Keikkarapsa: Joulupalloja ja baarijakkaroita

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi to 27.7.2017 Tykkimäki, Kouvola

Ei kaikki aina mee niinku kelaa. Vain viisi päivää sitten Tavastian keikallaan Anssi Kela on murtanut luun jalastaan, ja eräillä yleisön edustajilla oli jossain määrin osuutta tapahtumiin. Loppukesän keikkoja ei kuitenkaan peruttu, vaan Anssi ilmoitti urheasti hoitavansa ne kaikki. Tykkimäen huvipuiston keikasta oli porukalla puhuttu jo alkukesästä, mutta kehtaammeko me Faniryhmän Katastrofijaostoksi itsemme nimenneet todella lähteä sinne? No tietenkin, siellähän varmaan tullaan vetämään tavalla tai toisella normaalista poikkeava keikka ja eihän sellaista nyt sovi jättää väliin!

Tuttuun tapaan auto pakataan täyteen kavereita ja tien päälle lähdetään kauniina ja lämpimänä heinäkuun lopun torstaina. Kesä on lopultakin saapunut iloksemme, ja nyt on loistava päivä road tripille, huvipuistovierailulle ja ulkokeikalle. Loppumatkasta eteemme ilmestyy harmaa pakettiauto, ja arvailemme, että siinä menee Anssin porukoiden uusi, aiempaa tilavampi miehistön- ja kalustonkuljetusvaunu. Seuraamme autoa aina Tykkimäen portille asti, eli oho, olimme oikeassa! Harmaa pakettiauto siirtyy portista Tykkimäen huoltoalueelle meidän autokuntamme etsiessä parkkiruutua.

Keikkapaikaksi määritellyn telttakatoksen nimi on Huvilavetti (eikä Huvilahelvetti, kuten joku meistä onnistui lukemaan), ja sen liepeiltä löydämme lisää Katastrofijaoston edustajia. Siellä on myös osa bändistä sekä teknikot Terttu ja Esa. Roudaus on täydessä käynnissä. Basisti Antti toivottaa meidät tervetulleiksi muistuttamalla lakoniseen tapaansa, että Anssilla on vielä toinen jalka murtamatta ja että ensi kerralla voisimme kokeilla vaikkapa heitellä tuoleja lavalle. No niin, nyt alkaa hyvä keikkafiilis tosissaan jo nousta! Koska lavalla esiintyy ensin joku jonglööri, vain pari meistä jää vahtimaan eturivin paikkoja muiden häipyessä syömään ja pari rannekkeen ostanutta lähtee testaamaan laitteita.

Tuntia ennen keikan alkua katoksen alla alkaa tapahtuu. Soittimet ovat nyt paikoillaan, sound check on alkamassa ja hyvin kesäasuinen bändi lampsii yksi kerrallaan lavalle. Joukon jatkona paikalle klenkkaa Anssi ja saamme hyvin tovin ajan seurata sound checkin rentoa jammailua (jonka paikan kaiuttimien ja muun äänentoiston kanssa tappeleva ääniteknikko Terttu julistaa paskaksi jatsiksi) lavan etureunaan nojaillen. Onpa kodikas tunnelma! Anssi istuu upouudella baarijakkarallaan, vai mikä satulatuoli se on, ja hakee Tulilintu (Gibson Firebird -kitara) sylissään tuntumaa istumatyöläisen hommiin.

Bändi lähtee bäkkärille vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan keikkaan, ja järkkärit siirtävät meidät lavaan nojailijat turva-aidan (oikeasti sellainen löysä naru) taakse. Pieni telttakatos täyttyy porukasta. No nyt alkaa! Kuten aina, Ville kapuaa lavalle ensimmäisenä, sitten muu bändi asettuu paikoilleen ja hetken odottelun jälkeen Anssi kävelee hitaasti tuolilleen punainen Gretsch kaulassaan. Bändi aloittaa Millan, ja pienen asennon hakemisen jälkeen Anssikin on valmis ja sitten mennään. Ja tosiaankin mennään eikä meinata! Eihän tuon miehen vauhti näköjään yhtään hiljene siitä, että liikunnallisuutta on nyt aika ratkaisevasti rajoitettu.

