Keikkarapsa: Perjantai, kolmastoista päivä

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 13.5.2016 Eckerö Finlandia, Helsinki-Tallinna

Miten voikin duunissa kaikki mahdollinen ja päälle vielä muutama mahdottomalta tuntunut asia mennä näin totaalisen pieleen? Onneksi etukäteen sovittu piti eli sain sammuttaa näytön ja paeta rikospaikalta pari tuntia etuajassa vaikka hommat jäivätkin pahasti levälleen. Matkalla kohti Länsisatamaa tuli kuuma, raitiovaunu karkasi juuri nenän edestä ja oma henkilökohtainen matkaseura meinasi vielä myöhästyä treffeiltä. Lopulta päästiin kuitenkin kunnialla laivaan ja kun eteen kannettiin viileä, pitkä huurteinen samalla kun lojuttiin etubaarin tuoleissa ja katseltiin Esan ja Tertun roudausta, perjantai alkoi tuntua vähän vähemmän kolmanneltatoista.

Menomatka käytettiin syömiseen ja täpötäyden laivan muiden matkustajien ihmettelyyn, ja samalla suoritettiin pakolliset tax free -ostokset. Miniristeilyllä ei ole asiaa maihin joten katseltiin Tallinnan maisemia vain yläkannen cafeteriasta, pohdittiin millaiselle keikalle olisi hauskinta mennä metsän takaa kurkottavalle Laululavalle, vertailtiin eri porukoilla tehtyjä Viron reissuja ja keskusteltiin raitiovaunuista. Paluumatkan alkupuoli sujui hytissä löhöillen ja sitten olikin aika lähteä tutkimaan miltä keulabaarissa näyttää.

Istumapaikat on pääosin varattu mutta lattia ammottaa vielä tyhjyyttään. Käymme seisomaan strategisesti hyvin valittuun kulmaan; tästä on hyvä tarkkailla miten tilanne etenee ja ottaa oikealla hetkellä haluttu eturivin paikka. Keikkakokemukseltaan vähäisempi matkaseura ihmettelee miksi emme mene istumaan ja saako tuolla lattialla ihan varmasti olla keikan aikana, eikö ole parasta jättää se vapaaksi ja katsella artisteja kohteliaan välimatkan päästä? No kuule ei, se on TANSSILATTIA, kyllä se täyttyy ja kyllä, sinne mekin taidamme alkaa suunnistaa juuri nyt kun ensimmäinen bändin jäsenkin, Ville, ilmestyi jo samaan ilmatilaan.

Vielä ehtii moikata paria tuttua ja puolituttua, sitten etuaidalle jonnakin Anssin ja Antin puolivälin tienoille toteamaan että ai niin, tämähän on se etuaita, joka on liian korkea nojaamista varten, johon lyö otsansa jos innostuu heittämään tukkaa liian innolla ja oho, tämähän on juuri se seisomapaikka, jossa Anssin kitaran lapa todennäköisimmin mäjähtää suoraan pläsiin, jos tulee joku sopivan vauhdikas hetki. Jes, tasan mun paikka siis!

Bändi on pikku hiljaa kerääntynyt lavalle ja yleisö taputtaa pätkittäin, mutta vielä on hieman aikaista, ei ihan vielä, ei vielä, ei… mutta NYT! Esa ojentaa solkitakkiselle Anssille lavan sivulla punaisen Gretschin ja nyt puolipyöreällä, tässä vaiheessa tiiviisti yleisön piirittämällä lavalla starttaa Milla ja sitten mennään! Tässä on hyvä laulaa mukana ja kuluva päivä saa lopulta karisteltua kolmannentoista päivän kirouksen harteiltaan ja alkaa muuttua oikein hyväksi perjantaiksi!

Miten sydämet toimii ilman turhia välispiikkejä, Puistossa spiikataan mutta vain hyvin lyhyesti (ja taas yleisö, etenkin sen nuorempi ja naispuoleisempi osuus, laulaa mukana). Levoton tyttö sai aikaan jo kirkumista ja lavan Tuomaksen puoleiselta sivulta löytyy levottomia tyttöjä, joilta melkein pääsee itku kun Anssi laulaa biisin alun suoraan heille. Siinä tosiaan koettiin tunteita, ihanaa! Kitarabattle oli ahtaalla lavalla tavallista hurjemman näköinen, siinä melkein ajettiin soittajatoveri jo ulos areenalta ja potkittiin piuhoja syrjemmälle kun estradin koko pinta-ala oli tehokkaasti käytössä, ja ankaran taiston päätteeksi punakirjava Van Halen -kitara lensi taas komeasti kohti laivan kattoikkunoita.

