Albumin raidat, osa 8: Ilman sua

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

”Kissa kiipee omenapuuhun”
Kissa. Tuo Luojan luomista se kaikkein täydellisin. Niin ylväs ja kaunis, ihana. Biisi, joka alkaa kuvauksella kissan puuhastelusta ei voi olla ainakaan huono. Ja hetkinen, se samainen kissahan mainitaan kappaleessa vielä uudelleenkin. Biisin on pakko olla hyvä.

Jotenkin noin taisin Ilman sua -kappaleesta ihan aluksi, ensimmäisen kuuntelun perusteella ajatella. Kissaihminen saattaa joskus olla hieman hupsu. Mutta eihän se kuuntelu tietenkään siihen yhteen kertaan jäänyt, ja seuraavilla kuunteluilla biisistä löytyi jo paljon muutakin huomion arvoista.

Anssi on aina ollut mestari luomaan sanoituksillaan biiseihin erilaisia tunnelmia ja yhtälailla mestari kertomaan hyvin pienistäkin, nopeasti ohikiitävistä hetkistä. Näin on ehdottomasti myös tämän biisin kohdalla. Ja samaan aikaan se hetkinen on osa jotain paljon suurempaa, yhden hahmon koko elämää.

Kun biisiä alkaa kuunnella, voisi sen helposti ajatella kertovan vaikkapa raukean helteisestä kesäpäivästä ja kiireettömästä lomailijasta. Mikäs siinä on riippumatossa loikoillessa ja partaa kasvattaessa, mikä ihana loma! Kunnes tajuaa, että henkilön kiireettömyys ei olekaan haluttua ja odotettua, se onkin surusta johtuvaa kykenemättömyyttä tehdä yhtään mitään. Tuskaa tai ahdistusta, joka painaa mieltä niin paljon, ettei niitä voimia ihan oikeasti löydy lainkaan, ei vaikka kuinka haluaisi. Tunnelma muuttuu. Erityisesti kohta ”Mä haluaisin olla tuo kissa/ Joku hellis ja ottaisi syliin” luo ainakin minulle vahvasti sellaisen olon, että tekisi ihan tosissaan mieli antaa laulun päähenkilölle iso rutistus. Että voi kun voisikin häntä sillä tavalla lohduttaa, on niin hirveä surku häntä kohtaan. Hän tarvitsee kipeästi lämmintä syliä. Tunnelma tuossa on ihan käsin kosketeltava, Anssin äänenkäyttö ja sillä kuulijaan vaikuttaminen on huikeaa.

Moni tällaisista tunnelmista kertova kappale voisi vaipua sellaiseen synkkyyteen, että kuulijakin saattaisi jo masentua. Mutta ei Ilman sua. Sillä vaikka hahmomme on menettänyt elämästään tärkeän ihmisen, biisissä on kuitenkin jollain tavalla vahva uskomus siihen, että suru ei jatku ikuisesti. Siitä löytyy hyvinkin paljon toiveikkuutta, kaikesta huolimatta. Hahmomme aikoo kyllä varmasti pujottaa uutta matoa koukkuun, ei vain vielä tänään, vielä on liian aikaista. Mutta ihan pian, ehkä jo huomenna kaikki on toisin. Tämä toiveikuus saikin minut miettimään sitä, miten pienestä hetkestä biisi todella kertoo. Ja miten tuo pieni hetki kuitenkin kuvastaa paljon suurempaa vaihetta hahmon elämässä. Hänen elämänsähän saattaa muuttua vaikka kuinka radikaalisti yksin jäämisen myötä, jokainen kuvitelkoon hänelle omanlaisensa tulevaisuuden mielessään. Samalla tavallahan tuo kuitenkin menee ihan oikeassakin elämässä. Jokaiselle tulee joskus vastoinkäymisiä, mutta ne ovat loppujen lopuksi kuitenkin vain ohikiitäviä hetkiä elämää. Pölypunkin kakkaa maailmankaikkeudessa. Ja vaikka vaikeudet joskus tuntuvat ihmisestä ylitsepääsemättömiltä, ei koskaan kannata menettää toivoaan. Seuraava ohikiitävä hetki elämää voi olla jo paljon parempi. Laakson jälkeen on pakko jossain vaiheessa tulla kukkula. Siihen pitää vain uskoa, on kaivettava jostain sisältään edes pieni määrä voimia jaksaa tulevaan, se palkitaan kyllä myöhemmin. Suurikin suru helpottaa kyllä kun siihen vain jaksaa uskoa. Jonain päivänä sitä huomaa, että taakka harteilla onkin vähän kevyempi. Taivas on hieman kirkkaampi kuin eilen, askel hieman kevyempi. Riippumatosta jaksaakin jo nousta ylös. Pian jaksaa jo lähteä kyläilemäänkin, koko maailma kirkastuu, värit palaavat takaisin ja niityllä näyttää kasvavan kauniimpia kukkia kuin milloinkaan aiemmin. Elämä voittaa. Ja kun surunsa on surrut pois, voi vaikka kääntää elämänsä suunnan kokonaan, aloittaa alusta, toteuttaa unelmansa. Kaikki on mahdollista.

Onko kappale siis niin hyvä kuin ensimmäisellä kuuntelulla ennustin? Ehdottomasti. Ihan jo sillä perusteella, että sinänsä noin pienellä aiheella ja tapahtumalla saa kuulijan ajattelemaan jotain paljon suurempaa, ihan maailmankaikkeuttakin. On siinä silloin sisältöä varmasti paljon enemmän kuin ensi kuulemalla osasi kuvitellakaan. Ja toimiihan se melodiakin. Parin kuuntelun jälkeen ajattelin, ettei biisi varmaan kuitenkaan levyn vahvimpia sävellyksiä ole, vaikkei se missään nimessä huonokaan ole. Ehkei kuitenkaan ihan ensimmäisenä mieleen soimaan jäävä. Seuraavana aamuna sitten harjasin hampaita ja mietin, mikä sävellys noin kiivaasti soi päässä. Ei lähde millään pois, pakko hyräillä! No Ilman suahan se oli. Yllättävän vahvasti se siis sittenkin heti otti paikkansa jostain alitajuntani syövereistä. Kyllä kissat tietävät.

Sen haluaisin tähän loppuun kuitenkin vielä sanoa, että mielestäni tiistai on hyvä viikonpäivä. Ehkä jopa paras.

Kissa omenapuussa.
Kissa omenapuussa.

 

Kommentit

  1. Onpa kiva kuva ja aiheeseen sopiva! Onko oma kissasi?

  2. Kiitos Hilu! 🙂 Vähän jouduin kaivamaan varastoja, jotta sopiva kuva löytyi. Tänään tulikin sitten taas napsittua kuvia samaisesta kissasta kiipeämässä samaan puuhun… Kyseessä on siskoni kissa, jota onneksi pääsen tapaamaan niin usein kuin mieli tekee, ja mökillä pääsen ulkoilutuspuuhiin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.