Keikkarapsa: Moottoritie on kuuma ja se vie Mössölle

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 17.7.2015 Möysän Esso, Lahti

Parin samalla settilistalla vedetyn lyhyen festarikeikan jälkeen teki jo kovasti mieli kuullaa taas laajemmin Anssi Kelan tuotantoa, ja tähän löytyi sopiva mahdollisuus Lahdessa Möysän Essolla eli Mössöllä. Entinen huoltoasema on saanut uuden elämän ruokaravintolana ja musiikkiklubina, jonka esiintyjälista on todella kadehdittava. Pienessä, tunnelmallisessa paikassa on mahdollisuus tämän kesän aikana nähdä melkein jokainen isommista kotimaisista nimistä Ile Kalliosta ja Tuomari Nurmiosta M.A. Nummiseen ja Eläkeläisiin, ja listalta löytyy ulkomaanvieraitakin kuten Dr Feelgood.

Tulin paikalle runsasta tuntia ennen soittoaikaa ja löysin yhdestä sivupöydästä ryhmän tuttuja naamoja tuijottamassa hartaasti pöydän keskellä seisovaa puoliksi juotua kokistuopillista. ”Tuo on Anssin kokis, hän unohti sen tähän pöytään” kuului selitys. Äh, unohdetaan väljähtyneet kokikset, otetaan paperit ja tussikynät esille ja ryhdytään laatimaan suunnitelmia siitä, miten saamme biisitoiveemme parhaiten välitettyä lavalle. Odotteluaika kuluikin rattoisasti ja nopeasti typeriä ideoita keksiessä ja niille nauraessa.

Soiton oli tarkoitus alkaa puoli kymmeneltä, joten ysin aikoihin siirryimme matalan lavan edustalle. Porukan aktiivisimmat videokuvaajat hakivat parhaat kuvauspaikat ja me muut asetuimme kuka mihinkin. Täällä ei ole takahuonetta lavan takana vaan ties missä muualla rakennuksen tiloissa, joten yleisön takarivien hihkunnasta kuulee jo ajoissa, että bändi on liikkeellä kohti lavaa ja sieltähän he tosiaan tulevat. Settilista on lattiaan teipattuna suoraan edessämme, joten ei tule yllätyksenä että avausbiisinä on taas kerran vauhdikas Tanssilattialla. Tanssitaan! Huh, täällähän taitaa tulla kuuma.

Anssi heitti nahkatakkinsa pois jo ensimmäisen biisin jälkeen ja tuulikoneet saivat puhaltaa koko ajan sillä meno oli melkoisen vauhdikasta taas ensimetreiltä lähtien. Yleisö kävi kuumana ja jo toisessa biisissä eli Millassa yhteislaulu irtosi todella komeasti, sitä kuunnellessa ei uskoisi että ollaan näin pienessä paikassa eikä väkeä ole siis paikalla kuin jokunen sata!

Pari seuraavaakin biisiä on ollut joka setissä tänä kesänä, mutta sitten saatiin pitkästä aikaa kuulla komea Levyhylly pelastaa, ja samalla oli illan ensimmäisen kunnon kitararevittelyn aika kun Tuomas soitti ensin biisin soolon (levyllä saksofonisoolo) ja veti vielä loppuun oikein kunnon outrot. Levyillä biisien taustat ovat omanlaisensa joka levyllä ja levyversioiden ilme voi olla hyvinkin erikoinen ja etenkin näissä parilla uusimmalla melkoisen koneellinen, mutta livenä tämä porukka on kyllä oikein kunnon perinteinen kitaravetoinen rokkibändi. Juuri sellainen jonka kuuluukin nousta lavalle tällaisessa vähän nuhjuisessa paikassa jonka katosta roikkuu elämää nähnyt Pappatunturi ja jonka edustan parkkipaikalla jopa minun vanha autoni löytää ongelmitta ikäistään seuraa. Hetkinen, ollaanko me itse asiassa jossain American Graffitin dinerissä eikä Lahdessa?

Kitarakaksintaistelu saa aikaan kiihkeää kirkumista ja ansaitut aplodit. Tutun Karhunelämän jälkeen tuli peräti kolmen biisin putki uudelta levyltä, ja tähän yleisöön nekin upposivat hyvin. Lattian etuosan porukoista valtaosalle ne taisivat olla jo täysin tuttuja. Etenkin Piirrä minuun tie nyt vaan on niin ihana että se saisi soida vaikka kaikilla keikoilla. Tämän kolmikon jälkeen palattiin taas tuttuihin vanhempiin hitteihin, ja yhteislaulu nousi melkoisiin sfääreihin. Anssi osaa todella lukea yleisöään ja lypsää ”vielä vähän kovempaa, vetääks kaikki täysillä?” juuri sopivasti ja kaikki vetää TÄYSILLÄ ja tosissaan.

