Nostalgiaa – ensitunnelmia

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

”Ja tää tunne
Tää tunne
Tää tunne
Se räjäyttää pään”

Jännittää. Jännittää ja innostuttaa, melkein tärisen. Seurueeseemme kuuluu kolme enemmän tai vähemmän hermostunutta naista ja yksi mies, joka kai yrittää jollain tavalla pitää meidät muut aisoissa ja pysyä itse järjissään meidän kanssamme. Me kolme muuta olemme kenties hiukan hysteerisiä, välillä kävelemme eteenpäin ihan hiljaa, välillä hihittelemme ja puhua pulputamme sekavia. Olemme kuin teinityttöset menossa ensitreffeilleen. Ja sellaisillehan me tavallaan olemme menossakin, ensitreffeille Anssin uuden albumin kanssa. Tässä porukassa vähempikin aiheuttaisi hysteriaa. Levy-yhtiön tiloihin saapuessamme eräskin kuulemma tunnistaa meidät hihityksestä ennen kuin edes näkee meitä, ja me olemme sentään aikuisia ihmisiä. Mutta hienoahan se vain on, että jostain asiasta voi olla näin fiiliksissä!

Odotukset Nostalgiaa-albumia kohtaan ovat megalomaaniset. Pari biisiä on jo etukäteen tuttuja keikoilta (Nostalgiaa tietysti myös radiosta), joistain muista on kuultu pätkiä Anssin pitämän videoblogin kautta. Puolet biiseistä taas on aikalailla täysiä arvoituksia, niistä Anssi on maininnut korkeintaan sanallisesti jotain pientä facebook-päivityksissään. Se mitä tähän mennessä on kuulunut, on vaikuttanut todella hyvältä, albumin nimibiisi Nostalgiaa on ollut todella tarttuva.

Albumin ennakkokuuntelutilaisuus alkaa tarjoiluilla, joiden jälkeen päästään itse asiaan. Yritän rauhoittua kuuntelemaan Anssin kertomuksia levystä ja sen biiseistä, mutta kun Tanssilattialla pyörähtää käyntiin tekisi mieli pompata tuolista ilmaan. Paikallaan istuminen taitaa olla muillekin seurueestamme hankalaa, päät heiluvat ja lauleskelemme (ääneti tosin) mukana, onhan kappale tuttu yhdeltä keikaltakin, joten luonnollisesti muistamme sanoituksesta jo jonkin verran. Onneksi ympärillä on myös tuimailmeisiä toimittajia, ei tule ainakaan vahingossakaan laulettua ääneen. Ihokarvat nousevat pystyyn, väreet kulkevat selkää pitkin, nyt ollaan asian ytimessä!

Nyt voi taas hengittää. Biisi on loistava, vielä parempi kuin mitä saattoi toivoakaan, hyvä Anssi! Ainakaan sitä ei tarvitse miettiä, tulenko minä tykkäämään tästä albumista. No okei, en ole kyllä Anssin kodalla ikinä miettinytkään sellaista vaihtoehtoa, että en tykkäisi…

Tilaisuus etenee Anssin alustaessa biiseistä ja sitten taas kuunnellaan musiikkia. Tarinat biisien synnystä ovat aina mielenkiintoisia, Anssiahan nyt kuuntelisi vaikka miten kauan. Kuuntelen biisejä nautiskellen niistä joka solullani, haluan maistella ja tunnustella niitä. Toisaalta taas samaan aikaan ei millään malttaisi odottaa kuulevansa lisää, kun kaikki biisit vaan ovat toinen toistaan parempia. Ainakin itselläni tunnelma on katossa.

Kun levy loppuu, päällimmäinen tunne on innostus ja ilo, suupielet ovat korvissa. Ei levyn päättymisen vuoksi, vaan siksi, että levy on aivan tajuttoman hyvä. Vaikka levyä on tietysti ihan mahdotonta arvioida järkevästi heti ensikuuleman jälkeen, sen voi kuitenkin välittömästi sanoa, että se on loistava. Se on iloinen, positiivinen, aurinkoinen, lämminhenkinen, hyväntuulinen, sydämellinen, energinen. Hilpeä, hauska ja hymyilyttävä. Siitä tulee todella hyvä fiilis. Jos olisi huono päivä, kaikki ikävät ajatukset haihtuisivat tämän plätyn myötä taatusti taivaan tuuliin! Vaikka levyllä käsitellään myös haikeampia teemoja ja epäonnista rakkautta, se ei ole millään tavalla masentava, päinvastoin. Miten joku voikin tehdä näin hauskan levyn sellaisista aiheista? Levystä todella kuulee sen, että Anssilla on ollut hauskaa sitä tehdessään. Anssi sanookin, että levy on tehty tosissaan, mutta ei vakavissaan, eikä sitä kannata ottakaan liian vakavasti. Anssi toivoo levyn hymyilyttävän kuulijoita, että ihmisillä olisi hauskaa sitä kuunnellessaan, ja sen se tekeekin. Levyä ei ole tehty millään tavalla iroisesti, eikä hymynikään ole ironista, vaan ihan vilpittömän innostunutta ja onnellista. Anssi on toivonut albumilta välittyvän sen hyvän fiiliksen, jota siihen on ladattu, ja näin totisesti tapahtuu. Meidän seurueemme ainakin on innoissaan. Tilaisuuden päätyttyä, nimmareiden ja yhteiskuvien jälkeen jatkamme vielä iltaa puimalla levyä. Aluksi emme kyllä kykene oikein puhumaankaan mitään, huokailemme vain haaveksuvasti ja hymyilemme autuaan onnellisesti. Anssi on niin onnistunut tämän levyn kanssa! Niin ja se porukkamme kylmähermoinen mies, hänkin on innoissaan ja kommentoi: ”Täyden kympin levy. Huh mitkä soundit!”

