Keikkarapsa: Tervetuloa MS Romanticille!

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi to 28.3.2019 MS Viking Mariella, Helsinki-Tukholma

Laivakeikka torstaina, hmm. Vaatisi järjestelyjä duunin takia, mutta nyt pääsisi Tukholmaan, maaliskuussa ilma on yleensä leuto ja purjehduskeli tasainen ja pitäähän vasta katsottu upea tv-sarja MS Romantic päästä kokemaan mahdollisimman pian ihan livenä, vaikka se olikin kuvattu valkeilla laivoilla eikä täällä Viking Salmonellalla. Joo, ilman muuta työt saavat jäädä toiseksi, sillä pakkohan tuonne on päästä mukaan katsomaan, miten Kaide ja Emppu iskevät naisia, Matias hortoilee käytävillä, hääseurueet kilpailevat huomiosta ja risteilyisäntä Jocke yrittää pitää sirkuksen jotenkin koossa. Pelastaako Börje tilanteen? Onko Anssi yhtä hankala kuin Romanticin tähtiartisti Gusu, ja vetää röökiä hytissään?

Koska ajoissa pakkaaminen ei ole coolia, torstaiaamulla ennen töihin lähtöä pitää sitten kaivella jostain puolipaniikissa esille satunnaisia mustanpuhuvia t-paitoja asiaankuuluvilla logoilla, paiskoa ne reppuun duunieväitten sekaan ja toivoa, että ainakin passi ja hammasharja tulivat mukaan. Työkaverit onneksi tuuppaavat ulos firman ovesta ajoissa, joten satamaa kohti kolistelevassa raitiovaunussa ei tarvitse panikoida, nyt ehtii kivasti. Yksi keikkakaveri, se jolla on meidän laivaliput hallussaan, onneksi löytyy jo samasta raitiovaunusta joten pääsemme astumaan laivaan yhdessä.

Heitämme tavarat äkkiä hyttiin, ja kuten perinteisiin kuuluu, lähdemme yökerhon eli Club Marin suunnalle ihmettelemään sen suljettua ovea. Näiltä kulmilta löytyy kaksi Börjeä eikun kaveria lisää, ja kun pohdimme, mitä nyt tehdään, havaitsemme tutun oloisen basistin marssivan Club Mariin selvästikin sound checkiä varten. Kas, tuo toinen ovi ei olekaan lukossa vaikka yökerho ei ole vielä auki! Kehtaisimmekohan me? No jos kurkistetaan ensin ihan vähän, ja sitten kurkistetaan vähän enemmän, ja jos me hivuttaudumme ihan hiljaa tänne takaseinän sohvaryhmälle, niin kukaan ei huomaa meitä, eihän?

Paikalla ovat sound checkiä aloittelemassa ja omia soittimiaan kokeilemassa Tuomas Wäinölä ja Ville Kela samalla kun juuri saapunut Antti Karisalmi alkaa ottaa bassoaan esille. Muutaman minuutin päästä ohitsemme kulkevat myös Saara Metsberg ja Anssi Kela, ja kyyristelemme sohvaryhmän selkänojien suojissa että emme jäisi kiinni. Kun koko bändi on koossa ja kaikki soittimet katsottu valmiiksi, bändi lähtee soittamaan yhdessä Nostalgiaa ja vetää kappaleen kokonaan alusta loppuun. No nyt tekee todella tiukkaa olla taputtamatta ja laulamatta mukana, ja seurueen nuorinta vahditaan tiukasti, että hän ei vielä alkaisi heittää tukkaa tahdissa, sillä meidän pitää olla nyt ihan hys hys ettei Jocke kollegoineen heitä meitä ulos! Seuraavaksi kuulemme Aamun kokonaan. Ai, mikä nautinto! Seurueemme on yhtä hymyä kun kuiskuttelemme toisillemme biisin jälkeen.

