Tunnelmia tien päältä

| Aiheet: Keikat, Valokuvat | Kirjoittaja:

Kiertuetta on nyt takana kahdeksan keikan verran. Ne ovat menneet hyvin: uuden kokoonpanon soitto skarppaantuu keikka keikalta ja yleisöä on ollut runsaammin kuin vuosiin. Keikkailu tuntuu tällä hetkellä ehkä paremmalta kuin koskaan. Tätä kirjoittaessa ajatus siitä, että tällä viikolla pitäisi tehdä vielä kolme keikkaa, ei harmita millään tasolla. Päinvastoin. En malttaisi odottaa.

Uudistunut bändi toimii hienosti sekä lavalla että sen ulkopuolella. Vaikka orkesterissa on vain yksi uusi naama, niin käytännössä siinä on kuitenkin kaksi uutta soittajaa: Ville siirtyi kitarasta rumpuihin ja Tuomas Wäinölä valtasi kitaristin nurkan. Nämä uudelleenjärjestelyt tarkoittavat sitä, että meillä on 40 prosenttisesti muuttunut bändi – se vaikuttaa jo jonkin verran yhtyeen soittoon ja soundiin. Kun bändissä on nyt Wäinölän kaltainen taituri, niin on selvää, ettei yhtye ainakaan huonommalta kuulosta.

Tuomas on tuonut mukanaan aiempaa ammattimaisemman otteen. Olimme vanhan kokoonpanon aikana hiukan laiskanpulskea ryhmä, juttuja treenattiin lähinnä ”katsotaan sitten keikalla” -pohjalta. Nyt olemme ryhdistäytyneet hieromaan biisit oikeasti kuntoon. Hyvänä esimerkkinä viikon takainen sunnuntai, jolloin kokoonnuimme vapaapäivänä olohuoneeseeni kuuntelemaan edellisen keikan tallennetta ja listasimme asioita, jotka täytyy jatkossa hoitaa paremmin. Kaikki haluavat nähdä tämän jutun eteen vaivaa.

Myös henkinen ilmapiiri on raikas. Onnistumiset lavoilla näkyvät tunnelman kepeytenä myös takahuoneissa. Kiertueella on hyvin motivoitunut ryhmä ja keikka-autossa nauru maittaa. Tuomas tietysti vasta opettelee talon tavoille – ja me hänen – mutta toistaiseksi tuntuu siltä, että hän istuu hienosti ryhmään. Ehkä Tuomas paljastuu pikkulasten massamurhaajaksi ja hevosten raiskaajaksi vasta myöhemmin. On joka tapauksessa piristävää, kun bändissä on tyyppi jolta kuulee ihan uusia juttuja. Ja tietysti vielä piristävämpää on päästä kertomaan meidän moneen kertaan jauhettuja juttujamme neitseellisille korville.

Joku saattaa yrittää tulkita edellä kirjoittamani rivinväleistä sen, että bändistä olisi Kellyn myötä poistunut jonkinlainen ongelma. Siitä ei ole laisinkaan kyse – Kelly on mahtava. Bändin vanhassa versiossa ei ollut mitään vikaa, mutta kun hommia paiskitaan samalla työporukalla 12 vuoden ajan, niin onhan se selvää, että pieni vaihtelu virkistää. Se on antanut meille uutta virtaa.

Uudistus pakotti meidät takaisin lähtöruutuun, kaikista kuluneimmatkin rallit on täytynyt harjoitella uudestaan. Tästäkään ei ole varsinaisesti ollut mitään haittaa: vanhoista lauluista on löytynyt uusia yksityiskohtia. Biisilista on vielä toistaiseksi lyhyenpuoleinen: repertuaarissamme on tällä hetkellä 22 sävelteosta. Lisää kappaleita selätetään matkan varrella, kesän jälkeen seteissä on varmasti nykyistä enemmän variaatiota. Tämä kiertue on joka tapauksessa uudet biisit ja suurimmat hitit -tyyppinen paketti. Tässä on kyse siitä, että meidän pitää voittaa yleisö uudestaan puolellemme ja paaluttaa asema vahvana livebändinä. Nyt ei ole sen aika, että setissä tarjottaisiin harvinaisuuksia uran varrelta. Nämä ovat täysillä sisään ja ambulanssilla ulos -henkisiä keikkoja, joille ei lähdetä kursailemaan.

