Uusi ilme

| Aiheet: Internet | Kirjoittaja:

Meillä artisteilla on tapana uudistaa nettisivujemme ulkoasu aina tuoreen julkaisun tiimoilta. Tämän sivuston muuttumisleikki tulee hiukan myöhässä: levy on ollut kaupoissa jo kolmatta viikkoa, mutta tänne saadaan vasta nyt vaihdettua asianmukaiset tunnelmat.

Toivottavasti uuden albumin sormenjälkitematiikka miellyttää. Ulkoasun lisäksi näkyvin muutos on saitin keventäminen ja toimintojen siirtäminen sivun yläreunassa olevaan palkkiin. Ratkaisu takaa nautinnollisemman navigaatiokokemuksen. Muuten kaikki on kutakuinkin ennallaan. Saitti on jo aikaisemmin ollut mielestäni varsin toimiva, ei ollut syytä myllertää kaikkea uusiksi.

Nyt julistankin uuden ilmeen kunniaksi kilpailun! Se liittyy pataässään.

Kaikkien levyjeni kannessa on nimittäin näkynyt jossakin muodossa pataässä-symboli. Se tuli alunperin mukaan täysin sattumalta: Nummelan takakannessa (ks. ao. kuva) nojailin hylätyn huoltoaseman seinään. Huomasin vasta valmista kuvaa katsellessani, että vierelläni olevaan oveen oli liimattu Ässä-arvan mainostarra.

Kun sitten Nummela nautti ihan kohtuullista kaupallista menestystä, niin päätin, että nappaan siltä mukaani tuon pataässän. Siitä lähtien ässää onkin näkynyt siellä täällä: levyjen ja kirjojen kansissa, formula-autossani ja kypärässäni, t-paidoissa, nettisivujeni grafiikoissa. En ole lainkaan taikauskoinen – pataässästä tuli enemmänkin sellainen läppä, että se pitää aina näkyä jossain.

Se on myös tämän uudistetun nettisaitin grafiikoissa, näkyvissä jokaisella sivulla. Tällä kertaa ässä on kuitenkin piilotettu aika hyvin. Kilpailun kysymys kuuluukin:

Mihin pataässä on jemmattu?

Lähetä vastauksesi, nimesi ja postiosoitteesi osoitteeseen kilpailu@anssikela.com. Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan viisi uutta levyä nimmarilla varustettuna. Jos haluat omistuskirjoituksen jollekin muulle kuin itsellesi, niin ilmoita siitä vastauksesi yhteydessä. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 14.4. asti. Onnea pataässän metsästykseen!

LISÄYS:

Asettelin kilpailun kysymyksen huonosti unohtaessani, että myös selaimen osoiterivin ja kirjanmerkin kuvakkeena on pataässä. Tuo ei siis ole se ässä mitä nyt haemme! Piilossa oleva ässä liittyy saitin uudistuneeseen ulkoasuun.

kuvat_isot_12

Kommentit

  1. Äsh, perskutti! Ei ollut tarkoitus pilata iloa muilta, olisi pitänyt lukea ohjeet huolellisemmin. Toivottavasti ehdit poistaa kommentin ennenkö spoilaantuu kaikilta.

  2. Menee muuten muillakin Pataässää kantavilla hyvin.
    Porin Ässät taisteli tiensä finaaliin.

  3. Voinko lähettää vastaukseni uudestaan tarkentaakseni sitä? Kun huomasin että tuo pataässä löytyy eri sivuilla eri paikasta. Toivottavasti en nyt paljastanut liikaa.

  4. Venytän hiukan tämän kilpailun vastausaikaa. Julistan voittajat parin päivän sisällä, jahka tuo videon avustajien haku ei ole enää ajankohtainen, jotta voin postata uuden bloggauksen sen päälle.

