Keikkaraportti: Kuolleen miehen kitara soi Imatralla Osmo’s Cosmos Barissa 7.10.2016

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Ensimmäisen keikkaraporttini voisin aloittaa pienillä varoituksen sanoilla kaikille teille, jotka vielä pohditte ehkä sille ensimmäiselle Anssi Kelan keikalle menemistä. Suosittelen todellakin harkitsemaan – pikkusormen antaminen voi tässä tapauksessa viedä koko käden. Yksi pieni viaton keikka muuttuu yhtäkkiä kahdeksi, kolmeksi, neljäksi keikaksi. Keikkalaskuri pyörii ja lähes joka viikko täytyy saada nautittua pieni pala tätä Suomen ehkä parasta livebändiä. Noin – teitä on siis varoitettu!

O-ou, nyt on perjantai ja go-go!

Mutta palataan takaisin tähän erääseen lokakuun alkupuoliskon perjantaihin. Illan jo hämärryttyä suuntaamme keikkaseuralaiseni kanssa auton nokan Lappeenrannasta kohti Imatraa. Vaikka näilla suunnilla Suomea on tullut oleskeltua enemmänkin, ovat visiitit Imatralle jääneet aika lailla kokonaan väliin meiltä molemmilta. Onneksi Osmo’s Cosmos Bar on järjestänyt mieluisaa ohjelmaa perjantai-iltaan ja saamme hyvän syyn tsekata hoodit pitkästä aikaa. Nimittäin myös Anssi Kela on katkaisemassa 13 vuoden vierailutaukonsa, ja aikoo bändinsä kanssa viihdyttää elävän musiikin ystäviä pitkästä aikaa myös Imatralla.

Paikallisväestöön kuuluva keikkaseuralaiseni on jo etukäteen tarkistanut keikkapaikan suuripiirteisen sijainnin – Imatralla on kuulemma kolme keskusta, joista johonkin olemme nyt matkalla. Autosuunnistuksemme tuottaa tulosta, sillä korkeahkojen rakennusten lisääntyneestä määrästä päätellen olemme lopulta jossakin keskustaksi luokiteltavassa sijainnissa. Siispä auto parkkiin ja kohti keikkapaikkaa. Muutamia muitakin kilpailevia ravitsemusliikkeitä sattuu kävelymatkamme varrelle, mutta niihin tutustuminen saa jäädä seuraavaan kertaan.

Keikkapaikkana toimivalla Osmo’s Cosmos Barilla näyttää olevan jonkinlainen anniskelupuoli myös yläkerrassa, mutta suuntaamme suoraan alakertaan jossa keikka tulisi alkamaan reilun tunnin päästä. Ensivilkaisulla paikka vaikuttaa kotoisan viihtyisältä kellarilta, palvelu baaritiskillä on leppoisaa, ja lava on riittävän suuri sekä leveydeltään että syvyydeltään myös Anssin bändille. Paikalle alkaa saapua mukavasti muutakin porukkaa, ja alakerran pöydät täyttyvät ihmisistä. Ennen keikkaa DJ viihdyttää meitä rock-henkisellä taustamusiikilla, joka toimii itselleni ainakin paremmin kuin iskelmähenkinen listamusiikki, jonka tahtiin odottelin keikkaa viimeksi muutama viikko aiemmin.

Eiks nää tunnit täyty koskaan?

Puolta tuntia ennen ennalta ilmoitettua showtimeä me levottomat tytöt alamme tuntea eturivin jo kutsuvan meitä puoleensa, vaikkei kukaan muu ole sinne selkeästi vielä suuntaamassa. Ainoastaan yksinäinen kameralaukku odottelee keikan alkamista. Antin käytyä lämmittelemässä bassonsa ja paikalle saapuneen kuvaajan siirryttyä laukkunsa luo virittelemään kalustoaan rohkenemme mekin ottaa eturivin haltuun. Ilmeisesti peliliike toimii muille hyvänä esimerkkinä, sillä noin varttia ennen keikan alkamista rivejä on ehtinyt muodostumaan lavan eteen useampi – selkeästi siis hyvä keikka tiedossa!

Puolenyön koittaessa ehdimme arvuutella hetken aikaa ensimmäistä biisiä, ennen kuin Ville käy pamauttamassa käyntiin Kasarin lapsen nauhalta. Anssi hyppää lavalle ja kohta heitelläänkin tuttuun tapaan yläfemmoja lavan jokaisella reunustalla. Tällä keikalla mikään osa yleisöä ei jää vaille Anssin huomiota! Jatkoa seuraa tutulla linjalla Millan, Kahden sisaren sekä muiden kanssa Anssin tarttuessa kitaraan. Sekä bändistä että yleisöstä löytyy tänäkin iltana levottomia tyttöjä, mutta harmikseni sydänten toimintaa emme pääse tutkiskelemaan sen tarkemmin.

Tännehän paistuu

Imatralla on ilmeisesti tänään erityisen hyvät löylyt, sillä 2080-luvulle siirryttäessä Anssi päättää hypätä lavalta yleisön joukkoon hakemaan pientä viilennystä. Öinen uintiretki päättyy takaisin kuumalle lavalle, tosin epäonnisesti suorin jaloin kerien suoraan pedaalimöhkäleen päälle. Onneksi nupit ehditään vääntää oikeille paikoilleen kitaran saadessa levätä vielä parin seuraavan biisin ajan. Petri Ruususen kuulumisten jälkeen luvassa on nimittäin uuden Musta tuntuu multa-biisin toinen liveveto. Bändi ehti esittää sen jo ensimmäistä kertaa edellisenä viikonloppuna Lammilla, mutta ei hätää – olemme vielä tänään ja huomenna Anssin mukaan palkintopallisijoilla. Levyversioon verrattuna liveversio kuulostaa mielestäni rennon letkeältä, toimii!

