Keikkarapsa: Boys of Summer

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi (sekä Tilhet, pajut ja muut) su 7.8.2016 Musapiknik, Turku

Kesän aurinkoisten (no hei, ei niillä ihan kaikilla ole satanut!) festareitten kausi alkaa olla jo loppupuolella. Koska muiden kiireiden takia niillä käynti on jäänyt vähän vähemmälle, piti taas äkkiä vähän selata keikkakalentereita ja napata sieltä omalle listalle Turun Musapiknik, koska se on järjellisellä etäisyydellä pääkaupunkiseudulta ja koska siellä voisi nähdä myös yhtyeen nimeltä Tilhet, pajut ja muut, josta on viime aikoina kuulunut positiivisia kommentteja. Tankki täyteen bensaa, kaveri kyytiin ja moottoritie on taas kerran kuuma, no siis ainakin niiden ukkoskuurojen välissä. Mutta ei se mitään, sateen on luvattu loppuvan jo iltapäivän aikana!

Turun keskustan ulkopuolella sijaitseva laaja Kupittaan urheilupuisto kylpee auringossa ja tunnemme olevamme tervetulleita, vaikka joudumme väistelemään isoja vesilätäköitä kun kuljemme kohti Musapiknikin aluetta. Eihän tänään enää sada, joten tuo taivaalla leijuva iso pikimusta pilvi on varmaan vain hallusinaatiota aivan kuten tuo valkoinen yksisarvinenkin, joka tallustelee tuossa viereisellä käytävällä. Ei hätää, ihan normaalia keikkahuumaahan tämä vain on, ei kaiken tarvitse aina olla totta.

Jaa, tuo pilvi taitaa sittenkin olla totta, sillä se alkaa nyt kaataa sisältöään meidän niskaamme joten sen sijaan että menisimme katsomaan Palefacea pkkulavalle, varaammekin paikat lähimmän leveän räystään alta. Seurueemme toinen autokuntakin löytyy ja odotamme porukalla sateen loppumista siirtyäksemme sitten sopiviin asemiin päälavan edustalle Tilhiä odottelemaan.

Tilhet, pajut ja muut on muutama vuosi sitten Turussa perustettu bändi, jonka genre on folkiin vivahtava moderni pop. Bändin hassu nimi on alkanut näkyä aika säännöllisesti festareitten ja muiden tapahtumien esiintyjälistoilla, ja heidän ensilevynsä on ilmestynyt alkuvuodesta. Kuvaukset heidän musiikistaan kuulostaneet kiinnostavilta, joten oli oikein sopivaa että he sattuivat Musapiknikille. Meidänkin autokuntamme tähtäsi paikalle siten, että näkisimme heidän settinsä varmasti alusta alkaen.

Eikä Tilhiin tarvinnut pettyä! Alkupuoli setistä oli iloisen kevyttä poppia, mutta loppupuolelta kappaleista löytyi yllättävän paljon jopa ihan irkkufiiliksiäkin. Lehtijutuissa heitä on verrattu mm. Ultra Brahan, mutta tuntuu että juuri näissä loppupuolen biiseissä parempi vertailukohta olisi Mumford & Sons. Kaikki biisit ovat suomeksi. Laulusolisti Anna-Sofialla on todella iloinen ja reipas ote esiintymiseen ja hänellä on hyvä ääni, jota kuuntelee ilokseen. Hänen lisäkseen bändissä on viisi miestä, ja musiikki soi tällä keikalla sähkökitaran, akustisen kitaran, basson, koskettimien ja rumpujen voimin. Kaikki muusikot taisivat laulaa taustoja, ja hauskoja välispiikkejä irtosi useammaltakin. Joo, ilman muuta jatkoon.

Tilhien setin aikana noin neljännen biisin kohdalla taivas aukesi uudestaan. Lyhyträystäisellä lavalla pelasteltiin monitoreja ja pedaalilautoja kauemmas etureunasta ja laulaja Anna-Sofia joutui lopettamaan loikkimisensa lavan edustan isoilla kaapeilla ja sai tyytyä vain itse lavalla esiintymiseen. Yleisössä kaivettiin sadetakkeja ja -viittoja esille ja herkimmät niistä, joilta moiset ylellisyystuotteet puuttuivat, pakenivat katosten alle. Eturivin taakse kasvoi syvä lammikko, jossa paljasjalkaiset pienet lapset tanssivat.

Sade taukosi taas roudaustauon aikana. Lavan etuosaa kuivattiin, sadevaatteita riisuttiin ja yleisö alkoi pikku hiljaa tiivistyä etuaidalle. Rumpuraiseri siirrettiin oikeaan paikkaan ja Villen valkoiset rummut rakentuivat nopeasti sen päälle samalla kun Saara kokosi kiippareitaan lavan toisessa takanurkassa. Tuomas ja Antti kävivät lavalla virittelemässä soittimiaan ja bändin teknikoista Pave kuivasi Anssin kitara-arsenaalia ja Esa loikki pitkin pihaa keltaisissa kumisaappaissaan. Lapset kyselivät vanhemmiltaan kuka noista on se Anssi ja ainakin pitkätukkaiset, mustiin pukeutuneet Tuomas ja Pave kumpikin vuorollaan tunnistettiin ”Ansseiksi”.