  5. Uusi sivu on sinänsä ihan kiva, mutta tuo foorumin poistuminen ahdistaa edelleen. Jos jollain muulla kuin Anssilla on jotain sanottavaa, se pitää heittää jonnekin täysin mielivaltaiseen paikkaan jonkun blogiotsikon alle – tai vielä pahempaa – täysin selauskyvyttömään Facebookiin. Kun kaikki toimivat samalla periaatteella, asiat leviävät kuin Ellun kanat pellossa ja sinne myös hukkuvat. Onko näin hyvä, kysyn vaan!

    Jos löydän esim. mielenkiintoisen Anssi-artikkelin netistä, minne sen linkitän, että joku muukin sen lukisi? Minne voi kehua keikkoja, kun niistä ei ole täällä yhtään mitään kommenttiraitaa? (Joo, sinne Facebookiin: ”kiva keikka, kiitos ja jeejee!”) Minne voi laittaa biisilistoja – nytkin on uusia keikkoja soitettu, mutta ei yhtäkään biisilistaa missään! Minne voi osoittaa kysymyksiä Anssille, kun ei ole mitään varmuutta, että kysymys tulisi koskaan edes luetuksi?

    Olisiko mahdollista tehdä jonkinlaiset kokoavat otsakkeet näille, esim. ”Mediapeliä” (Anssi medioissa), ”Keikat” (keikkainfoa ja kommentteja) ja ”Kysymyksiä Anssille” (jos tuntuu, että se helpottaisi elämää?). Aina kun juttu venyy liian pitkäksi, voi avata uuden, osa 1, 2, 3 jne.

    Esim. minua kiinnostaa juuri nyt erittäin paljon, milloin Järvenpään keikka 27.4. alkaa, siitä riippuu pääsenkö paikalle – taidan tiedustella tätä suoraan Blackpoolista, koska täällä ei sellaisia voi kysyä. Saati sitten kun tiedän moneltako keikka alkaa, olisi paikka jonne voisin muillekin kertoa, milloin se alkaa.

    Tai minne voin huomauttaa, että Euran keikkapäivämäärä on muuttunut?
    http://www.sieravuori.fi/fi/ajankohtaista/muutoksia-esiintymispaivissa/

    Voisi kuvitella, että nyt kun faneja on taas pilvin pimein, helpottaisi artistin elämää, että he voisivat kommunikoida keskenään, eikä artistin tarttis olla vastailemassa joka väliin.

    Lisäksi tällä sivulla ei ole edes rekisteröitymistä (etenkään jos ei osaa lisätä tuollaista ”profiilikuvaa”), joten kuka tahansa voi kirjoittaa sinun nimissäsi mitä tahansa, eikä ketään kirjoittajaa voi varmuudella tunnistaa. Esim. Mari-nimisiä hahmoja on takuulla muutama muukin, mutta he tuskin osaavat nalkuttaa niin kuin minä. Prkl.

  6. Mari, ah komppaan täydestä sydämestäni!! Ei ole enää mitään paikkaa, missä fanit voisivat keskustella kunnolla, ja esim. keikkaraporttien kirjoittaminen on nyt ihan mahdotonta! Eihän tämä blogi ole tuollaista keskustelua varten ollenkaan. Sitäpaitsi tänne kommentit hukkuvat hyvinkin pian, eikä täältä mitenkään välttämättä huomaa jos joku on kommentoinut omaa kirjoitusta jotenkin.

    Facebook taas – no, se sopii tämänkaltaiseen keskusteluun vielä vähemmän. Ja sitäpaitsi esim. minä en ole siellä! 😉 Pakko kai kohta viimein liittyä. Mutta vaikka liittyisinkin, se on silti juuri niin ongelmallinen paikka kuin Mari kirjoittikin. Sieltä niitä kommentteja on vielä hankalampi selata kuin täältä.

    Foorumin murha oli hyvin ilkeästi tehty.

