Ruisrock Experience 4.-5.7.2015

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Kuuma festarilauantai alkoi lupaavasti. Rynnistin aamukymmeneltä kapsäkkeineni junaan ja pakenin takaisin ulos. Juna oli matkalla Rovaniemelle. Viereinen Turun junan laituri oli autio. Lysähdin viileälle asfaltille miettimään asioita uusiksi. Vai esittää Ruisrock vaikeasti tavoitettavaa?

Kahdelta iltapäivällä paahteisen kuuma keltainen bussi huristeli Turun kauppatorilta Ruisrockia kohti. Koskaan en ole Ruissalossa käynyt, mutta minulle oli kerrottu, että bussin pysähdyttyä minun ja puolen tunnin päästä alkavan Anssin keikan välissä on vielä kahden kilometrin kävelytaival. Kauhistuin, kun tajusin, että reitillä on esteenä hidastetusti ryömivä tuhansien ihmisten mato. Mutta jos on siivet jaloissa, voi lentää! Pientareet pöllysivät. Halasin Supersysterin Niittylavan eturivissä mustakeltaisen Kela-lakanan alla viisi minuuttia ennen keikan alkua. Huh!

Niittylavan valtias.
Niittylavan valtias.

Niittylava on siinä suhteessa päälava, että se hallitsee äänellään pääosaa Ruisrockista. Ja kun Anssi saapui valtavalle Tanssilattialleen, jengiä alkoi kerääntyä lisää. Meitä huolestuttaneesta artistin kesäflunssasta ei näkynyt ihme kyllä jälkeäkään. Päinvastoin. Anssi löysi sisäisen leijonansa ja karjui mahtavalla jalustallaan harja merituulesta ja onnesta liehuen. Lietsoi lisää energiaa kaksimetristen vahvistinkaappien päällä kitaroineen.

Kyllä ääntä lähtee!
Kyllä ääntä lähtee!

Vastauksena yleisö hoilotti takaisin äänellä, joka syntyy vain kunnon joukkovoimalla. Siellä keikuttiin olkapäillä ja laulettiin hymyssä suin. Hetken he ovat legendaa! Paljon levottomia tyttöjä. Battle oli räjähtävä. Karhun elämää kasvoi balladista kuoroversioksi. Me halutaan nostalgiaa! Juhla huipentui seiskakakkoseen ja Nummelaan. Encorea varten bändi juoksi takahuoneesta takaisin – olihan lavalla metrejä kirittävänä ja aika oli rajallinen. Mikan faijan BMW:tä tervehti valtaisa mylväisyaalto. Ääni yllätti Karisalmenkin, jonka kasvoille levähti leveä hymy. Itsekin tirautin pari onnenkyyneltä. Ruisyleisö osaa ottaa artistinsa. Supersysterin sanoin: ”Kyllä on helmee!”

Hymyä kansalle.
Hymyä kansalle.

Emme yltäneet kiittämään hikistä diskomiestä kasvotusten, ehkä hän tuupertui onnellisena tajuttomuuden tilaan. Tai kiiruhti Sannin Rantalavan keikalle. Antti välitti meille huutamalla tärkeän tiedon: Pharrell Williams nousee lavan edessä olevasta vanerilla peitetystä montusta, jota amerikkalaiset gorilla-agentit kävivät tarkistamassa Bemarin aikana.

Tässä vaiheessa tuli sellainen huhhahhei-olo. Ollaan Ruisrockissa! Hirmuinen taistelu päästä tänne, mutta nyt voi vihdoin alkaa ottaa rennosti! Aurinko porotti, pistettiin varpaat hiekkaan ja viilentymään rantaveteen. Autuasta kuunnella meressä Olavi Uusivirtaa. Jenni Vartiainen laulatti niittyä samaan aikaan kun popsimme festariruokaa. Alkoi olla jo sen sortin tunku, että paikalla on 35ooo juhlijaa. Ruotsinlaiva lipui tyylikkäästi ohi.

