Keikkarapsa: Upottaako rakkaus avomerelläkin?

Anssi Kela + bändi to 30.11.2017 MS Viking Gabriella, Helsinki-Tukholma

Anssi Kelan keikkatauko on pitkä ja ankara, mutta ei erityisen yhtenäinen tai muutenkaan looginen. Parhaalla pikkujoulukaudella on tarjolla useampi keikka eri puolilla maata, mutta enimmäkseen harmittavan hankalasti tavoitettavissa paikoissa ja hankalina päivinä. Ainoa keikka ”lähellä” lähtee kyllä Helsingistä, mutta pakottaa reissaamaan aina Tukholmaan asti, ja reissun alle jäisi vielä seuraavalle illalle sovittu meno. No can do. Mutta onneksi tuo runsaammin lennellyt lähiomainen huomaa katsella muitakin matkustusmuotoja ja kas, yhdellä lentoyhtiöllä on tarjous, josta ei voi kieltäytyä eli Tukholmasta pääsisi Helsinkiin seuraavana päivänä halvemmalla kuin mitä laivan seisova pöytä maksaisi. Kas kas, kyllä tästä keikkareissu vielä saadaan aikaiseksi!

Tyypillisen tapaan laivalle lähdön kanssa tulee kiire, mutta perille asti selvitään kunnialla, heitetään tavarat hyttiin ja siirrytään tutkimaan, mitä laivan yökerhon eli Club Marin suunnalla tapahtuu. Ovi lukossa ja varmaankin roudaus menossa. Mutta hei, mistä nämä sulosoinnut (Millan intron tapailua) kantautuvat? Oho, täällä nurkan takana on paikallinen peliluola, jonka kalteriseinän läpi takaa näkee Club Marin lavan suuntaan ja siellähän he tosiaan ovat, Anssi ja koko bändi! Kaverikin ilmestyy nojailemaan kaltereihin vierelleni ja seuraamme yhdessä Millan läpivetoa seurueemme koiraspuoleisten jäsenten pyöritellessä silmiä jossain hieman syrjemmällä. Muun bändin poistuessa Anssi jää vielä lavalle teknikko Paven kanssa, sillä Firebird-kitara tuntuu vaativan säätämistä. Kun hekin poistuvat ja yökerho aukeaa, jäämme vielä hetkeksi seuraamaan huikean jännittävää Karkkibingoa ennen kuin lähdemme kukin hengailemaan laivalle omiin suuntiimme.

Keikka alkaa yhdeltätoista, joten käymme ensin yhdeksältä varmuuden vuoksi tsekkaamassa tilanteen (ei mitään kiinnostavaa), jatkamme muualla hengailua ja palaamme kymmeneksi yökerhon tilohin. Laivan upea, kansainvälinen show band Elixir heittää nyt illan noin kolmannen settinsä, joten jäämme seuraamaan. Elixir uppoaa hyvin perinteiseen ruotsinlaivabändin muottiin, eli ”kansainvälinen” tarkoittaa itäeurooppalaista, englanniksi esiintyvää porukkaa, jossa on mies- ja naissolisti, ja he esittävät kiipparivetoisesti menneiden vuosikymmenien hittejä. Ainakin Paloma Blancan (vuodelta 1975) täytyy kuulua illan settiin, muuten bändi saa saman tien fudut.

Elixir lopettaa varttia vaille, ja mystinen tumma verho vedetään lavan eteen. Tämä on merkki meille eli kiirehdimme lavan edustalle. Hetkinen, miten se lavan kattaus nyt meneekään? Verhon taakse ei näe, joten arvotaan sopivat paikat tästä keskeltä, ja jos te menette Antin puolelle, niin mä olen sitten Paulin (Tuomas on Raskaassa Joulussa) puolella ja Anssi on tässä kaikkien keskellä! Verhon takaa kuuluu kolahtelua, Ville varmaan asettelee siellä kamojaan paikoilleen ja nyt kuuluu pari vaimeaa kitaran sointuakin, nyt ne on siellä, iik! Ihan kohta lähtee!

Verho alkaa liikkua, kirkkaat spotit loistavat bändin takaa yleisön silmiin, joten mitään ei ensin erotu. Milla starttaa ja nyt pitkien hiusten heilahduksesta jossain kaukana vasemmalla oivaltaa, että olemme asettuneet seuraamaan lavan keskellä sojottavan mustan tolpan edesottamuksia ja Anssi on tuolla meistä reilusti Paulin suuntaan! Pikaista sivuliikettä ja ehdimme juuri ryhmittyä uudelleen, ennen kuin muu yleisö herää siihen, että lavalla on nyt ihka aito nimekäs levylaulaja taustaryhmineen, ja kiirehtii valtaamaan loput vapaat lavaneduspaikat sekä pakkautumaan pariin seuraavaankin riviin. Nyt ei tanssita paritansseja, nyt ollaan kunnon keikalla!