Tässä vaiheessa baari aukeaa ja muuta porukkaa alkaa lapata sisään, eli nyt paikallaolomme muuttuukin ”lailliseksi”. Siirrymme siis salin etuosaan paremmille istumapaikoille. Bändi vetää vielä pätkän Bumerangin introa, mutta kun muutamat innokkaat jo juoksevat tanssilattialle ja ihan lavan etuaidalle asti, sound check katkaistaan tähän ja lavan verhot vedetään eteen. Höh, nyt heiltä meni työrauha, vaikka me olisimme voineet vielä kuunnella muutaman biisin lisääkin alkupaloiksi illan keikkaa varten. Jos osuu paikalle sound checkin aikana, olisi syytä pysytellä kohteliaasti hieman kauempana, eikä ainakaan pidä videoida tai muuten tallentaa esitystä. Me, jotka nyt saimme kuulla tämän kokonaan, emme tietenkään kerro kuulemiamme biisejä muille ennen keikkaa, vaikka se nyt ei ainakaan ole mikään yllätys, että Nostalgiaa ja Bumerangia on koesoitettu.

Bändi kerää kamansa ja poistuu etsimään majoitustilojaan, ja me Börjetkin lähdemme nyt tutkimaan laivaa ja sen tarjontaa. Onkohan täällä halvamaistiaiset tai lasten talenttikilpailu? Buffetti löytyy, samoin punaviinimaistiaiset. Lopulta iso osa meistä päätyy laivan karaokeen kuuntelemaan, kun yksi tuttu esittää oman versionsa 1972:sta ja sitten alkaakin olla jo aika noutaa pikkuilves hytistä ja siirtyä yökerhon puolelle. Keikkaan on noin tunti aikaa ja illan tanssibändi Trip Connection vetää sen verran vauhdikkaasti, että nyt täytyy mennä hetkeksi ihan tanssimaan. Kaide ja Emppu selvästi tuolla tsekkaavat ovelta paikan tunnelmaa, ja Matiasko se tuossa tanssii yksinään? Kyllä, selviä MS Romantic -fiiliksiä tulee useammastakin kanssamatkustajasta.

Trip Connection päättää settinsä, verho vedetään taas lavaa suojaamaan ja juontaja kertoo, että illan pääesiintyjän Gusun, eikun siis Anssi Kelan keikkaan on enää vajaa vartti. Otamme paikat etuaidalta siinä jo tunnin seisseiden hemmojen vierestä ja lisää tuttuja tulee heidän toiselle puolelleen. Verhon takaa kuuluu, kuinka Ville siellä tsekkaa bailubändin rumpusettiä (muut soittavat omilla soittimillaan, vain Ville lainakamoilla tyypilliseen laivakeikkojen tapaan, tai onhan Saarallakin joskus lainakoskettimet). Hihii, kohta lähtee, kivaa!

Verho alkaa aueta, Ville alkaa takoa rumpujaan tutun intron tahdissa ja muu bändi Anssia lukuun ottamatta onkin jo paikoillaan. Tuomas vilkuttaa nopeasti yleisölle ennen kuin he yhtyvät Villen aloittamaan Bumerangin introon ja keikka on käynnissä. Anssikin singahtaa lavalle kertomaan tarinaa epätoivoisesta on/off-parisuhteesta. Tanssilattia lavan edessä paukahtaa saman tien mukavasti täyteen porukoita, jotka seuraavat innolla keikkaa. Anssi kulkee lavan reuna-aidan turvallisemmalla puolella porukoita mittaillen, ja hänen taustanaan olevalla pitkällä ja matalalla screenillä tuttu keltainen KELA-logo näkyy todella litteäksi skaalattuna ja lähes tunnistamattomana kuviona. Heti kun Bumerangi on lentänyt viimeisen kerran, yleisöstä huudetaan innolla Millaa.

Anssi toteaa, että se on hyvä huuto, sillä Milla on nyt juuri tulossa. Biisin aloitukseen menee kuitenkin minuutti tai pari, sillä lava on leveä mutta hyvin ei-syvä, ja Anssi joutuu tönäisemään Antin pois tieltään mahtuakseen hakemaan punaisen Gretsch-kitaransa tätä kappaletta varten kitarateknikolta. Samalla Ville säätää epätoivoisesti lainasettinsä tomeja, joissa on jotain häikkää. Väärä tulokulma? Milla kuitenkin käynnistyy onnistuneesti, ja tuttu kappale otetaan yleisössä suurella riemulla ja kuuluvalla yhteislauluilla vastaan.

