Keikkarapsa: Jos on valmis harhaan astumaan voi osua ihmeisiin

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi ke 13.4.2016 Hyvinkääsali, Hyvinkää

Moottori käyntiin, auton radio päälle ja baanalle! Matka Hyvinkäälle taittui aurinkoisessa säässä ja hyvässä seurassa, vaikka osa seuruetta luuli olevansa matkalla Tiksin Tulisuudelmaan ja osa oli muuten vain vähän hukassa. Hyvinkääsali sijaitsee aivan Hyvinkään ydinkeskustassa ”Kauppatoriksi” nimetyn parkkipaikka-alueen reunalla. Sen seinänaapurina näyttää olevan Tokmanni, jonne nälkäisin osa porukastamme ampaisi kahmimaan mitä hyvänsä suuhunpantavaa ennen illan keikkaa. Anssi Kelan konserttisalikiertue on nyt tarkalleen puolivälissä, sillä ennen Hyvinkäätä on ollut seitsemän keikkaa ja sen jälkeen vielä toiset seitsemän.

Ennen keikkaa osa meistä söi vastahankittuja eväitään, osa seurusteli satunnaisten paikalta löytyneiden tuttujen kanssa ja osa ihmetteli tilannetta noin yleisesti siinä vakiohengailupaikassa eli oheistuotteiden myyntitiskin äärellä. Salin puolelle siirryttiin hyvässä järjestyksessä mutta jännittyneinä. Pari meidän seurueestamme oli nähnyt jo useamman salikeikan, kahdelle tämä oli toinen konserttisalikiertueen keikka ja yksi oli nyt vasta menettämässä kiertueneitsyyttänsä.

Akustinen lämmitteluosuus muodostui Hyvinkäällä kahdesta harvemmin kuullusta kappaleesta, jotka Anssi esitti yksin akustisen Martin-kitaransa säestyksellä. Ensin kuultiin ihana rakkaussuhteen käännekohdasta kertova Huoneessa ja sitten rajumpi syrjäytyneiden elämää kuvaava Superkuu. Komea aloitus, ja no joo, muistuvathan ne jälkimmäisen biisinkin sanat pääosin Anssin mieleen vaikka loppupuolella oli pari aukkokohtaa.

Tämän jälkeen kutsuttiin bändi lavalle, ja Anssi saman tien esitteli heidät. Tänä iltana teeveestä tuttu vakiokitaristi Tuomas oli hoitamassa omaa pestiään ja hänen taitaja tuuraajansa Pauli oli katsomon puolella. Kuten Lohjallakin, bändi tarttui ensimmäisellä puoliajalla tavallista paljon akustisempiin soittimiin ja tutuista kappaleista kuultiin hyvinkin normaaleilta bändikeikoilta ja levyversioista poikkeavia sovituksia. Etenkin Aamu, jennifer Aniston ja Puistossa olivat kovin kantrihenkisiä ja osa muistakin biiseistä oli vähän folkahtavia perusrokkimeiningin sijasta.

Ai jai, nannaa korville! Ja vielä kun miksaus on kohdillaan vaihtelevista salien akustiikoista huolimatta, tässä saa todella nauttia bändin soittotaidoista kun jokainen soitin kuuluu kunnolla. Tänäkin iltana Albin Stenman saa tarinansa kuuluville todella mahtavan basso- ja haitaritaustan kannattamana. Saara sirmakan kanssa! On muuten tosi hyvä että bändissä on edes yksi nainen, koska kun itse nokkamies unohtaa settilistan ja muutenkin hukkaa juonen, tässä porukassa on onneksi aina se joku joka tietää miten homman kuuluisi mennä ja vielä kehtaa mainita siitä ääneen. Hyvä Saara, huolehdi siitä että Aamu soitetaan joka ilta!

Tänä iltana kitaranpitelyvuoro osui jollekin onnekkaalle eturiviläiselle minusta vasemmalle. joten päinvastoin kuin Lohjalla (iik, Anssin Martin-kitara on minun sylissäni, mä en nyt tajuu mistään muusta yhtään mitään, iik) nyt pystyi keskittymään tosissaan ensimmäisen setin molempiin balladeihin eli kappaleisiin Piirrä minuun tie ja Palava silta. Etenkin jälkimmäinen on aivan käsittämättömän upea versio, jossa Anssi laulaa vain Saaran koskettimien säestyksellä ja käyttää äänensä koko laajaa kapasiteettia falsetista soul-tyyppisiin korostuksiin.

Vielä hieno Puistossa, ja ensimmäinen puoliaika oli ohitse ja bändi vetäytyi tauolle. Mutta kun takahuoneessa ei kuulemma ollut kunnollisia naksuja, basisti Antti jäi pitämään meet & greet -sessiota eturiviläisten kanssa (”Kun ette maksaneet tarpeeksi lipuistanne, saatte vain minut ettekä Anssia”) ja siinä ehdittiin keskustella ainakin hänen käyttämistään bassoista ja muusta tärkeästä.

Korvatulpat valmiiksi, kohta niitä tarvitaan ja nyt lähtee, 2080-luvulla on taas sähköisen setin avausbiisi! Anssi koreilee upouudessa mustassa Frieddie Mercury -tyyppisessä solkitakissaan tutun nahkatakin sijasta ja nyt lähtee keikan rokkaavampi osuus käyntiin.

Kitarataistelu oli tänä iltana tehokkaampi kuin Lohjalla. Paulihan on aivan loistava kitaristi, mutta lavaolemukseltaan kyllä vielä häviää hurjalle Tuomakselle. Nyt kitaristien kaksintaistelussa oli enemmän kahden tasavertaisen koiraan kisailua kukkulan kuninkuudesta, siinä oli kunnon flaidaamisen makua ja ennen kaikkea sitä seuratessa muisti taas kerran, että ei Anssi ole pelkkä laulajatähti, kyllä se skeba vaan pysyy kädessä tanakasti.

