Riehakasta sooloilua Tampereen Henry’s Pubissa 14.10.2016

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

On jo pimeää, kun suuntaamme tutulla porukalla auton nokan kohti Tamperetta. Syksy on selvästi jo pitkällä, ja tähän pimeyteen tarvitaan valoa. Siispä Anssin soolokeikalle mars! Matka etenee leppoisasti, ja Tampereelle päästyämme käymme heti ensimmäisenä lunastamassa ennakkoon varatut liput Henry’s Pubista. Kellaripuoli, jossa itse keikka tulee olemaan, ei ole vielä auki, joten tässä välissä on porukan miesten toiveesta hyvää aikaa käydä tutustumassa paikallisen kebab-pizzerian antimiin. Rauhallinen syöminen kuitenkin keskeytyy äkisti, kun huomaamme ystävien facebookiin lataaman kuvan, josta käy ilmi, että he ovat jo päässeet sisälle keikkapaikalle! Miehet jäävät mättämään apetta kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta me tytöt lähdemme oikopäätä viilettämään takaisin kohti Henry’s Pubia. Juosten, tietysti!

Henry’s Pubin kellarissa on vielä rauhallista, kun saavumme sinne. Muutamia ihmisiä ja kas, tuolla meidän jengimme onkin varannut itselleen hyvän loosin heti lavan vierestä, tästä on helppo myöhemmin siirtyä eturiviin keikkaa katsomaan. Taustamusiikki on tietysti kovalla, mutta kyllä täällä pystyy myös keskustelemaan. Tutkimme yhden meistä väsäämää biisilistaa, johon on porukalla koottu toivebiisejä illalle. Suurin osa niistä ei tietenkään ole millään tavalla toteuttamiskelpoisia ja me tiedämme sen kyllä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka joku niistä oikeasti toteutuisikin! Lopulta emme enää malta istua, vaan siirrymme lavan eteen seisoskelemaan, onhan lavalle jo tuotu Anssille jakkara ja pieni pöytäkin. Vähän ennen keikan alkua biisilistan askartelija asettaa vielä listan paikalleen Anssin mikin alle, ja niin me olemme valmiita. Joku yleisöstä käy lukemassa listaa. Toivomme, ettemme tuota hänelle pettymystä, kun tämä ei olekaan Anssin oikea biisilista…

Henry’s Pub on kohtalaisen pieni paikka, jossa on elävän musiikin iltoja ilmeisesti aika usein, mutta yleensä artistit ovat vähän tuntemattomampia, eikä sisäänpääsymaksuakaan tällöin ole. Paikka on siis kuulemma usein varsin täynnä. Niin on tänäänkin, vaikka Anssin keikka tietysti onkin maksullinen. Hikistä on jo ennen keikan alkua ja mietin, että täällä yleisö todennäköisesti tulee humaltumaan keikan edetessä. Toivottavasti saamme kuitenkin nauttia keikasta ilman suurempia tönimisiä tai niskaan kaadettuja kaljatuoppeja…

Keikka alkaa kello 23, kun Anssi ilmestyy näkösälle ja välittömästi sisustaa lavan uudelleen siirtämällä jakkaran syrjään. Anssi ei istu, Anssi rockaa! Tuttuun tapaan ensimmäinen biisi on Kaksi sisarta, kuten näillä soolokeikoilla on tapana. Sen jälkeen Anssi huomioi biisilistamme, nostaa sen maasta ja siirtää sen pöydälle kertoen, että nyt ei tietenkään noudateta mitään listoja, vaan tietysti mennään yleisön toiveiden mukaan, siis muidenkin kuin meidän eturiviläisten toiveita kuunnellen. Niinpä ei olekaan ihme, että heti seuraava biisi on Puistossa. Soolokeikoille tyypilliseen tapaan tämän jälkeen toivotaan jo Nummelaa, ja niin Anssi joutuu kertomaan, että sekin tulee kyllä ihan varmasti tällä keikalla, mutta ei vielä, vaan vasta myöhemmin. Ihmeellistä on kuitenkin se, että tällä kertaa Nummelan huutajat uskovat Anssia, eivätkä todella toivokaan biisiä uudelleen. Sen sijaan saadaan kuulla monia yllättäviäkin toivehuutoja, hienoa! Yleisö myös tuntuu osaavan laulaa sanoja hyvin muissakin kuin hittibiiseissä, tämä on aina eritysen mukavaa havaita.