Kahden sisaren tarina kuljettaa keikkaa eteenpäin. Tuomas yrittää napata pleksiseinäiseen koppiin pakatun Villen crash-lautasesta kiinni sen aikana, mutta ei saa kättään yltämään korkean seinän yli tarpeeksi pitkälle ja teko jää yritykseksi. Sydämet pannaan toimimaan yhteistaputuksin täällä paatillakin, ja kun se tärkeä kohta jää usein vain eturiviläisten varaan, niin nyt tanssilattian keskiosan porukat tekevät loistavaa työtä ensimmäisestä sydämeniskusta lähtien. Onpa hyvä yleisö! Puistossakin kädet keinuvat komeana merenä, ja Levottomassa tanssitaan tai ainakin jotenkin hytkytään iloisesti porukalla.

Aamu! Tämähän kuultiin sound checkissä ja arvattiin, että se ilahduttaa meitä keikallakin. Päinvastoin kuin silloin kuutisen tuntia sitten, nyt voimme laulaa täysillä mukana. Tämä on jotenkin niin ihanan laulattava biisi. Tässä toinen herää aina herätyskellon soittoon, kun ulkona on vielä pimeää, ja toinen jää vielä kotiin nukkumaan, siis ihan niin kuin meillä! Onneksi kumpikaan meistä ei mene kaivokseen töihin kuten tässä biisissä. Ilveksen tarinassa pitää nostaa pieni ilves, joka on istunut suurimman osaan keikkaa etukaiteella, katsomaan sitä tarkemmin ja oikeassa kohdassa nousemaan parvekkeelle ja levittämään pienet käpälänsä oikeassa kohdassa. Tämä on meidän biisi.

Siten railakkaampiin tunnelmiin, sillä what happens on boat, stays on boat eli ei tosiaankaan kerrota Sannille mitään tästä biisivarkaudesta! Pikku päissään kesäiltana, juu just niin, mutta hetkinen, en kai minä nyt näin päissäni ole kun ihan keinuttaa? Kyllä se taitaa tämä laiva olla, joka keinuu nyt ihan kunnolla mutta ei se mitään, otetaan välillä tukea etukaiteesta ja nostetaan nyrkkiä kohti kattoa samalla kun karjutaan nuotin vierestä että kakstuhattakaheksankytluvulla-aa-aa!

Musta tuntuu multa on palannut settilistoille viime keikoilla, ja jo oli aikakin! Se on saanut ylleen aiemmasta selvästi poikkeavan funk-henkisen bändisovituksen. Siitä siirrytään toiseen uudehkoon biisiin eli Petri Ruususen tarinaan, ja kädet kulkevat taas komeasti. Sitten ollaankin jo Nostalgiassa, antaa tukan heilua sen mitä se tässä tiiviissä yleisössä mahtuu. Ekalla vauhdin otolla osun takana seisovaan katsojaan, mutta hän fiksumpana ymmärtää väistää hieman kun seuraavan kerran pitää ravistella lettiä. Seuraavaksi Anssi nostaa hoikkaa jalkaansa etukaiteelle juuri minun kohdallani (en koske, en koske – no oho, ihan vahingossa vähän, mutta eihän siinä oikein mahtunut väistämään kunnolla – tai siis olisi mahtunut, mutta siitä ei nyt puhuta), antaa sen tunnetuimman riffinsä soida ja sitten mennään vauhdilla ammattien myötä kohti avaimia, jotka eivät sovi lukkoihin ja vaatteita, joita ikkunasta lentää-ää-ää. Täysillä ja fiiliksellä.

