Herkkyyttä ja huumoria Turun Linnateatterissa 15.10.2016

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Turun-reissua lähdetään tekemään samalla porukalla kuin edellisen päivän Tampereen-visiittiä. Anssin soolokeikat ovat sellaista herkkua, että niitä ei voi koskaan kokea liikaa, eikä kaksi peräkkäistä soolosettiä siksi haittaa millään tavoin. Päinvastoin, onhan tätä jo kauan odotettu! Nämä tämän viikonvaihteen keikat ovat sitäpaitsi jo ennakkotietojen perusteella täysin toistensa vastakohtia, toinen riehakas kapakkakeikka ja toinen rauhallinen istumakatsomoille esitettävä ja haastatteliosuuden sisältävä pläjäys.

Tapamme mukaan saavumme Turkuun hyvissä ajoin ja käymme heti katsastamassa keikkapaikan. Kiipeämme Linnateatterin kolmanteen kerrokseen kynttilälyhdyin koristeltua rappukäytävää pitkin, puitteet täällä ainakin näyttävät olevan kunnossa. Vielä meitä ei kuitenkaan päästetä sisälle, joten porukan miesten mieliksi päätämme tehdä pienen lenkin paikalliselle grillikioskille. Me tytöt tietysti tuijottelemme koko ajan kelloa, jotta varmasti ehtisimme takaisin tapahtumien keskipisteeseen heti ovien avautuessa yleisölle. Linnateatterissa on sekä teatterisali että ravintolasali. Anssin on määrä esiintyä ravintolasalissa, mutta sinne ei voi päästää ihmisiä ihan koska vain, sillä yläkerrassa teatterisalissa on menossa toinen esitys, ja sen esityksen väliajalla yleisö pääsee syömään ravintolasaliin. Kaksi tuntia ennen keikan alkua ovet kuitenkin avataan meillekin, jotka olemme tulossa kuuntelemaan Anssia. Kumma kyllä, kukaan ei tarkista lippuja sisään tullessamme, mutta väliäkö sillä, me laukkaamme suoraan eturivin paikoille istumaan. Sitten äkkiä näpyttelemään viestiä kavereille: tänne pääseekin sisälle odotettua aikaisemmin, tulkaa jo!

Lavan edessä on noin seitsemän riviä tuoleja ja niiden takana pöytäryhmiä, takaosa salista on siis ravintolaa. Ihmiset ovat saaneet ostaa keikalle myös sellaisia lippuja, joihin sisältyy ruokailu, mutta meillä luonnollisesti on vain tavalliset keikkaliput. Keikan alkuun on siis aikaa vielä pari tuntia, ja sen jokainen meistä käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla. Koska tunnelma paikassa on hyvin rauhallinen ja taustamusiikki on hyvin hiljaisella, yksi käyttää odotusajan myös nukkumiseen… Kieltämättä paikalle saapuvan yleisön tuottama kevyt puheensorina onkin hiukan unettavaa. Suurin osa yleisöstä valuu paikalle, kun keikkaan on enää reilusti alle tunti, siihen saakka saammekin odotella miltei yksin. Lavalla tehdään sillä aikaa säätöjä, paikalle tuodaan ensin pari tuolia ja pöytä, mutta ne viedään myöhemmin takaisin takahuoneen kätköihin. Sen sijaan estradille kannetaan Anssin pedaalilauta. Kuulemma olisi helpompaa, kun Anssin ei tarvitsisi koko ajan pomppia tuolin ja laulumikin väliä. Ahaa, eli ilmeisesti Anssia haastateltaisiin useampaan kertaan aina laulujen välissä, olemmekin miettineet, millainen tapahtuman toteutus on.