  7. Hyvä-hyvä Trientale! Samoilla linjoilla ollaan. Varmasti se on huomattavasti houkuttelevampaa, kun Facebookissa pörisee iloisesti 10000 jeesjees-fania kärpästen lailla sen sijaan, että olisi pari tällaista iänikuista valittajaa, joiden selityksiä ei kukaan jaksa lukea. 😉

    Itse en hirveästi yllättynyt foorumin alasajosta, koska ajattelin sen olevan vain ajan kysymys. Hiljaiseloa oli ollut niin monta vuotta, eikä se piristynyt edes uuden levyn myötä. Alun perin foorumi oli se paikka, jossa myös Anssi otti aktiivisesti osaa keskusteluun. Viime aikoina en muista tällaista tapahtuneen, Facebook ja blogi on pitäneet Anssin kiireisenä, eikä keskusteluakaan ole juuri ollut. Ja jos peruslaiska ihminen saa haluamansa ilman rekisteröitymistä, miksi vaivautua foorumille, jossa kukaan ei tee mitään.

    Silti minua järkytti Facebookissa ilmaistu kommentti (kun Anssi kertoi foorumin lopettamisesta), jossa joku ilmoitti ettei olekaan moiseen paikkaan Anssi-maailmassa törmännyt (joten hällä väliä vaikka suljetaan). Pitää olla aika putkiaivo, jos mielestään seuraa anssikela.comia muttei näe linkkiä etusivun linkkirivin alussa. Nykyään saa useinkin yllättyä siitä, miten ihmiset on tulleet niin uusavuttomiksi, etteivät he löydä mitään, ellei sitä erikseen sormella useampaan kertaan osoita.

    Mutta jotain tarttis foorumin tilalle saada jonkinasteista yhteisöllisyyttä rakentamaan. Jos ne on jotain niinkin kökköä kuin nuo edellisessä viestissä mainitsemani otsakkeet, niin ”kysymysten” tilalla voisi tarkemmin ajateltuna olla ”Terveisiä Anssille” – sinne mahtuisivat kaikki tilitykset siitä miten Anssin biisit on vaikuttaneet jollain lailla jonkun elämään, olisivat sitten siististi siellä nipussa, eivätkä siellä minne kursori on sattunut ekana osumaan. Otsikot vois olla pikalinkkeinä jossain näkyvällä paikalla, esim. heti haun alla.

    Harhaa.comista vielä sellainen tiedonanto, että koko sivusto vaatisi täyden uudistuksen, muuten se varmaankin hajoaa käsiin lähiaikoina. Ensin hyytyi gallup-toiminto ja tänä keväänä uutistoiminto. Saitti on sentään jo yli 10-vuotias. Pahimmassa tapauksessa kuolee sekin pian pois, jos päivittäjiltä loppuu energia.

  8. Ainiin, Blackpoolista ei osannut sanoa keikka-ajasta muuta kuin että jos on 22:lta paikalla, niin ei varmasti missaa. Kysyin sitten, että voisiko keikka alkaa esim. 23:n kieppeissä, niin kuulemma hyvin todennäköistä. Toivottavasti myöhäistyy n. 23.30:n kieppeille tai puoleen yöhön, niin ehtisin paikalle (sillä oletuksella että onnistun saamaan pääsylipunkin). Tai sit mun pitää myydä tuo toinen samalle illalle eri kaupunkiin ihan liian hyvissä ajoin ostamani keikkalippu pois. Aaargh!

  9. Mari pukee kyllä just niin sanoiksi meikäläisenkin ajatukset! Mitäs me valittajat, itsekin kirjoitan tänne nykyään vain kun on jotain napistavaa, olenpas ihana fani! 😀 Varmasti on mukavampaa, helpompaa ja vähemmän aikaa vievää lukea niitä nopeita facebook-kommentteja tyyliin ”Levoton tyttö on tosi hyvä biisi. Oon kuunnellu sun levyy spotifysta ja aion varmaa ostaa sen joskus!” (Eikä sitten kuitenkaan osta…) Onhan se paljon enenmmän energiaa vievää osallistua oikeaan keskusteluun.

