pääsylippuja ei ollut aikomusta myydä, tilaisuus olisi ollut kaikille ilmainen. Talkoohenki oli vahva.

Tulossa oli mahtava tapahtuma, jonka tarkoituksena oli juhlistaa vihtiläistä musiikkia ja jo vuodesta 1980 lähtien kevyen musiikin lippua ansiokkaasti liehuttanutta Vikke ry:tä. Minulle henkilökohtaisesti konsertti oli merkittävä: sen myötä olisi vihdoinkin ollut tilaisuus maksella kiitollisuudenvelkaa.

Vihdin kunnan nuorisotoimi valoi nimittäin 20 vuotta sitten merkittävän askelman niille portaille, joita kiipesin kohti musiikin ammattilaisuutta. Saimme Pekka ja Susi -yhtyeen kanssa suurenmoisen hienoa tukea silloiselta nuorisotoimenjohtajalta, Päivi Veikkolaiselta, joka oli hyvin innostunut yhtyeestämme. Aluksi hän junaili meille kolme päivää studioaikaa isossa studiossa, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa tekemään oikeasti hyvän demon. Tuolla demonauhalla tie aukesi Rock SM -kilpailuun, jonka Tampereella järjestettyyn finaaliin tarmokas nuorisotoimenjohtaja raahasi bussilastillisen vihtiläisiä kannustamaan meidät lopulta voittoon.

Samoihin aikoihin Päivi myös usutti meidät Nuorison Taidetapahtumaan, jonka kautta avautui mahdollisuus päästä esiintymään Ranskaan l’Europe d’Art d’Art -festivaaleille. Nuorisotoimi kustansi esittelyvideon, jolla Pekkaa ja Sutta markkinoitiin ranskalaisille. Videon perusteella meidät kelpuutettiinkin mukaan festareille, kyseessä on edelleen ainoa ulkomailla tapahtunut esiintymiseni.

Nämä olivat merkittäviä kädenojennuksia, olen niistä yhä kiitollinen. Kuten myös niistä lukuisista Vikken järjestämistä konserteista, jotka tarjosivat aloitteleville musikanteille esiintymiskokemusta. Uransa alussa tarpovalle bändille keikat ovat elinehto: on oltava aina jotain mitä kohti ponnistella ummehtuneessa treenikämpässä, muuten soitto lopulta raukeaa. Tietoisuus yhdestäkin keikasta on merkittävä piristysruiske.

Näistä syistä olinkin erityisen iloinen voituani liittää Nummelan keikkakalenteriin – olisi ollut supermahtavaa antaa vanhalle kotikylälle ilmainen keikka ja tarjota samalla myös esiintymismahdollisuus uudelle sukupolvelle.

Valitettavasti Vihdin kunnan byrokraatit eivät nähneet tässä samaa mahtavuutta kuin minä. Tapahtuman lähestyessä suullisesti sovittu muutaman kympin tilavuokra nimittäin hiukan pomppasi: konsertin järjestäminen Kuoppanummen koulukeskuksessa olisi lopulta tullut maksamaan n. 1 500 euroa. Ei Vikellä ole tuollaisia rahoja, keikkaa oltiin toteuttamassa puhtaasti vapaaehtoisvoimin.

Suurimman ongelman muodosti vastuukysymys: kunnan kanta oli, että tällaiseen tapahtumaan on ostettava vahtimestaripalvelut ulkopuoliselta taholta. Vikke yritti tarjota ratkaisua, jossa nuorisotoimen työntekijä olisi toiminut vastuuhenkilönä, järjestysmiehiä olisi löytynyt omasta takaa. Nuorisotoimen edustaja olikin ollut suostuvainen ottamaan tapahtuman kontolleen. Hänen esimiehensä, eläkkeelle jääneen Päivi Veikkolaisen saappaisiin astunut uusi nuorisotoimenjohtaja, kuitenkin esti tämän. Ei kompromisseja – joko ilmaiskeikan järjestämisestä maksetaan pari tonnia, tai sitten ei järjestetä mitään.

