Myrskyvaroitus Tavastialla 3.11.2013

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:
Lunttilaput on syytä järjestää ennen tenttiä.
Lunttilaput on syytä järjestää ennen tenttiä.

Hieman haastetta sunnuntai-illan ratoksi. Siinä Anssin resepti itselleen ja bändilleen ilmastoasian eteenpäin viemiseksi Tavastian rock-pyhätössä. Oli järkkäillyt vierailevat solistit paikalle ja kirjaillut nipun soitto- ja lauluohjeita. Kun paneeliosuus ja sitä seurannut roudaus olivat ohi, Anssi levittäytyi lavalle lukuisine konsepteineen ja järjesti ne suurella hartaudella pitkän biisilistan mukaan. Sekä Tuomas että Anssi virittivät akustiset kitaransa. Ville, Saara ja Antti istuivat instrumenttiensa ääreen. Ja ei kun soittamaan.

Keikka eteni suunnilleen näin:
1. Mies ja meri (Anssi)
2. Kohti kuolemaa (Kimmo Härmä)
3. Kulkuri ja joutsen (Kimmo Härmä)
4. 16 (Laura Airaksinen)
5. Ordinary World (Anssi)
6. Ai ai ai (Irina)
7. Hipit rautaa (Irina)
8. Road To Hell (Antti Railio)
9. Romanssi (Antti Railio)
10. Sammuttakaa koko kaupunki (Hanna Pakarinen)
11. Vanhoja poikia viiksekkäitä (Hanna Pakarinen & Yona)
12. Jossain (Yona)
13. Syyssävelmä (Yona)
14. Sä et ole hullu (Janna Hurmerinta)
15. 7 seconds (Janna Hurmerinta & Anssi)
16. Kun olet poissa (Janna Hurmerinta)
17. Milla (Ikenna Ikegwuonu & Anssi)
18. Ilmalämpöpumppu (Laura Airaksinen & Kampin Junnujen ja Mummojen kuoro Pop Up Ilo)
19. Harmonikkainstrumentaali (Natalia from Russia)
20. Amazing Grace -instrumentaali (Pertti Salolainen huuliharpulla & All Stars -kuoro)

Vähemmästäkin voivat hikikarpalot nousta House Bandin otsalle! Musikanttien mukaan treeniä ehdittiin vetää ennen keikkaa noin kaksi kertaa kutakin biisiä. Yllä oleva listaa olisi ollut mahdotonta koota ilman Tuomaksen tossun vieressä ollutta muistilappua.

Tuomas näppäilee plektra poskessa.
Tuomas näppäilee plektra poskessa.

Kaikista hurjin suoritus oli Anssin 7 seconds, jonka hän lauloi Jannan kanssa. ”Mua vähän hirvittää, mä laulan tässä kolmella kielellä, joista vain yhtä osaan. Mulla on tässä paperissa foneettiset ohjeet.” Ennen wolofinkielistä osiota Anssi taisi piirtää ilmaan ristinmerkin. Yleisö hurrasi ja biisi svengasi täysillä. Ihmemies!!! Kehuin suoritusta vuolaasti keikan jälkeen ja tästä rohkaistuneena Anssi totesi, että pitää ehkä joskus tehdä wolofinkielinen levy. Uskon, että myös Senegalissa tykättäisiin.

Saarakin tsekkaa Jannan korvakorut, koska "niitä on vaikea olla tsekkaamatta".
Saarakin tsekkaa Jannan korvakorut, koska ”niitä on vaikea olla tsekkaamatta”.

Bändi taklasi vaihtuvat biisiolosuhteet kukin tyylillään. Saara ja Ville ottivat tilanteen rauhallisesti, mutta pakenivat aina sopivissa raoissa takahuoneeseen. Anssi nakkeli käytettyjä soitto-ohjeita mikkiständin juureen ja juonsi uusia esiintyjiä lavalle. Tuomas tuijotti keskittyneesti nuottejaan ja tulkitsi niitä huolella. Antti sen sijaan näytti ajoittain hiukan epätoivoiselta kurkotellessaan paperinippuaan lattialta ja selatessaan sieltä esiin oikeaa biisiä. Soitto soi koko poppoolta ammattimaisen mallikkaasti työmäärään nähden ja hymykin oli välillä herkässä. Kuten Saara totesi: ”Pari stiplua tuli.” Ei huono!