Valotkin syttyvät nyt siten, että lavan hahmot näkyvät kunnolla eivätkä vain kuulu. Lavan oikeaa reunaa hallitsee Saara koskettimiensa takana, kerrankin eturivissä! Hänen vieressään tolpan takana piilottelee Antti bassoineen, Ville on pakattu pleksiseinän taakse paukuttamaan rumpuja aivan lavan keskelle tolpan viereen. Anssi on tosiaan sijoittunut lavan oudon muodon ja sen jo mainitun tolpan takia epäkeskosti ja on mustine nahkatakkeineen ja Gibson Firebird -kitaroineen lähellä lavan toista reunaa. Hänen vieressään tummanruskeaa Gibsoniaan soittaa lainakitaristi Pauli Halme.

Firebird piiputtaa jo Kahden sisaren aikana, joten Anssi vaihtaa kaulaansa punakirjavan EVH-kitaran ja nyt siirrytään Puistoon, jossa ilta viilenee. Kädet lähtevät heilumaan kivasti, ja jopas on aktiivista yleisöä täällä eturiveissä! Minun takanani lauletaan hartaasti mukana joka ainoa biisi (yhtä lukuun ottamatta, se uusin…) ja selvästi osataan sanat just eikä melkein, minun molemmilla puolillani taputetaan hartaasti kädet ylhäällä aina kun sitä vaaditaan ja toisen vieruskaverin kanssa heitämme tukkaa tahdissa aina kun Anssikin heittää, sillä ankanpyrstökampauksinen Pauli ei kuulu pitkätukkien heimoon ja tarvitseehan Anssi nyt seuraa moshaamiseen.

Tällä lavalla ollaan osittain lainakamojen varassa. Ville istuu bailubändin mustien rumpujen takana, eikä Saarallakaan näytä olevan omaa kosketinpatteristoa edessään. Kitarat ja mikrofonit eivät ole langattomia, vaan ne on kytketty piuhoihin, jotka on vedetty vähän miten sattuu. Tämän huomaa jo Millan aikana, kun Anssi lähtee paikoiltaan laulaakseen toisellekin puolelle lavaa, mutta mikin johto pysäyttää hänet jo tolpan kohdalle. Koska olen juuri parhaassa pahantekopaikassa, yritän selvitellä johtoa kiireesti (teknikko Paven vihaa uhmaten). Mikrofonin piuha on kuitenkin vedetty fiksusti kitarapiuhan ali siten, että sitä ei saa vapaaksi ellei irrota jälkimmäistä johtoa. Katson parhaaksi olla yrittämättä, sillä siitä voisi seurata oikeasti kauheita.

Tänä iltana yleisön levottomista tytöistä valtaosa on huutoäänestyksen perusteella miespuoleisia, mutta kivasti tässä alkaa tulla hiki meille naaraillekin. Kitarakaksintaiston aikana Paulin tyylikäs tukka on jo pudonnut hikisinä suortuvina otsalle samalla kun Ville tuijottaa intensiivisesti Anssia ja takoo tahtia suoraan edessäni. Hahaa, Anssi saa Paulin ajettua sivuseinää vasten ja kyllä kisan voitto menee selvästi pidempitukkaiselle kitaristille tänä iltana!

Anssi heittää välillä kitaran pois (ja kuuluu sanovan Pavelle, että EVH:sta on vibrakampi irti, siis toinen kitararikko jo tällä keikalla) ja laulaa pelkän mikin kanssa Sannilta lainatun 2080-luvun. Onneksi ollaan kansainvälisillä vesillä, jolloin Suomen laki ei päde ja pöllittyjä biisejä saa esittää vapaasti! Petri Ruususen aikana kädet huojuvat taas kunnolla ja rytmittömämpikin osa yleisöä saa yläraajojen liikkeen kohdilleen kun Anssi näyttää mallia. Karhun elämässä Anssi oli jo pannut meidät osallistumaan yhteislauluun, ja nyt Nostalgian alussa on tuttu yhteinen äänenavaus. On se vaan noloa, kun tuo mies pääsee niin paljon korkeampiin ääniin kuin meikäläinen, mutta jotain tässäkin täytyy yrittää mölistä mukana!

