Keikkarapsa: Kuningaskunnassa keikalla

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela (soolo) ja Sara Siipola trio ke 28.7.2021 Krouvin lava, Hartola

Hartola, joka on jossain vaiheessa julistautunut kuningaskunnaksi, pitää yllä paitsi sahdin valmistamisen jaloa taitoa, myös perinteistä tanssilavakulttuuria. Vaikka Krouvin lavalla yleensä nähdään sellaisia iskelmätaivaan suuruuksia kuin Markku Aro, Kyösti Mäkimattila tai Yölintu tanssittamassa kesälomalaisia, siellä oli päätetty kokeilla vaihteeksi jotain vähän popimpaa, joten sinne on kutsuttu Anssi Kela kitaroineen. Kas, minulla on silloin lomaa, joten harrastetaanpa porukalla vähän kotimaanmatkailua ja ajetaan sinne.

Peltoaukion laidalta näkee, kuinka tuolla yhden maalaistalon pihapiirissä on matala, pyöreä rakennus, siis tyypillinen tanssilava. Suunta kohti sitä siis. Kun kaarramme pihaan ja astumme rakennukseen sisälle, saamme hämmästyneinä todeta, että tuo pyörylä on vain yksi pieni nurkka komeasta tanssihallista, ja täältä löytyy myös panimoravintola, useita baaritiskejä, iso, komea esiintymislava ja pienempi näyttämö. No ohoh, johan on lääniä! Kuulemme tapahtuman järjestäjiltä, että talo vetää tuhatkin tanssinhaluista kerralla, ja näin kesälomakaudella se on toisinaan aivan täynnä. Alueella on myös leirintäalue ja oma sahtipanimo, tietenkin.

Isossa salissa on lavan edustalla ensin muutama metri vapaata tilaa ja sen takana istumakatsomo, jossa yksittäiset tuolit on aseteltu turvavälein. Taempana salissa on pöytiä, jotka alkavat täyttyä aiemmin kuin etualan irtotuolit. Paikalla on jo aika mukavasti väkeä, kun illan aloittavan Sara Siipola trion show time koittaa.

Laulaja-lauluntekijä Sara Siipola on hyvin uusi tähti Suomen pop-taivaalla. Hänen ensimmäinen singlensä on ilmestynyt vajaat kaksi vuotta sitten, ja ensimmäinen albumi tuli ulos vasta kuluvan vuoden maaliskuussa. Tiedämme, että hän on tänään paikalla triokokoonpanolla, mutta on melkoinen yllätys, kun paljastuu, että Sara itse ei soita mitään, yksi taustamuusikoista on koskettimissa ja toinen soittaa selloa. No nyt on todella jännä kokoonpano!

Sara istuu korkealla jakkaralla tyylikkäässä vaaleassa asussaan ja kertoo ihmissuhdetarinoita kauniilla äänellään. Artikuloinnissa on hieman toivomisen varaa, joten kaikista sanoista ei harmittavasti saa aivan selvää, mutta lyriikat ovat oivaltavia pohdintoja siitä, kun toinen on jättänyt tai vasta suunnittelee jättämistä. Näissä kappaleissa erotaan ja satutetaan, ja yritetään toipua elämän kolhuista. Molemmat naispuoleiset taustamuusikot laulavat myös kivasti stemmoja, ja näinkin niukalla soitinvalikoimalla kappaleisiin saadaan oikein hienot taustat. Sara kertoilee kappaleiden välillä sopivasti niiden tarinoista. Tämä musiikki vaatii keskittymistä, ja salin takaosissa hälisevä yleisö hieman häiritsee. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen muusikko, ainakin jos osuu sopivalle klubikeikalle, jossa yleinen hölinä ei pääse liikaa häiritsemään.

Sara Siipolan settilista

Peto
Tyhjii lupauksii
Kaunis kun itken
Satutan eka
Vihaan rakastaa
Mitä mä täällä teen
Sä et oo enää mulle se
Thelma & Louise
Rohkee sydän

Sara poistuu lavalta noin kolmen vartin mittaisen setin jälkeen, ja lavalla alkaa kiihkeä roudaus. Saran trion tavarat kerätään pois, ja Anssin pedaalilauta tuodaan tilalle. Ystävälliset järkkärit kehottavat porukoita käymään vaikka kahvilla tässä välissä. Jaa, varmaan täältä sitäkin saa, vaikka salin takaosan baaritiski on ahkerassa käytössä. Nyt vaan ei malta mennä minnekään kauemmaksi kuin juttelemaan kavereiden kanssa muutaman tuolin päähän, sillä Anssi Kela nousee lavalle ihan kohta. Sali on kivasti nyt selvästi täydempi kuin Saran aloittaessa.