Anssi selittää Millan jälkeen välispiikissä syyn soittoasentoonsa ja kertoo, että ei ole koskaan ennen soittanut keikkaa istualtaan. Seuraava biisi on Kaksi sisarta. Siihen kuuluu Saaran kauniisti laulama vanhemman sisaren repliikki ”Rakastaa voin ainoastaan Jumalaa” jossa viimeinen sana olikin vaihtunut tänä iltana jakkaraksi! Antti ja Saara repeävät täysin tämän jälkeen, Anssi vilkuilee Saaraa virnuillen olkansa yli ja myös osa eturivin yleisöstä myös putoaa huolella. Osui ja upposi! Kaksi sisarta jatkuu vielä siten, että tuttujen pilkkihaalareiden sijasta huoltoasemalta pöllitäänkin tänä iltana joulupalloja ja baarijakkaroita.

Ja tämän jälkeen se onkin pelkkää alamäkeä. Eikun ei nyt ihan oikeasti, mutta keikan normaali ylevä hartaus on tipotiessään ja lavalla on nyt tiukkojen ammattilaisten sijasta viisi naureskelevaa kaverusta. Tai no eiväthän nämä nyt mitään erityisen vakavia tapahtumia muutenkaan ole, mutta normaalisti kuitenkin huolella suunniteltuja, täydellisyyttä tavoittelevia esityksiä. Tästä huvipuistokeikasta sen sijaan tulee kehittymään riemukkaan rento ja onnellinen yhteinen huvitteluhetki.

Edes Puistossa ei tunnu normaalin vakavalta, vaikka sen alkajaisiksi Anssi kertoo, että nyt otetaan huvipuistosta se huvi pois. Kädet heilumaan, ja seuraavaksi Jakkarakiertueen ensimmäisen keikka jatkuu Levottoman tytön myötä. Anssi pysyy kiltisti jakkarallaan tyytyen vain heittämään tukkaa ja huitomaan käsillään, mutta tämä ei estä Tuomasta ja Anttia liikuskelemasta pitkin lavaa ja jopa sen ulkopuolella nurmikolla. Parin biisin epäröinnin jälkeen nämä miehet ovat huomanneet, että heillä on nyt tilaa normaalia enemmän ja he täyttävät sen iloisesti kun Anssi kerrankin ei ole tiellä.

Etukäteen oli veikkailtu, että Kitarabattle saattaa pudota settilistalta toistaiseksi, mutta eikä mitä, kitarakisa sopii näköjään aivan hyvin myös paralympialaisten lajiksi. Koreografia ei luonnollisestikaan ole ihan sama kuin mitä on aiemmilla keikoilla nähty, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa nytkin. Tätifanit sulkevat kauhuissaan silmänsä pelätessään, että Anssi onnistuu kaatamaan jakkaransa Tuomaksen tullessa kunnolla päälle.

Karhun elämässä Hitmaker-kitarasta katkeaa kieli, ja Anssi vaihtaa sen punaraitaiseen EVH-kitaraan kitarateknikko Esan avustuksella. Biisi keskeydy hetkeksikään tästä syystä tai siitä, että Antin hiipiessä laulamaan ”Molemmat ovat petoja” -riviä poikkeuksellisesti Anssin mikkiin, Anssi onnistuu läimäisemään häntä naamalle kitaran lavalla. Tämän biisin jälkeen bändi kuiskuttelee keskenään ja ihmettelee, mitäs sitten soitettaisiin. Anssi selittää yleisölle, että normaalisti keikan settilista jaetaan sähköisesti bändille aina ennen keikkaa, mutta nyt se on jäänyt tekemättä.

Niin, mitäs nyt sitten soitettaisiin? Bändi päätyy uuteen kappaleeseen, kesäkeikoille täydellisesti istuvaan kappaleeseen S.O.S., jonka spiikkiin saadaan aina ujutettua kulloinenkin keikkapaikka sanoituksessa mainitun Ruisrockin rinnalle. Alamme osata tämän sanatkin jo niin hyvin, että voimme laulaa mukana!

Anssi luopuu nyt kitarastaan ja sanoo, että kokeillaan välillä pari biisiä ilman sitä. Normaalisti hyvin liikunnallinen 2080-luvulta on itse asiassa hyvin liikunnallinen tänäkin iltana Anssin kokeillessa, millä kaikilla tavoin tuolilla voi keikkua ja sitä paitsi, sillähän voi mainiosti myös pyöriä! Seuraavassa välispiikissä hän iloitsee kitarattomuuden suomista vapauksista, jolloin myös Tuomas laskee soittimensa pois ja ilmoittaa lopettavansa kitaransoiton, jotta hänkin voi pyöriä samalla lailla. Kitaristit toteavat yhdessä, että kitarat ovat täysin turhia, virvelirumpuhan se on rokkibändin tärkein soitin (Ville: ta-ta-ta-tram) Yleistä hysteriaa ja kikatusta yleisössä.

