Keikkarapsa: Sokeria addikteille Kansallisena Korvapuustipäivänä

Anssi Kela + bändi to 4.10.2018 Savoy-teatteri, Helsinki

Anssi Kelan Ääriviivoja-kiertueen toinen viikko starttaa pääkaupungin keikalla. Kasarmikadun isossa Savoy-teatterissa lienee tyhjiä istumapaikkoja vain aivan parven takaosissa. Pääkaupunkiseutu on helsinkiläistyneen Anssin kuulijakunnan ydinaluetta, mutta toisaalta täällä on kaikkein laajimmin muutakin keikkatarjontaa ja tiedän useitakin kavereita, jotka olisivat tulleet tälle keikalle, ellei heillä olisi juuri tänään ollut jotain muuta keikkaa, jonne he päätyivät menemään. Noh, elämä on valintoja ja ainakin minun oli helppoa valita, mille keikalle suuntaan juuri tänään.

Vaikka meidän autokuntamme ei tänään suuntaakaan maantielle, keikkapäivän alkuosaan mahtuu silti sopivasti kaikenlaisia keikkajännitystä nostavia elementtejä. Kuten se, kun kukin kavereista vuorollaan kertoo, milloin lähtee matkaan kohti keikkapaikkaa, ja pitkänmatkalaisin oli liikenteessä jo varmaan 12 tuntia ennen keikan alkua. Tai se, kun järjestellään illan lippuja mukaan otettaviksi ja kaveri kysyy, että ai niin, onhan sulla varmasti ne kaksi lippua, jotka lupasit hankkia minulle täksi illaksi? Ööh eiii, mulla on vain se yksi, jonka pyysit hankkimaan, ei suinkaan kahta – APUA, PANIIKKI! Tästäkin selvitään silti jollain purkkaviritelmällä, ja kohta meillä lyhytmatkalaisillakin on aika alkaa siirtyä kohti tapahtumapaikkaa.

Kuten yleensä, tulemme paikalle aivan liian aikaisin, mutta on hauskaa, kun ennen keikkaa ehtii jutella rauhassa kavereiden kanssa ja katsella, kuinka Savoyn kotoisa aula pikku hiljaa täyttyy sorisevasta ihmismassasta ennen salin ovien aukeamista. Sekalaisessa ihmismassassa on niin pieniä lapsia kuin eläkeikäistäkin porukkaa. Osalla on melkein juhlakuteet päällä kun toisilla on bändipaidat ja hupparit. Paikalla näyttää olevan myös useita musiikkitaivaan tähtiä. Ja kaikkia meitä yhdistää se seikka, että olemme saapuneet todistamaan, kuinka Anssi Kela bändeineen nousee hetken päästä lavalle!

Valot pimenevät ja nyt lähtee. Ville ilmestyy näkyviin ensin ja hänen perässään Tuomas, Saara ja Antti eli koko muu bändi etsiytyvät asemiinsa. Pienen hetken jälkeen aloitamme aplodeerauksen uudelleen, koska nyt lavalle nousee myös itse Anssi akustisine Martin-kitaroineen. Anssi kertoo lyhyesti, että nyt kuullaan Milla ja sitten mennään iloisen kantrihenkisesti ihmettelemään miestä sängyssäni. Ensilunta ennen mainitaan, että se on Anssin toiseksi vanhimmalta levyltä eli Suurilta kuvioilta, ja vasta Ilveksen kohdalla Anssi lähtee juttelemaan enemmän. Hän mainitsee pari viikkoa siten ilmestyneen uusimman pitkäsoittonsa Ääriviivoilla ja kertoo, että tämä siltä lohkaistu biisi on jo noussut aivan hitiksi asti.

Ilveksen aisaparina soi taas Sä et tiennyt, jossa ne Ilvestä kuunnelleet ihmiset saavat omat äänensä kuuluviin. Biisi on omistettu kaikille faneille. Siis meille, jotka olemme antaneet levyhyllyn pelastaa rankoissa paikoissa, meille, jotka olemme keikoilla ulvoneet suomeksi tai englanniksi ”Me sua rakastetaan”, meille, jotka olemme jääneet vain numeroiksi levynmyynti- ja keikallakävijätilastoihin, mutta jotka olemme ajatelleet jonkun maailmantähden silti melkein kuin läheiseksi ystäväksi. Tuomas käynnistää biisin mikrofonin kiertoääntä muistuttavalla ujelluksella, sillä hän vinguttaa akkarinsa kieliä tässä kappaleessa E-bow-vehkeellä eli sähköjousella, ja pimputtelee kauniisti ksylofoniakin kappaleen aikana.

