Keikkarapsa: Läähätän ja läkähdyn

Anssi Kela soolo pe 9.7.2021 Walimon Casseli, Lahti

Kesän keikat Anssi Kelan seurassa oli tarkoitus aloittaa Lahdesta joskus kesäkuun puolivälissä, mutta se keikka siirrettiin myöhemmäksi ja sen paikka vaihtui rantaterassilta sisämaahan entiseen teollisuusrakennukseen, joka on muutettu ravintola- ja kokoustiloiksi. Okei, vaihdetaan merkintä kalenterissa uudelle päivälle. Lahteen ei ole pitkä matka ajella, mutta reissu voi olla kiinnostava ajaa perjantaina ruuhka-aikaan keskellä parasta kesälomakautta. Ja kun keikka vielä osuu sille päivälle, jolloin autokuski käy hakemassa kakkosrokotuksensa. Pitäisikö rokotusaikaa siirtää? Vai jättää keikka väliin? No ei, elämässä pitää olla sopivasti riskejä eli auto päräytetään pahimpaan ruuhkatungokseen heti, kun rokotuksen jälkeen on istuttu rauhassa ne säädetyt minuutit. Ei siitä piikistä todennäköisesti mitään sivuoireita kuitenkaan tule, ja on sopivaa lähteä heti testaamaan sen tehoa pahasti koronan vaivaamaan Lahteen.

Autolle löytyy parkkipaikka parin korttelin päästä markettien luota ja lähdemme etsimään Casselin sisäänkäyntiä. Kaverilta saamamme vihjeen mukaan osaamme suunnata rakennuksen sisäpihalle, jossa muutama tuttu jo seisookin paikan ovea vahtimassa. Kohta pääsemme sisään komeaan ja korkeaan halliin, jossa yllättävän kuuma. Varaamme lavaneduspaikat muun paikalle saapuneen yleisön täyttäessä pikku hiljaa salin keskellä olevien seisomapöytien ympäryksiä ja eurolavoista koottuja istumapaikkoja. Keikka on ilmainen, mutta salissa on yllättävän väljää. Eikö tätä ole mainostettu tarpeeksi, vai eivätkö ihmiset vielä uskaltaudu sisäkeikalle? Täällä on kyllä niin ilmavaa, että tämä on melkein kuin ulkokeikalla olisi. On yhtä kuumakin kuin ulkona, ettei vain kuumempaakin! Hyvä kun tuli lähdettyä shortsit jalassa.

Lavan toisessa reunassa oleva kaveri näkee sivuverhon raosta bäkkärille, ja kertoo, että nyt Anssi liikkuu siellä, hänellä on jotain mustaa päällään (no höh, nyt kyllä spoilasit!) ja nyt hän ottaa kitaran! Verho heilahtaa, ja sieltähän Anssi ilmestyy lavalle kitaroineen. Kitaran piuha on solmussa ja vaatii hetken selvittelyä, mutta sitten soolokeikkojen tuttu avauskappale Kaksi sisarta käynnistyy. Ja koska tämä on seisomakeikka, voimme vapaasti keinutella mukana ja nostaa kätemme tarvittaviin taputuksiin. Täällä taitaa jopa kehdata laulaakin mukana!

Anssi oli etukäteen kertonut, että tälle keikalle hän laatii valmiin settilistan, koska soittoajaksi on määrätty 2 x 45 minuuttia. Mutta kun Kaksi sisarta loppuu, käy ilmi että mitään settilistaa ei ole suunniteltu, eli yleisö saa taas toivoa mitä vain kappaleita. Tässä tilanteessa keikan alussa on aina sopiva hetki tsekata, millä tuulella Anssi on, ja heitellä ilmaan vähän hurjempiakin toiveita, joten eturivistä huudetaan melkein yhteen ääneen Älä mene pois, Albin Stenman ja Uudet autot. Syötit ovat vedessä, mahtaako Anssi tarttua johonkin niistä tänä iltana? Anssi toteaa rauhallisesti, että siinä ovatkin keikan seuraavat biisit ja asettelee capoa ÄMPin vaatimaan kohtaan meidän vilkuillessa toisiimme suut auki ja miettiessä, oliko pitänyt toivoa jotain vielä kovempaa.