Ruissalon rantaviivaa.
Ruissalon rantaviivaa.

Alle 50-metrisen naistenvessajonon etsintä päättyi odottamattomasti telttalavan viileään varjoon seuraamaan Von Hertzen Brothersin soundcheckiä ja tymäköitä bassoääniä – kerrankin riittävät volyymit! Uusi tuttavuus, jonka nimeä en muista, lupasi varata meille eturivin keskipaikkoja. Niitty Barin miestenvessajonossa hehkutettiin Kingston Wallia ja pohdittiin vessatoimituksen sukupuolesta riippumatonta hitautta. Kävi ilmi, että kopeissa ei ollut lehtiä luettavaksi tai peiliä ihailtavaksi. Siellä soi livenä Pharrell Williams. Kyllä oli Happy.

Mikko ja Kie tulittavat kitaroilla.
Mikko ja Kie tulittavat kitaroilla.

Von Hertzenit olivat sillä aikaa vaihtaneet shortsit keikkakuteisiin ja tykittivät vauhdikkaan setin, jossa oli myös akustisia kitaroita ja leppeää lauantai-iltapäivän fiilistelyä. Oli oikea vip-palvelu eturivissä, kun järkkäri auttoi laukkumme pois tieltä turva-aidan sisäpuolelle ja toinen toi kylmää juomavettä kesken keikan. Loistava äänentoisto myös. Siltä osin ei missään vaiheessa mitään valittamista koko kahtena päivänä. Musiikkia korville. Vain nettiyhteys kieltäytyi edelleen toimimasta, pakollinen somepaasto täällä tuhansien keskellä.

Kasmir tanssittaa Rantalavalla.
Tanssit Rantalavalla.

Kasmirin auringonlaskun rantatansseissa havahduin siihen, että Ruisrock on yhtä kuin isot partyt. Tanssivia ja laulavia hyväntuulisia ihmisiä joka puolella lämpimässä kesäillassa sinitaivaan alla. Kesän ensimmäisen helleviikonlopun täydellinen ajoitus – ja hyvää musaa hyvässä seurassa! Haloo Helsingilläkin oli koko niityn bileet käynnissä. Kingston Wallin teltan yleisö oli hyvin miesvaltainen, harras, hurmioituva ja bändin soitto maittavaa. Kitaristinsa voisin ottaa milloin tahansa cd-soittimeni paikalle. Epäilen hänen olleen Timo Kämäräinen. Solisteina vierailivat kumipallon lailla pomppinut Olavi Uusivirta, yleisöä laulattanut Mikko von Hertzen ja räväkkä Kärtsy Hatakka. Niittylavalta vapautunut Elli Haloo nousi lavalle, kun me nostimme kytkintä ja kiiruhdimme kohti rantaa.

Nyt hypitään, juhlaväki!
Nyt hypitään, juhlaväki!

Ehdimme biitsille parahiksi festareiden huikeimman spektaakkelin alkuun. Puolen yön Apulanta. Ääriään myöten juhlaväellä täytetty ranta, kesäyötä halkova suuren maailman valoshow, valtava energia. Toni kumppaneineen piti vaivatta hyppysissään koko ihmismerta, jonka laajuus näkyi lavalle vasta Armo-biisin aikana, kun ihmiset tekivät kännyköistään pieniä tuikkuja yöhön. Alueen yllä leijui ainakin parinkymmenen tuhannen todistajan yhteisymmärrys siitä, että tämä on tajuttoman kova keikka ja on etuoikeus olla paikalla. Tonin mielestä heidän siistein Ruisrock-keikkansa ikinä. Ei ollut mitenkään liioiteltu ele, kun keikan loputtua Toni polvistui lavalle ja kumarsi yleisöä kolmesti ja Sipe halaili puoli eturiviä. Meren ylle oli noussut kuu.

Ilta houkutti uimaan kuutamoon.
Ilta houkutti uimaan kuutamoon.