Tilannetta sivusta ihmetelleenä on pakko todeta, että kylläpä meininki on muuttunut nihkeäksi. Takavuosina tällaisia tilaisuuksia puuhattiin tuon tuostakin; kouluilla, työväentaloilla, nuorisotiloissa, toreilla ja urheilukentillä – niiden järjestäminen ei varmasti maksanut kymmentätuhatta markkaa. En myöskään muista, että konsertteihin olisi milloinkaan liittynyt mitään isompia ongelmia. Hommia tehtiin hyvällä fiiliksellä ja talkoohengellä. Jos matkaan tuli mutka, niin jostain löytyi aina oikotie kaikkien puhaltaessa samaan hiileen.

On todella surullista, ettei tällaista enää ole.

En voi muuta kuin esittää pahoitteluni kaikille vihtiläisille. Olisin todella halunnut tulla ja tehdä päivästä erityisen. Ehkä joskus toiste.

Kommentit

  1. Onpahan hanurista. Nykypäivänä kaiken maailman hygieniapassit ja muut pässit säätelevät suurin piirtein sitäkin, saako koulumyyjäisissä myydä mummon tekemiä mokkapaloja vai pitääkö ne valmistaa desinfioidussa ja EU-säädösten mukaisessa tilassa. Talkoohenki ja yhteisen hyvän tekeminen ilman omia lehmiä ojanpientareilla ja kauheaa paniikkia siitä, että meneeköhän kaikki nyt juuri direktiivien mukaan, alkaa olla tyystin kadonnut.

    Saatanan tunarit.

  2. Niinpä niin, tämä on juuri tätä tämän päivän menoa. Omalla kotipaikkakunnallani on sentään saanut vapaaehtoista nuorisotyötä (tapahtumien järjestämistä) tehdä kunnan tiloissa maksamatta siitä kunnalle, mutta näköjään sillekin ollaan laittamassa piste. Pykälien taakse piiloutuminen on munatonta hommaa, mutta en sitten tiedä oliko tässä edes siitä kyse, vaiko vain puhtaasta mulkkuudesta. No, kouluilla on tietysti kovat säästöpaineet, mutta joku tolkku täytyisi olla.

  3. Jaahas…! Reilu Meininki ry. !!!! Valitettavaa on, että tuo kertoo tulevien vuosien linjauksista eli tuskin vastaisuudessakaan kukaan pystyy mitään kivaa puuhastelemaan ko. kunnassa. Siitä taas seuraa – no, kyllä te nuorison muuttoliikkeistä olette kaikki kuulleet! Voi voi!

  4. Vihdit nuoriso ja nuorison vanhemmat. NYT on oltava aktiivinen Vihdin nuorisolautakunnan jäseniin päin ja antaa palautetta Anssin jutussa esiin nousseen nuorisotoimenjohtajan virkaan halukkaan hakijan linjauksesta! Tässä vaiheessa annettu ”työnäyte” on melkosen kehno;
    minkälainenhan on tulevaisuudessa Vihdin nuorisotyö????? Eiköhän
    hakuvaiheessa esitetä omaa parasta osaamista. Jos ko. päätös on sitä
    parasta osaamista, niin mitä tulevaisuus tuo tullessaan???

  5. Just perkele! Kukas valopää tämä kyseinen henkilö oikein on? Äkkiseltään en kunnan sivuilta löytänyt tietoa. Tämä juttu ei jää tuon henkilön osalta tähän!!!

    Rahat on tiukalla se tiedetään, mutta jo meikäläisen maksamalla viime vuonna tuplaantuneella kiinteistöverolla tuo olisi lähes maksettu. Olisivat vaikka jättäneet muutama vuosi sitten rakentamatta sen helvetin hiihtosillan sinne harjulle niin olisi ollut rahaa tähänkin moneen kertaan.

  6. Erittäin surullista ja valitettavaa 🙁 Toivottavasti siellä Vihdin suunnalla olisi nyt oikeasti aktiivista porukkaa toimimas nuorison puolesta. Erikoista ettei edes ilmaisesiintyminen kelpaa heille vaan pitäisi maksaa että pääsisi esiintymään :\ Muutenkin tuntuu omituiselta ettei paikallisille edes voi järjestää tuota esiintymismahdollisuutta. Mistä hemmetistä tuo summaki o vedetty? Ei mitään järkeä tuossa. :\

  7. Surullista, että vanha kunnon good will -asenne on tallautumassa byrokratian jalkoihin.

    Siitä puheen ollen: lehdistökin on jälleen kunnostautunut (Hilun kommenttiin viitaten): ”Anssi Kela jyrähtää blogissaan.”