Ihanainen Älä mene pois ei yleensä soi settilistassa näin alkuun, mutta tänään se kyllä on tässä ihan paikallaan. Poikkeuksellinen keikka, tosiaan! ÄMP sentään on soolokeikoilla kohtalaisen vakiokamaa, mutta seuraavaksi kuultava vuosikymmenien takaisesta kaivosmiehestä kertova Albin Stenman on paljon harvinaisempaa herkkua. Asetumme seuraavaksi Nooran uuden auton kyytiin kuuntelemaan Neil Youngia. Tässä kappaleessa ei selvästikään ole kesä, sillä yö on pimeä. Onneksi Noora on varovainen kuski, ja pääsemme perille. Anssi toteaa, että nyt olisi syytä ottaa joku sellainen kappale, jonka kaikki tuntevat, ja takaa toivotun biisin myös siirrymme seuraavalle automatkalle. Ennen sen aloittamista Anssi muistelee, kuinka Bemarin julkaisemisesta tulee kohta puoliin 21 vuotta ja Nummela-albumi, jolla tuo kappale on, täyttää tänä vuonna 20 vuotta.

Levoton tyttö pistää tanssivaihteen katsomossa päälle, ja sen jälkeen pysähdymme kuuntelemaan oudon ihmissuhdetarinan kuvioita. Kappaletta oli kuulemma toivottu Anssilta jo Casselin pihalla, kun hän oli vasta matkalla kohti keikkapaikkaa, ja nyt on sopiva hetki sille. Ensimmäiset säkeistöt lentomatkalla ja sen jälkeen treffaillessa sujuvat kuten kuuluukin, mutta sitten kappale pysähtyy hetkeksi, kun seuraavan säkeistön alku on hukassa ja yleisöltä saadut epätoivoiset ehdotukset eivät kelpaa. Mutta juu, tarina jatkuu nyt siellä ostarilla, jossa tapaamme herra Tyhmä Rillipään, ja loppu sujuu hyvin, paitsi ei ehkä tarinan päähenkilön kannalta.

Faijan haamua toivotaan, ja se tarkoittaa kolmatta autoilubiisiä alkusettiin! Tai no tässä ei autoilla kovin pitkälle, sillä Volvo on mällättynä hirviaidan vieressä jo silloin, kun tarina alkaa, mutta faija pääsee silti siinä arvostelemaan jälkikasvun autonkäsittelytaitoja. Tässä kappaleessa ensin katoavat poikkeuksellisesti soinnut, ja kun ne ovat kohdallaan, sanat katoavat taas jo melkoisen kuumissaan olevan Anssin päästä. Onneksi vieruskaveri on kaivanut ne kännystään esille, ja minä yritän tihrustaa näytöltä pienenpieniä kirjaimia ja arpoa oikeaa kohtaa. Toisella yrittämällä onnistuu, biisi jatkuu ja takariveissä jopa taputetaan kyseiselle insidentille.

Anssi huokaisee, ja sanoo että nyt otetaan ensimmäisen setin viimeiseksi kappaleeksi joku sellainen, jonka sanoja hän ei voi millään unohtaa, eli Milla. No juu, kyllä nekin voi näköjään unohtaa, vaikka hän on kuulemma esittänyt tämän kappaleen jo noin miljoona kuusisataatuhatta kertaa. Täällä on tosiaan kuuma, ja hiki valuu jo Anssinkin otsalla kun hän siirtyy nyt bäkkärin puolelle ja kertoo käyttävänsä tauon omien biisiensä sanojen opiskelemiseen.

Me haemme lisää juotavaa (jota tässä kuumuudessa tosiaan tarvitsee) ja viestittelemme niiden kavereiden kanssa, jotka eivät ole tälle keikalle lähteneet. Mietimme myös sopivia toiveita seuraavalle puoliajalle, ja yksi meistä haluaa ilmoittaa ihollaan kappaleen, jota eniten kaipaa. Oho hups sori, kirjoitin vähän isolla, tämä menee nyt kyynärtaipeen ohi olkavarren puolelle, mutta ei se varmaan haittaa? Taustanauhalta on tullut ennen keikkaa ja nyt väliajalla kaikkea kivaa, kuten Apulantaa ja Haloo Helsinkiä, ja nyt sieltä pärähtää yllättäen Anssin biisi Puistossa. Jaa-a, tämä ei ole sopivaa, sillä ennen artistin keikkaa tai sen väliajalla ei ole sopivaa soittaa taustanauhalta hänen omia kappaleitaan. Puistossa saa kuitenkin soida melkein loppuun asti ennen kuin se vaiennetaan.