Keikan loppupuolella Anssi saa vielä kitaran takaisin käteensä, vaikkakin Nostalgiaa-biisin lopulla tapahtuu jotain mystistä ja kauniista punaisesta Gretshcistä putoilee erinäisiä osia pitkin lavaa. Ou nou! Tarvittavat ruuvit löytyvät kuitenkin hämärästä valaistuksesta huolimatta ja luottopakki-Esa saa kitaran kuntoon sillä välin, kun me muut teemme vielä pikaisen retken Nummelaan. Loppuosakin yleisöstä yhtyy laulatukseen mukaan Antin ja Tuomaksen tekstittäessä kertosäettä – ei tarvitse osata sanoja, pelkkä O-kirjaimen osaaminen riittää. Kerrassaan musikaalista porukkaa paikalla tänäänkin!

Oijoi minkälainen biisi soi soi

Encoren koittaessa bändi ei poistukaan lavalta, sillä takahuone sijaitsee tällä keikkapaikalla hieman kauempana. Antti tosin koettaa piiloutua huonolla menestyksellä Saaran koskettimien taakse, ja joutuu palaamaan kiltisti takaisin bassonsa ääreen. Viime aikoina useammalla keikalla ensimmäisenä encore-biisinä on kuultu Maitohapoilla yhdistettynä Anssin mahtavaan peukkubasso-sooloon, mutta tänään onkin vuorossa äänestys: Maitohapoilla vai Kuolleen miehen kitara? En ehdi edes rekisteröidä mitä on juuri tapahtumassa, kun Kuolleen miehen kitara on voittanut äänestyksen ja Anssi kertoo miten biisi on syntynyt. Referoin kertomuksen lyhyesti kertomalla, että taustalla oli biisin nimen mukaiset sanat eräässä artistin Facebook-sivujen keskustelussa. Olen itse kuullut kyseisen biisin (mielestäni) vain kevään konserttisalikiertueella (en tosin vain yhtä kertaa), joten on ihan mahtavaa saada kuulla se uudestaan tänään. Herkistymisen sijaan biisi ja sen kitarasoolot saavat tällä kertaa kasvoilleni ainoastaan leveän hymyn, joka ei poistu edes seuraavan yönkään aikana.

Illan päätteeksi hypätään vielä tuttuun tapaan Mikan faijan bemarin kyytiin. Keikan jälkeen moni meistä jää kiittämään Anssia ja pyytämään nimmaria, yhteiskuvaa tai vielä jäljellä olevia Musta tuntuu multa- sekä Kela-pinssejä. Tarvittavat keikanjälkeistoimenpiteet suoritettuamme hyppäämme oman armaan kulkuneuvomme kyytiin ja jätämme Imatran kosket kuohuineen taaksemme. Kiitos tästä illasta Anssille ja bändille taustajoukkoineen, sekä tietysti myös Osmo’s Cosmos Barille!

Imatran settilista:

  • Kasarin lapsi
  • Milla
  • Kaksi sisarta
  • Puistossa
  • Levoton tyttö
  • Battle
  • Karhun elämää
  • 2080-luvulla
  • Petri Ruusunen
  • Musta tuntuu multa
  • Nostalgiaa
  • 1972
  • Nummela
  • Kuolleen miehen kitara
  • Mikan faijan BMW

 

(Raportin väliotsikot lainattu Anssin biisistä Kaatua kuin puu)

Kommentit

  1. Täällä on uusi kirjoittaja. Tosi kivaa. Tuolle Imatran-keikalle oli kovasti suunnitelma tulla, muuta se kaatui sitten moniin ylipääsemättömiin esteisiin. Raportista päätellen on ollut melkoinen ilta/yö. Kade olen erityisesti paitsi Musta tuntuu multa -biisin esityksen takia, niin erityisesti myös Kuolleen miehen kitarasta. Sitä niin kaipaan livenä. Kipeän, haikean kauniit kitaraosuudet hivelevät sielua.

    Sukulakunen, olen eri mieltä: en varoittelisi enkä suosittelisi harkitsemaan, vaan vahvasti kannustaisin tulemaan/menemään sille ensimmäiselle Anssin keikalla ja vuolaasti kertoisin, mihin kaikkeen kivaan se tulee johtamaan. No, niinhän minä teenkin koko ajan. Kaikki kummakseni eivät vain tajua eivätkä lähde. Keksivät kaikenlaisia verukkeita. Pitää houkutella lisää ja yhä uudelleen. Teen sen.

  2. Mahtava raportti! Hienoa, että olet innostunut jakamaan kokemuksesi ja tuo Imatran keikka kuulostaa todella hienolta.
    Olen kyllä huomannut, että kaikkiin ei kerrasta tartu Anssi kuume. A. Kelasta on kuitenkin niin moneksi, että ”vaara” hullaantua on aina lähellä ja mitä muuta kuin parasta aikaa se ihmiselle on.

  3. Toivottavasti varoituksesta ja koko kirjoituksesta välittyy myös se pieni pilke kirjoittajan silmäkulmassa 😉

    Mutta ihan oikeassa olette Heli ja Supersysteri. Olen onnistunut houkuttelemaan jo useampi tuttuja mukaan keikoille, ja kaikki ovat viihtyneet. Eli ehdottomasti kannattaa lähteä!

  4. Kyllä, sukulakunen, välittyi hyvin se pilke. Sinulla on ollut parempi tuuri houkutteluissa kuin minulla; tai no, on jopa kahdesti työkavereita lähtenyt kuuden tunnin miniristeilylle. Edes se. Ovat tietysti tykänneet kovasti. Toinen kuuluu jopa fb-faniryhmään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.