Keikkarapsa: Laulakaa niin, että ne kuulee Karkkilassakin

Anssi Kela soolo pe 21.7.2021 Ned Kelly’s Nummela

Hei, Anssi Kelan soolokeikka on tiedossa Nummelassa! Ne ovat aina sellaisia merkkitapauksia, että niitä ei sovi jättää väliin. Nummelan tuttu Ned Kelly’s ei petä, sillä lippujen ostoon sisältyy tänäkin vuonna draamaa ja sekoilua kun ruokaliput uhkaavat muuttua juomalipuiksi ennen keikkaa, mutta näinhän sen kuuluukin mennä täällä harjun juurella. Keikkatunnelma vain alkaa nousta pienen adrenaliiniryöpyn myötä.

Ennen keikkapaikalle saapumista olemme käyneet parin autokunnan voimin tsekkaamassa, kuinka Anssin kunniaksi istutettu koristeomenapuu jakselee Vihdin Menestyjien puistossa. Hyvinhän se pärjää, vaikka vieressä oleva jonkun urheilijan pihtakuusi on aivan ruskettunut ja kuollut. Laskimme, että Anssin puu kantaa noin viittäkymmentä pientä anssiomenaa. Pitääpä käydä myöhemmin taas moikkaamassa puuta ja katsomassa, minkä värisiä näistä omenista tulee, ja ketkä vihtiläiset saavat tänä vuonna nimikkopuunsa tänne.

Ned Kelly’s on jo auki kun tulemme paikalle ja terassilla on aika lailla porukkaa. Tänä vuonna täällä on onneksi ollut mahdollisuus pöytien varaamiseen ennalta, joten paikkamme terassilla on varmistettu. Muissa pöydissä näkyy jo tuttuja, ja meidän pöytäkuntamme loputkin henkilöt saapuvat kohta paikalle. Suurin osa pöytäkunnastamme on hankkinut ne kalliimmat liput ja saanut vaihdettua ne juomalipuista takaisin ruokalipuiksi. Välillä jo lyödään vetoja siitä, ehtiikö ruoka pöytään ennen kuin Anssi saapuu paikalle, sillä osa ruokatilauksistamme katoaa ja joudutaan tekemään uudelleen. Lopulta ruoka on pöydässä suunnilleen samalla hetkellä, kun Anssi vilahtaa näkyvissä kuorma-autoon tehdyn lavan sivulla.

Ruoat saadaan syötyä ja keikkakin on jo valmis alkamaan. Anssi nousee lavalle ja virittelee hetken kitaraansa ja mikrofoniaan sekä tervehtii yleisöä. Takaa huudellaan, että ei kuulu, jolloin Anssi keskeyttää juttunsa, lupaa laulaa tarpeeksi kovaa ja Kaksi sisarta käynnistyy. Koska paheksuvaa huutelua ei kuulu edes terassin taimmaisista osista, äänen taso sielläkin lienee nyt kunnossa. Ja oikeastaan kaikki on juuri nyt kunnossa. Anssi on tuossa muutaman metrin päässä kitaroineen, olemme kaveriporukalla keikalla, olemme saaneet syödäksemme, olemme legendaarisessa Nummelassa ja pitkä hellejakso on lopultakin ohitse. Tämä viimeisin tosin tuottaa myöhemmin keikan aikana ongelmia kesäisimmin pukeutuneille katsojille illan viilentyessä.

Anssi ei ole laatinut taaskaan valmista settilistaa, joten nyt on keikan ensimmäisen toivehuutelun aika. Terassin yhdestä nurkasta huudellaan heti Nummelaa komean Nummela-kyltin kera, lavan edustalta sinkoaa satsi hankalia toiveita ja muualta terassilta huudetaan varmaan melkein kaikkien Anssin levyiltä löytyvien kappaleiden nimiä. Kaikki toiveet eivät edes kuulu tähän eteen (vai huudammeko me omia toiveitamme vain liian kovaa?), mutta Anssi kuulee ne lavalle ja poimii niistä Pekan ja Suden aikaisen kappaleen Karhun elämää. Tuo kappale on tehty aikoinaan täällä Vihdissä, ja Anssin ura levyttävänä muusikkona käynnistyi aika puhtaasti juuri sen ansiosta.

Faijan haamun sanoitus tuottaa taas pari miettimishetkeä, joten sen jälkeen esitettäväksi valikoituu Milla, jonka sanoja ei voi unohtaa, ei ainakaan täällä Nummelassa. Täällä myös vuoropuhelu lavalta yleisöön tässä kappaleessa (Mitä se sanoo? Se sanoo näin!) toimii paremmin kuin muilla paikkakunnilla. Ilveksen jälkeen Anssi toteaa, että eturivissä joku on tatuoinut sääriinsä toiveen, jonka hän tulkitsee tarkoittavan Sannin kappaletta 2080-luvulla. En kyllä suosittele kyseistä tatuoijaa kenellekään, ne numerot nimittäin ovat aika huojuvat, mutta kappale sen sijaan soljuu menemään sujuvasti hauskan välispiikin (”Miksi Sanni laulaa väärin? Eikun hetkinen…”) myötä.