Kello on noin 21:05, kun haastattelijana toimiva Linnateatterin entinen taiteellinen johtaja Petteri Summanen saapuu lavalle. Hän kertoo hieman siitä, miten on keksinyt idean tällaiseen iltamaan ja kutsuu sitten lavalle Anssin. Petteri saa käyttää jallaraa, Anssi seisoskelee rennosti mikkinsä edessä. Aluksi käydään läpi Anssin elämän ensivaiheita, joita Petteri on lukenut wikipediasta. En ole ihan varma, onko tämä todella suunniteltua vai mikä idea on käyttää lähteenä sivustoa, joka ei aina ole ihan maailman luotettavin, mutta näillä mennään. Ensitöikseen Anssi siis saakin korjata, ettei ole syntynyt Keravalla, vaikka virallisissa papereissa niin lukeekin. Tämän me fanit toki tiesimme ennestään.

Pienen haastattelupätkän jälkeen on ensimmäisten laulujen aika. Totutusti Anssi aloittaa keikan Kahdella sisarella, jota hän kertoo myös soittaneensa omista biiseistään ehkä kaikkein eniten, koska se oli aikoinaan pitkään bändin vakiobiisi soundcheckissä. Tämän jälkeen Anssi antaa yleisölle luvan esittää toiveita, mieluiten kuitenkin hänen omasta tuotannostaan. Joku yleisöstä kysyy silti heti, voisiko Anssi mitenkään esittää 2080-luvulla, vaikka se onkin Sannin biisi, sillä Anssi esittää sen paljon Sannia paremmin. Tokihan Anssi tähän suostuu, onhan biisi vakiokamaa hänenkin keikoillaan, ja kuten usein on kuultu, hän ei enää edes meinaa muistaa, ettei se alunperin ole hänen oma kappaleensa.

Säätöä
Säätöä

Sitten on taas Petteri Summasen vuoro hyökätä lavalle, vaikka oli hän siellä edellisen biisinkin aikana, kuvaamassa videota kännykällään Anssin ympärillä häärien. Tässä vaiheessa haastattelua käsitellään Anssin muusikonuran alkutaivalta ja Nummela-albumia sekä nimibiisin tapahtumia, jonka jälkeen onkin taas parin kappaleen vuoro. Petteri ehdottaa, että nyt saataisiin kuulla jotain Nummelalta, koska siitä on nyt ollut puhe. Niinpä Petterin kiiruhtaessa vaihteeksi pois lavalta Anssi sanoo, että ottaa vastaan toiveita kyseisen levyn biiseistä. Yleisö on tietysti koko ajan kuunnellut aivan hiljaa, ja niinpä on edelleen hiirenhiljaista, kun minä kajautan ”Harhaa!”, ennen kuin kukaan muu ehtii edes tajuta, mitä juuri tapahtui. Suureksi epäuskokseni, mutta ennen kaikkea valtavaksi ilokseni Anssi tarttuu toiveeseeni, joka on Nummelalta niitä harvemmin soitettuja kappaleita. Tämä on melkein liian hyvää ollakseen edes totta, istunko minä ihan oikeasti kuuntelemassa tätä kappaletta juuri nyt tässä salissa? Huh! Eiliselle kapakkakeikalle biisi ei olisi missään nimessä sopinut, mutta täällä se todellakin pääsee oikeuksiinsa! Anssin kaunis ääni, hauras ja samalla niin tavattoman vahva, herkkä kitaran näppäily… Ai että mitä namia! Siitä on vuosia, kun olen edellisen kerran kuullut tämän biisin livenä, ja silloinkin kysessä on ollut bändiversio, joten todellakin nautin tästä harvinaisesta hetkestä joka solullani. Tämä taitaa itseasiassa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun kuulen biisistä mies ja kitara -version, olen aiemmin nähnyt sellaisen vain videolta, ja minä sentään olen kiertänyt keikoilla vuosia. Tunnen itseni todella etuoikeutetuksi, tämä ilta on jo nyt täynnä taikaa!