  8. ..Ja Mr.Nummelan kannattaa siis lähteä hommaamaan itselleen masennuslääkkeitä..

    Vaikka hyvähän se on, että tämä saa julkisuutta, kun ei tuota ihan järjellä kyllä pysty ymmärtämään..

  9. Nyt kyllä hävettää olla Nummelasta, olen kyllä muualtakin kuullut tätä kunnan toimintaa, joka on kyllä hanurista, pikku byrokraatit pätee. Surullista.

  10. Soitin yhteisöpedagogi Niina Mertalalle, joka oli saanut paljon negatiivista palautetta aiheesta. Tästä johtuen hän aikoo yritää korjata työryhmänsä ajattelutavan mm. tilavuokrista tämän nuorisotapahtuman osalta.

    Saa nähdä onko virkamieskoneisto liian hidas korjatakseen mitä korjattavissa on.

    Nuorille bändiläisille tämän tapahtuman peruutus voi olla suurempi pettymys mitä se olisi mahdollisesti Anssille.

    Itseä entisenä lankilalaisena hämmästyttää kovasti monen byrokratia.

    Kiitos Anssille yhtyeineen sekä Vikken jäsenille.

  11. No johan on hemmetti.

    Minkä ihmeen takia ulkopuolisia vahtimestareita? Siellä ei takuulla synny kaaosta vapaaehtoistenkaan voimin, enkä usko että poliisikaan vaatisi kovin suurta armeijaa turvaamaan tapahtumaa. Kysyköön poliisilta, niin asia selviää. Sekin Nummelan pesäpallokentällä muutama vuosi sitten ollut keikka oli muistaakseni Vikke ry:n järjestämä. Siellä oli muitakin tunnettuja esiintyjiä, enkä nähnyt yhtään häirikköä. Mitenhän tuolloin oli järkkäriasia hoidettu?

    Saako muuten ilmoittautua vapaaehtoiseksi mukaan?

    Minä maksaisin muutaman euron myös kotitekoisista mokkapaloista, jos joku niitä siellä sattuisi myymään… vaikkei niitä varmaan saa myydä. En muista milloin viimeksi olisin saanut ihania mokkapaloja!

  12. Oikein!
    Me täällä Nummelassa emme kaipaa kaikenmaailman pitkätukkia ja muita hampuuseja norkoilemaan. Täällä ne sitten paikkoja sotkevat ja kannabistaan juovat, virtsailevat nurkkiin ja paukuttavat rumpuaan. Kiitokset kunnanisille näistä viisaista ja tervehenkisistä päätöksistä!
    Siunattua syksyä!

  13. On se sinänsä humoristista, että ilmaiskeikka maksaa yhtäkkiä 1500 €. Summahan ei sinällään ole mikään tolkuton, mutta ei tuota mikään vapaaehtoisesti toimiva järjestö kustanna ilman pääsylipputuloja, mikä jälleen kerran hieman sotii tätä ilmaiskonsertti-konseptia vastaan… Hämmentävää…

  14. Voiko syntymäpaikkansa muuttaa?
    Jos voi, ilmoitan täten, etten ole syntynyt Vihdissä 27.9.1956.

    Mutta asiaan.
    Kun on tullut oltua perustamassa Vikkeä, toimittua sen puheenjohtajana, kymmenien tilaisuuksien järjestäjänä ja järkkärinä niin en voi kun esittää osanottoni saamanne kohtelun puolesta. Ei olisi ollut mahdollista Veikkolaisen PÄivin aikana, mutta joskushan me kaikki joudumme eläkkeelle.

    Vikkestä on kasvanut maaimalle Anssin lisäksi mm. Antti Raiski, Esa Nummela, Zarkus Poussa, Teemu Raita, Ile Jokinen, Petri Munck ja monia muita. Lisäksi yhdistys ja sen tapahtumat ovat antaneet mielekästä tekemistä sadoille soittajille ja elävästä musiikista kiinnostuneille.