Puistossa ilta viilenee, mutta Anssilla on onneksi nahkatakki päällään tänä iltana, eikä ohutta kesäkeikkatakkia. Katsojillakin pysyy lämpö yllä käsiä heiluttamalla ja laulamalla mukana, vaikka näin istumakeikalla tosiaan vilu voi yllättää jopa kesäisessä Nummelassa. Petriä käsketään kovaäänisesti pitämään kiinni, joko se tänä iltana onnistuisi? Moottoripyörällä kulkijoista tulee taas hetkeksi legendaa, ja heidän kohtalonsa jää tässä vaiheessa keikkaa arvoitukseksi.

Toiveita satelee taas ja seuraavaksi mennään mopolla Kuopioon, vanhalla bemarilla Musaria heinänkasvua tutkimaan ja Karhusaareen katsomaan, kuinka lokit lentävät kiemuroitaan meren rannalla. Täällä Nummelan keskustassa ei olla meren tai muun veden äärellä, joten lavan yllä kiemuroitaan käyvät kappaleen aikana heittämässä paikalliset pulut, ja terassin kukkapuskien antimista nauttivat lukuisat isot kimalaiset vetäisevät myös pari ylimääräistä kierrosta Karhusaaren lokkien kunniaksi. Täällä terassilla täytyy tosiaan hiukan keskittyä etenkin taputtaessa, että ei vahingossa osu ympärillä hääriviin pörriäisiin.

Laulu petetyille, no jees! Oho, millä kitaran tilutteluilla se tänään alkaakin, ja kuinka sen keskelläkin on vielä kitarasoolo! Sanojen tulkintakin on nyt tavallista tunteisiin menevämpää. No jo on Nummela-lisää tässäkin kappaleessa! Kuten kyllä koko keikan tunnelmassakin. Anssi katselee hymyillen yleisöään ja on valmis toteuttamaan lähes mitä toiveita vaan, paitsi Tanssilattialla, jota toistuvasti huudellaan terassin yhdestä nurkasta.

1972 ja Levoton tyttö, nyt on kunnolla vauhtia! Musta tuntuu multa kertoo itse kunkin omasta jutusta, oli se sitten mustiin pukeutuminen tai vaikka outojen biisitoiveiden esittäminen. Aamu rauhoittaa tilanteen, ja sydämet toimivat taas. Ongelmat voi puhaltaa pois päänsä päältä kuin tummat pilvet, jollaisia taivaalla ei tänään kyllä näy.

Ja sitten on aika sen kappaleen, johon keikan on luvattu päättyvän. Terassin reunalla yksi pöytäseurue heiluttaa komeaa Nummela-tienviittaansa, sillä nyt heidän toiveensa toteutuu. Samoin kaikkien meidän muiden, sillä nyt ollaan Nummelassa, jossa paikkakunnan kansallislaulua noustaan kunnioittamaan seisten. Kappaleen lopuksi Anssi kokoaa meistä kuoron, jonka on laulettava niin kovaa, että se kuuluu Lohjalle asti. Helppo nakki. Anssi yllyttää meitä laulamaan vielä kovempaa, niin että ne kuulevat sen Karkkilassakin. Käskystä, maestro!

Anssi kiittää nyt yleisöä, Nummelaa ja koko elämää tästä keikasta, mutta vaikka se on ollut jo melkoisen pitkä, yleisö kaipaa vielä lisää. Anssi ei edes poistu lavalta, vaan kuuntelee hetken aplodeja ja kytkee sitten kitaransa uudelleen piuhaan kiinni. No jos vielä kappale tai pari, mutta mitä nyt soitettaisiin? Petri Ruususta kaipaillaan, ja saamme nyt selville, että ei se Petri taaskaan pitänyt kiinni, vaan siinä kolarissa kävi aika pahasti, eikä sen jälkeenkään elämä ole kohdellut tätä huumeiden käyttäjää kovin hyvin. Petrillä on vaikeaa, mutta meille tämä on silti ihan parasta aikaa, miettikää miten siistii!

Kun keikan jälkeen riennämmme moikkaamaan Anssia ja kiittämään häntä keikasta, mies näyttää lavan sivustalla kätensä ja kitaran teräskielten rikkomat kyntensä ja sormenpäänsä. Oho, hän tosiaan on antanut meille kaikkensa tänään ja vielä vähän enemmänkin! Kiitos Anssi, ja kiitos Nummela. Ensi vuonna tavataan taas samoissa merkeissä, lupailee paikan omistaja, ja tännehän tullaan aina, kun tämä nautintoa on täällä tarjolla!

(Ai niin Anssi, muista ostaa uusi huuliharppu, se yksi on rikki.)

Settilista

Kaksi sisarta
Karhun elämää
Faijan haamu
Milla
Ilves
2080-luvulla (Sanni)
Puistossa
Nostalgiaa
Mikan faijan BMW
Karhusaari
Laulu petetyille
1972
Levoton tyttö
Musta tuntuu multa
Aamu
Miten sydämet toimii?
Sut puhallan pois
Nummela
—
Petri Ruusunen
Parasta aikaa