Anssi Kela + bändi (ja Disco Ensemble) pe 3.7.2015 Harjufest, Karkkila

On Kesän kaunein päivä ja katselen duunissa haaveillen ulos ikkunasta. Ensin on päästävä kyllä biitsille mutta eihän iltaa voi tuhlata nukkumalla, mitäs kivaa olisi maailmalla tarjolla… No kas, Karkkilassa on Harjufest-festarit pääesiintyjänään Anssi Kela ja hetkinen, missäs kaukana Karkkila on… Eihän meiltä aja sinne kuin kolme varttia, matka Itä-Helsinkiinkin vie kauemmin ja minä olen silti käynyt siellä asti Anssin keikkaa katsomassa. Kesäfestarit heinäkuun helteillä on niin Suomen suveen kuuluva tapahtuma että onhan sellainen koettava kun näin sopiva tilaisuus osuu kohdalle.

Aluksi ajattelin lähteä liikenteeseen vasta niin myöhään, että ehdin perille vasta Anssin keikan alkuun mutta menojalkaa alkoi kutittaa siihen malliin että oli pakko päästä baanalle jo aikaisemmin. Karkkilan festarialueella oli vielä hyvin väljää (kaikkialla muualla paitsi kaljatelttojen luona pöydissä) vaikka maailmallakin esiintynyt Disco Ensemble oli jo valmistautumassa omaan vetoonsa. Melrosekin tuolla olisi ollut, mutta niin harmittavan aikaisin että se on pakko jättää taas kerran väliin. Tuttuihin törmäsi melkein heti portista sisään tultua, joten iltaa ei tarvinnut viettää yksin. Kädessä on nyt pinkki festariranneke, jee!

Disco Ensemble on ulvilalaiskokoonpano, joka on ollut koossa noin vuodesta 1996 ja julkaissut levyjä vuodesta 2000 alkaen. He ovat kiertäneet Euroopassa ja Jenkkilässäkin noin vuosina 2006-2008, eli kokemusta ja laajaa fanipohjaa pitäisi olla. Genrenä on jonkinlainen punk/hardcore, ja livenä bändi kuulosti paikoin hyvin Volbeatilta eli hevisti ja kovaa mennään, mutta laulusta ja soittimista saa hyvin selvän eikä kaikkea kätketä örinän ja särökitaroiden alle. Rauhallisemmista biiseistä tuli vähän mieleen jopa Sunrise Avenue (no okei, Sunrise Avenue speediä vetäneenä ja nopeudella 45 rpm).

Kovasta yrityksestä ja yleisön aktiivisesta innostamisesta huolimatta lavan edessä oli vain satakunta ihmistä. Vähän aneeminen mosh pit pyöri siinä lavan edessä noin viiden jätkän voimin, ja he saivat tosissaan jo keskittyä jotta onnistuivat törmäilemään toisiinsa. Meidän kolmikkommekin siirtyi sivummalta pittiporukan taakse aluksi vain kuvausmielessä mutta kyllä me ihan tosissamme bändille taputimmekin. Juontajan innostamisesta huolimatta heitä ei saatu enää taputettua lavalle encorea varten, vaan roudaaminen alkoi heidän osuutensa päätyttyä puoli tuntia ennen Anssin ilmoitettua esiintymisaikaa eli kello yhtätoista.

Nyt jännitettiin sitä, ehtiikö Anssi bändeineen paikalle. Tampereen samaniltainen keikka oli päättynyt noin ysiltä, ja Tampereelta Karkkilaan pitäisi pystyä ajamaan vähän vajaassa kahdessa tunnissa. Rumpusettia alettiin koota lavalle vaikka pääesiintyjä selvästi puuttuikin, ja yhdestä isosta pahvilaatikosta kaivettiin esille iso musta Kela-lakana eli tämän kesän keikkoja varten painatettu komea taustakangas. Sitä yritettiin ensin ripustaa paikoilleen ylösalaisin ja seuraavalla yrityksellä se meni aika lailla vinoon, vaikka me yritimme eturivistä huutaa hyviä neuvoja ja tarjoutua ripustusavuksi, ollaanhan me tytöt sentään jokuset ikkunaverhot elämämme aikana ylös viritelleet!

Taustakankaan sivusta näki, että bäkkärialueelle ajoi yksi iso pakettiauto noin kahtakymmentä vaille, sieltä he taisivat saapua. Auto tuskin oli ehtinyt pysähtyä kun Ville Kela oli jo lavalla alustavasti asennettua rumpusettiä tutkimassa ja hetken kuluttua sinne kapusivat myös Tuomas Wäinölä kitaransa kanssa sekä Antti Karisalmi bassoineen ja taustalla Saara Metsberg kokosi koskettimistoaan roudarien vedellessä piuhoja. Yhdentoista pintaan alkoi olla valmista, ja Villen rumpujen soudchecki sai porukan valumaan lavaa kohti. Paikalla alkoi olla jo yhtä paljon väkeä kuin edellisen bändin aikana – eli hyvin harvaa oli.