Suuresta rockpyhätöstä alkoi suuri öinen pyhiinvaellus. Kaksi kilometriä kapeaa hiekkatietä metsän ja pellon keskellä vastaansanomattoman ihmismassan keskellä, eikä suunnasta mitään epäilystä. Matkan varrella erilaisia houkutuksia, kuten tanssipartyja, vessoja ja kylmää lonkeroa. Systerin hatun keltainen tupsu katosi näkyvistäni. Ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä, kävelyä eteenpäin. Ei se määränpää, vaan se matka… Vaelsimme ajanjakson 1.23-2.15. Bussiaukiolta löytyivät tutut naamat. Non-stop busseille täydet pisteet!

Yömajani oli Puolalan koulu torin lähistöllä. Kuvittele yöpyväsi 80-luvulla ala-asteen koulussasi. Hiljaisilla käytävillä vaeltamassa muutamia unisia teinityttöjä, joita nukkui siellä kolmesataa. Luokkien edessä hajallaan hiekkaisia tennareita, polvenkorkuiset lavuaarit, vessojen ja suihkun lattialla märkää hiekkaa, jokaikisessä sähköpistokkeessa – joita oli tasan neljä per kerros – kännykät latauksessa. Söin eväitä rappukäytävässä, levitin makuualustani ja tyynyni yhteen pimeään luokkaan, jossa oli vielä tilaa, ja naputtelin torkkupeiton alla puhelinta hetken – kunnes se sammui. Puoli neljä.

Yön vietin horroksen kaltaisessa tilassa kuunnellen huoneen hiljaista tuhinaa ja yritin löytää vähiten hankalaa asentoa kovalla lattialla. Aamun valossa näin alasvedettävät Suomen ja maailman kartat luokan katossa,  liitutaulun ja kolmetoista ihmisnyyttiä. Järjestin aamupalani käytävään patterin päälle, nyppäsin 100% ladanneen iPhonen irti ja pistin tilalle teenkeittimen ja oman puhelimeni. Teinityttö hiihteli ohi silmät ristissä Nirvana-paidassa. Annoin puoli purkkia hedelmämehua lähimmälle nukkumanaapurille, jonka mielestä Apulanta oli paras.

Mmäää, Kela-lammas!
Mmäää, Kela-lammas!

Yhdentoista maissa nostin taas aurinkolasit nenälleni, järjestin itseni Supersysterin luokse ja lähdimme kiireettä kohti Ruissaloa. Rapsuttelimme lampaitakin matkalla. Sunnuntain musat alkoivat niityllä Pariisin Kevään tahtiin. Heillä oli jostain syystä sellainen käsitys, että ihmiset olisivat väsyneitä, minkä yleisö jyrkästi kielsi. Antti Tuiskun telttaan kerääntyi paljon populaa ja tunnelma oli tosi korkealla. Vaikken tiedä Antin musiikista mitään, hänen positiivinen energiansa tempaisi koko teltan mukaansa. Ennen kaikkea heräsi kysymys, miten ihmeessä tuo tyyppi treenaa, että se jaksaa vetää tuollaisen tunnin shown!? Hikoili varmasti useita litroja ja tuhansia kaloreita. Loistavia spiikkejä, tyyliin: ”Täällä on seksihelle, vai johtuuks se vaan musta?” Myös VilleGalle pyrähti lavalle pomppimaan. Hänen ei pitänyt olla snäpchatin perusteella näillä mainkaan. Ehtiväinen kaveri.

Lämpötila nousussa Antin teltassa.
Lämpötila nousee Antin teltassa.

Niittylavalla Michael Monroe antoi festarikuvaajille koko kolmen ekan biisin edestä poseerauksia ja järkkäreille puuhaa, kun ehti sukeltaa yleisöön ainakin kahdesti. Härregyyd tätä artistien energian määrää! Festarikuvaajat valuivat hymyillen eturivistä pois, ammattimaisin oli kiinnittänyt housunsa henkselein, etteivät putoa vauhdista.

