Anssi Kela + bändi pe 31.7.2015 Forssan Holjat, Forssa

Koska olen jo useamman Anssi Kelan festarikeikan nähnyt tältä kesältä (eli korjannut parin aiemman kesän hyvin harmittavan puutteen), en olisi varmaan osunut seuraamaan Forssan keikkaa ellei minulla olisi muutenkin sattunut olemaan menoa sinne samana päivänä. This Hard Land-foorumin kokoontumisajot osuivat olemaan juuri täällä, ja muun ohjelman lopuksi foorumin seitsenhenkinen lähetystö päätti vielä lähteä nautiskelemaan livemusiikista muun osan porukasta suunnatessa jo autoilleen ja kotejaan kohti.

Harmittavasti missasimme hiukan edellisen artistin eli Jonna Tervomaan esityksen lopun, joten valuttiin kaikessa rauhassa porukalla seuraamaan roudausta muutaman rivin päähän lavan etuaidasta. Tai no puolet porukasta kadotettiin jonnekin anniskelualueen puolelle festarialueen vaativalla esteradalla (esteinä mm. bajamajapatteristo, erilaisia myyntitelttoja, horjuvin askelin liikkuvia forssalaisia ja yksi keskikokoinen huvipuisto) matkalla pääportilta pittiin, mutta tällaisiin miestappioihin nyt vain täytyy tottua keikkamatkoilla.

Nyt keikka starttaa, ja tutuilla biiseillä mennään heti alussa. Hmm, eikös se mikin lisävarsi ollut viimeksi krominvärinen eikä tällainen musta oranssein tehostein, vai muistelenko omiani? Kaverit vieressä nyökyttelevät hyväksyvästi kyseiselle rekvisiitalle, ja yleisö on kivasti ja kovaäänisesti mukana heti ekasta biisistä lähtien. Hyvä yleisö!

Välispiikki Puistossa-biisin jälkeen viittaa johinkin biisiin, joka ei kyllä perussettilistalla tähän kuulu, ja kas sieltähän on tulossa Levyhylly pelastaa! Tällä kertaa se jotenkin osui ja upposi. Olen aina aiemmin tätä biisiä kuunnellessa ajatellut yhtä ystävääni, jota en ole nähnyt vuosiin ja hänen tarinaansa, mutta nyt yht’äkkiä tuli mieleen yksi omalle kohdalle vuosia sitten osunut tapaus, jossa levyhylly oli ainoa joka pystyi lohduttamaan (ja ne lohtulevyt olivat nimenomaan Springsteenin Human Touch ja Lucky Town) ja loppubiisin seuraaminen vaati jo vähän nenäliinan apua.

Kohta seurasi uuden levyn biisejä. Viimeinen yö – ja meitä on yleisössä ehkä vajaa kourallinen jotka edes auomme suutamme sanojen tahdissa. Hyvä biisi muuten, mutta tämä ei ole mikään yleisönnostatusbiisi. Nostalgiaa sensijaan sisältää tarttuvan kertosäkeen, joka on uusimman levyn ehdottomasti paras (ja lisäksi suunnilleen ainoa, jos ajattelee toistaiseksi livenä esitettyjä biisejä) massayhteislauluun sopiva osio. Nyt oli paikalla yleisö, joka halusi laulaa mukana. Piirrä minuun tie ei sekään yhteislauluja vedä, mutta sen ei nyt tarvitsekaan, sen tehtävä on olla ihana balladi ja se täyttää slottinsa just eikä melkein. Ansaitsee ehdottomasti olla mukana festarisetissäkin, ei kaikkien tarvitse olla menobiisejä tai vanhoja hittejä.

1972 ja kaunis Jasmin oli tällä kertaa päässyt Miss Forssa -finaaliin, kuten hänen ehdottomasti tänä iltana kuuluikin päästä. Yleisö on onnessaan, niin sitä pitää Jasmin! Noilla hihkumisilla Jasmin olisi kyllä huudettu pelkän finaalipaikan sijasta palkintokorokkeelle asti. Nostalgiassa oltiin menty mopolla Kuopion sijasta Forssaan, ja koska Forssaan mopoilu vaatii aika lailla erilaista mielenlaatua kuin Kuopioon ajelu, tämä pisti jo kesken biisin miettimään ajelun syvintä olemusta tätä koska itsekin olin autolla juuri muutamaa tntia aiemmin ajanut Forssaan sitä samaista tietä.

