Keikkarapsa: Revontulet loimuavat Leppävaarassa

Anssi Kelan kevätkiertueen ainoa salikeikka on Espoon Leppävaaran maineikkaassa Sellosalissa. Nyt ei kyllä oikeastaan millään malttaisi asettua kuuntelemaan näitä kappaleita istualtaan, mutta toisaalta, salikeikoissa on omat hyvät puolensa, ja tämä kevään bändikiertue vaikuttaa yhden toistaiseksi nähnyt keikan perusteella sen verran kovalta, että se kannattaa käydä katsomassa kaikkialla, missä vain voi. Liput haltuun siis, ja odotellaan huhtikuuta innolla!

Sellosalille riennetään paikalle heti, kun ovet aukeavat, jotta ehtii varmasti tavata kavereita ennen keikkaa. Mutta salin ulkopuolella se tietty paikka, missä bändien autot yleensä seisovat, on aivan tyhjä. Oho, eivätkö he ole ehtineet tänne paikalle eilisillan laivakeikalta? Se laiva nimittäin seilaa edelleen merellä. Yksi paikalle jo saapuneista kavereista kyllä vakuuttaa nähneensä siinä vähän aiemmin sopivan oloisen pakettiauton, joten eivätköhän he kuitenkin ole täällä. Toivotaan parasta, ja keskitytään seurustelemaan paikalle runsaslukuisina osuneiden tuttujen kanssa.

Jossain vaiheessa salin ovet aukeavat, mutta koska täällä on numeroidut istumapaikat, se ei aiheuta stressiä, vaan voimme rauhassa siirtyä paikoillemme. Tässä ehtii vielä seurustella hetken ja ihailla vieruskavereiden keikkakenkiä, joissa on sen verran bling-blingiä että ne on varmaan hankittu Kososen Kultakengät -putiikista, joka kuulemma oli perustettu aprillipäivänä. Antti vilahtaa lavalla bassojaan katsomassa ja hänelle vilkutellaan. Hänen nurkassaan on pystyssä kaksi sähköbassoa ja kun tarkemmin katsoo, toinen niistä on tosiaan se nauhaton basso, jonka hän sai 50-vuotislahjaksi viime joulukuun alussa eräällä laivakeikalla.

Valot himmenevät, ja hetken kuluttua Saara ja Ville siirtyvät kohti työpisteitään lavan takaosassa. Heti heidän perässään nurkasta ilmestyvät näkyviin eturivin laitahyökkääjät Mikko ja Antti. Intro, joka on edelleen vieraan kuuloinen, käynnistyy ja nyt Anssikin liittyy mukaan kuvioihin, kun intro muuntuu kappaleeksi Kevät tulee. Sisälläni eläin tahtoisi taaskin vapautua tämän biisin myötä, mutta ei se sovi, nyt istutaan kiltisti aloillaan, sillä nyt ollaan salikeikalla ja tanssitaan vain käsien ja yläruumiin voimin. Äh, voi kun voisi seisoa ja hyppiä!

Millan tuttu intro käynnistyy seuraavaksi, ja Milla kertoo vauhdikkaasta nuoren sinkun elämästään. Eihän Milla elämäntapoineen ole tämä biisin todellinen ongelma, vaan ne, joiden pitäisi muuttua, ovat tietenkin Millan mutsi ja tämä Heli, jotka valittavat jatkuvasti ihan turhasta. Anna palaa vaan, Milla, he ovat vain kateellisia sinulle vapaudestasi! Lauran sen sijaan olisi kannattanut muuttua eikä yrittää taas epätoivoista koruryöstöä sen pikku nistin kanssa. Laura kuule, sinulla olisi ollut elämä vielä edessäsi, olisit ehtinyt saada taloutesi kuntoon sen konkurssin jälkeen ja kyllä ne vanhemmat olisivat varmasti jossain vaiheessa auttaneetkin.

Anssi kertoo pidemmässä spiikissä, kuinka itse kunkin kannattaisi yrittää löytää se oma juttunsa. Koska olet viimeksi tehnyt jotain ensimmäistä kertaa ikinä? Noh, murtanut käteni, mutta jotenkin minusta tuntuu, että se ei ihan ole se mun juttuni. Käytän siis toistaiseksi pääosin mustia vaatteita ja jatkan edelleen etsintää. Tuttu intro keskeyttää sopivasti sisäiset ajatukset, sillä nyt pöllitään kirjastosta Emmanuelle ja vähän keulitaan mopoilla. Samalla voi katsella lavan tapahtumia ja keskittyä seuraamaan tämän viisikon edesottamuksia.

Salissa äänet tosiaan kuuluvat aivan eri tavalla kuin kapakkakeikalla tai edes parhaalla klubilla. Vaikka istun eturivissä enkä lähellekään keskellä, kaikki soittimet ja laulut kuuluvat tähän tarkasti. Kerrankin pääsee ihailemaan Saaran koskettimia kunnolla, kun normaalimmalla keikalla ne katoavat bändin tuottamaan yleiseen äänivalliin. Saaran ihana lauluääni erottuu tietenkin kunnolla samoin kuin Antin ja Mikon tyylikkäät taustalaulut. Mikon kitara kuuluu vahvana, mutta ei peitä alleen Anssin kitaraa tai Antin bassoa, ja Villen rummut ovat tasapainossa muun kokonaisuuden kanssa. Ja Anssin laulusta erottuu jokainen sana ja jokainen äänensävy.