No niin, siinähän Anssi onkin akustisine kitaroineen. Mikrofoni on valmiiksi päällä, kun hän tervehtii yleisöä ja pari sointua kitarasta vedettyään hän toteaa, että kaikki onkin jo kunnossa. Keikka alkaa tutulla tarinalla siitä, miksi kahteen siskokseen rakastuminen ei ole hyvä juttu, ja onpas täällä muuten hyvä äänentoisto! Kuvankaunis Sara oli lavalla jotenkin utuinen ja hauras, mutta nyt estradilla on liikkuvainen, paljon enemmän läsnä oleva hahmo, joka hymyillen käy katseellaan läpi koko yleisön meitä tutkailleen samalla kun hän laulaa meille Kahta sisarta.

Yleisö saakin heti oman vuoronsa osallistua, kun Anssi alkaa pyytää toiveita seuraavaksi esitettävistä kappaleista. Hän kuuntelee aina kymmenkunta toivehuutoa, ja poimii sitten niistä kolme esitettäviksi päättäen samalla valituille kappaleille sopivan järjestyksen. Tänään useita kappaleita edeltää pitkä tarina kappaleen taustoista tai sen merkityksestä Anssin uralle. Kuinka Musta tuntuu multa ei kerro mustista vaatteista, vaan oman tien, oman jutun etsimisestä. Kuinka Karhun elämää opetti, että lukiossa kannattaa käydä piirtelemässä oppikirjojen marginaaleihin, kuinka BMW starttasi Anssin soolouran ja kuinka Chester Benningtonin ja Chris Cornellin itsemurhat saivat Anssin pohtimaan syitä sille, miksi menestyvä, ulospäin hyvinkin onnelliselta vaikuttava muusikko ottaa itseltään hengen. Tämä on hyvä yleisö tarinoille, ja niitä kuunnellaan hiljaa keskittyen.

Pari eturiviläistä pomppaa pystyyn tanssimaan ja moshaamaan 1972:n aikana, ja salin sivuseinällä ryhmä nuoria naisia käy myös tanssimassa menevämpien kappaleiden aikana. Anssi silmäilee heitä hyväksyvästi. Yleisöstä osataan toivoa tänään myös Anssin uusinta singleä, pian ensi-iltaan tulevan Syke-elokuvan tunnussävelmää. Levoton tyttö saa taas levottomimman osan yleisöä pystyyn ja tanssimaan. Seuraavaksi esitetään hämmästyttävä toive, eli käsketään ottamaan se edellinen vuosiluku ja lisätään siihen 108. Anssin pitää pysähtyä hetkeksi miettimään otsa kurtussa, mutta hän selviää tästä haastavasta matemaattisesta tehtävästä. 1972 + 108 on tietenkin 2080, eli kyseessä on Sannilta lainattu noin kuuden vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen sijoittuva kappale. Se tarttui Anssin keikkaohjelmistoon syksyn 2015 Vain elämää -ohjelmasta, ja hän mainostaa, että uusi kausi on kuvattu, hän on taas mukana ja se tulee telkkarista tänä syksynä. Hän lupailee, että sieltä hänen ohjelmistoonsa saattaa tarttua seuraava lainabiisi tai kenties parikin.

Anssi mainitsee yhdessä välispiikissä Pate Mustajärven, joka oli jonkun keikan yhteydessä sanonut Anssille, että ”Sä oot kuitenki viimesii rokkijätkii ku tääl pyärii.” Tämä innoittaa yhden henkilön tanssijaporukasta singahtamaan lavan edustalle ja pyytämään kohteliaasti, voisiko Anssi soittaa jotain Popedalta. No kyllähän Anssi voi, vaikka oli keikan alussa maininnut, että olisi suotavaa, että toivottaisiin lähinnä hänen omia kappaleitaan. Nyt lähdetään porukalla Alabamaan leipomaan!

Tämän jälkeen yleisöstä toivotaan äkkiä muitakin covereita (ainakin Ikävä ja Fiilaten ja höyläten), mutta Anssi ohittaa ne tällä kertaa ja poimii seuraavaksi kappaleeksi oman sävellyksensä Nostalgian. Pari kappaletta vielä, ja on aika siirtyä yhdessä harjulle astelemaan keikan viimeisen kappaleen kunniaksi. Anssi saa katsomonkin yllytettyä kohtalaiseen yhteislaulusuoritukseenkin, vaikka tältä porukalta tanssi taitaa sujua laulua paremmin. Keikan loppupään biisien kaikki taputukset kuitenkin menevät selvästi tavallista rytmikkäämmin ja kovaäänisemmin, eli saamme tänäkin iltana kunnian olla musikaalinen yleisö.

