Keikkarapsa: Uka Naakka ja kadonneen rakkauden metsästäjät

Tahdon! Lauluja rakkaudesta – Anssi Kela + Rakkauden täyteinen orkesteri pe 14.2.2020 Mikaelinkirkko, Helsinki

Vajaat kaksi vuotta sitten koettiin Viikin kirkossa ihana Lauluja rakkaudesta -keikka, ja nyt mainosten perusteella voi todeta, että tuo ilta toistetaan tällä kertaa Kontulan Mikaelinkirkossa ja vielä 14. helmikuuta eli ystävänpäivänä. House bandinkin jäsenistä suurin osa on samoja kuin Viikissä, joten tämä todellakin otetaan omaan kalenteriin ihan heti! Jaa kas, samalle päivälle osuu olemaan hallussa jo lippu ihan toiselle keikalle, mutta sille onneksi löytyy hyvä ja rakastava koti saman tien.

Keikkapäivä on perjantai, ja viimeiset pari tuntia duunissa todella tuottavat tuskaa. Kaverit laittavat jo viestejä, kuinka ovat tien päällä matkalla kohti keikkapaikkaa, eikä töihin nyt oikein pysty keskittymään. Mutta lopulta kaikki pakolliset kuviot on suoritettu kunnialla loppuun, ja firman oven saa sulkea takanaan pariksi päiväksi! Tänään ruuhkametro ei viekään tuttuun tapaan kohti länttä vaan itään, jossa Kontula odottelee. Metrolta ensin kohti vanhaa ostaria, sitten alikulusta ja kirkko on heti kohta tuossa vasemmalla. Eikun tämä on joku työmaa, missä se kirkko on, apua? Kirkko löytyy lopulta pressujen ja aitojen takaa, ja yllättäen olen ensimmäinen paikalle saapunut keikalle tulija. Minulle osoitetaan mukava nojatuoliryhmä aulasta odottelupaikaksi ja mikä parasta, siitä voi katsella ja kuunnella sound checkiä aulan ja kirkkosalin välisen lasiseinän läpi.

Kohta paikalle alkaa saapua kavereita ja muita odottelijoita, joten yhdessä muodostamme rennon jonon oven tienoille, ostamme itsellemme illan ohjelmalehtiset ja piipahdamme kukin vuorollamme kirkon kahviossa, kunhan se avautuu. Kaikki tuotot menevät tänä iltana yhteisvastuukeräykselle eli hyvään tarkoitukseen, ja näistä kahvion herkuista olisi mielellään maksanut enemmänkin!

Kirkkosalin ovien on luvattu aukeavan heti, kun sound check on ohi, ja niin tapahtuukin. Olemme etukäteen jonon kärkipäässä jo jakaneet paikkoja salista keskenämme sen mukaan, haluaako joku istua mahdollisimman lähellä rumpalia, basistia, fonistia, kiipparistia tai äänimiestä, ja nyt hipsimme näille suunnille istumaan. Keskikäytävän viereiset paikat eturiveistä täytetään ensin ja pikku hiljaa penkit täyttyvät myös taempaa ja sivummalta. Melkein suoraan taakseni osuu istumaan tuttu kaveri muilta keikoilta, ja juteltavaa riittää aina siihen asti, että keikan alkamisaika on jo käsillä.

Meidät toivotetaan nyt lämpimästi tervetulleeksi tilaisuuteen, joka on vetänyt kirkon täyteen, kuten joka sunnuntai (no he he, ehkä ei ihan) ja saamme kuulla hieman taustaa ystävänpäivästä, joka on nimetty Pyhän Valentinuksen, 200-luvulla eläneen roomalaisen uskonmiehen mukaan. Hänestä tuli marttyyrikuolemansa jälkeen rakkauden, onnellisten avioliittojen, mehiläistenhoitajien, epilepsian, ruton ja muiden iloisten asioiden suojeluspyhimys, ja hänen tuskallista kuolinpäiväänsä 14. helmikuuta juhlitaan kautta maailman rakkauden ja ystävyyden päivänä. Tällainen hieman ristiriitaisen taustan omaava päivä sopii todella mainiosti keikalle, jolla kuulemme kokoelman Anssi Kelan parhaita rakkauslauluja. Ne kaikki kun eivät suinkaan pääty siihen, että vannotaan ikuista rakkautta toisilleen ja sitten they lived happily ever after.

