Tunnelmia Nostalgiaa albumista

Minut toivotettiin tervetulleeksi tilaisuuteen olla kuulemassa ensi kertaa uutta julkaisua. Tunsin olevani arvostettu Yhteisön jäsen. Tunnelma paikanpäälle saapuessa oli kiitollinen ja innostunut, saisin kokea Anssin uutta musiikkia!

Muutama sana levyn ulkoasusta. Kuvissa on vähäeleistä tyylikkyyttä jota takakannen kuvitus rikkoo rennolla otteellaan. Mustan ja keltaisen yhdistelmä on kerrassaan toimiva. Toivon viime kesän keikoilla hiuksissa kantamieni keltaisten kukkasten olleen inspiraation lähde. Otan ilon irti tästä sattumasta.

Albumien raidat pala kerrallaan.

Tanssilattialla biisi olikin jo tuttu yhdeltä livekeikalta. A. Kelan sanoitukset sisältävät lujaa liimapintaa niin, että ne tarttuvat kuulijan korvaan ensikuulemalta. Muodonmuutos albuminraidalla on huomattava. Ensikerralla biisi oli aika vaatimaton, mutta discobiitillä höystettynä se tekee vaikutuksen. Erinomainen valinta albumin avausraidaksi, joka saa kropan tykittämään tahtia. Samalla tehdään selväksi ” sä oot mun”. Ilmeinen seuraava sinkkupolkaisu .

Viimeinen yö. Biisien järjestykseen on kiinnitetty erityistä huomiota siltä varalta, että meistä joku c-kasettien aikaan varttunut tai musiikille omistautunut haluaa kuunnella kiekon alusta loppuun. Menevä disko vaihtuu syvälliseksi ja kaihoisaksi. Se saa itseni ainakin herkistymään. Perinteisempää Anssin tarinankerrontaa.

Tyhmä kuu ei herättele nimensä perusteella, mutta saa sympatiasi puolelleen kujeilevalla viheltelyllä. Se alkaa elämään toistona jopa unessa. Falsettilaulu yhdistettynä vihellykseen on nerokas parivaljakko. Paranee kerta toisensa jälkeen.

Nostalgiaa. Teemoittaa hyvin albumia hellyyttävässä sentimentaalisuudessaan. Aina jossain vaiheessa kappaleen kuuntelukaarta tulee hetki, kun täytyy pitää taukoa. Olen saavuttanut sen. Feeniks linnun lailla se saa uuden elämän kuullessasi sen keikalla. Bändi artisteineen keksii siihen aina uutta Anssia eli nyansseja.

Piirrä minuun tie. Minä sitten niin rakastan tätä biisiä. Sitä täytyy kuunnella toistona yhä uudelleen. Niin viiltävän kaunista. Tämän levyn kohdalla eniten tulee mieleen Juha Tapio. Anssi on luonut ihan oman musiikinlokeron, mutta samalla tavoittanut jotakin valtavirtaan sopivaa maisemaa. Liekö muusikoiden kutsuma ”juustoisuus” aines, tai Anssin aariakuoro, joka kohottaa tunnelman arjen yläpuolelle.

Minne tahansa (paitsi Helsinkiin). Ihanan menevä albuminraita niille kesäisille automatkoille. Uskon toimivan kontaktissa yleisön kanssa.

Nahkaa ja luuta. Koiran ulinan jatkumona artistin ääni hipoo ylärekisteriä. Kuorossa seisoo ties kuinka monta heppua. Kuunnellessa säkeistöjä näen kitaraa vinguttavan Wäinölän ja bassobiittiä hallinnoivan Karisalmen ulvovan näitä stemmoja livenä. Anssin omantakeinen huumori ja eritoten tyylikäs härkiys ilmenee biisien sanoituksissa tällä levyllä. Studion kammiossa kysyin artistilta mistä tietyt rytminvaihdokset kappaleissa johtuvat. Syyksi löytyi ajatusten nyrjähdykset lauluntekijän päässä, mutta uskoisin niiden keräävän uskaliaisuuspisteitä musiikkipiireissä.

Huomaatko mitä sait aikaan. Tämä tulee kuulostamaan livenä niin hyvältä. Kitaroinnin vivahteet lupaavat herkullisia hetkiä yleisön paljastaessa hammasrivit näkösällä.

Teit musta viisaan. Loppua kohti tekstit vakavoituvat ja tunnelmaa syvennetään. Kaunista tarinankerrontaa.

Kuolleen miehen kitara. Kertomus, jossa mukana totuuden juurta saa herkistymään. Anssin tarkkaan sanansäilään yhdistyy ihana musiikin voiman ylistys. Upea kappale, haikeus ja voimaannuttava sointi lyövät kättä!

Yhteenvetona

En edes unelmoinut, että lähtisin tilaisuudesta uusi albumi matkassa. Olisin ollut turvallisemmin mielin, jos rahankuljetukseen suunnitellut laukut olisivat suojanneet uutta levyäni. En halunnut kadottaa tätä kallisarvoista helmeä. Sitä se nimittäin on. Samasta kasarisimpukasta edellisen julkaisun kanssa syntynyt.

Tämä yksilö on kirkkaampi ja kypsempi, kuitenkaan unohtamatta kepeyttä ja leikkimielisyyttä tärkeinä elementteinään. Kiitos!