Tässä vaiheessa kaverini luki somesta, että Anssi raportoi saapuneensa paikalle mutta on kuumeessa. Oho, mutta tuskin ne tätä keikkaa enää peruvat kun kamatkin on paikoillaan. Keikan alku varmaan viivästyy, mutta ehkä Anssi jaksaa vetää edes vähän lyhyemmän setin? Mutta alkaisi jo, päivä on ollut helteinen mutta nyt kieltämättä ilta alkaa jo aika lailla viiletä. Tulee vähän vilu tässä odotellessa.

Keikka starttaa noin varttia yli tuttuun tapaan biisillä Tanssilattialla, ja taas lavalla on bändi ensin ja Anssi Kela ilmestyy vasta intron jälkeen nahkatakissaan ilman kitaraa, vain mikrofonin kanssa. Kas, mikkiin on ilmestunut tuollainen lisävarsi, lienee jostain Freddie Mercuryn jäämistöstä. Kivan näköistä, ja varmaan siitä piteleminen on kitaristille luontevampaa kuin vain pelkän irtomikin kanniskelu.

Tanssilattialla oli ehkä aavistuksen verran aiemmin nähtyä vaisumpi, mutta jo tokan biisin eli Millan aikana Anssilla ja koko bändillä on iso pyörä päällä ja yleisö on ihan kympin arvoisesti messissä. Settilista koostuu kahta uuden levyn biisiä lukuunottamatta suurimmista hiteistä ja festarikansa laulaa innoissaan mukana. Eikä paikalla ole enää vain pelkkä kourallinen väkeä lavan edessä kuten edellisen bändin aikana, nyt kun vilkaisen taaksepäin tokan tai kolmannen biisin aikana, kaikki paikalla ollut yleisö on todella nyt täällä. Yleisön ikähaitari on yllättävän laaja mutta ikä ei tänä iltana tunnu olevan este mukana laulamiselle ja tanssimiselle. Ja ai kuinka kivaa olla vaihteeksi festarikeikalla, minullakin on lupa laulaa (nooh, siis mölistä) mukana eikä se tässä menossa ja metelissä pilaa kuin korkeintaan videointiin keskittyvän vieruskaverin keikkaa.

Keikka ryskyi vauhdilla eteenpäin kuin Karkkilaa kohti kiitävä pakettiauto. Biisit olivat sieltä vauhdikkaammasta päästä Anssin tuotantoa ja illan viileys oli unohtunut jo jossain kolmannen biisin tienoilla, ei tätä nyt paikallaan seisten voinut kuunnella vaikka tila ei kunnon tanssimiseen riitäkään. Hyvin lyhyet välispiikit katkoivat erittäin sujuvasti kulkevaa biisien virtaa. Kitarakaksintaistelu sooloiluineen sai ansaitut aplodit ja Tuomas sai vetää komean soolon myös Nostalgian lopussa.

Kahdessa viimeisessä biisissä tunnelma nousi vielä entisestään yhteislaulatuksen takia ja tietenkin myös siksi, että Anssi sai Karkkilan ujutettua kahteen kertaan biisien sanoituksiin: Kaunis Jasmin kertoi tällä kertaa kuinka oli päässyt Miss Karkkila -finaaliin, ja harjulla kävellessä katseltiinkin nukkuvaa Karkkilaa. Yleisö arvosti, ja me ulkopaikkakuntalaisetkin saimme tuntea olevamme karkkilalaisia näiden biisien aikana. Tämä oli todella hyvä fiilis, tähän sopi keikan päättyä sillä vaikka encorea olisi tietenkin toivonut, huviluvan sallima metelöintiaika oli päättynyt ja kello oli jo reilusti lauantain puolella.

Tällainen tunnin mittainen festariveto ei riittänyt tyydyttämään livemusiikin nälkää, vaikka se olikin niin hyvä kokonaisuus. Onneksi seuraaville viikoille taitaa osua pari muutakin keikkaa ettei joudu ihan puutteessa kärvistelemään. Kiitos esiintyjille ja kiitos keikkaseuralle, törmäillään taas näissä merkeissä!

Settilista

Tanssilattialla
Milla
Miten sydämet toimii
Puistossa
Levoton tyttö
Kitarabattle, Kaatua kuin puu
Karhunelämää
Nostalgiaa
1972
Nummela