Antti laskee nyt basson lattialle ja siirtyy Saaran koskettimiston taakse ja Saara tarttuu taas viuluunsa kuten parin ensimmäisen kappaleenkin aikana, Tuomas ottaa mandoliinin (jota äsken käytettiin ksylofonin mikrofonina). Anssi pyytää Pavelta kitaransa tilalle jonkun muun soittimen (Antin hartaasta pyynnöstä huolimatta), ja nyt huomaa heti, että Paven paikalle raahaamaan kontrabassoon on lopultakin muistettu laittaa ne teipit oktaavin merkeiksi! Vielä hetki arvontaa siitä, miten tämä lähtee ja kuka sen aloittaa, mutta Levoton tyttö on tänään rytmikkäämpi kuin kahdella aiemmalla salikeikalla. Anssi varmaan ehtii oppia soittamaan läskibassoa vielä ennen tämän kiertueen loppua!

Rakkaus on tänäänkin murhaa, ja kun bändi poistuu lavalta sen päätteeksi (Ville on jo kaukana verhoissa kun Anssi varsinaisesti antaa heille lähtöluvan), Anssi kertoo, että nyt voitaisiin kuulla jotain, mitä ei olla kuultu koskaan ennen eikä tulla toistekaan kuulemaan, eli nyt on Hetken laulun aika! Pave kutsutaan lavalle tablettia pitelemään, sieltä kaivetaan esille satunnainen Wikipedia-artikkeli ja esiin pullahtaa Salminen. Saamme siis seuraavaksi kuulla, kuinka Salminen on suomalainen ns. Virtanen-tyyppiin kuuluva sukunimi, jossa luontoaiheiseen sanaan on lisätty itäsuomalaista perua oleva nen-pääte. Biisi soi A-duurissa, ja siinä on jopa iloinen kertosäe. Tänään kuultu versio Salmisesta on hyvin tiivis tietopaketti, joka ei etene kyseisen artikkelin seuraavaan osaan, joka listaa kaikki tuon nimiset julkisuuden henkilöt. Vaikka olisihan toisaalta ollut hauskaa kuulla säkeistöt vaikkapa Krisse Salmisesta ja Roope Salmisesta. Hetken biiseissä on tosiaan taikaa, ja Anssi uskaltaa heittäytyä entuudestaan aivan vieraiden lyriikoiden maailman rohkeasti ja antaumuksella!

Palavan sillan alussa kysellään vapaaehtoista kitaratelinettä. Kitara oli jo Levottoman aikana käväissyt yhden eturiviläisen käsissä, mutta nyt toinen eturiviläinen nappaa sen vain toimittaakseen sen saman rivin reunassa istuvalle kaverilleen, joka ei olisi pystynyt singahtamaan sitä noutamaan. Todella huomaavainen ele saa yleisöltä arvostavat aplodit. Dramaattinen Palava silta vei seuraavaksi kaiken huomion muulta maailmalta. Ai että Anssin laulusuoritus tässä kappaleessa on vain niin mahtava!

Puistossa alkaa jännine introineen aivan hiljaisen katsomon edessä, ja nyt yleisössä on väliaplodien paikan perusteella porukkaa, joka ei tunnista kappaletta vielä sen normaalista vahvasti poikkeavasta introsta, vaan vasta kun se alkaa varsinaisesti. Sitten ensimmäinen puoliaika onkin jo lopussa ja kuten kahdella aiemmallakin keikalla, meidät paimennetaan vauhdikkaasti ulos salista aulatiloihin. No, tukimme siellä sitten kulkureittejä kertymällä erilaisiin keskusteluporukoihin ja seisomalla oviaukoissa ja käytävillä. Juteltavaa toki piisaa, kun paikalta löytyy taas lisää tuttuja.

Kohta mennään taas, ja nyt vauhti on aiempaa kovempi illan sähköisen osuuden käynnistyessä. Bumerangi lentää taas edes takaisin oman kodin ja kavereiden kämppien väliä, Joroisten hirvi seisoo maantien laidassa ja Tuomas kehittelee sinisestä Novo Serus J -kitarastaan hienon outron sarvipään tarinan päätteeksi. Varmaan juuri tänään juhlittavan Eläinten Päivän kunniaksi joku katsojista huutaa tässä kohdassa uudelleen Ilvestä. Tämäpä on vaihtelua! Joskus ennen vanhaan se oli Milla, jota huudettiin pitkin keikkaa riippumatta siitä, montako kertaa se oli jo soitettu, sittemmin uudelleen toivottu biisi on ollut ehkä useimmin Levoton tyttö ja nyt Ilveskin pääsee tähän kerhoon!