Istuen pystyy myös keskittymään keikan uljaaseen, moniväriseen valaistukseen ja vaikka katse tahtookin koko ajan nauliutua lavan keskipisteenä sädehtivään Anssiin, istuen pystyy silti katselemaan tarkemmin koko porukan lavaliikehdintää ja näkemään paremmin, mitä kaikkea tuolla edessämme oikein tapahtuukaan keikan aikana. Jo kyllä vaan tämä on niin käsittämättömän komeata menoa sovituksineen ja koreografioineen!

Antti vaihtaa bassoa ja kyllä, nyt tulee Piirrä minuun tie, johon Anssin spiikin mukaan juurikin kuuluu nauhaton basso. Antti saa rakennella kappaleen kuvioita nelikielisellään Saaran tarjotessa taustatukea ja Mikon tyytyessä aluksi vain seuraamaan sivusta. Anssi on laittanut kitaran kokonaan pois tämän kappaleen ajaksi ja vain laulaa. On tällä miehellä vain tuota äänialaa ja taitoa, oih!

Levottomuuden irti laskeminenkaan ei saa tänään peffoja irti penkeistä, vaikka sitä kuinka manataan esille nyrkki pystyssä. Nyt on aika kuulla Anssin tuorein julkaistu kappale, taivaan värivaloista ja ihmisten sisäisestä myllerryksestä kertova Revontulet. Anssin eleistä päätellen täällä salissa on paikalla nainen, joka käyttää jouluvaloja harteillaan. Ehkä kaksikin. Taitaa olla parempi, että en katso taaksepäin vaan keskityn vain laulamaan mukana.

Ilves laulaa meidän kaikkien sydämiin ja kipuaa ensin levylistan ykköseksi, mutta sen jälkeen parvekkeen kaiteelle. Ilveksen sisäinen valo ei riittänyt tuona kohtalokkaana päivänä. Tänä iltana emme ulvo Ilvekselle ja muille ennen aikojaan lähteneille ihmisäänin, vaan kappaleen outro saa kulkea kahden kitaristin ohjaamana jonnekin progemaailman syvyyksiin. Onneksi tahti vaihtuu nopeasti kevyemmäksi, kun Anssi ottaa akustisen kitaran ja alkaa kertoa meille kahdesta siskosta, joiden kanssa tuli koettua kaikenlaisia seikkailuja. Ja taas mainitaan ne jouluvalot. Päivät pitenee ja ulkona hengitys höyryää edelleenkin, eli vaikka kevät tulee, se ei ole ihan vielä täysillä messissä. Kokeillaan, jos tarpeeksi puhaltamalla saataisiin mustien pilvien lisäksi tämä talvikin pois, pois, pois!

Mitämitä, eihän vielä ole aika alkaa luetella ammatteja? Sehän tarkoittaa sitä, että keikka alkaa olla lopuillaan! Siihen tämä intro kuitenkin johtaa, ja parin ensimmäisen luettelorupeaman jälkeen Anssi kertoo, että voisimme kokeilla hieman yhteislaulua, Harjoittelukerta menee hyvin, joten mitä jos otettaisiin tämä kovaa, fiiliksellä ja vielä siten, että kaikki nousevat seisomaan? No jo toki, tätä lupaahan tässä on jo odoteltu. Koko loppuunmyyty salillinen nousee yllättävän ketterästi koivilleen ja kuorolaulu irtoaa kivasti. Meillä eturivissä on tilaa tanssia isomminkin liikkein, kun taas muilla riveillä joudutaan tyytymään jonkinlaiseen hytkymiseen jalkatilan puutteessa.

Huh, olipa vapauttavaa tanssia edes tuon verran! Nyt Anssi vaihtaa syliinsä White Falcon -kitaran, nostaa huuliharpputelineen kaulalleen ja käy ottamassa käteensä teknikon sivusta ojentaman ison kyltin, joten yhteisen koreografian mukaisesti istumme rauhassa takaisin penkkeihimme hiljentymään ja kuuntelemaan tuttua tarinaa harjuista ja koirien kävelyttämisestä. Muutama katsoja sytyttää tuohuksensa tästä intoutuneina, joten Anssi intoutuu tilaamaan kävelyretkelleen koko katsomon kännyköiden tuottaman tähtitaivaan, ja senhän me hänelle kernaasti suomme. Ja kun Anssi vaatii hiljaisuutta kappaleen lopuksi, tämä yleisö osaa todella tarjota aivan virheettömän sellaisen tarpeeksi pitkään. Kyllä konserttisalin yleisö on tosiaan aina erilainen kuin muiden keikkojen yleisö!