No eihän Nummela nyt viimeiseksi kappaleeksi taaskaan jää. Yleisö seisoo ja aplodeeraa vaativasti, ja lavalta kokonaan poistunut Anssi loikkii sinne hetken päästä takaisin kitaran hihna jo valmiiksi hartian yli nostettuna. Anssi muistelee, että jossain vaiheessa keikkaa oli toivottu kappaletta Miten sydämet toimii?, joten eiköhän nyt ole sen aika. No juu, todellakin on! Sivuilla tanssijoiden määrä sen kun kasvaa, ja Anssi antaa pitkästä aikaa yleisön taputtaa sydämenlyöntien tahtiin. Hiestä aivan märkä esiintyjä myös demoaa, mihin tahtiin hänen pumppunsa parhaillaan hakkaa.

Anssi ei tee elettäkään keikan päättämiseksi, vaan on edelleen lavalla, ja lupailee nyt vielä yhtä tai kahta kappaletta. Mitä kappaletta äänestettäisiin illan viimeiseksi hitaaksi, onko toiveita? Oikeasta sivustasta huudellaan, että siellä on juuri selvinnyt, miten hyvin Anssin biisien tahtiin voi bilettää, joten voisiko saada 1972 uudestaan? Anssi ei tähän suostu, joten sieltä pyydellään hitaan sijasta mitä vaan muuta bailukappaletta. Pienen miettimisen ja eturivin huutojen jälkeen bailukappaleeksi otetaan vauhdikas Jennifer Aniston, ja Anssi käskee nyt koko salillisen osallistumaan bailaamiseen. No käskystä, olihan se nyt jo viimeistään aika irrottaa omakin pehva istuimesta ja pistää jalalla koreasti! Jenniferin aikana kitarasta menee kieli poikki (G, jos näin oikein), joten sen päätteeksi Anssi toteaa, että se oli sitten tässä, ei tule enää illan viimeistä hidasta vaan keikka on nyt kitaran mielestä loppunut. Katkennut kieli päätyy yhden tanssijan aarteeksi, ja porukat taputtavat ja palailevat omille paikoilleen samalla kun Anssin sallitaan poistua lavalta ilman vastalauseita.

No johan oli keikka! Tässä kesän aikana on jo jokunen soolokeikka nähty, mutta nyt kyllä tuli selvästi paras toistaiseksi koetuista. Ai miten niin, sillä tämähän oli istumakeikka, eikä settilistassa ollut edes yhtään superharvinaista biisiä? Mutta oli se kyllä silti. Loistava äänentoisto ja kiinnostava paikka yhdistettynä hyvään yleisöön sai keikalle tänään jotenkin erityisen hyvän fiiliksen. Anssi hallitsi lavalta käsin yleisöä varmoin ottein, ja valtaosa yleisöstä todella keskittyi seuraamaan keikkaa. Anssi ei pyydellyt anteeksi tekemisiään, vaan itsevarmasti teki töitä keikkakokemuksen täydellisyyden eteen. Pitkät, sujuvat välispiikit biisien välissä nostivat tunnelmaa tällaisella keikalla, samoin kuin ne tanssijat omine välihuutoineen. Anssi intoutui myös esittelemään kitaristin taitojaan ja tiluttelemaan hienoja introja useammalle kappaleelle.

Onneksi Anssi palaa vielä keskuuteemme jakamaan nimmareita, sillä niin monella paikalla olijalla on positiivisia kommentteja kerrottavanaan juuri todistamastamme pitkästä, lähes kaksituntisesta spektaakkelista. Paikalla on selvästi ollut porukkaa, jotka näkivät Anssin ensi kertaa elämässään livenä, ja jotka todella iloitsevat näkemästään. Nimmaroinnin yhteydessä lahjomme Anssia muutamalla karkkipussilla, sillä miehellä on huomenna synttärit. Iloitsemme myös kivan yhteisöllisestä ja turvalliselta tuntuneesta keikasta, sillä järjestelyt olivat erinomaiset. Mieltä painaa vain huoli tulevien keikkojen perumisesta, ja Hyvinkään keikka kuukauden päästä tullaankin perumaan huomenna, vaikka vielä tänään emme sitä onneksemme tiedä. Käydään keikoilla niin kauan kuin niitä saa järjestää, ja toivotaan parasta.

Anssin settilista

Kaksi sisarta
Milla
Musta tuntuu multa
Puistossa
Karhun elämää
Mikan faijan BMW
Ilves
1972
Sut puhallan pois
Levoton tyttö
2080-luvulla (Sanni)
Matkalla Alabamaan (Popeda)
Nostalgiaa
Petri Ruusunen
Parasta aikaa
Nummela

Miten sydämet toimii?
Jennifer Aniston

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.