Muutaman tutumman biisin jälkeen ensimmäinen tällainen yllätysbiisi on Vaarallinen, siis Antti Tuiskun biisi, jonka Anssi esitti Vain elämää -sarjassa. Biisi sujuu kohtalaisen hyvin, Anssi muistaa sanojakin huomattavasti paremmin kuin jokin aika sitten Hangon keikalla. Seuraavaksi kuitenkin taas jotain, mikä menee varmemmin oikein, ja niin saamme kuulla Millan. Jostain meidän takaamme on tullut jo useita toiveita, jotka on myös toteutettu, joten nyt Anssi päättää kysyä, josko lavan vieressä olevan loosin porukalla olisi joku toive. Kyllähän nämä yhden biisin keksivätkin, Mies ja meri! Huomaan Anssin jäävän maistelemaan toivetta, tuntuu, että se olisi jopa ihan mahdollista kuulla tänään. Mutta ei vielä, sillä Anssi ilmoittaa miettivänsä tätä toivetta hetken ja soittavansa nyt kuitenkin ensin jotain muuta.

2080-luvun jälkeen Anssi toteaa jo toista kertaa keikan aikana, että täällä on todella kuuma, mutta onneksi hän ei ole vielä tänä syksynä alkanut käyttää pitkiä kalsareita. Seuraa analyysia siitä, voiko suomalainen mies lainkaan käyttää niitä, ja joku keksii kysyä, mitä mieltä Petri Ruusunen olisi asiasta. Anssin mukaan Pete ei puujalkoineen palelisi yhtä paljon kuin muut, eikä varmaankaan pukisi pitkiä kalsareita ylleen. Kysymys on kuitenkin hyvä, ja seuraava biisi kertoo tietenkin Petrin myöhemmistä vaiheista. Sen jälkeen koemme taas varsinaisia ilonhetkiä, kun Anssi suostuu esittämään myös Rva Ruususen. Ensin seuraa tuttu spiikki siitä, miten Anssi ei ole varma, ovatko Petri ja rouva Ruusunen mitään sukua keskenään, mutta mehän tiedämme paremmin. Pojan ja äidin tarinat tässä kuullaan peräkkäin. Tällä kertaa Rva Ruususen kertojan mielestä on liian kallista viedä rouvaa Teneriffalle tai edes Pärnuun, mutta joku etelässä oleva, lämmin ja ilmeisesti myös sopivan edullinen kohde löytyy, nimittäin Ikaalisten kylpylä! Hymyilyttää, ja kuulostaa siltä kuin osa yleisöstä suorastaan hölmistyisi, liekö heillä jotain antipatioita Ikaalisia kohtaan…

Täällä muuten oikeasti on todella kuuma, eikä Anssi anna yleisölle armoa. Lisää vain löylyä pihisee kiukaalle, kun mies mustissa näyttää miten bailataan. Seuraava toive on Miten sydämet toimii?, no sehän kelpaa vallan hyvin. ”Teinkö oikein kun pyyhin viestisi pois?” -rivin jälkeen me eturivin konkarit olemme jo kädet valmiusasennossa taputtamaan sydämen rytmiä, joka aina kuuluu tähän väliin biisin keikkaversiossa, mutta mitä ihmettä, Anssi jatkaakin suoraan kertosäkeistöön ja jättää sydämen lyönnit väliin! Huomaanko oikein, kun olen näkevinäni pienen virneen artistin kasvoilla? Tämä taitaakin olla pientä piruilua meille konkareille! Kun on noita biisejä, joissa tiedämme tasan tarkkaan miten koreografiat menevät, niin Anssi taitaakin nyt päättää näyttää, että osaa yllättää meidät tuttujenkin biisien kohdalla. Naureskelee varmasti partaansa, kun näkee meidän hölmistyneet ilmeemme ja taputukseen valmistautuneet, paikalleen jähmettyneet kädet. Kerrassaan hulvatonta huumoria, joka naurattaa meitäkin kovasti niin siinä hetkessä, kuin vielä kauan jälkeenkin päin.