Ryhmä mustiin pukeutuneita miehiä marssii kohti alttaria. Viidellä ensimmäisellä esiintymisasuun kuuluu mustien t-paitojen ja farkkujen lisäksi puhtaanvalkeat lenkkarit, ja vain viimeisenä tuleva mies hulmuavine helmoineen on kokonaan mustissa. Bändi asettuu paikoilleen alttarikaiteen taakse (ovat turvassa siellä, eturivin fanit eivät pääse kimppuun ainakaan polvistumatta ensin kaiteelle) ja tänä iltana Rakkauden täyteiseen orkesteriin kuuluu vasemmalta oikealle Petri Somer (koskettimet, taustalaulu), Aleksi Ahoniemi (saksofonit, huilu, taustalaulu), Janne Rajala (basso, taustalaulu), Panu Ojala (kitara, taustalaulu) ja Risto Rikala (rummut).

Keikka alkaa opettavaisella tarinalla siitä, kuinka kahteen sisareen ei ole syytä rakastua samalla kertaa, jonka jälkeen kuulemme stoorin siitä, kuinka syvä rakastuminen voi iskeä vaikka kotibileissä, mutta etäsuhde ei ehkä toimikaan tavalla, jossa molempien tunteet kulkevat samassa tahdissa. Anssi kertoo, kuinka tämä biisi pohjautuu tapahtumiin, jotka ovat sattuneet jollekin hänen kaverilleen aikoinaan. Anssi onkin tänään harvinaisen puheliaalla päällä. Hän kertoo ennen jokaista kappaletta, millä tavalla juuri siinä käsitellään rakkauden jotain puolta, eivätkä ne kaikki puolet ole mitenkään turhan auvoisia. Muutamassa spiikissä hän myös vihjaa, että on itse joskus kokenut näissä sanoituksissa kuvailtuja tunteita.

Bändi seurailee Anssia alkukeikasta varovasti, mutta tarkasti. Anssi itse akustisine kitaroineen johtaa orkesteria huolella ja vaikka rumpali ja kosketinsoittaja taitavat nyt olla ensimmäistä kertaa näitä biisejä soittamassa tämän miehen taustalla, soitto soi kauniisti. Tässä kirkkosalissa on monien kirkkojen tapaan oikein hyvä akustiikka musiikille, ja tätä on ilo kuunnella. Basso on miksattu kivan ylös, kaikki muutkin soittimet kuuluvat sopivasti eikä saksofoni peitä mitään alleen, vaikka se on vaikea soitin saada samalle tasolle muun bändin kanssa tällaisessa vähän hiljaisemmassa esityksessä.

Huoneessa kertoo haikean yksinäisyydestä ja kaipuusta. Tätä seurannut Älä mene pois on Anssin tuotannon harvoja onnellisen rakkauden kuvauksia, joten asiaan tietenkin kuuluu, että sen jälkeen kaikki meneekin rakkausrintamalla kunnolla perseelleen. Rakkaus upottaa syvälle, ja rakkaus on pahimmillaan ihan murhaa, sillä tunteet täytyy tappaa jotta jaksaisi edes lähteä kaupungille roskapussia ulkoiluttamaan. Anssi kertoo tässä yhteydessä tarinan ajalta, jolloin levy Rakkaus on murhaa oli hiljattain ilmestynyt. Hän kohtaa miehen, joka lainaa Raamatun kylväjävertausta (Matteus 13:7 – huom! vanhassa käännöksessä on orjantappuroita, 1992 käännöksessä taas ohdakkeita kuten Anssin tarinassa) antaessaan ymmärtää, että levyn nimi ei miellytä, sillä rakkaus on jumalan lahja. Kyllä onkin kirkkoon sopiva kertomus.