Michael Monroe ei malttanut pysyä lavalla.
Michael Monroe ottaa lavan ääriä myöten haltuun.

Sunnuntaina yleisöä oli 10 000 vähemmän, joten tunku oli vähäisempää ja seasta oli helpompi bongata artisteja. Ihan selkeesti jotkut kokoontumisajot, toivottavasti Anssi ehti nauttia muusikkoseurasta riittävästi bäkkärillä eilen. Klassista sekin, että arvostamasi musikantti astelee paikalle just silloin, kun lojut reisiä myöten kuumassa hiekassa silmät tomusta ja auringosta vuotaen, sylissäsi maailman suurin kebabannos ketsupilla. Tanssittiin paljain jaloin vedenrajassa Elastisen tahdissa. Hänelläkin oli kavereita mukana: Samuli Edelmann, Mira Luoti ja Robin. Musiikkiin keskittyminen alkoi herpaantua kesäpäivän ramaisevassa paisteessa, joten jatkoimme viilennyskierrosta niemennokkaan puiden varjoon.

Illan lopuksi tiemme Supersysterin kanssa erkanivat – minä jäin odottelemaan Mewiä ja hän kiiruhti Donkkareiden eturiviin. Repivää tällainen, että kaksi hyvää ja harvinaista bändiä esiintyy yhtä aikaa eri puolilla aluetta. Toista et ole kuullut livenä koskaan ja toista viimeksi melkein 10 vuotta sitten. Ja juuri se bändi jonka oot valinnut, joutuu jonkun Asap Rockyn takia aloittamaan vartin myöhässä. Ehkä juuri tämän ahdistuksen takia Mew ei iskenyt täysillä tai ehkä heillä painoi Roskilde jaloissa, vaikka rytmiryhmä heiluikin kuin heinämiehet. Tai ehkä he eivät vaan sovi kesäfestareille sunnuntaihin.

Mewin tyylinäyte.
Mewin tyylinäyte.

Minun jalkojani poltteli koko ajan juoksu Don Huonoja kohti, ja kun Mew pääsi encoreen, eeppiseen yhdeksänminuuttiseen Comforting Soundsiin, minä heiluin jo takarivissä, kunnes päästin jalkani kipittämään instrumentaalin tahdissa Rantalavaa kohti. Metsän kohdalla Mew katosi kuuluvista ja aloin laulaa Riidankylväjää, joka toivotti tervetulleeksi toiselle keikalle. Pari biisiä ja festarin huipennukseksi yhteislauluna Hyvää yötä ja huomenta, jonka olen aina halunnut kuulla livenä! Ihminen on onnellinen!

Hyvää yötä ja huomenta-aa, ehdit myöhemmin nukkua-aa...
Hyvää yötä ja huomenta-aa, ehdit myöhemmin nukkua-aa…

Bussissa ulkomaalainen mies selitti, että hän oli eilen niin humalassa, että suomalaisetkin bändit kuulostivat mahtavilta. Turun keskustassa kirkui vain pääskysiä. Junassa suomalainen mies summasi, että mies voi lähteä Ruisrockista, mutta Ruisrock ei lähde miehestä, ei edes pesemällä. Yhden aikaan yöllä koko festarijuna vaipui uneen kuin Prinsessa Ruususessa. Ehkä he heräävät vuoden päästä uudestaan Ruisrockista.

Ihminen lähtee, Ruisrock ei.
Ihminen lähtee, Ruisrock ei.

 

Kuvia Ruisrockista.

Kommentit

  1. Käykääpä muuten katsomassa Rantalavan taltiointeja Areenasta, ovat siellä enää 1-2 päivää! Täydet keikat löytyy mm. Don Huonoilta, Sannilta, Olavi Uusivirralta, Kasmirilta, Pertti Kurikan Nimipäiviltä… jne. Itse suosittelen erityisesti Apulannan keikkaa. Todellaki!!!
    http://areena.yle.fi/1-2899984

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.