Suosikkibiisejään on näin ensikuulemalta aivan mahdotonta sanoa, levy on kauttaaltaan todella laadukas. Yritän miettiä mahdollisia sinkkubiisejä, mutta sekin on vaikeaa, kun vaihtoehtoja on niin monia eikä heikkoja lenkkejä löydy. Tällä albumilla ei täytebiisejä ole. Anssi kuvaili levyä edellisen albumin sisarlevyksi, ja onhan tässä jotain samaa, mutta silti tämä levy on kuitenkin taas täysin omanlaisensa, sopivasti erilainen kuin Anssin aiemmat tuotokset. Kuitenkin levy on helppo tunnistaa Anssin tekemäksi. Olen ehdottomasti samaa mieltä Anssin kanssa siitä, että ei kukaan muu Suomessa tällä hetkellä tee tällaista musiikkia.

———

Levyn ensikuuntelusta on nyt kulunut jokunen päivä. Siitä lähtien levy on pyörinyt soittimessani läpi aina uudellen ja uudelleen. Aamuisin se on pakko kuulla heti herättyä, iltaisin viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Millään ei malttaisi olla kuuntelematta sitä ihan taukoamatta. Biisit ovat todella tarttuvia. Tiskauskin sujuu huomattavan kepeissä tunnelmissa, kun laittaa oikein kunnon kuulokkeet päähän ja levyn soimaan. Siinä on hyvä kertailla biisien sanoituksiakin, jotka muuten alkavat pikkuhiljaa olla aika hyvin hallussa, tervetuloa keikat!

Edelleen on vaikea sanoa, mitkä biiseistä ovat suosikkejani, ne kun vaihtelevat kuuntelukerrasta toiseen. En oikein pysty nostamaan mitään biisiä ylitse muiden. Tanssilattialla sopisi kyllä seuraavaksi sinkuksi, se on niin tarttuva, mutta niin sopisi kyllä levyn päättävä Kuolleen miehen kitarakin. Todella komea kappale, jonka Anssi kuuntelutilaisuudessa kertoi olevan jollain tavalla levyn pääteos. Biisi käsittelee samaa teemaa kuin Puistossa, maailma matkaa radallaan, soihtu vaihtaa kantajaa. Mutta niiden välissä kaikki muutkin biisit ovat tarttuvia, kaikki ovat soineet päässä jossain vaiheessa ja mitä runsaimmissa määrin.

Lyriikat ovat taattua Anssia, sanat ovat harkittuja ja suurimmalta osin sellaisia, ettei kenenkään muun voisi kuvitella saavan kynästään paperille mitään niin hienoa. Tällä kertaa mukana on myös jokunen kappale, joissa ei ole ihan niin perinteistä tarinankerrontaa kuin Anssilta on totuttu kuulemaan vaan enemmän symboliikkaa, mutta toki myös tarinoita löytyy. Sävellykset ovat tanssittavia, tarttuvia, näitä kapaleita on miltei mahdotonta kuunnella hiljaa paikallaan istuen. Biisit on tuotettu todella taitavasti, jokainen levyltä kuuluva ääni vaikuttaa  harkitulta, mikään ei ole turhaa. Jokaisella kuuntelukerralla löydän biiseistä uusia hauskoja nyansseja. Joka kuulemalla levystä oikein huokuu se, että se on tehty huolella ja rakkaudella, ja rakkaudesta tähän musiikkiin. Se pursuilee energiaa.

Albumin kannet ja kansilehtinen ovat myös todella tyylikkäät, niitäkin on selvästi mietitty. Kuvat ovat tosi hienoja, pakko kehua.

Vaikka olen kuunnellut levyn läpi nyt jo todella monta kertaa, en vieläkään kykyne ajattelemaan saati kirjoittamaan siitä oikein mitään järkevää. Olen siitä edelleen yksinkertaisesti vain niin innoissani. En tiedä mitä loitsuja Anssi on lukenut sitä tehdessään, mutta ainakin minut nämä taiat ovat lumonneet täysin. Keikkoja odotan jo enemmän kuin innolla, näistä biiseistä on pakko päästä nauttimaan myös livenä (kyllä se Karisalmikin vielä tykkää näitä soitella!), luulen että luvassa on todella kuumia keikkoja. Biisit ovat niin tarttuvia ja kertosäkeet helposti päähän jääviä, että niitä tullaan taatusti vielä laulamaan kuorossa, ja niin tanssittavia, että keikoilla tulee taatusti hiki virtaamaan.

Rakastan tätä levyä ja toivon sydämestäni, että muutkin ihmiset innostuvat tästä. Nostalgiaa on niin ansainnut menestyksen! Toivotankin onnea albumin matkalle, kiitos Anssi kaikista niistä ihanista fiiliksistä joita tämä levy on jo nyt tuonut tullessaan! Kiitos vielä myös sille ihanalle levy-yhtiön johtohahmolle, joka ei varmaan ihan heti unohda meidän vierailuamme ja kaulaan kapsahtamista…

”Pieni aurinko rinnassa korventaa
Se aivoni sulattaa”

Anssi ja Nostalgiaa
Anssi ja Nostalgiaa

Kommentit

  1. Osasit oikeen osuvasti kirjoitella. Mulla on soinu aamusta alkaen päässä Nahkaa ja luuta, tuota kuunnellessa en ihmettele tituleerausta Suomen Prince.

  2. Ainoa levy, jonka heti ostettuani olen kuunnellut neljä kertaa putkeen… Aivan loistava!
    Niin elävästi kirjoitettu kuuntelukokemus, että pystyi taas joka hetken elämään mukana.
    Ja näinhän se ensikuuntelu omalla kohdallani kotonakin meni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.