Firebird on taas iskussa, kun Nostalgia starttaa, eli Anssilla on tosiaan vain kaksi kitaraa mukana tällä keikalla (ja Paulilla yksi). Tässä biisissä lavalla ei ole tilaa sen loppuun kuuluviin hurjiin hyppyihin ja piruetteihin, mutta heitetään sitten vain tukkaa senkin edestä. 1972:n tuttu riffi käynnistyy, ja valmiiksi lämmennyt yleisö laulaa mukana kovaa ensimmäisestä sanasta alkaen. Meistä tulee oikein hyvin muurareita tänäkin yönä! Nummelaa fiilistellään hartaan kokovartalohuojunnan ja yhteislaulun myötä.

Eihän ne vain tähän vielä lopeta? Anssille on soittoaikaa varattu laivan aikataulun mukaan vain vaivainen tunti ja bailubändin on tarkoitus aloittaa samalla lavalla jo 00:15, ja eikös kello ala olla jo melkein tuon verran? Olin törmännyt laivalla ennen keikkaa Pauliin, jutellut hänen kanssaan aikataulusta ja oltiin sovittu, että ei kerrota Anssille että tälle keikalle on varattu vain noin lyhyt slotti. Selvästi Pauli oli jättänyt kertomatta, sillä tuoltahan he tulevat takaisin lavalle, jee me saadaan vielä encore!

Ja onhan meidän toki pakko saada kuulla se uusi biisi, jonka julkaisusta on tällä hetkellä vain kaksi vuorokautta ja parikymmentä minuuttia päälle. Jes, juuri se sieltä on tietysti tulossa! Anssi kertoo uudesta biisistä nimeltä Rakkaus upottaa ja riemuitsee, että se on lähtenyt hyvin liikkeelle. Se on hetki ennen keikan alkua ollut ykkösenä iTunesin latauslistalla, joka nykyisillä latausmäärillä tarkoittanee, että sitä on ladattu noin 14 kappaletta. ”Lupaan, että huomenna on viistoista!” karjaisee herrasmies eturivistä ja kuulostaa siltä, että hän todella aikoo pitää lupauksensa. Me muut hihkumme ja taputamme, ja seuraavaksi ihana Rakkaus saa upottaa kaikki katsojat syliinsä. Laiva ei onneksi uppoa, kuten Anssi asiallisesti toteaa.

Eikä keikka edes lopu tähän lohduttavasta vertaistuesta kertovaan voimabiisiin, vaan me istumme vielä toviksi BMW:n kyytiin ja kuljemme yhdessä laulaen keikan loppuun asti. Vielä on bändin jäsenten esittelykierros, ja ryhdikäs musta tolppa sekä esitellään muun porukan mukana että otetaan tietenkin mukaan yhteiseen loppukumarrukseen.

Paksu samettiverho alkaa vetäytyä lavan eteen ja osa katsojista ryntää etuaidalle saadakseen nimmarin tai kaverikuvan Anssin kanssa. Anssi sanoo sulkeutuvan verhon raosta, että odottakaa hetkinen, hän tulee kyllä tervehtimään vielä meitä. Siirrymme porukalla lavan sivulle vapauttaen tanssilattian taustanauhan tahdissa pyörähteleville pareille, ja kohta Anssi ilmestyy verhon sivulta pitämään tuttuun tapaan vastaanottoaan faneille. Vietämme vielä pienen hetken keskustellen ennen kuin on aika halata Anssia ja toivottaa hyvää jatkoa keikkatauolle ja hyvää joulua hänelle ja bändille. Voih, koska näitäkin kaikkia onnistuisi näkemään taas seuraavan kerran…

Settilista

Milla
Kaksi sisarta
Puistossa
Levoton tyttö
Battle
Karhun elämää
2080-luvulla (Sanni cover)
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972
Nummela
—
Rakkaus upottaa
Mikan faijan BMW

Jälkikirjoitus: No näkihän heitä heti seuraavana päivänä Arlandan lentokentällä! Odotan kaikessa rauhassa omaa lentoani kännykkää näpytellen, kun silmäkulmasta näen tutun oloisen ryhmän mustiin pukeutuneita hahmoja ilmestyvän samalle odotusalueelle. Ai jaa, miten ihmeessä ne Helsinkiin lentävät, eikös niillä ole keikka Porissa illalla? Näköjään he lentävät Seutulaan ja lähtevät pakettiautollaan sieltä liikenteeseen bändikamojen kera (miinus ne laivalla nähdyt soittimet, joiden kuljetuksen lentoyhtiö ryssi ja jotka jäivät Arlandaan hengailemaan). No okei, on sitten piirretty Anssin kanssa taivaalle valkoista viivaa, mutta ei matkustettu mihin tahansa vaan nimenomaan Helsinkiin.