Karhusaari vie meidät istuskelemaan rantakallioille eräälle saarelle, joka on Anssin mielestä Helsingin edustalla, vaikkakaan seurueemme espoolaiset eivät ole kyllä ihan samaa mieltä aiheesta. Vieruskaveria pitää tässä vaiheessa hieman rauhoitella, että hän ei välittömästi pomppaisi pystyyn julistamaan erinäisiä totuuksia noiden satamakaupunkilaisten käsityksistä lähiseutujen maantiedosta.

Nyt Anssi kertoo muutaman vuoden takaisesta Robbie Williamsin keikasta, jossa Robbie oli tylsien swing-sävelmien lisäksi esittänyt komean kappaleensa Angels, ja Anssi oli tuolloin päättänyt, että hänkin haluaa ohjelmistoonsa oman voimaballadin. Saamme nyt hiljentyä yhdessä kuulemaan tämän sävellysprojektin hedelmää, kaunista balladia Piirrä minuun tie. Sekin on erittäin hyvin kirkkoon sopiva kappale, koska siinä päästään peräti taivaaseen saakka. Kappaleen lopuksi Aleksi Ahoniemi lähtee sooloilemaan fonillaan oikein kunnolla, ja ihanainen soolo vain kestää ja kestää Anssin ensin hymyillen hyväksyen vierellä, alkaen sitten jo katsella ympärilleen ja lopulta parahtaessa että ”Miten täältä pääsee pois?” Muu bändi seuraa riemukkaasti Aleksia, kunnes kokenut fonisti lopulta suostuu armahtamaan bändin vierasta ja päättämään kappaleen.

Avioliiton merkkinä oleva sormus sormessa voi tehdä pienestä teehetkestä kiusallisen, jos teetä hörpitään liiankin kiinnostavalta vaikuttavan henkilön asunnolla. Ja jos hommat eivät natsaa, sormuksesta huolimatta liitto voi päättyä. Vaikka ensin pyörähdellään Elviksen tahdissa ja nauretaan yhdessä, kohta jo kävelläänkin yksin pitkin siltaa, joka tuhoutuu tulessa ja estää paluun entiseen elämään. Anssi on tämän kappaleen ajaksi laskenut kitaran käsistään ja kulkee nyt alttarikaiteen edessä ensin koko lavan leveydeltä, ja sitten eron musertamana hän lyyhistyy polvilleen keskikäytävälle, juuri siihen mistä tuore aviopari on häämarssin soidessa kävellyt kiiltävät sormukset sormissaan ja vannonut ikuista rakkautta. Nyt vieruskaveri saa vuorostaan rauhoitella minua, että en oitis kiiruhtaisi lohduttamaan lattian pintaan pudonnutta tuskaisaa laulajaa.

No showtahan se vain on, mutta nyt kuluu nenäliinoja oikein urakalla. Kyllä Anssi vaan osaa! Tämän jälkeen Anssi nostaa kitaran taas kaulaansa ja sanoo, että vaihdetaanpa tunnelmasta toiseen, nyt seuraa Levoton tyttö. Sekin on rakkaustarina, sillä siinä on pariskunta, joista toinen ei ole valmis vielä asettumaan aloilleen ja vain rauhoittumaan mukavasti siihen viereen, kun maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Bändi aloittaa biisin, Anssi soittaa ensimmäiset soinnut kitarastaan ja sitten seuraa total blackout. Anssi pohtii ja pohtii, mutta tutun kappaleen ensimmäiset sanat eivät nyt vain ilmesty mieleen. Lopulta hän katsoo eturivin suuntaan ja pyytää apuja, ja toki me latelemme lyriikoita niin pitkälle, että pienet rattaat asettuvat taas paikoilleen illan solistin päässä ja tarina sujuu sen jälkeen kuten kuuluukin. Isot aplodit tilanteesta hyvin selvinneelle Anssille ja homman kotiin hoitaneelle, tässä vaiheessa iltaa jo mukavan vapautuneen oloiselle taustabändille!