    Kuten Anssi kirjoittaa, talkoohenkeä on aina löytynyt mutta eipä sitä aikaisemmin olekaan Vihdin kunnan toimesta tällä tapaa yritetty tappaa.
    Myös paikallista apua on aina löytynyt. Järkkäreitä on saatu isompiin tapatumiin vaikkapa urheiluseuroista, puffetin pitäjiä martoista, ensiapuryhmiä SPR:stä, tiedotusapua toimittajilta, ylimääräisiä sähköjä Vihdin Sähköltä, esiintymislavoja Halmeen pojilta ja vaikka mitä talkooapua.
    Myös Vihdin kunta on avustanut virallisesti ja joskus hieman epävirallisemminkin. Itsekin olen tainut näissä jälkimmäisissä syyllistyä joskus Vihdin nuorisoimen palkallisena virkarikoksiin jotka ovat jo todennäköisesti vanhentuneet.

    Muta nyt minä häpeän entistä syntymäkuntaanni, entistä työpaikkaani ja entistä kunnallishallintopaikkaani.

    Itsekin olin alustavasti ajatellut saapua paikalle ja teen sen nytkin jos jostain nopea ratkaisu tapahtuman järjestämiseen löytyy. Minulla on Vihdin nimismiespiirin myöntämä järjestysmieskorttikin (onkohan vielä voimasa) joten voin tulla ”ulkoistetuksi järjerstysmieheski”.

    Vanhojen aikojen hengessä.

  15. no jo on joku jäykkäniskabyrokraatti lukenut kunnan järjestysohjesääntöä kuin piru raamattua. Ja kumma että ilmaiskeikan pitämisestä pitäisi maksaa 1500e? Täh? Toivottavasti asia korjataan pikimiten ja keikka toteutuu.

  16. Jesh!
    Kun Nummela myi ziljardeja sai Anssi kunnalta huomionosoituksena Vihti-viirin.
    Nyt ne ei edes päästä sitä keikalle vanhaan kotipitäjään.
    Varo! Vielä ne sut muiluttaa rajalle.

  17. Ihme touhua. Itse vihtiläisenä muistan myös ne hyvät ajat ja ihmettelen suuresti miten moinen ihminen on valittu johtajan virkaa. Täällä on monet asiat menneet vain huonommiksi – liekö pientä epävarmuutta ammatillisuudessa kun pitää tuollaisia linjauksia tehdä.

  18. Ää nyt ketuttaa. Itse olisin tuolle keikalle kaverin kanssa ollut tulossa, muille kun emme ikärajojen takia pääse. :/

  19. Oiskos mahdollista esiintyy Vihdin kk? Uskon että paikallisilta yrityksiltä voisi saada avustuksia vaikka ulkoilmakonserttiin?

  20. Mitä tämä alistuminen ja huokailumieli on? Nouskaa ihmiset barrikaadeille ja vaatikaa perusteluja.

  21. no se ny yks helvetti et tommoset hiton tissiposket jaksaa hillua (saunan takana on vielä tilaa) jos paikkakunnan ykkösmarkkinoija tahtoo tehdä ilmaiskeikan,niin kunnanisät ”suuressa viisaudessaan” päättää tästä laskuttaa…niin muuttuu maailma eskoseni….helvetin pikkusielusia idiootteja siel onkin viroissa….noh,muistakaas sit ensi vaaleissa:) paikalle olisin myös tullut,ja omistan järkkärikortin,voin tulla portille ottaan vastaan kunnanisiä:)

  22. Jos kunnanisät yrittää kauniisti vihjata sulle että sun musiikki on täyttä paskaa ja ei sitä kukaan kuuntele.

  23. Rahaa ei ole kunnalliseen korruptioelämään enää saatavilla entiseen malliin. Siksi sitä täytyy yrittää nyhtää jokaisesta mahdollisesta paikasta. Poliitikot ovat luoneet kunnat täyteen broilerivirkoja oman puolueen jäsenille ja tämän hauskuuden maksajana on tietenkin verotettava kansa ja sama meno tulee jatkumaan siihen asti kunnes olemme samassa jamassa kuin Kreikka tänään.

    Ei koske Suomea mainitsi eräs suomalainen poliitikko joka on nykyään valtiovarainministeri.