Aurinko ehti kuivata pahimmat lätäköt lavan edustan isojen kaiutinkaappienkin päältä, kun se ihan oikea Anssi pomppasi stagelle Kasarin lapsen alkutahtien myötä ja keikka oli käynnissä. Kuten oli ennalta helppoa arvata, eihän Anssi siellä lavalla pysynyt kovin kauan ennen kuin hän jo oli kaappien päällä yleisöä innostamassa! Ja yleisöhän innostui. Yleisö koostui tänään huomattavan isolta osin lapsiperheistä, mutta yhteislaulu irtosi ja kädet kohosivat heilumaan jopa paremmin kuin vain täysi-ikäisistä koostuvassa katsomossa.

Bändi päästettiin tositoimiin Millan myötä. Jykevää menoa, ja soolossa kaikki kolme eturivin mustapukuista miestä kitaroineen ja bassoineen siirtyivät kaappien päälle poseeraamaan. Ai että siinä osaakin olla kolme niin komeaa kesäkollia, mii-au! (Muistakaa, ei saa ottaa kesäkissaa. Niitä saa käydä vain katsomassa kesäkeikoilla.)

Musapiknik

Puistossa kuultiin tietenkin Puistossa, jonka jälkeen bändistä kaikki paitsi Ville ja Saara tunnustautuivat levottomiksi tytöiksi. Battle vei kaksintaistelijat taas kaappien päälle tukkaa heittämään ennen kuin oli aika rauhoittua hetkeksi Karhunelämän myötä. 2080-luvulla ja Petri Ruusunen saavat eturivit tiivistymään entisestään ja nyt jo vähän tönitäänkin, sillä kukaan ei halua seisoa lätäkössä. Onneksi ihan hyvässä hengessä kuitenkin eikä siitä muuta harmia ollut kuin se, että nyt oli niin tiivistä että ei oikein mahtunut kaivamaan enää kännykkää taskusta. Eikä se niin haittaa, tuleepahan paremmin keskityttyä vain katselemiseen tällä kertaa!

Nostalgiasta siirryttiin saumattomasti suoraan 1972:n introon ja se tarkoitti harmittavasti sitä, että keikka alkaa olla jo lopuillaan, ei kai nyt vielä sentään! No mutta edes tämän ajan saa vielä karjua mukana ja huidella, ja sitä seuranneen Nummelan aikana tuikutettiin taas valoja vaikka eivät ne näin varhaisessa illassa tainneet juuri erottua. Ensimmäiset raskaat sadepisarat alkoivat putoilla Nummelan loppupuolella, eli Anssi tosiaan sai sateen pysymään poissa melkein koko settinsä ajan. Erinomainen lavakarisma, siitähän sen täytyy johtua.

Keikka eteni sujuvasti ja varmasti kuin vain hyvän festarikeikan kuuluukin. Kivat, tilanteeseen sopivat pienet välispiikit, erinomainen yhteensoitto, hyvin suunniteltu settilista. Vaikka biisit pääosin pysyvät, joka kerta sieltä kuitenkin löytää jotain uutta: joku uusi tiluttelu introssa, eri tavoin vedetty Karhunelämän yhteislaulu, taas uusi hauska uusi juttu koreografioissa. Ja kaikista tärkeimpänä se esiintymisen riemu, jota on kerta toisensa jälkeen nautinto saada seurata.

Kesäkeikoilla oma riemunsa ovat myös nämä road tripit samanhenkisten kanssa normaalien kotiympyröiden ulkopuolelle. Paluumatkalle löydettiin vielä yksi kyytiläinen lisää, ja kotimatka sujui riemukkaasti rupatellen vaikka kuski onnistuikin aina välillä keskeyttämään musiikin ja ihmisluonnon syväluotauksen älykkäillä ”Ooh, katsokaa juna!”-tyyppisillä huudahduksilla (sori niistä, mutta kun ei sitä niin usein pääse katsomaan suurta maailmaa…) Vielä on kesää jäljellä, joten ehtiihän vielä tämänkin jälkeen kesäkeikoille, ehtiihän?

Anssin settilista

Kasarin lapsi
Milla
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhunelämää
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela

Kommentit

  1. Noin se meni, ja hauskaa oli. Ihana keikka, jonka ei olisi suonut loppuvan lainkaan. Loistava kuski ja riemukasta matka- ja keikkaseuraa. Kiitos Anssille ja bändille. Kiitos Liisalle ja keikkakavereille. Vielä tulee Isojano sekä syyskuun viikonloput – niitä odotellen.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.