Suiston sulaa huumaa 2015

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Kolmen Suisto

Suisto klubi Hämeenlinnassa. Näyttää epäilyttävältä maailman kolkalta. Kattokruunuja, pitkiä kynttilöitä pulloissa. Pöydän virkaa toimittava arkku kuin mitoitettu mulle. Hautaudun kuitenkin sohvan nurkkaan. Doorsin soidessa, Jimi Hendrix kitaroineen seinällä, meinaan nukahtaa.

Havahdun puolta tuntia ennen keikan alkua siirtymään lavaa kohti. Lattia jo sen verran kansoitettu et ei kauemmas enää nuokkuun uskalla jäädä jos eturiviin mielii.

IMG_9747
Lista

Tanssilattialla avaus, bändi lavalla ja Anssin ilmaantuessa on ilmassa sellanen energia et tulee oleen ehkäpä Superiöösiä. Ei voi olla heräämättä. Homma etenee biisilistan mukaan.

Basisti suisto

Niinhän tuo touhu lähti ilosesti lapasesta jo alkuunsa. Anssi keikkuu pöydällä. Tai yksjalkanen pöytä keikkuu Anssin soittaessa skittaansa ja laulaessa. Varaudun ottamaan kopin levylaulajasta, jos kauhuskenaario tasapainon pettämisestä toteutuu. 1972 kesken kaiken riekkumisen Anssi pomppaa yleisöön ja väkeähän on sali täynnänsä. Nostalgiaa uusi lopuke on hillitöntä ilotulitusta ja tästä uudesta hitistä yleisö on jo valmiiksi ihan tolaltaan. Eturivi mossaa, myös ne vanhemmat vähähiuksisemmatkin immeiset. Anttikin kollegan tuuletinta hyödyntää. Rumpalikin voisi saada kuumuuteen helpotusta omasta tuulettimesta, tätä keikan jälkeen ehdotetaan niin Ville kommentoi: ” Niin saatais tukka hulmuaan”.

Wäinölä & Anssi

Todella kuuma keikka. Lava on pieni, tätähän Kelan kööri kompensoi pöydillä keekoillen. Antin laittaessa jalan pöydälle tennariin takertuu fani. Wäinölä kitaroineen pöydällä villitsee ja pöytä huojuu uhkaavasti. Saaraa tuuraava Mikko Mäkinen loihtii aivan uusia ulottuvuuksia kuultavaksemme. Siis niin siistii!

Anssi Suisto

Yleisö on kaunis ja bändi ihan parasta. Tästä illasta ei puutu mitään. Kaikilla on suut messingillä. Tätä Kelan keikat on parhaimmillaan. Lavalla hypitään, yleisössä hypitään. Tuomas ja Antti ovat vaihtaneet loikkiessaan paikkoja. Wäinölän pomppimiset, pyörimiset, polvillaan kitaroimiset on saaneet piuhat siihen malliin et sotkuja selvittämään rientää Pave (kitarteknikko/monitorimiksaaja/backliner?). Saamme nauttia sooloiluista niin et sydän pakahtuu. Rumpukapulat saa kyytiä, kitarajumalat tykittää, kiipparin soittajan sormet laukkaa koskettimilla, sydän jytkää basson tahtiin, yleisö pauhaa. Musiikki kulkee omia polkujaan jyräten valtaväylää ryteikköön, voima tempaa mukaansa kaiken vastaantulevan.

Löydä kuvasta Anssi
Löydä kuvasta Anssi

Keikka arvio (miten meni noin niin kun omasta mielestä osio) Ville (rumpali): ”Oli hauskaa”, Karisalmi (basisti): ”Meni ylitöiks”, Maia (paitamyyjä): ”Oli kyl hieno”, Anssi:”Miettikää miten siistii!?!”. Omaa arvioo: Olin väsynyt ja jos oon nukkunu huonosti niin lähtökohdat mihinkään on synkeät. Kun kahvi ja suklaakaan eivät pysty sisälläni vellovaa angstia vaientamaan on tosi kyseessä. Mut mitä virtuoosimaisen maagista tapahtuukaan, Anssin taika toimii ja kuin salamaniskusta kaikki on silkkaa euforiaa!

Tattis