Kohta Anssi palaa takaisin lavalle. Ensimmäisen setin aikana hän piti niskassaan pitkää basistinrotsia, mutta vaikka se on tosi ohutta kangasta, hän on nyt fiksusti jättänyt sen takahuoneeseen ja ilmestyy nyt eteemme kesäisesti teepaidassa. Mutta ei se tässä tukahduttavassa kuumuudessa juurikaan auta, tänne läkähtyy edelleen. Anssi oli kuullut tauon aikana, että nauhalta tulee hänen oma kappaleensa ja ilmoittaa nyt, että hän tulkitsee sen biisitoiveeksi. Autot vaihtuvat nyt moottoripyörään, joka pysäköidään kohta puiston laitaan.

Petri Ruususta oli toivottu jo heti alkukeikan aikana mutta se jäi silloin soittamatta. Anssi muistaa toiveen, ja Petrin myöhemmistä vaiheista kerrotaan meille sen jälkeen, kun Anssi on ensin tarinoinut siitä, kuinka häneltä oli vuosien ajan kyselty, mitä Petrille ja Lauralle tapahtui Puistossa-kappaleen lopussa. Ja myös siitä, minkäväriset valot oikeasti välähtävät kun poliisi käskee jotain pysähtymään tien päällä ja miksi kappaleen sanoituksessa mainitaan silti eräs muu väri. Kun eihän tässä nyt Reeperbahnilla olla. Eturivissä päästään harrastamaan vähän käsienheilutuskoreografiaa tässä vaiheessa.

Aamun alkutarina ei oikein sovi nykyiseen etätyöläisen elämään. Aamulla varhain kyllä noustaan, mutta ei tästä minnekään naapurihuonetta kauemmas lähdetä, ja radiokin avataan vasta, kun kumppanikin on kömpinyt ylös sängystään. Mutta eipä kaivostyöläisellä oikein taida olla etätyön mahdollisuutta. Seuraava toive on Karhun elämää, ja Anssi kertoo, kuinka tämä vuonna 1993 ilmestynyt biisi on ollut ensimmäinen hänen tekemänsä kappale, joka on soinut radiossa ja antanut hänelle mahdollisuuden muusikon uraan. Anssi kysyy, moniko meistä mahtaa muistaa tuon vuoden, ja yksi eturiviläinen kuiskuttaa meille muille, että aika huonosti, kun hän ei ollut syntynytkään vielä silloin.

Nyt Anssi toteaa, että täällä edessä on ihminen, joka on laatinut biisitoiveen iholleen, ja lähdemme sen kunniaksi etsimään omaa juttuamme ja pukeudumme mustaan. Eturivi on poikkeuksellisen hyvin ottanut värikoodin huomioon, ja paitsi että edustamme kohtalaisen tummiin rätteihin pukeutujia, olemme myös huomanneet, että meillä on yllämme yhteensä viisi Anssin virallista fanipaitaa, kaikki mustia ja kaikki keskenään erilaisia. Hyvä suoritus ilman mitään ennakkosopimuksia, otetaanpa joskus uusiksi ja pannaan vielä paremmaksi!

MTM:n perään lähteekin heti käyntiin jo hetki sitten toivotun kappaleen aloittava kitarariffi, ja ammatteja käydään iloisesti läpi. Oikeastaan vasta nyt eturivin taakse alkaa syntyä kakkosrivi, kun pääosan keikasta rauhallisesti paikoillaan katsoneet porukat alkavat siirtyä kohti lavaa. Sieltä huudellaan Ilvestä, joten seuraavaksi tapaamme tämän suosituksi esiintyjäksi varttuneet kaverin, joka oli saanut kutsumanimensä erään maineikkaan tamperelaisen jääkiekkojoukkueen mukaan.