Tunnelma on käsin kosketeltava, kun Anssi biisin loputtua toteaa, että vielä toisen toiveen voisi Nummelalta esittää. Tutun faniporukkamme jäsen on nytkin asialla, kun ensimmäisenä toiveena ilmoille kajahtaa Kaunotar ja basisti. Jes, toinenkin herkkä biisi ja kaunis akustinen versio, tämä on niin nautinnollista. Tätäkään biisiä ei turhan usein kuule, mutta tähän saliin ja tähän tunnelmaan sekin sopii kuin nenä päähän. Toki saamme ennen biisiä kuulla myös tarinan bussin kardaaniin kusemisesta, aina se jaksaa naurattaa, vaikka onkin vanha tuttu juttu. Ja toki suurin osa yleisöstä on varmaan sellaisia, joille tämäkin kertomus on uusi.

Tarinankerrontaa
Tarinankerrontaa

Näiden biisien jälkeen on jälleen haastatteluosuuden vuoro, nyt käsitellään Anssin operointia sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa. Anssi myöntää olevansa hieman koukussa, kun kännykän some-sovelluksia tulee avattua liian usein niin päivän, tunnin kuin jopa minuutinkin aikana. Yleisö saa nauraa, kun Anssi esittelee humoristin puoltaan. Tämän jälkeen on aikaa vielä yhdelle biisille ennen väliaikaa, ja yleisöstä huudetaankin heti osuvasti Älä mene pois. Tähänkin toiveeseen Anssi onneksi tarttuu, ja niin salissa saadaan kuulla maailman kaunein kappale. Hartaasti huokaisten on aika päästää artisti tauolle ja palata takaisin jostain toisesta maailmasta, johon juuri äsken on vajonnut.

Ensimmäinen puoliaika kesti melko tarkalleen 50 minuuttia, joten on selvää, että tapahtuman ennakkotiedoissa mainittu ohjelman kesto, noin 1h20 min väliaikoineen, tulisi ylittymään reippaasti. Onneksi, sillä eihän Anssi tuossa ajassa olisi ehtinyt esittää kuin pari hassua biisiä! Huh, pelottava ajatuskin, että keikka olisi ollut niin lyhyt! Tauko tuntuu pitkältä, kun niin kovasti odottaa Anssia takaisin lavalle, mutta kuluuhan sekin aika, kun käy lukemassa viestejä, joita muilla keikoilla olevat kaverit ovat sillä aikaa lähetelleet.

20 minuutin kuluttua alkaa tapahtuman toinen osuus. Petteri Summanen alustaa niin sanotusta hetken laulusta, jolloin artisti saa eteensä jonkun satunnaisen aiheen, josta pitäisi siltä seisomalta tehdä biisi, eikä mitään jo olemassa olevaa kappaletta tai edes sellaisen aihiota saisi käyttää apuna. Petteri kysyy, suostuisiko Anssi siihen, että Petteri hakisi hänelle wikipediasta satunnaisotolla jonkin aiheen, josta Anssi sitten tekisi biisin. Tokihan Anssi yllytyshulluna suostuu, ja niin Petteri arpoo hänelle aiheen, joka sattuukin aika sopivasti olemaan havannankoira. Anssi päättää, että sävellaji olisi e-duuri, koska koiran omistaminen on posiiivinen juttu. Yleisössä naureskellaan, ettei se aina ihan niinkään ole, ja Anssikin lisää, että toki siinäkin omat murheensa on, saaden yleisön taas nauramaan. Petteri saa pitää Anssin näkyvillä kännykkänsä ruutua, josta Anssi rupeaa sitten muuttamaan wikipedian artikkelia laulun muotoon. Anssi vannottaa Petteriä pitämään kännykkää lähellä, koska hänellä on aika huono näkö, johon Petteri toteaa heidän olevan hyvä parivaljakko, koska hänellä puolestaan on huono kuulo. Biisin aikana yleisö saa todella nauraa, ja lopulta päädytään siihen tulokseen, että havannankoira on aggressiivinen koira. Suurta hupia tämä tällainen, todellakin!

