Keikkarapsa: Päästiin Miss Lohja -finaaliin

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 11.12.2015 Tanhuhovi, Lohja

Lohjalta, synkän metsän keskeltä löytyy jo harvinaiseksi käyneen kultuurimuodon uljas edustaja, kuuluisa tanssilava Tanhuhovi. Valtava, yksikerroksinen rakennus on aivan hel-ve-tin ruma mutta niin toimiva ja tarkoituksenmukainen aulatiloineen, baareineen, tanssilattioineen ja isoine esiintymislavoineen. Pitkän ja vauhdikkaan vuoden 2015 viimeinen Anssi Kelan ja bändin yhteiskeikka veti paikkaan melkoisen määrän riehakasta yleisöä.

Yksi punainen auto pakattiin Espoossa täyteen porukkaa ja kohta oltiin pilkkopimeällä Turunväylällä nokka kohti länttä ja Tanhuhovia, jonka sijainnista etupenkkiläisillä oli vain hämärä käsitys: joko metsän tai pellon keskellä, mutta luulisi että sinne perille asti on kuitenkin tie, onhan? Kohde löytyi tarkkasilmäisen kuskin ansiosta, ja juuri kun käännyttiin maaantieltä pois, auton radiosta (kanavana Suomipop) alkoi soida Piirrä minuun tie! Hyvä keikkafiiliksen nostaja, ja Tanhuhovin jättimäisellä parkkiksella tietenkin istuttiin autossa niin kauan että biisi ehti soida loppuun asti ennen kuin siirryttiin sisälle.

Sisällä Tanhuhovissa ihmeteltiin avaraa tanssilattiaa, seiniä koristavia keikkajulisteita vuosikymmenten varrelta, tutustuttiin lavan sivulla seisovaan kitara-arsenaaliin, päiviteltiin lavan erikoista joulukoristelua, juteltiin ja paleltiin. Hyvin nousuun lähtenyt keikkafiilis sai kyllä ankaran kolhun kun havaittiin, että vessapaperirullat olivat kaikki väärinpäin mutta tästä katastrofista toivuttiin basisti Antin rohkaisun avulla. Tosin meille jäi hieman epäselväksi oliko hän kääntänyt ne ihan meitä ajatellen myös tyttöjen vessasta.

Suurin osa yleisöä oli vielä tiukasti liimautuneina Tanhuhovin pääsalin kaikaisille sivuseinille ja sivuhuoneen baaritiloihin kun osa meistä alkoi jo varovasti varailla lavaneduspaikkoja. Lavan etuseinään ruuvattu hankala joulukoriste, iso valaistu paperitähti, päätettiin nostaa lavalle Anssin pedaalilaudan eteen, koska se olisi muuten estänyt harmaalla kokolattiamatolla päällystettyyn lavaan nojaamisen. Hmm, tuossahan on katkaisija, josta sen saa sammutettua – eikun annetaan olla päällä vaan, mutta keikan aikana jossain sopivassa kohdassa voisi räpsytellä sitä.

Jostain yleisöjoukon takaa alkaa kuulua taputusta ja tuoltahan bändi jo marssii salin halki lavaa kohti. Täällä ei ilmeisestikään ole takahuonetta vaan joku etuhuoneen kaltainen? Bändi asettuu paikoilleen, musiikki alkaa – eikun tänä iltana musiikki kyllä alkoi heti kun Saara pääsi koskettimiensa taakse, mutta muun bändin paikoilleen asettuminen vei kyllä vielä aikansa, mutta nyt ollaan Tanssilattialla ja tuolta sivulta lavalle nousee myös Anssi! Jee, taas mennään!

Talo oli viileä ja ulkoilma pakkasen puolella, mutta lavan edustalle pakkautuneen yleisön keskellä pystyi heittämään hupparin pois jo ekan biisin jälkeen, ja bändikin näytti luottavan siihen että normaaleissa esiintymisvaatteissa tarkenee. Vielä vähän ennen keikkaa Ville oli tarkastunut rumpunsa toppatakki päällä ja Antilla oli ollut paksu villapaita. Mutta nyt on sopivan lämmin kun menevä musiikki pistää väkisinkin liikkumaan.

Milla, Sydämet, Puistossa. Hyvin rullaa ja voi että yleisö laulaa mukana! Huomattavan iso osa yleisöstä osaa selvästi kaikkien biisien sanat ja antaa sen kuulua. Anssi ei taaskaan käytä turhaan aikaa pidempiin välispiikkeihin vaan tykittää vaan menemään vauhdilla sanoen kuitenkin jotain pientä melkein kaikkien biisien välillä (joka aina antoi sille yhdelle sinnikkäälle kovaääniselle aikaa karjaista JENNIFERANISTON! vähän turhan monta kertaa). Jännää huomata kuinka nyt Vain Elämää -sarjan jälkeen Puistossa on ehkä kovaäänisin yhteislaulubiisi, kun aiemmin se kuunneltiin enemmänkin hiljaa ja nyt se lauletaan mukana alusta alkaen kun aiemmin takarivitkin lauloivat mukana lähinnä vain Nummelan, Bemarin ja 1972:n kertosäkeissä. Porukat ovat selvästi löytäneet vanhan biisin uudestaan.