    Suomeksi edellinen: Suomen rahat alkaa olla loppu, eliitti yrittää vain repiä vielä viimeisetkin latit kansalaisten kukkarosta. Tämä ikävä kyllä koskee kaikkia vahoja vallanpitäjä puolueita vasemmistosta vihreiden kautta oikealla. Persut saivat äääniä siksi, että ihmiset halusivat näyttää keskisormea entiselle menolle. On huolestuttavaa, että nuoret ovat nykyään täysin kaupallisen median median narussa ja ovat täysin sokeita näille vallankahvassa jo vuosikymmeniä mellastaneille ihmisten varojen ryöstäjille ja parasiiteille.

    Suomeksi, Nämä parasiitit syövät juuri sinun rahasi ja jos olet työtön, olet sitä juuri näiden parasiittien toiminnan takia, jotka aiheuttavat niin suuret kustannukset yhteiskunnalle, että yrityksillä ei ole varaa palkata nuoria työhön, koska esimerkiksi työn muut kulut ovat em korruptio jengin takia kohonneet liian suureksi…

    No, olen pessimisti ja en usko että nuorisoa kiinnostaa juurikaan todelliset syyt. Viihde- elokuvat, musiikki, pelit, sosiaalinen media dokaaminen yms ovat kuitenkin tärkeämpää kuin omat rahat. Tuo korruptio kuitenkin tulee koko ajan eteen vaikka kuinka yrittää itseään viihdytää ja nuoriso viihde on parasta sumutusta mitä koskaan ollaan keksitty jos tajusit, tälläkin hetkellä taskuasi tyhjentää joka sekunti junkun muun koura kuin omasi…

  24. Ei ois jaksanu kuunnella edes paska musiikkia.

  25. Turhauttavaa!!
    Olen ollut Anssin nuoruuden vaiheita hyvinkin läheltä seuraamassa ja ihmettelen sitä, että paikkakunnan komeetta voidaan byrokratialla torpata. Olen varma, että tämä konsertti saisi aikaan Nummela ilmö n:o 2. Mikä on Vihti imago kun kunnan virkakoneistolle ja päättäjille ei kelpaa Vihti mainostus. Konsertin mainostus ja sen pitäminen toisi varmasti kultuuriperimään jotain uutta. Nyt tarvitaan niitä päättäjiä, jotka voivat osallistua vapaaehtoistoiminnan tukemiseen. On aika nousta valkeista kalkituista haudoita ja tukea Vihdissä tehtävää nuorisomusiikki toimintaa. Tiedän, että aika entinen ei enää palaa, mutta ei kai vaan huonompaan olla menossa. Kerrankin olaisiin tekemässä pienellä rahalla suurta ja … TODELLA surullista.

  26. Heh,
    Ja tämä on vielä vapaaehtoistoiminnan teemavuosi…

  27. Tais tulla rahan ahneus…
    Itse parhaillaan järjestyksenvalvoja-kurssilla ja aion tehdä sitä työtä vapaaehtoisena oman työni ohessa.

  28. Kyseessä lienee sisäisten vuokrien käytännön liian orjallinen noudattaminen ja sinällään hyvän työkalun väärinymmärrys. Teoriassa sisäiset vuokrat tehostavat tilojen käyttöä kun resursseille luodaan rahallinen arvo.

    Käytännössä sisäiset vuokrat usein juuri johtavat kuvailemasi kaltaiseen tehottomuuteen: ei ole ”varaa” järjestää toimintaa, kun ”vuokra” on liian kova -> tilat jäävät tyhjilleen. (Koulusalien iltakäytön hinnoittelu paraatiesimerkkinä.)

    Eihän tuo ole todellista tehokkuutta. Kuntahan ei olisi menettänyt yhtään mitään, jos kulttuuritoimi olisi antanut kiinteistötoimelle sen 1500€. Vasemmasta taskusta oikeaan. ”Mikki Hiiri” -rahaa. Kunta olisi voittanut konsertin. Laskutussumma keikasta Nummelassa olisi varmastikin ollut moninkertainen.

    Käytännössä tarvittaisiin siis joko hiukan joustavuutta/harkinnanvaraisuutta hinnoitteluun tai sitten jokin taho, jolta voi hakea tukea kunnan tiloissa järjestettävien tilaisuuksien vuokranmaksuun. Ensimmäinen vaihtoehto on siitä parempi, että verottaja ei pääse väliin, mutta toisaalta silloin tällaiset, usein kulttuuripoliittiset päätökset, tehnee kiinteistötoimen virkamies…

  29. Toivottavasti tämä näkyy Vihdin paikallislehdissä! Pliis kirjoittakaa ihmiset mielipidepalstalle asiasta.

  30. http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=12668 Vihdin Uutiset 18.9. Ensimmäisen aukeaman alalaidassa sekä juttu että nuorisotoimenjohtajan vastine. Ihan hyvä saada hänenkin sanottua oma kantansa, ja parasta on, että edelleen on pyrkimys konsertin järjestymiseksi.