Encoretauon paikka. Osa bändiläisistä ryhmittyy jonnekin lavan vasemman takanurkan hämäriin Antin seistessä toisella puolella kappien takana piilossa ihmettelemässä muiden juonimista. Sitten he palaavat lavalle, Anssi vaihtaa punaisen kitaransa tahrattoman valkoiseen ja nyt lähdemme yhdessä tutulle iltakävelylle Nummelanharjulle. Nummelan loppukuvioiden hiljaista hetkeä ei täällä kiihkeän yleisön kohistessa kannata yrittääkään, joten Anssi siirtyy melkein suoraan komeaan, pitkään loppuhuutoon ja siitä veden kanssa temppuiluun. Katto on matalalla, joten virnuileva Anssi siirtyy lavalla lähelle Anttia ja sen sijaan, että purskauttaisi geysirin normaaliin tapaan suoraan ylöspäin, nyt lähtee kunnon suihku lavan poikki suoraan Tuomasta kohti!

Kitarateknikko tuo lavalle seuraavaksi teräväkulmaisen Gibson Explorerin, jonka säestyksellä siirrymme nostalgiselle autoajelulle keikan päättäjäisiksi. Bändi kumartaa ja kiittää, ja Anssi käy vielä kättelemässä koko eturivin lavan verhojen jo liukuessa kiinni. Diskomusiikki isketään pauhaamaan, joten vaikka moni muu käy vielä hakemassa Anssilta nimmarin tai kaverikuvan, siirryn syrjemmälle koska ei tässä metelissä voi edes oikein käydä kiittämässä tiukasta ja vauhdikkaasta keikasta, ja sainhan minä sentään käteltyä Anssin. Siirryn siis sivummalle, jonne kaverinikin kohta ilmestyvät, ja koska sieltä sivummalta löytyy tavaroitaan keräilevä basisti Antti, häiritsemme häntä tovin mm. tarjoutumalla piirtelemään tussikynillämme nimmareita hänen käsiinsä. Hän ei suostu moiseen ehdotukseen jostain syystä, joten jätämme hänet kohta rauhaan ja lähdemme etsimään mitä hyvänsä vähemmän meluisaa paikkaa, jonne jäämme porukalla parantamaan maailmaa vielä tunniksi tai pariksi. Ehdimme kuitenkin kuulla Antilta, että Jotain on poissa eli hirvibiisi oli poissa settilistalta (vaikka sitä pienen hirvimaskotin voimin toivottiinkin), sillä siihen kuuluva Antin syntikka ei mahtunut tälle lavalle.

Tukholman matkalla kun ollaan, useimmilla meistä ei reissu pääty vielä tähän (vaikka valtaosa bändistä ilmeisestikin lensi takaisin Suomeen), vaan porukat seikkailevat yksin tai pareittain pitkin naapurimaan pääkaupunkia ihmettelemässä kevättä, joka siellä on selvästi pidemmällä kuin eteläisimmässäkään Suomessa. Illalla laivalla otetaan ensin kannella aurinkoa teepaitakelissä lokkien lennellessä kiemuroitaan, sitten syödään itsemme ähkyiksi, seurataan karaokea, huhuillaan Börjeä ja lopulta päädytään baariin pelaamaan porukalla Hullunkuriset bändit -korttipeliä, jollainen tuli kaupungilla vastaan. Suunnittelimme samalla omaa versiota ko. pelistä kotimaisilla bändeillä.

Bändillä taitaa seuraavaksi olla ohjelmassa Lapin rundi, joten me etelän asukit tulemme taas täyttämään viikonloppumme muilla keikoilla. Mutta vastahan julkistettiin onneksi lisää keikkoja loppukeväälle, eli sieltä vaan kaikki poimimaan omaan kalenteriin parhaita paloja! Myös lisää laivakeikkoja on tarjolla romantiikan nälkäisille tai halvaa halajaville.

Settilista

Bumerangi
Milla
Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Puistossa
Levoton tyttö
Aamu
Ilves
2080-luvulla (Sanni cover)
Musta tuntuu multa
Petri Ruusunen
Nostalgiaa
1972

Nummela
Mikan faijan BMW