Keikkarapsa: Rockin’ for the Free World

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Music for Good -hyväntekeväisyystapahtuma to 15.10.2015 Nosturi, Helsinki
esiintyjät: Bugarabu Band, Emma Salokoski ja Anssi Kela (soolo)

World Vision on kansainvälinen kehitysapujärjestö, joka ylläpitää mm. laajaa kummilapsitoimintaa ja tukee kouluhankkeita kehitysmaissa. Suomen World Vision on saanut rahoitusta valtiolta, mutta hallituksen nykyiset leikkaukset vievät tästä rahasta ison osan ja osa käynnissä olevista hankkeista saatetaan joutua lopettamaan. Tällä tapahtumalla kerättiin rahaa Intian Sagarin alueen köyhimmän väestön lasten ja naisten auttamiseksi. kaikki illan artistit esiintyivät paikalla ilman keikkapalkkiota ja monet firmat tukivat tapahtumaa mm. huolehtimalla lippujen myynnistä.

Lisätietoa rahankeräyskampanjasta täällä:
http://worldvision.fi/pelastetaan-ainakin-sagar

Keikkapaikkana oli Elmun Nosturi Telakkakadulla. Nosturin rähjäinen, kulunut olemus tarjoaa kunnon puitteet mainiolle musiikkikokemukselle. Katossa roikkuu valtava HIMin Heartagram-logo näköjään muutaman nippusiteen varassa (älä seiso sen alla, ihan varmuuden vuoksi), miljoonan roudarinteippipätkän kirjoma esiintymislava on tukevan mellakka-aidan takana suojassa ja vessan seinät on kynäilty täyteen ihmeellisiä muistiinpanoja. Tunnelma on siis kohdallaan, keikka saa alkaa!

Bugarabu Band

Illan avasi pääosin senegalilaistaustaisista muusikoista koostuva Bugarabu Band. Kavereiden meno oli vähän epätasaista mutta riemukasta katseltavaa ja kuunneltavaa. Länsi-Afrikan perinteinen musiikki oli tässä kokoonpanossa saanut vahvistusta länsimäisemmista soittimista kuten sähkökitaroista, sähköbassosta ja rummuista ja lopputulos kuulosti paikoin niin jamaikalaiselta että lavalla olisi melkein voinut olla Bob Marley -vainaa! Reggaen juuret ovat todellakin vahvasti läntisen Afrikan perinteisessä musiikissa.

Yhdessä biisissä (taisi olla se setin alkupuolen yleisönhuudatusbiisi) laulu taas meni jo sen verran puheen puolelle että siinä olisi ollut nuoremman polven räppäreillä katseltavaa. Tuollainen oikea rytmitausta sinne puhelaulun taakse kuuluu, ei mitään DJ:n kikkailemaa teknohinkkausta! Esiintymisasujen valinta todisti myös sen, että artisti voi olla ihan katu-uskottava muussakin kuin mustassa. Tai no ne nilkkoihin asti yltäneet lökäpöksyt olivat kyllä jo vähän katu-uskottavuuden rajoilla, mutta varmaan joku VilleGalle uskaltaisi esiintyä sellaisissakin.

Bugarabu Bandin noin kolmen vartin setin jälkeen esiteltiin hetki World Visionin toimintaa lyhyen esittelypuheen ja kauniisti kootun filmin avulla.

Emma Salokoski & Johanna Juhola (harmonikka)

Emma Salokoski on erittäin kaunisääninen laulaja, jota en ollut koskaan ennen nähnyt livenä. Tällä kertaa hän esiintyi duona harmonikansoittaja Johanna Juholan kanssa. Kyse oli todella nimenomaan duosta, ei suinkaan Emma Salokoskesta ja säestäjästä sillä kummallakin oli yhtä tärkeä rooli lavalla. Monen biisin kohdalla jopa kuulosti enemmän siltä, että lavalla on nyt harmonikkataiteilija, jota säestää laulaja. Biisien sovitukset olivat kaukana perinteisestä popista, nyt mentiin jossain taidelaulun ja lied-laulun suunnalla. Parhaimmilta minun korviini kuulostivat settiin kuuluneet pari biisiä Emman uusimmalta levyltä, sillä niissä hanuristi malttoi parhaiten pysyä ruodussa ja vain säestää.