Sydämien jälkeen huudetan taas harvinaisempi toive, Kevät tulee. No nyt on hyvä toive! Harmi vain, että Anssi unohtaa suuren osan sanoista. Kertosäe menee kuitenkin hyvin. Anssin sanojen unohtelun lisäksi omaa keskittymistäni häiritsee tämän biisin aikana vuori, joka yrittää väkisin vyöryä ylitseni… Tämä on niitä riemullisia hetkiä, kun joku on liian humalassa tajutakseen enää oman kehonsa ääriviivoja. Onneksi tuska on vain yhden biisin mittainen, ja pääsen jatkamaan keikasta nauttimista ilman muiden ihmisten lähentelyä. Nyt kuullaan sitten taas pari Anssin paremmin osaamaa kappaletta, ja yhä tiivistyvä tunnelma pysyy korkealla. Yleisö on koko ajan ollut mukana todella hyvin, laulu raikaa toisilla vähän liiankin lujaa, eikä kaikilla tunnu ihan pysyvän oikea rytmi taputuksissa, mutta ei se mitään, kivaa on silti kaikilla. Jossain vaiheessa eräs hieman liikaa ilolientä nauttinut lavan eteen pyrkivä, miehensä pystyssä pitämä horjuva naisihminen siirretään ystävällisesti jonnekin syrjemmälle, hyvä että järjestysmiehet ovat valppaana.

Bemarin jälkeen Anssi spiikkaa, että yleisö ehkä on jo toivonut hänen unohtaneen sen Mies ja meri -toiveen (no emme todellakaan ole!), mutta hän ei ole unohtanut. Jes, saamme siis taas seuraavaksi kuulla todella harvinaisen kappaleen, ihan mahtavaa! Tämä biisi meneekin todella hienosti, Anssi muistaa sanat ilman mitään ongelmia. Lisää yllätyksiä seuraa, kun Anssi sanoo, että voisi seuraavaksi soittaa uuden biisin Musta tuntuu multa. Tätä olen salaa toivonut, mutta en kuitenkaan ole rohjennut huutaa toivetta ilmoille, koska ei ole ollut tietoa, onko Anssi tehnyt tästä vielä mies ja kitara -versiota. Noh, miten sen nyt sitten ottaa… Anssi kertoo treenanneensa biisin kertaalleen parkkihallissa, ja tämä nyt kuultava esitys olisi siis toinen kokeilu ikinä tästä versiosta. Mutta sehän meille sopii! ”Darth Vaderin swägi”… Pidemmälle ei päästä, kun Anssi toteaa sävellajin olevan väärä ja aloittaa biisin alusta paremmalla menestyksellä. Anssin mielestä versio ei ole vielä mitään YouTube-materiaalia, mutta kyllä se meille paikalla oleville kelpaa oikein hyvin! On hienoa, kun saa kuulla uusia biisejä keikoilla ensimmäisinä esityksinään ja sitten myöhemmin seurata, millaisiin muotoihin ne vielä kehittyvät.

Kello on edennyt kovaa vauhtia, nyt ollaan väkisinkin jo viimeisten biisien äärellä. Siispä on aika kuunnella Nummela. Ylitseni vyöryvä vuori on palannut taakseni, jossain vaiheessa miehenikin jo sanoo tälle, ettei nyt tarvitse ihan iholle tulla, kun näkee kärsivän ilmeeni. Biisistä nauttiminen meinaa mennä ihan pieleen, kun ärsyttää, mutta silloin muistan yhden kaverin neuvon: Ei kannata ärsyyntyä tällaisista asioista, vaan mieluummin miettiä, miten hyviä juttuja niistä saa keikkarapsaan! Totta, tätä pitää kokeilla, ja niinpä hoen mielessäni mantraa äläannasenhäiritä-kirjotatästävaankeikkarapsaan, äläannasenhäiritä-kirjotatästävaankeikkarapsaan… Vähän jo helpottaa. Toinen kaveri vieressä on sitäpaitsi kärsinyt tästä samasta ongelmayksilöstä, tätä niin puidaan vielä kotimatkalla!

Nummelan jälkeen yleisö haluaa tietysti vielä encoren. Anssi ei vaivaudu poistumaan välillä lavalta, vaan jää suoraan esittämään vielä viimeiset pari kappaletta. Tampereella kun ollaan, on ohjelmassa nyt itseoikeutetusti Popedan Matkalla Alabamaan. Mietimmekin tulomatkalla, että tämä biisi tullaan varmasti kuulemaan tämän illan keikalla, emmekä erehdy. Tamperelaisyleisö sekoaa. Minä joudun tönäisemään pois jonkun vahvasti viinanhajuisen, halailemaan pyrkivän henkilön käden olkani yltä, mutta enää en jaksa ärsyyntyä, pyritään nyt vain keskittymään keikan viimeisiin hetkiin niin hyvin kuin suinkin mahdollista.