Nyt on Petri Ruususen tarinan aika. Sitä kuunnellessa tulee väkisin mieleen Tavastian keikan Ruusunen, sillä juuri sen biisin aikanahan Anssi mursi jalkansa. Tällä kertaa siitä onneksi selvitään ilman lisävaurioita, ja sen jälkeen irrotellaan Nostalgian parissa. Tuomas loikkaa kunnolla irti lavan pinnasta, vaikka tällä keikalla ei ole rumpuraiseria lähtöalustaksi, soittaa kitaraa hampaillaan ja huolehtii villistä menosta Anssin laulaessa ja soittaessa, ilmehtiessä ja heittäessä tukkaansa.

1972 on tuttuun tapaan iloisen riehakas ja jengi laulaa mukana, vaikka yleisön ääni ei tässä avoseinäisessä teltassa oikein kuulu, ja sitä paitsi osa porukasta on telttakatoksen ulkopuolella rinteessä. Bändin aikaansaamat äänet sen sijaan kuuluvat uskomattoman hyvinä ja tasapainoisina, mistä kiitos äänivelho Tertulle! Ei festareilla tai muilla ulkokeikoilla normaalisti ole näin hyvää ääntä. Varmaan tuo lavan yllä oleva tähtikoristeinen kupu auttaa suuntaamaan ääntä juuri tähän etuaidalle kivasti?

Nyt on jo Nummelan aika. Anssi naurahtaa ja sanoo, että nyt lopultakin on selvää, mitä se ”Mun täytyy kävellä näin” tarkoittaa, kun hänen täytyy nyt kävellä näin normaalia paljon varovammin. Hän kutsuu kaikki mukaansa kävelyttämään koiraa tutulle harjulle, mutta pyytää sitten meitä tällä kertaa vähän odottamaan, koska hän ontuu tavallista hitaammin täältä perästä. Voi ei, tähän asti selvisin keikasta hyvin mutta nyt tarvitsen kyllä nenäliinaa.

Nummelan jälkeen muu bändi poistuu paikoiltaan keikan päättymisen merkiksi, mutta he jäävät lavan reunalle seisoskelemaan sillä Anssi ei vielä laskeudu jakkaraltaan. Tietenkin tiedossa on vielä encore, mutta nyt ei pidetä sen kummemmin encoretaukoa, vaan Anssi tiedustelee bändiltä, olisiko aikaa vielä jatkaa keikkaa. Pikaisen neuvottelun jälkeen Ville ilmoittaa, että yhden biisin saa vielä soittaa. Anssi pyytää Tulilinnun teknikko Esalta, ja Anssin hyvin tehtävänsä hoitaneen istuimen kunniaksi me kaikki saamme nyt istahtaa muutamaksi minuutiksi Mikan faijan BMW:n kuluneille penkeille.

Tämän jälkeen Anssikin astuu taas varovasti jaloilleen ja kutsuu bändin loppukumarrukseen. Tällä kertaa kaikki kumartavat tasapuolisuuden vuoksi yhdellä jalalla seisten, tietenkin, ja me taputamme, kiljumme ja riemuitsemme. Keikka oli tavattoman hauska ja samalla niin täydellinen ja upea. Bändi on todella loistavassa keikkakunnossa! Muun bändin ryhtyessä roudauspuuhiin Anssi yllättäen tuleekin lavan etureunalle ja laskeutuu hyvin varovaisesti istumaan lavan edessä olleen kaiuttimen päälle jakamaan vielä illan päätteeksi nimmareita ja tervehtimään katsojia. Me seisoskelemme siinä sivussa jutellen keskenämme ja ihmetellen iltaa. On tämä kyllä ollut melkoinen tunteiden vuoristorata! Tämä keikka kuuluu kyllä tämänvuotisten kesäkeikkojen ehdottomaan aateliin.

Kotimatkaa tuskin on saatu taitettua kymmentä kilometriä, kun auton radiosta (kanavana taitaa olla SuomiPop) ilmestyy Paula Vesala tarjoilemaan meille Tequilaa aivan kuten juuri kuullun S.O.S.:n sanoituksessa. Laitetaan radiota kovemmalle, fiilistellään, ajetaan eteenpäin ja katsellaan taivaan muuttumista sinisen ja oranssin sävyjen kautta mustaksi yön lähestyessä. Kesäisten keikkareissujen tulee tosiaankin mennä juuri näin.

Settilista

Milla
Kaksi sisarta
Puistossa
Levoton tyttö
Kitarabattle
Karhun elämää
S.O.S.
2080-luvulla
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela

Mikan faijan BMW

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.