Löysiköhän Antti oikean biisin?
Löysiköhän Antti oikean biisin?

Illan solistikimaran kruunasi Ilmalämpöpumppu-niminen kuoroesitys bändin säestyksellä. ”Kampin junnujen ja mummojen” marssiessa estradille pitkänä jonona tuli jälleen ihmeteltyä sitä, miten Tavastian takahuoneella on kyky niellä käsittämättömiä määriä artisteja ja sylkeä heitä loputtomasti lavalle. (Uskon tietäväni salaisuuden: takahuoneen vierestä menevät portaat alakertaan Semifinaliin – sinne ne kaikki mahtuvat!)  Päätösnumerona kaikki musikantit tulivat lavalle säestämään Pertti Salolaisen huuliharppusooloa maapallon ilmaston puolesta. Taisi olla portaissa ruuhkaa.

Villellä on kumma tunne siitä, ettei bändi ole lavalla yksin.
Villellä on kumma tunne siitä, ettei bändi ole lavalla yksin. Siellä on mummo- ja junnuenergiaa!

Kommentit

  1. Kiitos Mari hyvästä raportista 🙂 Kaikella kunnialla tosiaan suoriutuivat haasteellisesta tehtävästä. Ja näin tärkeen asian ympärille rakenneltu tapahtuma, ilmasto asiat, elämän ja kuoleman kysymys. Ei tästä voinut olla tykkäämättä. Alun paneeli oli myös hyvä, aika vaan noin laajan asian käsittelyyn tosi lyhyt. Alussa näytetyt video/tilasto-pätkät ilmaston muuttumisesta toivottavasti antoivat ajattelemisen aihetta, tosin nuo ihmiset jotka Tavastialle olivat tulleet, todennäköisesti jo jossain määrin ilmaston tilasta olivat tietoisia. Enemmän tätä asiaa pitäisi rummuttaa mediassa… Mahtavaa et Pekka Haavistokin kävi aiheesta muutaman sanan puhumassa. Superhyper KIITOS Anssille tästä ehtoosta <3

  2. Ihastuttavat iltamat, totta tosiaan. Artistien kirjo oli monipuolinen, ja mielenkiintoinen. Itse en olisi hoksannut mennä esimerkiksi Jannan tai Yonan keikoille heitä kuuntelemaan. Seuraavan kerran täytyy lähteä. Mielenkiintoista oli nähdä myös miten erilailla jokainen laulaja toimi bändin kanssa. Yonan tapa esiintyä oli täysi keskittyminen tulkintaan, Irinan enemmän otti kontaktia flirttaillen, unohtamatta energisiä tanssiliikkeitä. Janna tunnelmoi kappaleitaan katsein ja eläytyen. Itseäni ilahdutti erityisesti The House bändin saumaton esiintyminen, haastellisista soittokuvioista huolimatta.
    Mitäpä sanoisin Anssin suorituksesta. Olen leikillisesti usein kutsunut Anssia Messiaaksi. Ulkoinen habitus viittaa siihen vahvasti. En tiedä mitä hän mahtaa tästä itse tuumia. Messiaalla on kuitenkin muitakin luojan lahjoja. Hän osaa yllättää tulkinnoillaan, kappale valinnoillaan, ja taidoillaan meidät kuulijat. Jäi tunne, että tämä keikka oli myös artistin mieleen, laulaminen sai jäädä vähemmälle soittamisen sijaan. Anssilla oli aikaa fiilistellä bändin kanssa,mikä on varmasti harvinaisempaa, ja nauttia soittamisen erilaisista haasteista. Kiitos Anssi, kiitos artistit, järjestäjät, vapaaehtoiset, ja The House Band upeista iltamista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.