Seuraa viimeinen biisi, joka edellisen lailla on Anssin oma valinta. Kuulemme spiikin siitä, miten juuri tämä on parasta aikaa, kun saa olla esiintymässä yleisölle, joka on keikasta ihan fiiliksissä. Viimeinen biisi on siis tietysti Parasta aikaa. Kuningas alkoholia nauttinut yleisö alkaa olla siinä tilassa, että oikeassa rytmissä taputtamisesta ei enää tule todellakaan yhtään mitään. Minä en edes yritä taputtaa, menisin vain ihan sekaisin, kun ympäriltä kuuluu joka puolelta ihan eri rytmisiä taputuksia… Anssinkin keskittyminen herpaantuu, vaikka minä ja ystävä yritämme kovaäänisesti laulaa oikeita sanoja. Se ei nyt auta, Anssi jotuu keskeyttämään biisin ja kertomaan, että jos haluatte taputtaa, niin rytmi on tämä. Nyt helpottaa sen verran, että Anssi pääsee esittämään biisin kunnialla loppuun.

Keikka on ohi, todellakin joko nyt? Aika on mennyt valtavan äkkiä, juurihan tässä vasta aloitettiin! Bíisejä on kuitenkin ehditty kuulla peräti 19 kappaleen verran, mikä selittyy varmasti osittain sillä, että tänään on kuultu monista lauluista varsin nopeita versioita, eikä pitkiä spiikkejä juurikaan ole tullut. Musiikki on ollut tänä iltana itseoikeutetussa pääosassaan. Mutta on silti jännää huomata, että aika on lentänyt kuin siivillä.

Biisilista:
Kaksi sisarta
Puistossa
Karhun elämää
Jennifer Aniston
Levoton tyttö
Vaarallinen
Milla
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Rva Ruusunen
Miten sydämet toimii?
Kevät tulee
1972
Mikan faijan BMW
Mies ja meri
Musta tuntuu multa
Nummela

Matkalla Alabamaan
Parasta aikaa

Kotimatkalla katsellaan yhteiskuvia ja videoita keikalta ja yritetään pysytellä hereillä, pää meinaa välillä nuokkua yhdellä jos toisellakin, kun auto halkoo pimeää moottoritietä. Jossain taaempana ajanee Anssikin kotia kohti, toivottavasti pirteämpänä kuin me kaikkemme antaneet fanit…

Mies ja musta Martin kuva: Jerzi
Mies ja musta Martin
kuva: Jerzi

Kommentit

  1. Olipa hyvä, asiantunteva, kokemuksen tuomalla varmuudella kirjoitettu raportti. Erityisen kiva on lukea raportteja keikoilta, joilla itse on ollut mukana. Ihmettelen aina, miten esim. nyt sinä Trientale muistat kaiken yksityiskohtia myöten. Yleensä vasta lukiessani muistan, että joo, noin se oli, mutta en pystyisi itse asiaa kertomaan enkä kuvailemaan, tai huomaan muistaneeni väärin. Kiitos tästä raportista. Jään odottelemaan kirjotustasi Turun Linnateatterin-keikalta.

  2. Kiitos Heli! 🙂

    Minä luulen, että jokaiselle jäävät mieleen ne itselle tärkeimmät asiat, eikä se haittaa, vaikkei kaikkea muistaisikaan. Jos itse pelkään unohtavani jonkun tärkeän jutun keikalta, merkkaan sen yhdellä sanalla ylös samalle lapulle, johon merkkaan myös biisit. En minä muuten ainakaan oikeaa kappalejärjestystä muistaisi millään! 😀

    Usein on kyllä itsekin hauska lukea muiden rapsoista, miten erilaisia juttuja heille on jäänyt mieleen. Lisäksi tietysti jokainen kokee asiat omalla tavallaan, siksikin on kivaa lukea muiden samalla keikalla olleiden muisteloita.

  3. Kiitos Trientale raportista – niin harmittaa, että tämä keikka jäi väliin… Ja jotenkin pystyn sieluni silmin kuvittelemaan eturivin hölmistyneet ilmeet sydämenlyöntien jäätyä väliin – tuskin sentään vahingossa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.