Hetken laulun jälkeen on sitten lopullisesti aika siirtyä kuuntelemaan vain musiikkia, haastattelupätkät on nyt suoritettu. Tämähän sopii, musiikkiin tässä jo haluaakin keskittyä. Anssi rohkaisee myös kauempana istuvia esittämään toiveitaan, eturivi kun on jo saanut useamman toiveen läpi. On siis helppo arvata, että nyt on vuorossa hittipainotteisempia kappaleita.

Toiveita alkaakin heti kuulua, erityisesti minua miellyttää se, että joku yrittää kovasti huutaa Insomniaa useampaankin kertaan, mutta valitettavasti sitä biisiä ei tällä kertaa kuulla, vaikka se olisikin hyvin sopinut tämän salin tunnelmaan. Seuraavaksi saadaan siis kuunnella kaksi Anssi Kela -levyn sinkkuraitaa, Miten sydämet toimii? ja Levoton tyttö. Edellisen illan keikalla Anssi jekkuili meille konkareille, ja jätti Sydämistä pois kohtauksen, jossa taputamme sydämen sykettä. Jekutusta saadaan hiukan kokea tälläkin kertaa, sillä nyt kyllä pääsemme esittämään parasta rytmistä osaamistamme, mutta tällä kertaa taputuskohtaus kestää selvästi tavallista pitempään. Taas tästä hauskuudesta riittää keskusteltavaa vielä keikan jälkeenkin, Anssi osaa totisesti pitää faninsa varpaillaan.

Levottomasta tytöstä Anssi kertoilee, kuinka se on alunperin syntynyt hänen kaverinsa kehotuksesta tehdä biisi levottomasta tytöstä. Anssi oli sitten googlaillut biisiin erilaisia faktoja, eli biisi oli syntynyt hiukan samalla tavalla kuin nyt biisi havannankoirasta… Tässä vaiheessa tekisi kyllä hiukan mieli pompsahtaa tuolilta ylös tanssimaan, mutta takanani istuneet eivät ehkä hirveästi ilahtuisi tästä, joten tyydyn siihen, että jalka saa vipattaa ja pää heilua. Sitäpaitsi onhan se nautinto keskittyä välillä suurimmaksi osaksi ihan vain kuuntelemiseen, kun akustiikkakin on salissa oikein hyvä.

Näiden biisien jälkeen on aika toivoa lisää, nyt saadaan kuulla parivaljakko Puistossa ja Petri Ruusunen. Ei Rva Ruususta tällä kertaa, joten trilogia jää valitettavan puutteelliseksi. Mutta hyvät versiot kuullaan silti näistäkin biiseistä, ja me eturiviläiset pääsemme biisien kertosäkeissä tuttuun tapaan heiluttelemaan käsiä ilmassa. Näiden jälkeen Petteri tulla tupsahtaa taas lavalle ja ilmoittaa, että aikaa olisi enää pariin kappaleeseen. Mitä ihmettä, vastahan tässä päästiin vauhtiin! Mutta ei auta, nyt pitää taas esittää toiveita ja valmistautua siihen, että keikka todellakin on jo loppumassa. Ainakin minä osaan jo etukäteen arvata, mitä nyt toivotaan ja mitä nyt toteutetaan, tietysti Seiskakakkonen ja Nummela. Yleisö pääsee taputtamaan rytmikkäästi ja laulamaan kuorossa 1972:n kertsiä ja Nummelan oo-oo-oo:ta, saadaanhan tästä ryhmästä ääntäkin irti oikein kivasti.