    En tietenkään sano, että facebook olisi huono asia. On ihanaa, että Anssi on saanut uusia faneja! Ja on hienoa, että Anssi pitää faneihin sitä kautta yhteyttä. MUTTA kun se ei korvaa foorumia! Kuten ei tämä blogikaan. Keskustelu täällä on ihan erilaista, jos täällä mitään keskustelua syntyykään. Blogi on blogi ja keskustelupalsta on keskustelupalsta.

    Erityisesti harmittaa just se, että keikkaraporteille ei ole enää mitään paikkaa. Anssia ehkä kiinnostaa lukea niitä ”kiitos keikasta, oli mahtavaa!” -kommentteja, mutta itseä ne eivät voisi kyllä vähempää kiinnostaa! Tahtoo kunnon raportteja ja biisilistoja! Monesti esim. Marin raportteja foorumilta lukiessa tuntui kuin olisi itsekin ollut mukana keikalla, saattoi sielunsa silmin nähdä monia tilanteita! Ja ne biisilistat olisivat ihan oikeasti mielenkiintoisia. Ainakin meidän muutamien mielestä! 😉
    Lisäksi esim. tuosta Blackpoolin keikasta, jonne itsekin näillä näkymin olen tulossa, olisi varmasti löytynyt kirjoitettavaa myös ennen keikkaa. Esim. just noista alkamisajoista ja muusta sellaisesta. Eikä se koske vain tuota keikkaa, vaan muitakin. Mutta ei tuollaiselle keskustelulle ole enää paikkaa.

    Myönnän toki, etten itsekään viime aikoina juuri foorumille kirjoitellut. Kun eipä siellä ollut mitään keskusteltavaa. Kuitenkin kävin jotakuinkin päivittäin katsomassa, josko jotain uutta olisi tullut.
    Mielestäni meitä kirjoittelijoita ei kuitenkaan voi yksin syyttää tästä hiljaisuudesta. Blogin perustamisen jälkeen Anssi rupesi kirjoittamaan juttujaan tänne ja foorumi jäi. Samaten se facebook on tuntunut olevat artistille viime aikoina paljon tärkämpi. Anssi olisi esim. siellä voinut ihan näkyvästi mainostaa foorumia ja kehottaa ihmisiä tulemaan sinne keskustelemaan. Jotain olisi saattanut oikeasti tapahtuakin! Mutta ei, foorumi piti lopettaa.

    Minua kyllä järkytti myös tuo sama facebook-kommentti kuin Mariakin. Itse ainakin muistan, että kun aikoinani ensimmäistä kertaa klikkasin itseni Anssin sivuille, niin foorumi löytyi kyllä heti ensimmäisenä! Ja vaikka SK:n julkaisun aikaan vasta rupesin itse sinne kirjoittelemaan, niin luin sitä silti jo sen pari vuotta aiemmin. Kyllä se oikeasti ihmetyttää, että jos ollaan olevinaan niin fania, niin fania, niin silti ei vaivauduta yhtään edes katsomaan, mitä sieltä artistin sivuilta saattaisi löytyä. Kai ihmiset sitten oikeasti ovat vaan niin laiskoja ja uusavuttomia. Tuntuu vaan itsestä niin käsittämättömältä. Ehkä nykyfaneja ei sitten vain kiinnosta?

    Sekin muuten oli foorumilla hyvää, että fanit saivat toisiinsa yhteyden myös yksityisviesteillä. Mitään sellaista mahdollisuutta ei enää ole.
    Ja tähän kohtaan todettakoon, että harmittaa suuresti, kun Anssi kirjoitti, että foorumi suljetaan ”muutaman päivän sisällä”, ja sitten se suljettiinkin jo seuraavana päivänä. Olisin halunnut kopioida talteen joitain yksityisviestejäni, mutta enpäs ehtinytkään. Ottaa ihan suunnattomasti päähän, siellä oli kuitenkin itselleni varsin merkityksellisiä juttuja!