Nummelan jälkeen Anssi kysyi että jos kuviteltaisiin, että bändi olisi nyt poistunut tuonne kauas takahuoneeseen, vaikka me ei oikeasti viitsittäisi, niin olisitteko te taputtaneet meidät takaisin? JEE-EE, olisimme! Encoren eka biisi on Kuolleen miehen kitara eli jo viides biisi uudelta levyltä tässä setissä! Tuomas oli saanut hoitaa useimmat kitarasankarin osat tällä keikalla, mutta nyt saatiin seurata ihanaa kitarankäsittelyä Anssilta itseltään. Ja sen jälkeen seuraa lopultakin Mikan faijan BMW, joka on ollut listattuna encoreksi monella näkemälläni festarikeikalla mutta jota ei ole voitu ajan puutteen tai Anssin äänen pettämisen takia esittää. Nyt flunssa tuntuu onneksi olevan poissa ja ääni on kunnossa kestäen niin falsetitkin kuin Nummelan pitkät venytykset koko parituntisen keikan ajan.

Bändi kumartaa ja kiittää, ja hikinen, riemukas yleisö taputtaa ja ulvoo. Bändi lähtee menemään mutta Anssi antaakin punaisen Gretschinsä roikkua vielä kaulassaan, astuu takaisin mikin ääreen ja sanoo että ei oikein osaa lopettaa ajoissa ja haluaa soittaa meille vielä yhden biisin, Parasta aikaa – koska sitä tämä juuri nyt on. Ville ja Tuomas nousevat takaisin lavalle spiikin aikana ja biisin alettua myös Saara ja Antti palaavat takaisin asemiin ja näin biisi soi lopulta aivan full band -versiona. Eikä meinaa loppua ollenkaan, kertosäkeen loppua riittää kerta toisensa jälkeen ja yleisö on riemuissaan.

No jo oli vauhdikas keikka! Anssi vaikutti tavallistakin hyväntuulisemmalta, yleisö oli vastaanottavainen ja energia virtasi selvästi lavan matalan reunan yli kumpaankin suuntaan. Tämä oli taas kerran livetapahtuma parhaimmillaan. Anssi jaksoi hymyillä tavallista leveämmin vielä keikan jälkeenkin, kun meidän pöytäkunta kävi pyytämässä anteeksi settilistan vaihtoyritystä (täytyy myöntää että tämä todellinen versio varmasti toimi paremmin, mutta meidän versiossa olisi ollut Paranoid encoreissa) ja samalla tyrkättiin hänelle pari keikan aikana vilautettua toivekylttiä. Jos vaikka jollain tulevalla keikalla?

Settilista

Tanssilattialla
Milla
Miten sydämet toimii
Puistossa
Levyhylly pelastaa
Levoton tyttö
Kitarabattle, Kaatua kuin puu (lyhyt versio)
Karhunelämää
Viimeinen yö
Nostalgiaa
Piirrä minuun tie
Aamu
1972
Maitohapoilla
Nummela

Kuolleen miehen kitara
Mikan faijan BMW

Parasta aikaa

 
Post scriptum:
Kotimatkalla aamuyöllä jossain Vantaan kohdalla aloin ihmetellä miksi mun naamassa tuntuu niin omituiselta ja tajusin että poskiin sattuu koska hymyilen edelleen samaa idioottimaisen onnellista hymyä kuin koko illan ajan keikan alkamishetkestä lähtien. Mä vähän luulen että mulla tais olla aika kivaa.

Kommentit

  1. Menomatkalla nähdyn sateenkaaren päästä löytyi aarre: Anssin lähes kaks tuntia kestänyt bändikeikka! Soundcheckiä oli myös ihana seurailla. Yleisökin oli ihan ensiluokkaista. Tykkäsin niin maantulensaatanasti. Yx huonopuoli löytyy: näistä loistovedoista tulee nälkäiseksi ja hinkuu saada lisää. Huoh… Harmitti herätä tähän päivään klo 13 ja todeta et Oulun keikka alkaa jo kasilta, ei mahkuja ehtiä paikalle. Tarkistin lennotkin, ei niitä tälle päivälle ollu enää. Oma vika, ois pitäny vähän suunnitella ennakkoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.