Anssi Kela

Anssin soolokeikat ovat viime aikoina olleet melkoisen harvinaista herkkua, joten tännehän oli pakko jo ihan sen takia. Lisäksi Nosturi on hyvä keikkapaikka, Emma Salokoski oli ”tämä mun täytyy joskus tsekata” -listalla ja vaikka oli arki-ilta keskellä työviikkoa, koko tapahtuma alkoi sen verran aikaisin että täältä pitäisi päästä ajoissa nukkumaan. Lisäksi keikkalipun verran rahaa antaa mielellään hyvään tarkoitukseen.

Siirryimme nojailemaan lavan suojana olevaan teräksiseen etuaitaan kun edellinen esiintyjä eli Emma Salokoski lopetti oman vajaan kolmen vartin settinsä. Osa meistä keskittyi odottamaan kiihkeästi kohta alkavaa keikkaa, osa päätyi jutustelemaan kaikessa rauhassa Bruce Springsteenistä. Mustan esiripun takaa kuului roudaamisen ääniä ja sen alta näkyi järjestäjien lenkkareita mutta nyt siellä vilahtivat pikimustat tennarit, kohta lähtee!

Avausbiisinä oli soolokeikkojen vakionumero Kaksi sisarta, jonka aikana muukin yleisö uskaltautui salin takaosista lavan eteen kun Anssi vähän rohkaisi porukoita käyttämään lattiaa oikealla tavalla. Ensimmäiset välispiikit vähän venyivät vireestä karkaavien kitarankielien aiheuttamien ongelmien takia, mutta ei se mitään, kitaranvirittelytuokiothan ovat olleet viime aikaisten fb-lähetysten vakioantia joten totta kai tämä ohjelmanumero kuului nyt soolokeikallekin! Varsinkin kun sen seurana oli mukavan letkeää ja rentoa jutustelua.

Tuttu biisi Milla sai viimeisetkin kuulijat jo havahtumaan mukaan keikalle. Tämän jälkeen sai huudella toivekappaleita. Eturivi ehti taas ensimmäisenä häiriköimään, joten seuraavaksi kuultiin harvinaisempi esitys Kaveria ei jätetä, mainio biisi Rakkaus on murhaa -levyltä. Hyvä hyvä, akustiseen settiin pitääkin aina kuulua jotain vähän oudompaa kamaa, eivät ne takarivinkään kuulijat mihinkään Millan jälkeen karkaa sillä he odottavat jo toista tuntemaansa hittiä eli Nummelaa.

Nummelaa luonnollisestikin toivottiin sitten seuraavaksi, mutta koska se kuuluu aina keikan loppupuolelle, Anssi poimi joukosta muita toiveita. Bemarin toivominen sai hänet kertomaan tarinaa uransa kolmesta tärkeimmästä biisistä, joista BMW on se aikajärjestyksessä keskimmäinen, joten nyt kuultiinkin koko tuo kolmikko eli Karhunelämää – BMW – Levoton tyttö. Bemarissa oli vähän uudentyyppinen lopetus ja Levottoman tytön koko kitarasäestys kuulosti jonkun verran erilaiselta kuin viime kuulemalla.

Tässäkin on yksi syy käydä tarpeeksi usein keikoilla: biisit elävät, kasvavat ja kehittyvät. Ei sen levylle päätyneen version tarvitse olla se kehityksen huippu, biisi saa muuttua esittäjänsä käsittelyssä. Tämä voi järkyttää kokemattomampaa keikoillakävijää, joka on tottunut kuulemaan biisit juuri tietyssä muodossa ja nyt ei saakaan tasan sitä mitä odotti, mutta, noh, elämä on. Elävä musiikki voi olla joskus muuta kuin sitä mitä oli huolella valmistautunut kuulemaan. Nämä illan aikana kuullut biisit ovat selvästi kaikki vielä hengissä, onneksi!