  31. Vihdin kunnallispoliittisten ryhmien edustajilla oli tänään kokous, jossa käsiteltiin myös tätä asiaa. Homma ei todellakaan ole mennyt putkeen, mutta kunnan johto valtuutettiin /velvoitettiin paikkaamaan tilanne. Eli jos konsertti on vielä mahdollista järjestää, niin kunnan puolelta ei esteitä enää tule. Tämä oli kaikkien paikalla olleiden poliittisten ryhmien edustajien yksimielinen kanta.

    Toivottavasti tämä saadaan vielä onnistumaan. Tapahtuman / keikan järjestyminen on oltava nyt pääasia, jälkipyykkiä voidaan pestä sen jälkeen kun homma on kuosissa.

    Kela(t) kehiin!

  32. Kaikille järjestöille pitää olla tasapuolinen,siksi rahoja haetaan ja ne myönnetään yhteisesti sovituilla kriteereillä. Niin on oikein. Jos ruvetaan soveltamaan erikseen sääntöjä,jotkut osaa käyttää hyväkseen ja joillakin on suhteita.

  33. Muualla kuin Vihdissä/Nummelassa asuvana uusmaalaisena sanoisin mielipiteenäni Anssin Nummela-levyn merkityksestä Nummela-taajaman maineelle, että mikä muu Vihdin kunnassa kuin juuri Nummela-levy on tuonut Nummelaa koko muun Suomen tietoisuuteen. Ihmisiähän on paljon kuulemma muuttanut Nummelaan juuri Anssin levyn antaman positiivisen Nummela-mielikuvan perusteella. Tästä syystä Vihdin kunnanisien varovainen myönteinen kanta juhlakonsertin järjestämiseen kuulostaa hyvältä. Kaikkea ei ihan aina voi asettaa samalle viivalle. Se tuhatlappunen ei varmaan vie kuntaa perikatoon. Itse en ole menossa Nummelan koulukeskuksen konserttiin, vaan lähemmäs kotia muuhun tilaisuuteen maksavana yleisönä.

  34. Onhan se ihan selvää, että ilman ammattilaisia näitä tilaisuuksia ei voida järjestää. Kuka pitää huolen, että ne kaikki sadat pyörtyilevät teinitytöt saadaan lavan edestä ajoissa turvaan. Anssi Kelan sanoitukset ovat tunnettuja saatanallisista säkeistä, ja onkin hyvä, että kaikenmaailman prätkäjengiläiset pidetään poissa näistä tapahtumista. Mitä jos joku siellä innostuu ihan kunnolla taputtamaan? Pidetään nuoriso kotona näinä iltoina…Ei niistä mitään kasva kuitenkaan.

    Mutta jos vakavoidutaan hetkeksi, niin miten esimerkiksi isommat festivaalit voi toimia talkoolaisten voimin? Tai miksi koulujen auditoriot ja liikuntasalit ylittävät paloturvallisuusmääräykset (ja reilusti) joka kevät ja joulu… Eikä siellä ole kukaan vahtimassa?

  35. On se kumma että Kela vaan odottaa saavansa kaiken tuosta noin vaan ihan niinkuin oman musiikkiuransa aloitusaikoina. Nummela auttoi hienosti Kelaa tämän uransa alussa ja nytkö odottaa samaa että Nummela ottaa avosylin vastaan? Eikö käynyt Kelalla mielessäkään että ehkäpä tuo puuttuva 1500 euroa olisi voinut löytyä Kelan omasta taskusta? Mikäpä olisi sen hienompi kiitos oman kotikunnan ihmisille jotka auttoivat häntä kun hänkin oli vain aloitteleva muusikko aivan kuin he joilta nyt meni tilaisuus näyttää aivan sivusuun. En usko että tuo puuttuva summa olisi kirpaissut kovin paljoa miestä joka on tehnyt muusikonuraa, eikä ihan huonollakaan menestyksellä, jo jonkin tovin.