Bändin esittelyn jälkeen seuraa Karhunelämää, jossa Anssi tuttuun tapaan laulattaa yleisöä astuen aivan etukaiteelle ja nyt on syytä suun aukomisen ohessa tarkkailla tuota huomattavan lähellä heiluvaa kitaran lapaa ettei tule osumaa, eihän Anssin soitto saa vaan häiriintyä. Hyvin valittu paikka, tässä sai vertailla oikein huolella eri kitaroiden viritysnuppien mallia ja otelaudan kuviointia (Gretsch White Falconin kaulan upotuksissa on muuten jokaisessa pieni kuva, en ollut ennen huomannutkaan).

2080-luvulla ja Petri Ruusunen, Anssi kulkee lyhyen mikinvarren kanssa ilman kitaraa lavaa laidasta laitaan ja yleisö laulaa mukana kädet ilmassa. Joku vähän keski-ikäisempi pariskunta näyttää vetävän näidenkin tahdissa ihan perinteistä paritanssia siellä eturivien takana, mutta liian tiukoista askelmerkeistä viis, pääasiahan on että homma toimii! Lavallakin liikuttiin siihen malliin että Anssi potkaisi Antin bassopiuhan irti jossain vaiheessa ja onnistunutta katastrofia juhlittiin kättelyin. Kun Antti ja Tuomas vaihtoivat puolta jonkun biisin aikana, ainakin siellä levottomien tyttöjen puolella kaivettiin kiihkeästi kameroita esiin ja kuvattiin komeaa basistia antaumuksella. Antti taisi tykätä…

Nostalgiaa ja yleisö kuumuu taas. Biisin lopussa, kun kaikki kolme eturivin miestä pyörivät lavalla, porukat karjuvat jo suoraa huutoa ja siitä on hyvä lähteä lyhyen spiikin kautta listaamaan ammatteja ja painamaan lakkia päähän. Tällä välin Helsinki oli ensin ilmestynyt horisonttiin ja tässä vaiheessa keikkaa sataman rakennelmat kohosivat jo laivan molemmin puolin näkyville, eli valitettavasti Nummela sai jäädä tiivistempoisen keikan viimeiseksi biisiksi. Myös yleisössä tekstitettiin lopun oo-oo-oo-kuoroa erittäin runsaskätisesti, eli salikeikoilla on selvästi käyty opiskelemassa tähän kohtaan sopiva koreografia.

No jo oli hauska keikka! Yleisö oli hyvä, innolla mukana eikä juuri lainkaan maistissa. Ikähaitari oli alle kouluikäisestä eläkeläiseen, enkä tällä kertaa edes huomannut viimeksi laivakeikan tunnelmaa jonkun verran häirinnyttä ryntäystä ulos baarista kun tajutaan, että tax free on kohta sulkeutumassa. Bändi oli erinomaisessa vedossa ja lavallakin tuntui olevan kivaa. Anssi nyt osaa nykyään hymyillä keikalla kuin keikalla vaikka yleisö ja olosuhteet olisivat syvältä ja poikittain, mutta nyt Saara, Antti ja Tuomaskin olivat yhtä hymyä. Vielä kun tuon jäyhän rumpalin saisi virnuilemaan keikan aikana niin koko katraalle voisi myöntää hymypoikapatsaat.

Ei voi mitään, kyllä nyt täytyy jatkaa keikkalistan selailua ja poimia sieltä joku sopiva kesäfestari, kyllä tätä riemua täytyy taas saada nautiskella lisää lähikuukausinakin.

Settilista

Milla
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhunelämää
2080-luvulla (Sanni cover)
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela

Kommentit

  1. Hauskaa ja kuumaa oli. Tosi tiivis hieno setti. Hymyjä lavalla ja lavan toisella puolella. Nautin. Kiitos Anssille ja huippubändille, ja kiitos Liisalle raportista.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.