Nummelan päätyttyä Petteri tulee ilmoittamaan, että ilta oli nyt sitten tässä, mutta yleisö taputtaa niin vaativasti, että Anssi sanoo tämän ilmeisesti tarkoittavan, että haluamme kuulla vielä yhden kappaleen, ja niin Petteri suostuu häviämään vähin äänin takavasemmalle. Anssi on luvannut yhden biisin, mutta yleisön mielestä vähintään kaksi pitää vielä saada, ja toiveita alkaa jälleen sadella. Me eturivissä huudamme tietysti hurjasti Musta tuntuu multa, kun taas muualta salista huudellaan vähän tutumpia biisivaihtoehtoja. Anssi päättää valikoida toiveista kolme, joista yleisö saisi sitten huutoäänestää sen biisin, joka pääsisi esitettäväksi. Nämä vaihtoehdot ovat Musta tuntuu multa, Nostalgiaa ja Milla. Kun Anssi käskee niiden pitää meteliä, jotka haluavat kuulla vaihtoehdon numero yksi, pidämme me eturiviläiset tietysti niin hirveää meteliä kuin suinkin pystymme. Anssi toteaakin, että ”teit ei ehkä ollu niin monta, mut teijän ääni oli aika kova”. Seuraavina äänestettävät Nostalgiaa ja Milla saavat selvästi pienemmän äänivyöryn, Nostalgiaa kuitenkin vielä Millaa pienemmän, joten sen Anssi jättää pois laskuista. Joku yleisöstä yrittää ehdottaa, että Anssi soittaisi kaikki kolme kappaletta: Ensin Milla, sitten Nostaligiaa ja ”sit se joku kolmas”. Suorastaan järkytyn! Miten nyt tuntuu siltä, että joku ei ole ollenkaan edes perillä siitä, että Anssilta on ilmestynyt uusi biisi? Medianäkyvyyttä on selkeästi ollut liian vähän, tämä tilanne olisi kyllä syytä korjata pikaisesti! Meidän onnemme on kuitenkin se, että Anssin mielestä uusi kappale tarvitsee harjoitusta. Hän ei edellisen illan keikan jälkeen ole soittanut sitä vielä uudelleen. Kuulemma se on kuitenkin varmaa, ettei kukaan saisi enää rahojaan takaisin tästä keikasta, vaikka biisi menisi miten huonosti… Hyvinhän se biisi tietenkin menee, yhden rivin Anssi mokaa, mutta laulaa sen sitten uudestaan. Hyvin tämä tästä kehittyy, oikein hyvin!

Tokihan Anssi sitten vielä esittää sen Millankin, vaikka minusta sen tilalla olisi voinut soittaa jonkun harvinaisuuden, kun olosuhteet ovat näinkin otolliset. Se jostain takaani useampaankin kertaan huudettu Insomnia olisi sopinut oikein hyvin! Mutta suuri yleisö päättää, ja hyvältä se Millakin kuulostaa, yleisö uskaltaa taas ehkä jopa hieman laulaa mukana kertosäkeessä. Millan jälkeen yleisö kuulisi edelleen mielellään lisää kappaleita, mutta nyt armoa ei enää anneta, vaan Petteri Summanen tulee potkimaan ja työntämään Anssin pois lavalta. Aika tuntuu jälleen juosseen ihan uskomatonta vauhtia, eihän keikka mitenkään voi loppua vielä! Todellisuudessa toinenkin puoliaika on kuitenkin kestänyt noin tunnin, eli sen, mitä itse ohjelman osuus oli ennakkotiedoissa kokonaisuudessaan…

Uskottava se siis on, että keikka on nyt ohi, ja pakollisten yhteiskuvien ja nimmareiden jälkeen on aika suunnata narikan kautta autolle ja kotimatkalle. Muistan, että kukaan ei koko aikana kysynyt meiltä pääsylippuja, mutta toisaalta olimme paikalla jo niin aikaisin, ettei henkilökuntaakaan vielä hirveästi ollut paikalla. Ovat varmaan ajatelleen, että nuo ovat niin hulluja, että niillä on taatusti ollut lippu jo kauan… Kyllähän meillä toki liput olikin. Kysyn narikasta, kuinka paljon porukkaa oli paikalla. Kuulemma sellaiset 220 ihmistä, ja oltiin ihan tämän paikan vetokyvyn äärirajoilla. Ilta on ollut menestys. Hyvillä mielin lampsimme autolle ja suuntaamme jälleen kerran pimeälle moottoritielle.