    Joten jospa Kela menisi hieman itseensä ja katsoisi peiliin eikä vain osoittelisi syyttävällä sormella Mertaa. Niina Merta tekee on tehnyt hienoa työtä tähän mennessä Vihdissä ja tulee varmasti tekemäänkin hienoa työtä jatkossa.

  36. Mitta täynnä: ai maksaa siitä, että tulee ilmaiseksi esiintymään?

  37. ”Mikäpä olisi sen hienompi kiitos oman kotikunnan ihmisille jotka auttoivat häntä kun hänkin oli vain aloitteleva muusikko…”

    Mitta täynnä, olisihan tuo jonkinlainen kiitos sekin, jos noinkin tunnettu artisti kuin Kela tulisi yhtyeineen paikalle soittamaan ilmaiseksi? Tavallaan ymmärrän jos nuori mieli tuohtuu, mutta pitää ymmärtää, että tuskin kukaan ammattimainen artisti on siitä valmis kuitenkaan ihan maksamaan, että tulee soittamaan. Tuskin se ihan ilmaista muutenkaan on roudata bändiä paikalle yms. ja sitten pitäisi vielä maksaa 1500 euroa että pääsee soittamaan?

    Uskoisin että 1500 euroa kirpaisee varmaan ketä tahansa artistia Suomessa, jossa huomisen levy-/keikkamyynti on arvoitus. Kyllähän joku Bomfunk MC’s myi levyjä ja tienasi hirmuisen määrän rahaa joskus, mutta jos sitä rupeaa jakamaan parillekymmenelle laihemmalle vuodelle, niin ei se tähteys rikastumismielessä tunnu järkevälle uravalinnalle kenellekään.

    Kummelit olivat oikeassa: Artisti maksaa!

  38. Helsingin Sanomien Kuiskaaja-palstalla käsiteltiin aihetta:

    ”Nummela ei kelvannut Nummelaan

    Kymmenen vuotta sitten Kuiskaajan radiossa soivat Anssi Kelan Nummela-albumin hitit Mikan faijan BMW ja Kaksi sisarta. Levy on yksi suomalaisen historian myydyimmistä, ja sen kunniaksi Kela lähti kiertueelle.
    Kiertueen aloitukseksi Kela kaavaili ilmaiskonserttia – Vihdin Nummelassa. Paikallisen kevyen musiikin yhdistyksen kanssa suunniteltiin myös paikallisten bändien katselmus.
    Vaan miten kävi. Kela kertoo blogissaan, että Vihdin kunnanisät lupailivat Kuoppanummen koulukeskusta vuokralle muutamalla kympillä, mutta byrokratian pyöriessä vuokra nousi 1 500 euroon. Kevyen musiikin yhdistyksellä ei tuollaisia rahoja ollut, eikä Kelaakaan juuri innostanut maksaa siitä ilosta, että pääsisi soittamaan ilman palkkiota.
    Nummela ei siis soi Nummelassa. Vihdissä on sisäistetty musiikkibisneksen pohjimmainen periaate: artisti maksaa.”

  39. Menee tää nykyaika päin vittuja. Mutta mistä tämä johtuu, saaneen kysyä? Siitä, että kansa ei maksa valtiolle tarpeeksi ja valtio yrittää nyhtää rahaa keinolla millä hyvänsä, kohta laskut,verot,velat a muut paskat korottuu, ja miten käy köyhille perheille? Ne joutuvat mierontielle, entäs mistä tämä johtuu? Valtion typeristä, mutta myös ymmärrettävistä päätöksistä. Raharikkaat hoi, voisitte lopettaa sen Mr.Roope Ankan esittämisen ja maksaa valtiolle vähän enemmän, niin tällastakaa ei esiintyis. Ja tämä asia on pikkuvanhan(12-vuotias) kirjoittama mielipide, joten älkää välittäkö.

  40. Näinkö mä eilen näkyjä vai oliko Livenationin sivuilla maininta Anssin keikasta Vihdin jossain Koulukeskuksella 10.12. tai jotain/jossain…?

  41. Paikallislehti uutisoi, että Nummelan keikka on edennyt myös kunnassa. Ilmeisesti vielä ei ole virallista aamenta lausuttu, mutta lupaavalta siis vaikuttaa.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.