Keikalla oli kiva seurata kuinka lainakitaristi pärjää porukassa. Kun Anssin vakiokitaristi Tuomas Wäinölä kiertää Raskasta Joulua -heviäijien kanssa, hänen paikallaan seisoo taitava Pauli Halme. Kitaroinnissa on kuultavissa melkoinen ero, sillä siinä missä pitkätukka-Tuomas on raskaan musiikin mainio virtoosi ja vetää kovaa ja komeasti melkoisen hevillä kädellä, siistin ja kiltin oloinen Pauli tiluttelee menemään paljon herkemmällä ja melodisemmalla otteella. Ja kun Paulilla vielä on suurimman osan ajasta kädessään siro puunvärinen Telecaster, jossa on musta plektrasuojus, vanhan Bruce-fanin katse väkisinkin etsiytyy lavan toiseen reunaan. Onneksi pääsin todistamaan yhden keikan, jossa Pauli on mukana miehistössä, koska hänen läsnäolonsa tarkoitti mukavaa vaihtelua kitaraosuuksissa. Pitääpä pistää miehen nimi mieleen ja yrittää nähdä hänet joskus jossain muussakin kokoonpanossa tai vaikka ihan soolokeikalla, jos hänellä sellaisia on.

Keikka vyöryy eteenpäin tutun kaavan mukaan, mutta monissa biiseissä on omat jännät juttunsa jotka liittyvät juuri tähän keikkaan. Karhunelämää on soitettu viimeksi tällä lavalla vuonna 1994 kun Anssi oli Tanhuhovissa edellisen kerran keikalla, siis peräti 21 vuotta sitten. Nummelan spiikissä Anssi kertoili elämästään naapurikunnan puolella Vihdin Nummelassa ja siitä, kuinka sieltä tultiin vähän matkan päähän Lohjalle levykauppaan ja leffaan. Aivan mainio hetki oli tietenkin biisissä 1972, jossa kaunis Jasmin kertoo päässeensä Miss Lohja -finaaliin. Lohjalainen yleisö karjui mukana tämän rivin ja hurrasi sen päälle kädet ilmassa ja Anssin yllättynyt ja riemastunut ilme kertoi, kuinka hän tosiaan vasta laulaessaan tajusi sanoituksen sopivuuden nimenomaan tähän iltaan.

Kasarin lapsi taustanauhan kanssa ja Anssi heitti pari kierrosta yläfemmoja kaikkien ekassa ja tokassakin rivissä olijoiden kanssa! Kaunis Kaksi sisarta, joka oli settilistassakin mutta jota toivottiin huutamalla sopivasti juuri oikealla hetkellä, ja vielä yleisöä kunnolla laulattanut Mikan faijan BMW, jossa Anssi yltyi normaalisovituksesta poikkeaviin kitarakuvioihin (vähän Kuolleen miehen kitaran tapaan), ja sitten ohjelmassa oli vain komea loppukumarrus.

Paitamyyntipöytää ei tällä keikalla ollut, joten ei ollut normaalia virallista nimmari- ja kuvaussessiotakaan. Mutta eihän yleisö toki Anssia noin vain laskenut pois lavan luota vaan lavan portaiden eteen muodostui keikan päätteeksi sekunneissa pitkä jono ja Anssi jäi siihen kiltisti kirjoittelemaan nimeään käsivarsiin ja levynkansiin sekä poseeraamaan kaverikuvissa. Meidänkin autokunta hengasi jonon jatkona ja ehdin siinä sivussa jututtaa pienen hetken kitaristi-Paulia ja jostain syystä me puhuttiin vain Springsteenistä. Sitten Tanhuhovin järkkärit jo muistuttivat valomerkistä ja oli aika kääntää punaisen auton nokka takaisin kohti Espoota.

Kiitos keikasta Anssille ja bändille, kiitos kaikille tutuille ja vähemmänkin tutulle juttuseuralle ja erityiskiitos punaisen auton urhealle kuskille. (Ja sori Anssi siitä tähtijutusta, taisit oikeasti säikähtää mutta ei siinä ollut sähköhäiriötä ja sähköiskun vaaraa, kyllä se valojen räpsyttely oli vain joku tavallistakin typerämmän eturiviläisen päähänpisto…)

Settilista

Tanssilattialla
Milla
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Kitarabattle, Kaatua kuin puu (lyhyt versio)
Karhunelämää
2080-luvulla
Piirrä minuun tie
Nostalgiaa
Aamu
1972
Nummela

Kasarin lapsi
Kaksi sisarta
Mikan faijan BMW

Jännää on tulossa jatkossakin. Anssi lupaili että ensi torstaina tapahtuu jotain isompaa, joka luultavasti liittyy siihen pari päivää sitten nähtyyn Petri Ruusunen -teaseriin. Ensi kevään keikat (tai ainakin kohtalainen osa niistä) julkistetaan myös ensi viikolla. Pysytään siis kuulolla, ehdottomasti!