Kuolleen miehen kitara oli myös kappale, jossa saadaan nautiskella Anssin taitavasta kitaransoitosta. Biisiä edelsi uusi alkuspiikki, joka liittyi Anssin mustaan Stratocasteriin ja sen aikaisempiin omistajiin.

Mikan faijan BMW ei vielä riittänyt herättämään hieman jähmeää hyvinkääläisyleisöä kokonaan, mutta 1972 teki sen ja valtaosa katsomosta sai itsensä kammettua vertikaaliasentoon. Kädet kävivät kaikilla ja osalla liikettä oli havattavissa vartalossa ja jaloissakin asti. Bändin poistuessa lavalta yhteinen taputusrytmi löytyi nopeasti ja hyvin kiinteältä tuntunut lattiakin saatiin tömisemään ihan kiitettävästi ennen kuin muusikot ilmestyivät bäkkäriltä taas lavan puolelle.

Encoren ensimmäinen biisi oli Maitohapoilla, joka sisälsi todella maukkaan hetken: basistina popparin uransa aloittanut Anssi nappasi hetkeksi normaalin kitaran sijasta sähköbasson käpäliinsä ja veti ensin peukkubassoilua ja sitten vapaampaa soitantaa tummasävyisellä, Rickenbackerilta näyttävällä soittimella ennen kuin luovutti sen taas kitarateknikko Esan haltuun. Siis vautsi vau, tätä hetkeähän on todella aneltu jo parin uusimman, vahvasti komeita Anssin itse soittamia bassoteemoja viljelleen levyn tiimoilta ja erityisesti vielä viimesyksyisen Vain Elämää -sarjan erinomaisen bassottelutuokion jälkeen. Anssin basisti Antti ei vaihtanut kitaraan tässä vaiheessa vaan vain taputteli Fenderiään Anssin sooloilun aikana. Uh, kaksi bassoa lavalla, tässä edesmenneen Ganes-basistin Cisse Häkkisen vanha fani jo alkaa vähän lämmetä! Bass battle, pretty pleezzz?

Nummela oli tuttuun tapaan niin komea ja niin upea, ja voi että noita tuikkuvaloja katsomossa! Biisin loppupuolen hiljainen hetki kesti aika hyvin ennen kuin joku keskiriveiltä riehaantui ja Anssi joutui taas sosottelemaan että ehei, ei se tähän vielä loppunut, malttakaa nyt vielä hetki hiljaisuutta ja sitten taas repeää. Tämä on taas näitä hetkiä että aiemmin keikoilla käyneet (ja lähempänä nollaa promillea silloin olleet) tajuavat tilanteen, mutta turhan iso osa ei ja jos tauko kestää liian pitkään, joku aina käy levottomaksi. Uljas versio silti, vaikka hiljaisuutta venytettiinkin se pari sekuntia yli juuri tänä iltana mahdollisen rajan.

Päätösbiisinä vielä kiertueen nimikkokappale Parasta aikaa, ja siis voi miten siistii, kyllä tämä taas oli niin Parasta aikaa! Nyt kaikki seisovat (paitsi ne pari eturivin heeboa heti minusta vasemmalle), taputtavat ja osallistuvat!

Kiitos Anssi, kiitos bändi! Koska salista ei oikein meinannut mahtua ulos kun iso osa yleisöstä jonotti paitamyyntitiskille Anssia tapaamaan ja nimmaria hakemaan, jäimme porukalla hengailemaan vielä lavan edustalle katsomaan roudausta ja kerjäämään settilistoja kunnes meidät häädettiin sieltä ulos ja ryhmittäyduimme seuraavaksi aulan puolelle päästäksemme jututtamaan hetkeksi artistia ja kiittämään häntä tästä illasta.

Heti keikan jälkeen piti jo harmitella että kun minulla on ollut kaksi eturivin paikkaa, kiertueen ilmeisen ansiokas valaistus on jäänyt kokonaan arvioimatta koska ei sitä sieltä liian edestä edes tajua eikä se näy koko komeudessaan kuin hieman taemmilta riveiltä. Harmin paikka, miten tämän puutteen nyt enää voisi korjata? Eikun siis hetkinen, osa kiertueen loppupään keikoistahan ei ole myynyt vielä ihan loppuun ja takarivien paikkoja on vielä tyrkyllä, hmm… Okei, tämä taisi olla lopuksi aika no brainer, tässä taidetaan vielä katsoa joku tuleva keikka sieltä takaseinän tuntumasta, koska tämä hyvin rakenneltu ja harjoiteltu salikiertue kaikkine viritykseineen todella ansaitsee sen! Että joo, ilmeisestikin nähdään taas näissä merkeissä.

Settilista

Huoneessa (soolo)
Superkuu (soolo)

Miten sydämet toimii?
Aamu
Jennifer Aniston
Albin Stenman
Piirrä minuun tie
Suuria kuvioita
Palava silta
Puistossa

(väliaika)

2080-luvulla
Petri Ruusunen
Levoton tyttö
Battle
Milla
Nostalgiaa
Kuolleen miehen kitara
Mikan faijan BMW
1972

Maitohapoilla
Nummela
Parasta aikaa

Kommentit

  1. Lopeta nämä nolot avautumisesi, kiitos. Jo pelkkä naamasi näkeminen yököttää. Et ole mikään alfa-uros todellakaan, älyltäsi saati ulkonäöltäsi. Ruikuttava inisijä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.