Seuraava video kiteyttää kaiken minun sanojani paremmin. Tällaista tämä tällä hetkellä on – yhtä juhlaa. Löydätkö videolta itsesi?

Kommentit

  1. Kun bändiin tulee kitaristi, joka taitaa niin jazzin kuin heavyn ja kaiken siltä väliltä, olisi kummallista, jos yhteissoitossa ei huomaisi uusia tuulia. Hienoa, että Wäinölän tuoma muutos on koettu hyväksi!

    Itse pääsen hämmästelemään tätä 40-prosenttisesti uudistunutta kokoonpanoa kolmen päivän päästä. Odotukset ovat korkealla.

  2. Uusimmassa Riffi-lehdessä on monen sivun juttu Anssi Kela -levyn tekemisestä.

  3. Riffin levyarvostelu:

    Anssi Kela
    – paluu musiikillisille juurille

    Retrospektiivisyyden lähde on tämän levyn osalta 1980-luvulla, jonne tekijän oman musiikillisen identiteetin juuret juontuvat. Tuloksena on tervetulleella tavalla vanhanaikaista musiikkia, jossa viljellään rehellisiä introja, säkeistöjä ja kertosäkeitä. Kappaleen rakenteen sopivasti rikkovan c-osan tai osasta toiseen johdattavan bridgen arvo tunnetaan ja tunnustetaan nekin. Kaikesta kuuluu, että ideoita on pulpunnut ja mikä parasta – niitä on käytetty hyvällä maulla.
    Sävellyksen ohessa myös sovitukset osoittavat tervettä kunnianhimoa ja kehittynyttä näkemystä, eivätkä kappaleet lepää yhden ainoan ketjuksi kloonatun idean varassa. Kela malttaa rakentaa musiikkiin jännitteitä ja purkaa niitä oikea-aikaisesti. Tehoja vaihdellaan ja oikeastaan vain yksi asia jää mietityttämään: tasajakoisesta sykkeestä poikkeaa ainoastaan ”Kaatua kuin Puu”, jonka triolipoljento jäsentyy sekin pohjimmiltaan neljä-neljäsosaa-mittaan. Missä ovat 3/4- tai 6/8-biisit?
    Kela on soittanut yhtä raitaa lukuunottamatta kaiken itse ja jälki kuvastaa tekijänsä musikaalisuutta: vaikka virtuoosimaista kosketinsoitantaa ei kuulla, synaosuudet hoitavat oman lokeronsa mallikkaasti. Koneella tuotetutut rumpuraidat puolestaan eivät kuulosta mekaanisilta – paitsi milloin näin on nimenomaan ollut tarkoitus – vaivaa on nähty ja näkemystä on ollut riittävästi. Kitara- ja etenkin basso-osuuksissa soittajan taidokkuus on ilmeistä, muttei alleviivaavaa: kaikille osasille on luonteva paikkansa, mikään ei dominoi muita ja eri soittimet täydentävät mukavasti toisiaan
    Sanoituksissa säkeistöjen vapaa kerronta saa usein vastapuntikseen määrämittaan riimitetyn kertosäkeen ja kun viimeksimainittujen melodiatkin ovat paikoin erittäin tarttuvaa sorttia, jää kuulija helposti vangiksi. Ja ne alkuun hieman rauhattomiltakin kuulostavat pari kappaletta alkavat vähitellen asemoitua luontevasti sijoilleen. Suositeltava levy.

    Arvio: Lauri Paloposki

    Anssi Kela
    Live Nation, 2013

  4. Kaksintaistelu Anssi Kela vastaan Sami Pitkämö Poppikoulussa:

    areena.yle.fi/radio/1897973

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.