Verbaalimaistiaiset, osa 2: Levyhylly pelastaa
Levyhylly pelastaa on tulevan levyn kannalta keskeinen kappale. Ilman sitä albumista olisi voinut tulla hyvin erilainen.
Tein biisin marraskuussa 2011. Muistan, että aluksi kappale muistutti melodialtaan ja tunnelmaltaan melkoisesti Bonon ja kumppaneiden Miss Sarajevoa. Biisien evoluutio hiihtelee kuitenkin yleensä mielenkiintoisia latuja: lopullisessa muodossaan Levyhylly pelastaa ei muistuta enää lainkaan lähtökohtaansa. Usein prosessi kulkee juuri noin: sitä lähtee tekemään mielestään jopa räikeää plagiaattia jostain tunnetusta kappaleesta, mutta lopputuloksesta tuleekin jotain ihan muuta.
Tein biisistä demon GarageBandilla ja olin itsekin yllättänyt siitä mitä kuulin: demosta tuli erittäin 80-lukuhenkinen syntikkapop, jossa kitara piipahti vain pienessä cameoroolissa. Se poikkesi täydellisesti mistään mitä olin tehnyt ennen. Olin ihmeissäni. Mitä minä tällaisella kappaleella tekisin?
Kun puolisen vuotta myöhemmin aloin äänittää levyä, niin kaivoin tekemäni demon esiin. Se kuulosti minusta hyvältä. Mieleen tulivat Eurythmicsin Sweet Dreams ja Kim Carnesin Bette Davis Eyes. Kappale kuulosti muiden demojeni rinnalla niin erilaiselta ja raikkaalta, että päätin edetä toistenkin kappaleiden kanssa samaan suuntaan. Rohkeasti 80-lukua ja syntikoita kohti! Levyhylly pelastaa muodosti siis peruskiven, jonka päälle ryhdyin muuraamaan albumia.
Aloin taltioida biisistä virallista versiota, mutta huomasin nopeasti, että alkuperäisessä demossa moni asia oli jo ihan jetsulleen. Niinpä kopioin esim. syntikkaraidat suoraan demolta, en soittanut niitä uudestaan. Levyhylly pelastaa onkin kaikista albumin kappaleista se, joka on levytysprosessin mutkissa muuttunut vähiten. Alkuperäinen visio oli vahva.
Teksti käsittelee yksinäisyyttä. Sankarimme kärvistelee neljän seinän ja muistojensa muodostamassa vankilassa. On hänen syntymäpäivänsä, mutta kukaan ei saavu juhlimaan. Ainoa todellinen ystävä on levyhylly: se tietää maahan poljetut haaveet ja sydänten murheet, se auttaa niiden kantamisessa. Kappaleen loppuhuipennus on tietynlainen rukous, jossa musiikilta pyydetään voimaa.
Levyhylly pelastaa on siis melko melankolinen laulu. Samalla siinä on kuitenkin mielestäni jotain kohottavaa, kyse on myös jonkinlaisesta musiikin ylistyslaulusta. Me tarvitsemme musiikkia.
Jännä etten koskaan ole tuntenut itseäni yksinäiseksi. Toiset taas tuntevat jatkuvasti yksinäisyyttä vaikka olisi paljon ja erittäin läheisiäkin ihmisiä.
Olet niin oikeassa siinä, että me todellakin tarvitsemme musiikkia! 🙂 Oikeanlaisesta musiikista voi saada paljon virkistystä ja voimaa vaikeassakin elämäntilanteessa! Itse olen niin onnekkaassa asemassa, että olen ”vanhana rouvana”, tyttärieni välityksellä, löytänyt hienoon musiikkimaailmaasi! Lämmin kiitos Sinulle, aidosta, lämpimästä ihmisläheisestä persoonastasi ja tietysti tuotannostasi! Hienosti taas osasit muuten pukea sanoiksi, miksi juuri ”Levyhylly pelastaa” kuuluu tälle levyllesi! Malttamattomana odotellen koko levyäsi ja sitten seuraavaa… 😉
Hienoja artisteja on maailmassa onneksi paljonkin. Nostalgisena muistelen Eurythmicsin Helsingin keikkaa. Fiilis oli jäähallissa korkealla. Ei Annie ja Dave erikseen koskaan ole yltäneet samaan kuin yhdessä.
Vaan sinun kanssasi Anssi ei ole moista pelkoa, niin hyvä bändi kuin nuorempi Kela, Metsberg, Ketonen, Karisalmi onkin.
Voi jumpe miten hieno biisi on tämä Levyhylly pelastaa. Kasarivaikutteineen hieno sävellys ja teksti on aivan loistava ensin kaikessa melankolisuudessaan ja sitten musiikin ylistämisessä ja sen voiman toteamisessa. Kaiken kruunaa torvimelodia kertosäkeistön jälkeen. Musiikki on todellakin aivan uskomaton juttu ja tämän biisin jälkeen viimeistään Spotifystä levyä kuunnellessa tuli fiilis, että Anssi Kela on tullut takaisin.
Mielenkiintoisin asia tässä biisissä on se, että siinä voi kuulla otoksia myös omasta levyhyllystä: jousissa on vaikutteita Kate Bushin Cloudbustingistä ja saksofonin soinnissa kuultaa Baker Streetin kaiho. Hienoa musiikkia, eläviä muistoja.