Laulua petetyille ei kovin usein kuulla, mutta nyt se on onneksi mukana illan setissä. Ei sinänsä yllätys, sillä nyt mennään ihan samojen rakkausbiisien voimin kuin pari vuotta sitten Viikin kirkossa ja tämä soi sielläkin, mutta eipä tätä muuten ole juuri kuultu aikoihin. Ranskan yllä rakastutaan ja Suomenlahden päällä ollaan jo pussailuasteella, mutta eipä se mennytkään siitä eteenpäin ihan niin kuin tarinan kertojahahmo oli suunnitellut. Anssin akkarista irtoaa nyt hyvä soolo, ja sen jälkeen myös taustabändin Pasi saa sooloilla sinisellä Ibanezillaan. Hyvin kulkee!

Teit musta viisaan on myös tarina rakastamisen vaikeudesta. Jos toinen on kaikonnut viereltä, ei voi muuta kuin jäädä suremaan häntä syksyn kylmyyden keskelle ja pohtimaan, että seuraavalla kerralla pitää muistaa vähän varoa eikä pidä rynnätä rakastumaan ensi suudelmasta. Onhan sekin viisautta, että oppii karvaista kokemuksista. Anssi kertoo, kuinka tämä kappale on yksi hänen omia suosikkejaan hänen tuotannostaan, mutta kuinka faniäänestyksessä pari kuukautta sitten tämä oli jäänyt ihan viimeiseksi. Siitäs saatte, fanit! Me eturiveissä tunnemme syvää syyllisyyttä ja pohdimme, miten voimme hyvittää tämän. Äänestämällä ensi kerralla jonkun muun biisin viimeiseksi, ja saamalla sen sitten soimaan keikoilla sen jälkeen? Joo, kokeillaan!

Seuraavan biisin aloitusta pohditaan taas hetki bändin kanssa ja todetaan, että sitä ei muuten muistettu treenata sound checkissä. No mutta ei se mitään, otetaan tähän väliin bändin esittely, jonka yhteydessä Anssi esittelee itsensä Uka Naakaksi (me Aku Ankkamme lukeneet toki tunnistamme nimen) ja sitten Aamu käynnistyy tyylikkäästi. Sen lopussa selvästi haetaan hieman hätääntynein katsekontaktein yhteistä sopua siitä, mihin sen on tarkoitus loppua, mutta pienen yleisön laulatuksen jälkeen se päättyy aivan tyylikkäästi. Keikkaa on enää jäljellä yhden Nummelan verran, mutta tälle harjulla kävelylle mahtuu elettyä elämää useamman vuosikymmenen edestä, ja rakkauttahan tässäkin sanoituksessa on, kun siinä ihan kositaan, mennään naimisiin ja muutetaan yhteen.

Tässä se valitettavasti oli tällä kerralla, ja encorea ei pääse vaatimaan kun pappikin jo kiiruhtaa lavalle kiittämään Anssia ja bändiä, ja paikalliset lahjovat Anssia valkein ruusuin ja seurakunnan eläkeläisten kutomin mustankirjavin villasukin. Lösähdämme siis takaisin penkkeihimme keskustelemaan keikasta ja annamme kiireisempien rynnätä ottamaan kimppakuvia Anssin kera ennen kuin lopulta vääntäydymme taas pystyyn, käymme ensin kiittämässä puhaltimiaan pakkaavaa Aleksia ja sen jälkeen liitymme edelleen Anssia kohti vaeltavan nimmarijonon jatkoksi.

Kohta metrojuna saa kuljettaa puheliasta porukkaamme kohti etäistä Helsingin keskustaa ja sen ylikin. Matkalla käymme läpi keikkaa biisi kerrallaan samalla kun porukastamme hupenee väkeä asema kerrallaan. Vielä pari asemanväliä tiukkaa Teit musta viisaan -sanoituksen analysointia ennen kuin me Espooseen asti ajaneetkin toivotamme toisillemme hyvästit ja suuntaamme kohti kotejamme. Kylläpä kirkkokeikan jälkeen osaakin olla hyvä fiilis. Ehkä teini-iässä iskenyt paha kirkkoallergiani alkaa olla tässä iässä jo helpottamaan päin?

Settilista

Kaksi sisarta
Miten sydämet toimii?
Huoneessa
Älä mene pois
Rakkaus upottaa
Rakkaus on murhaa
Karhusaari
Piirrä minuun tie
Sormus
Palava silta
Levoton tyttö
Laulu petetyille
Teit musta viisaan
Aamu
Nummela