Kun vaatteet on kasteltu Ruisrockissa ja ihastus on taas hukattu, Anssi kertoo sokeriaddiktiostaan ja muistuttaa kaikkia siitä, että on myös Kansallinen Korvapuustipäivä (huikeat aplodit) ja että nyt on sokeria tiedossa sävelten muodossa. Ja juuri tänään tämä kappale, Älä mene pois, on omistettu eturivin reunassa istuvalle Tessalle, joka on hiljattain päässyt sairaalasta kotiin pitkän sairastelun jälkeen (ja melkein saman tien keikallekin, kuinkas muuten). Hieno pieni ele, joka osoittaa kuinka hyvin Anssi todella tuntee oman yleisönsä ja kuinka hän välittää meistä. Nenäliinoja esiin.

Pienten, kauniiden elkeiden jälkeen on tiedossa hieman suurempia elkeitä, kun Tuomas pistää hevivaihteen päälle ja rupeaa ryppyilemään. Mies ei asetu ennen kuin Anssi käy hakemassa lavan sivusta basson, jonka jytinä ajaa liehuvatukkaisen kitarantiluttelijan nurkkaan turvaan. Varsinainen battle on huikea kitaran ja basson yhteinen duetto, jossa saa taas kerran ihmetellä Anssin bassonkäsittelytaitoja. Bassoa siis tosiaan voi soittaa muutenkin kuin tumps – tumps – tumps -tyyliin.

Petri Ruusunen hienoine polvistumisineen, Kiitos ei mahtavine äänivalleineen, upea Kuolleen miehen kitara pienine aloitustarinoineen ja sitten ollaankin harmittavasti jo keikan loppuseuralla kun Nostalgiaa käynnistyy vauhdikkaine koreografioineen muuttuen pienen ilmeilyn jälkeen suoraan 1972:ksi. Encoretauko ei kestä kovin montaa hetkeä, ennen kuin astelemme Nummelanharjulla tähtien tuikkeessa. Kerrankin yleisö malttaa olla biisin hiljaisen hetken aikana aivan ääneti. Anssi kiittelee yleisöä vuolaasti ja käy kunnolla kierroksilla, kun Parasta aikaa käynnistyy ja lopultakin, aivan sen viime metreillä koko yleisö nousee pystyyn kuin käskystä. Tätä ennen vain kourallinen väkeä oli tanssinut salin sivuilla ja toinen porukka kuulemma aivan jossain takana. Biisi päättyy pariin valelopetukseen, joista yhden jälkeen Ville ponkaisee jo pois rumpujensa takaa, jotta hänen vanhempi veljensä saisi lopultakin tämän keikan päätökseen.

Aulan puolella valtava yleisömassa on jo kertynyt paitatiskin ympärille odottamaan Anssia, joka kohta saapuu sinne hyväntuulisena jakamaan nimmareita. Me tukimme taas käytävää pikku hiljaa harvenevan porukan takareunalla ja käymme keikkaa läpi yhteen ääneen. Mikä mahtoi olla illan paras tukanheittobiisi? Olisiko se Kiitos ei? Kovasti kyseisestä arvonimestä kilpailevat myös Nostalgiaa ja Parasta aikaa, ja saa hiukset lentämään toki Bumerangissakin. Harjoittelemme siinä samalla moshausta eripituisilla hiuksilla.

Entä mitkä olivat Anssin hienoimmat elkeet keikan aikana? Ne polvistumiset ovat upeita, samoin kaikki käsien levittelyt, katseen taivaaseen nostamiset ja ihan vain yleisön silmiin katsomiset. Iso keikka, isot eleet. Näin sen kuuluukin olla, ei se ole mitenkään ylidramaattista vaan draamaa pitääkin olla! Kokeilemme kaikkea itsekin ja toteamme, että istumakatsomossa ei voi oikein levittää käsiä sivuille, vieruskavereita sattuu. Vielä Savoysta poistuessa jäämme hetkeksi kadulle juttelemaan ääniteknikko Tertun kanssa, kun hän on viilenevässä illassa aloittamassa kiertueen ison kuorma-auton pakkaamista. Toivotamme hänelle hyvää ajomatkaa pohjoista kohti, sillä Anssin kiertue suuntaa seuraavaksi Ouluun, ja kehotamme varomaan tien laidalta katselevia hirviä.

Settilista

Milla
Ensilumi
Ilves
Sä et tiennyt
Levoton tyttö
Rakkaus on murhaa
Hetken laulu: Salminen (soolo, A-duurissa)
Palava silta
Puistossa

(väliaika)

Bumerangi
Jotain on poissa
SOS
Älä mene pois (omistettuna Tessalle)
Battle
Petri Ruusunen
Kiitos ei
Kuolleen miehen kitara
Nostalgiaa
1972
—
Nummela
Parasta aikaa