Keikkarapsa: Muistatko kun mentiin kirjastoon?

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Eihän tämä oikeastaan keikka ollut, mutta kun Anssilla oli kitara mukanaan ja jutustelun lopuksi hän luikautti parit laulut, niin onhan tästäkin laadittava keikkaraportti.

Anssi Kela ma 2.11.2015 Entressen kirjasto, Espoo

Marraskuu on runokuu ja marraskuun ensimmäinen viikko on miestenviikko. Näiden kunniaksi Entressen kirjasto Espoon Keskuksessa (jos siis leikitään että Espoossa oikeasti olisi ”keskus”) oli kutsunut Anssi Kelan kertomaan omasta rock-lyriikastaan. Hyvin sopivaa, sillä Anssin sanoituksethan ovat ihan parasta suomalaista runoutta.

Tämä tapahtuma oli osunut niille kolmelle päivälle, jolloin Anssi oli luvannut käyttää värikkäitä vaatteita, joten mustiin pukeutuvan Anssin sijasta estradille asteli joku hämmästyttävästi VilleGallen oloinen, mutta pitkätukkaisempi ja partaisempi mieshenkilö. Ääni onneksi kuulosti tutulta, mutta silmä ei siinä puolentoista tunnin aikana oikein ehtinyt tottua moiseen koreilevaan fasaanikukkoon.

Kirjaston edustaja haastatteli Anssia runsaan tunnin ajan esittäen hänelle sekä kirjaston oman väen laatimia että facebookin kautta jätettyjä kysymyksiä. Anssi kertoili paitsi erikoisesta asuvalinnastaan (se Snapchat-haaste) myös biisintekotapojensa muuttumisesta vuosien aikana, riimien olemuksesta ja niiden puuttumisesta, eri musiikkityyleistä, sanoitusten syntymisestä ja suhteestaan kirjoihin ja kirjastoihin. Saatiin muun muassa kuulla että sävellys syntyy yleensä ennen sanoitusta, yhden biisin tekemiseen menee mitä vain parista tunnista useampaan kuukauteen, kuinka Levoton tyttö -biisin nimi syntyi, miksi kauriit nuolevat öisin autoja ja kuinka ajatus Superkuusta syntyi ihan näillä hoodeilla jokunen vuosi takaperin nyttemmin jo lopettaneessa Amarillossa olleen keikan jälkeen.

Haastattelutuokion päätteeksi Anssi kaivoi kotelosta esille akustisen kitaran ja lupasi esittää noin viidentoista minuutin verran biisejä, enemmälle ei olisi aikaa ja yleisö sai tuttuun tapaan toivoa suosikkikappaleitaan. Aloitusbiisiksi valikoitui sopivasti Karhunelämää, josta Anssi olikin kertonut jutustelun aikana ja joka sopi hyvin tämän minisetin avaukseksi, olihan se Anssin vanhin levytetty kappale ja haastattelussa oli käyty myös reilusti ysärin puolella.

Kirjaston keskialueelle rakenneltu värikkäiden tuolien meri oli ollut täynnä jo Anssin haastattelun aikana, mutta kun soitto alkoi, muualta kirjaston tiloista pölähti paikalle vielä toinen mokoma porukkaa, eikä kukaan tullut vaatimaan hiljaisuutta.

Seuraavaksi Anssi poimi runsaista huuteluista yllättävän toivebiisin, uusimmalla levyllä olevan Tyhmän kuun, jota hän ei ole koskaan vielä esittänyt akustisesti. Kappalehan sopi todella mainiosti myös näin soitettavaksi, ilman levyn isoja taustoja eli se toimi vallan mainiosti pelkän akkarin säestykselläkin, ja Anssi tosiaan hanskaa ihan oikeasti biisin vaikeat falsettiosuudetkin ilman äänenkorjailua tai useampia ottoja! Oiva kappalevalinta, kyllä riskinottaminen kannattaa.

Pyllypalloa oli huudeltu jo heti aluksikin, ja 1972 oli sopiva hengennostatusbiisi tähän kohtaan, taatusti kaikki yleisössä tunsivat sen. Vaikka oltiin kirjastossa ja pitäisi olla hiljaa, nyt uskallettiin jo vähän taputtaa rytmiäkin mukana – mutta ei kyllä uskallettu laulaa mukana ääneen.

Vielä oli aikaa juuri ja juuri yhdelle kappaleelle, ja Anssi valitsi lukuisista huudoista kolme biisiä, joista äänestettiin. Voittajaksi selvisi täpärästi Nostalgiaa, ja sehän sopi koska siinähän mainitaan kirjasto josta pöllitään Emmanuelle. Anssi kyllä väitti että ei se hän ollut joka sen aikoinaan nyysi vaan se kuuluisa Joku Muu, mutta hauska että taas oltiin tuoreimman levyn biiseissä. Lyhyen keikan vanhimman ja uusimman biisin julkaisemisen välillä oli yli 20 vuotta, eli johan Anssin uralla tosiaan alkaa olla pituutta!

Keikan jälkeen Anssi tuttuun tapaan jakoi kiltisti nimmareita ja kuunteli faniensa juttuja kunnes kirjasto suljettiin kasilta ja porukat valuivat kohti juna-asemaa, bussipysäkkejä ja parkkipaikkoja. Kivan erilainen ”keikka”, jossa pääpaino oli kunnon haastattelulla ja biisit olivat vain kiva pikku bonus siihen päälle.

Settilista

Karhunelämää
Tyhmä kuu
1972
Nostalgiaa

Kommentit

  1. Kiitos, Liisa! Tästä oli hauska palauttaa Entressen sessio mieleen 🙂 Nautin Anssin jutustelusta ja vaikutuin siitä, miten hän tavallaan ”ylitekee” kappaleensa poistaen sitten vähän kerrallaan turhan ”krääsän” pois. Kovaa työtä, ideoiden poimimista yllättävistä yhteyksistä sekä antautumista sille, mitkä sävelkulut sydämestä nousevat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.