    Mari on ihan oikeassa tuossa, että jonkinlaista yhteisöllisyyttä nyt kaivattaisiin tänne. Oli niin kiva, kun foorumilla oikeasti tiesi, kuka on kuka. Foorumi oli tärkeä paikka ja foorumilaiset tärkeitä. Kyllä olisi oma elämäkin voinut olla varsin erilaista ilman foorumia! Mutta ei kai niille facebookissa sen yhden kommentin lähettäjille toisten fanien kanssa kommunikointi ole niin tärkeää.

    Foorumissa oli hyvää sekin, että omaa viestiään pystyi muokkaamaan jälkikäteen. Itseä ainakin ärsyttää suunnattomasti, jos tekstiin jää kirjoitusvirheitä tai vaikka joku outo sanamuoto. Foorumilla ne saattoi korjata.

    Harhaa.comista vielä sen verran, että jaksakaa jaksakaa! Se on ihan parhaita sivustoja mitä koko nettimaailmasta löytyy! 🙂 Se ei ansaitse foorumin julmaa kohtaloa!

    Olikohan tässä nyt kaikki tällä kertaa..? En muista oliko vielä muuta. Varmaan oli, mutta sitähän en voi tähän enää lähettämisen jälkeen lisätä, joten täytyy tyytyä tähän. Valitan lisää sitten seuraavassa viestissä! 🙂

  10. Just luin yhtä kirjaa, jossa sanottiin, että nykyajan ongelma on se, että ihmisillä on enää hyvin vähän yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tästä seuraa ulkopuolinen olo ja epämääräinen tunne siitä, että jotain puuttuu. Sanoi joku Dalai Lama.

    Parhaita asioita foorumissa olivat ehkä kokoontumisajot. Nykyään nuo Facebook-pyöreitälukuja-konsertit on suuria ja kasvottomia, ihmiset ei enää tunne toisiaan. Se tietysti johtuu osin siitäkin, että faneja on taas paljon, mistä olen tosi iloinen monen hiljaisen vuoden jälkeen. En tiedä, miten tästä saisi muokattua uuden ja uljaan anssikela-yhteisön alun, kuten tapahtui syksyllä 2001. Verkatehtaalla kaikille nimilaput?

    Tuollaiset artistien faniyhteisöt on tosi tärkeitä, ne kantaa parhaimmillaan hiljaistenkin aikojen yli ja jatkaa olemassaoloa vielä senkin jälkeen kun ketään ei kyseisen artistin musiikki enää kiinnosta. Mullakin on FB:ssä aika monta foorumilaista kavereina.

    Itse en myöskään katso hyvällä tätä, että keikkaraporttien kirjoittamiselle on lyöty piste. Sellainen ei vaan kerta kaikkiaan käy. Jonnekin ne juttunsa on suollettava, toivottavasti keksin jonkun kirjoitusalustan ennen kuin eka keikka tulee vastaan. (Eli ensi lauantaihin mennessä, huuh???)

  11. Foorumin sulkeminen oli valitettavaa, ymmärrän närkästyksen. En kuitenkaan voi mitään sille, ettei foorumia viimeisinä vuosina käyttänyt juuri kukaan. Palvelua ei kannattanut pitää pystyssä vain paria käyttäjää varten: sieltä piti kuitenkin siivoilla pois spämmääjiä ja ikivanhaan tekniikkaan perustuva alusta muodosti tietoturvariskin koko saitille.

    Minuakin harmittaa foorumiin liittyneen yhteisöllisyyden ja keskustelukulttuurin hyytyminen. Myös keikkaraporttien kirjoittamista olen arvostanut suuresti ja pyrkinyt aina linkkaamaan niitä myös suuremmalle yleisölle. Ehkä täytyisi luoda tämän saitin kylkiäiseksi paikka, johon kuka tahansa saa rekisteröityä ja kirjoittaa omia kirjoituksiaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.