Niin, yleisö. Tulen eri keikoilla kiinnittäneeksi esityksessä huomiota eri asioihin ja Forssassa jossain vaiheessa keikkaa tulinkin tarkkailleeksi yleisöä enemmän kuin useimmilla keikoilla. Ja eilen oli siihen mitä sopivin hetki, se oli monipuolinen, riehakas ja kovaääninen forssalainen yleisö maustettuna muutamalla muualta tulleella. Tässä porukassa olivat edustettuina kaikki tärkeimmät festareillakävijän perustyypit ja porukan seassa tuli todella kodikas olo.

Siellä oli niin tiukkailmeinen rokkipoliisi kuin eturivin bambinsilmäiset nuoret tytöt, siellä oli seassa se kovaääninen poikaporukka, joka sai biisitoiveensa läpi silkalla joukkovoimalla ja desibeleillä (noh, Puistossa ja Bemari olisivat kyllä varmaan muutenkin olleet settilistalla), siellä tapeltiin kunnolla jossain vaiheessa ja siellä oli se ”taputan joka biisissä rytmikkäästi ja kovaa” -hemmo, jonka sisäisellä metronomilla ei ole hirveästi tekemistä lavan tapahtumien kanssa. Keikan loppupuolella heitä oli bonuksena yhtä aikaa yksi mun kummallakin puolellani!

Siellä oli se ”tungen kesken keikan eturiviin ja otan pari valokuvaa, tuijotan siinä seuraavan biisin verran ja sitten tungen taas pois” -tyyppi, joka poikkeuksellisesti oli tällä kertaa miespuoleinen. Olihan siellä myös ”otan selfien rakkaani kanssa artisti taustalla” -kaverikin kuten myös ”heitän random-rojua lavan suuntaan” -ääliö kavereineen. Ja tietenkin ”personal space? nevö höörd” -kundi, joka kuvittelee voivansa ongelmitta seistä osittain sisäkkäin vieruskavereiden kanssa.

Porukasta onneksi puuttui typerä jankkaaja, joka huutaa samaa biisitoivetta tai kommenttia joka biisien välissä riippumatta siitä, mitä artisti sanoo ja toivekyltin pitäjä joka ei tajua laskea kylttiään alas hetkeksikään. Ei myöskään näkynyt tilaa vievää tanssijaa, jonka muuvsit eivät ole niin sulokkaita ja joka tekee kipeää vieruskavereilleen (ai te muut näitte sen? Panettelua, ja sitäpaitsi en mä töninyt kuin ihan vähän Ilea ja Peskua!)

Monen uloshengityksestä löyhähteli sellaiset oluenhuurut että selvin päin paikalle tullut autoilijaparka alkoi pelätä jo promillerajojnen paukkuvan pelkän hengittämisen takia. Tupakansavua oli siedettävä määrä, ja se kaikki tuntui olevan ihan vain röökiä päinvastoin kuin vaikka edellisen viikonlopun Tikkurila festivaaleilla. Siis hemmetti, suoraan sanoen loistava yleisö! Voi kun joka keikalla olisi samanlainen.

Ja voi että kun oli taas kerran kivaa! Tällä kertaa itse keikan lisäksi tunnelmaa nostatti keikkaseura, jonka kanssa ei niin usein ole samassa porukassa muita artisteja kuin Springsteeniä katsottu ja biisien välillä näkemäämme kommentoitu. Itse Vorssan suuri kuu katseli hyväksyvästi keikan jälkeen autoilleen vaeltavia tyyppejä, joista parikin kantoi kainalossaan vastaostettua vinyyliä. Jatketaan keikoilla käyntiä käyntiä, kyllä ne on ihmisen parasta aikaa.

Settilista

Tanssilattialla
Milla
Miten sydämet toimii
Puistossa
Levyhylly pelastaa
Levoton tyttö
Kitarabattle, Kaatua kuin puu (lyhyt versio)
Karhunelämää
Viimeinen yö
Nostalgiaa
Piirrä minuun tie
Aamu
1972
Nummela
—
Mikan faijan BMW
Parasta aikaa

Selittelyä: tuli vähän Springsteen-teemainen keikkarapsa tällä kertaa, koska olin keikalla niin eri porukalla kuin viime aikoina yleensä ja vaikka kuinka olin ajatellut, en jaksanut/ehtinyt kirjoittaa kahta erillista rapsaa eri yleisöille.