Keikka alkaa olla jo lopuillaan, mutta ennen Nummelaa on aikaa yhdelle kappaleelle, ja se on yleisöstä hartaasti toivottu Nostalgiaa. Anssi aloittaa sen intron, mutta sitten sanoo mikkiin, että koska tämä yleensä vedetään bändikeikkojen sound checkissä, tämäkin on kappale, jonka hän on laulanut useammin kuin useimmat muut kappaleensa, mutta nyt hän ei kyllä muista, kuinka se alkaa. No, eturivistä muistetaan kyllä että ”Muistatko, kun mentiin kirjastoon” ja kun langan pää on ojennettu, loppu biisi kyllä seuraa kiltisti perässä.

Anssin pitkät kutrit alkavat jo liiskautua hikisinä päätä vasten, sillä lavalla on entistä kuumempaa, ja yleisössä litkitään vettä ja muita janojuomia ja pyyhitään hikeä otsalta. Nummela kuitenkin irtoaa uljaasti, vaikka sen pitkä huuto ei ole ehkä yhtä komea kuin jollain muulla keikalla ja Anssi lepuuttaa hetken jo väsynyttä ääntään laulattaen yleisöä sen jälkeen. Ja koska tämän oli ilmoitettu olevan keikan päättävä kappale, Anssi irrottaa nyt nopeasti kitaransa piuhasta ja poistuu lavalta soittimineen.

Mutta ei se nyt käy yleisölle. Ne luvatut kaksi kertaa kolme varttia on kyllä jo lusittu, mutta ainahan sitä voi kokeilla, mitä taputtamisesta ja huutelusta seuraa. Ja täällä, jossa ei ole bäkkäriä jossain kaukana seinien takana vaan vain lavan sivulla on verhon erottama tila, siitä seuraa se, että Anssi kitaroineen ilmestyy taas näkyville hyvinkin nopeasti. Hän lupaa vielä yhden kappaleen ja kysyy, että mitä nyt soitettaisiin, ja pari eturiviläistä huutaa nyt erään tuoreen kappaleen nimeä. Anssi toteaa, että tokihan nyt jokaisen kunnon artistin kuuluu keikallaan esittää uusin singlensä, ja nyt pääsemme puhaltamaan pois kaikkia mahdollisia meitä vaivaavia pahoja viboja. Lenkkitossut jalkoihin, kyllä se siitä, etenkin jos muistaa laittaa Tom Pettyn laulamaan korvanapeissa!

Sut puhallan pois -kappaleessa on komeat taustalaulut, joita Anssi ei tietenkään soolokeikalla voi esittää oman laulunsa taustalle. Mutta hän alkaa laulaa tuota aa-aa-aa-kuoro-osuutta kappaleen lopussa kitarasäestyksen päälle. Muutaman kierroksen jälkeen hän lopettaa kitaran soiton, mutta jatkaa laulamista. Seuraavaksi hän irrottaa kitaran piuhasta, ja edelleen laulaen astuu hitaasti kauemmas mikrofonista vaimentaen näin laulunsa, ja livahtaa sitten pois lavalta. Yleisö sulattelee tässä hetken näkemäänsä ja kuulemaansa ennen kuin puhkeaa aplodeihin, jotka eivät nyt ole jatkoa vaativia vaan keikasta aidosti kiittäviä.

Olipa tyylikäs lopetus tälle hienolle ja hikiselle keikalle! Siirrymme vähitellen ulos, jossa ilma ei ole yhtä kuumaa kuin sisällä, vaikka hellelukemissa edelleen liikutaan, ja jäämme vielä paikan päälle juttelemaan. Eikä rokotuskohta ole näköjään oireillut illan aikana lainkaan (aloitti sen vasta parin tunnin päästä kotona), eli kädet pystyi hyvin keikan aikana nostamaan pään yläpuolelle. Koska olikaan seuraava keikka, äkkiä lisää tätä! Mummotunnelissa? Eihän siihen edes ole kuin muutama päivä!

Settilista

Kaksi sisarta
Älä mene pois
Albin Stenman
Uudet autot
Mikan faijan BMW
Levoton tyttö
Laulu petetyille
Faijan haamu
Milla
—
Puistossa
Petri Ruusunen
Aamu
Karhun elämää
Musta tuntuu multa
1972
Ilves
Nostalgiaa
Nummela
—
Sut puhallan pois