Biisit:
Kaksi sisarta
2080-luvulla
Harhaa
Kaunotar ja basisti
Älä mene pois

Hetken laulu: Havannankoira
Miten sydämet toimii?
Levoton tyttö
Puistossa
Petri Ruusunen
1972
Nummela
——
Musta tuntuu multa
Milla

On tosi kivaa, että sai peräkkäisinä päivinä kokea kaksi näin erilaista soolokeikkaa, se muistuttaa taas siitä, miten monipuolinen Anssi on. Ja miten moneen erilaiseen hetkeen Anssin biisit taipuvatkaan! Oli ihanaa, kun Turussa sai pitkästä aikaa vain istua ja kuunnella, keskittyä siihen, miltä ne laulut ihan oikeasti kuulostavat. Tällaisia keikkoja on oikeasti ihan liian vähän, näitä pitäisi olla paljon enemmän! Joskushan on ollut vastaavanlaisia tilaisuuksia, joihin on kuulunut sekä haastattelu- että lauluosuus, ja yleensä niissä on ollut ensin haastattelu, sitten tauko, ja sitten varsinainen keikka. Se onkin ehkä ollut selkeämpää niin, ja niin olisi voitu toimia tälläkin kertaa. Haastattelu olisi hoidettu kerralla, ja sitten olisi saanut täysillä keskittyä musiikkiin. Nyt oli siinä mielessä ehkä hieman rikkonaisempi kokonaisuus. Wikipedian käyttö lähteenä jäi myös mietityttämään. Tapahtuma oli kuitenkin ollut tiedossa jo hyvän aikaa, joten ehkä kysymysten keksimiseen olisi voinut panostaa hiukan enemmänkin. Toki etukäteen oli tiedossa myös se, että meidän aktiiviporukalle Anssin kertomat asiat ovat varmasti jo enempi vähempi tuttuja, mutta sehän ei sinänsä haitannut, Anssin kertomana ne jutut jaksaa kyllä kuunnella aina uudelleenkin, ja välillä aina tulee ilmi myös uusia hauskoja yksityiskohtia! Parasta oli kuitenkin näilläkin soolokeikoilla se, miten monipuolinen kattaus Anssin biisejä saatiin kuulla. Tällainen jos mikä on onnea meille faneille!

Harhaako vaan? Kuvat: Jerzi
Harhaako vaan?
Kuvat: Jerzi

Kommentit

  1. Suurta euforiaa tämä keikka toden totta oli. Ihanaa, Trientale, että olet kirjoittanut niin seikkaperäisen kuvauksen, johon on mukava aina palata ja ikään kuin kokea uudelleen ne hienot ja välillä hyvin herkät tunnelmat. Totta puhut: tällaisia keikkoja toivoisi olevan paljon! Aivan mahtavaa oli itsellenikin saada kokea peräkkäisinä iltoina kaksi hyvin, hyvin erilaista ja eritunnelmaista soolokeikkaa.

  2. Olipa todella yksityiskohtainen raportti Turun keikasta, kiitos Trientale! Ja hauska oli lukea että sydämenlyönneillä vitsailu jatkui myös täällä. Seuraavaa soolokeikkaa odotellessa…

    Tuosta hetken laulusta ja Petteri Summasesta tuli mieleen vanha kunnon Studio Julmahuvi, jossa oli laulukilpailu nimeltään ”Hetken laulu”. Niitä pätkiä näyttäisi löytyvän myös Youtubesta, suosittelen tsekkaamaan jossain välissä – ihan hulvattomia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.