Parasta aikaa innosti taas kaikkia olemaan tiskaamatta ja siivoamatta kun voi tehdä jotain hauskempaakin (ja palautti ikävästi mieleen ne villakoirat, joita kotona ajelehtii nurkissä on meikä juoksee keikoilla eikä imuroi), mutta sen jälkeen siirryttiin hetkeksi vakavampiin tunnelmiin kauniin Ikkunan alla -biisin myötä. Kappale sopi hyvin illan teemaan ja muistutti siitä, että lapsilla ei kaikkialla ole yhtä hyvin kuin täällä meillä Suomessa.

Anssin kitara oli lopultakin alkanut pysyä vireessä, joten nyt mentiin melkoista tykitystä eteenpäin. 1972, taputusta ja hapuilevaa yhteislaulua. Biisin lopuksi saatiin todistaa fb-illoista tuttua modulointia eli sävellajin nostoa säkeistöstä toiseen, huh huh! Onhan se facebook-lähetyskin liveä mutta on silti ihan eri asia olla todella oikeasti paikalla samassa huoneessa kuuntelemassa ja osallistumassa, tämä oli kivaa.

Seuraavaksi Puistossa, joka melkein alkoi väärillä sanoilla ja sai yleisön nauramaan hilpeästi. Valot siniset välähtää – hei, muuttuivatko nuo taustaspotit juuri oikealla hetkellä sinisiksi? Vai olivatko ne sitä koko ajan ja nyt vasta huomasin ne juuri tuossa kohdassa? Sama se, erinomainen värivalinta juuri tuossa kappaleessa! Ihanan ihana Uudet autot ja taas hyvät biisiin sopivat valot, edellistä himmeämpi valaistus ja vaaleat monihaaraiset spotit, nyt selvästi mennään jossain kehäkolmosen ulkopuolella motarilla. Mä niin fiilistelen, autoiluun liittyy monia hyviä muistoja!

Nummelaa oli toivottu jo keikan alkupuolella (tietenkin, niinkuin aina) ja nyt oli sen aika. Kaunis kävelyretki öisellä harjulla ja yleisö on valmis huojumaan mukana ja laulamaan oo-oo-ooota kuorossa vielä vähän kovempaa. Nummelan lopun Anssin tuttu keuhkokapasiteetin ja äänen riittävyyden esittely kirvoitti yleisöstä sekä hämmästynyttä naurua että komeat aplodit. Kiitos ja kumarrus, ja Anssi poistuu lavalta.

No eihän tämä nyt sovi, vaikka Anssi onkin esiintynyt jo selvästi kauemmin kuin muut illan artistit. Seuraa rytmikästä taputusta, ja eihän se Anssi nyt kauas ollut karannut, vielä saadaan joku biisi encoreksi! Vieruskaverin kanssa jo ehdittiin veikata että jos tulisis vaikka Aamu, mutta ei, nyt kuullaan Sydämet – oho, onko se koskaan ennen ollut encorebiisi? Jees, tanssitaan! Taputetaan kun on oikea hetki, ja tanssitaan taas lisää! No nyt se oli sitten siinä, esirippu. Tunti ja vartti, eli täysimittainen keikka saatiin vaikka alun perin aikaa oli kai varattu se kolmisen varttia niinkuin muillekin esiintyjille. Täältä ei kenellekään ollut vielä kiire kotiin.

Jäätiin vielä porukalla hengailemaan mellakka-aidan tuntumaan ja kertaamaan juuri kuultua keikkaa. Kun verhon alta taas huomattiin mustat tennarit, porukat karjuivat Melastinen! (ja minä muistaakseni huusin että älkää, nyt nolottaa…) ja parin hetken päästä Anssi ilmestyikin vielä verhon eteen jakamaan nimmareita ja jutustelemaan. Kiitos taas kerran keikasta Anssi, ja kiitos kavereille. Nähdään taas seuraavan kerran samoissa merkeissä.

settilista

Kaksi sisarta
Milla
Kaveria ei jätetä
Karhunelämää
Mikan faijan BMW
Levoton tyttö
Parasta aikaa
Ikkunan alla
1972
Puistossa
Uudet autot
Nummela

Miten sydämet toimii?

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.