Jaha, joko ne kaikki juoksivat pois lavalta? No ei se mitään, ihan kohta ne kuitenkin tulevat takaisin kunhan me taputamme, ja kas noin, siinähän he taas ovat. Bemari on tietenkin vielä soittamatta ja Sydämet, mutta hetkinen, mihinkä tuo Anssi spiikki nyt viittaa? Viime syksyn Vain elämää on toki edelleen hyvin muistissa, ja tämä Chisun parisuhdekappale, jonka Anssi tyylikkäästi muokkasi uusiksi, on peräisin sieltä. Upea sanoitus, ja niin hieno bändiversio! Voi että, tälle keikalle kyllä kannatti tulla ihan vain tämän yhden kappaleen takia!

No nyt ne sydämet saavat sitten toimia, vaikka yksi tästä toisiinsa ihastuneesta parista katoaa kauas Australiaan ja se toinen päätyy parisuhteeseen jonkun muun kanssa ja tekaisee lapsen tai parikin. Mutta tekikö hän oikein, kun hän pyyhki sen viestin pois? Ei nyt murehdita sitä sen enempää, vaan seurataan lavan tapahtumia. Anssi laulaa lurittelee pätkiä mikkiinsä ja Mikko yrittää kopioida ne kitarallaan. Lopulta seuraa niin pitkä ja polveileva luritus, että Mikko ei yritäkään, vaan siirrytään suoraan tuttuun introon ja tarinaan neljästä kaveruksesta, heistä yhden isän saksalaistaustaisesta autosta ja siitä tietystä illasta, jolloin mietittiin, onko kaikki niin kuin ennenkin ja myös kohdallaan. Sellosalissa toki kaikki on kohdallaan, mutta noista kaveruksista yhdellä selvästi ei. Ja niinhän se Lauri päätyy taas päättämään elämänsä.

No ei, ei päätetä tätä keikkaa näihin kuviin ja tunnelmiin, eihän? Saara tuolta jo siirtyy lavalle loppukumarruksia kohti, mutta Anssi sano jotain Mikolle ja näyttää puhuvan muullekin bändille. Anssi kertoo mikkiin, että me tässä vähän neuvotellaan vielä, ja Saara palaa paikoilleen ilmoittaen jotain sellaista, että ei se kyllä mikään neuvottelu ollut. No mitä nyt, ei kai vain, ei kai vain… Anssi spiikkaa, että seuraavasta biisistä kiitos Pyhimykselle ja Rage Against the Machinelle, ja sitten räjähtää! Tämä on Pyhimyksen Fuck the World, jossa hieno ja ahdistava sanoitus on saanut alkuperäisen masentuneiden, pienten raamien sijasta ylleen raivokkainta mahdollista metallivaikutteista hardcore punkia.

No OHO! Ja kaikki perseet pois penkistä, nyt mennään eikä meinata! Tukanheitto jää tänään vähän vajavaiseksi, enemmän tämä on nyt jotain rivitanssia, mutta nyt on fiilikset kohdillaan, nyt on oikea tapa purkaa kaikki jäljellä ollut energia rajuun menoon ja tosissaan puhaltaa pois kaikki mahdolliset tarpeettomat ajatukset pääkopasta! Ja kas, salikeikasta huolimatta koko katsomo heiluu mukana tunnelmissa!

FTW:n päätteeksi lösähdämme takaisin penkkeihimme, puhaltelemme, jaamme tuoreita tunnelmia ja odottelemme, että muu yleisö poistuu, Kun järkkäri alkaa kohteliaasti siirtää meitä kohti aulatiloja, yksi porukasta onnistuu vielä kerjäämään settilistan itselleen ja sitten valumme aulaan, jonne muodostamme seuraavan kiihkeän juttuporukan. Kohta meidän toivotaan jo poistuvan rakennuksesta, mutta vetkutellaan vielä pieni hetki, jos se Anssi kuitenkin tulisi moikkaamaan meitä. Ja tuleehan hän! Pari meistä lahjoo häntä karkeilla ja loput kiittävät keikasta ja kerjäävät nimmareita, ja kohta Anssi pääsee taas katoamaan bäkkärin puolelle ja me alamme siirtyä kohti autojamme, bussipysäkkejämme ja juna-asemiamme.

Mutta nyt jäi kyllä kamala nälkä. Tätä samaista herkkua tarvitaan ehdottomasti lisää niin pian kuin mahdollista, sillä kevään kiertueen settilista on kova ja bändi on aivan mainiossa vireessä. Ensi viikonlopuksi ei ole julkistettuja keikkoja, seuraavana viikonloppuna nämä ovat jossain napapiirin toisella puolella, mutta kolmen viikon päästä voisi olla seuraava mahdollisuus nähdä tämä kokoonpano. Ehkä siihen mennessä kevätkin on jo oikeasti tullut? Hmm, oliko siellä vielä joku keikka, jonne meillä ei ole lippuja…

Kevät tulee

Milla

Puistossa

Musta tuntuu multa

Nostalgiaa

Piirrä minuun tie

Levoton tyttö

Revontulet

Ilves

Kaksi sisarta

Sut puhallan pois

1972

Nummela

—

Tuu mua vastaan (Chisu cover)

Miten sydämet toimii?

Mikan faijan BMW

Fuck the World (Pyhimys cover)