Keikkarapsa: Twist soi Yyterin

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi sekä Knipi + bändi pe 29.4.2022 Virkityshotelli Yyteri, Pori

Aluksi ilmoitettiin, että juuri ennen vappua olisi Anssi Kelan, Knipin ja Behmin keikka Isomäen jäähallissa Porissa. Sitten se peruutettiin kaiketi liian vähäisen ennakkomyynnin takia, kuten niin moni muukin keikka tai festari viime aikoina, mutta onneksi kohta kerrottiin, että Behm keikkailkoot muualla, ne minua enemmän kiinnostavat eli Knipi ja Anssi Kela ovat nyt siirtyneet keikkailemaan Porin pohjoispuolelle Yyteriin. Katsotaanpa, mistä on kyse… Oho, keikat ovat kylpylähotellin ravintolassa, ja kun kohta alkavan talviloman aikana oli aiottukin tehdä joku kodin ulkopuolella yöpymistä vaativa reissu, eikös se nyt olisi tässä? Yyterin kuuluisat hiekkarannat ovatkin vielä näkemättä.

Twist soi Yyterin.
se mukaan hiekalle kutsuu nyt meitäkin.
ja hiekkaisin säärin me mielin määrin
twistiä tanssitaan. (Timo Jämsen)

Keikkapäivänä pakataan yksi kaverikin mukaan autoon ja lähdetään ensin tsekkailemaan luontokohteita Espoon ja Yyterin välillä. Karkkilan keskustan nurkilla käydään katsomassa parit Karjaanjoen kosket ja päädytään sen jälkeen keskelle lumipyryä. Hetken aikaa autoilun jatkaminen kesärenkailla hieman hirvittää, mutta sää onneksi selkenee nopeasti ja pääsimme Porin alueelle ongelmitta. Käymme vielä parilla Yyterin lintutornilla kiikaroimassa ennen kuin siirryimme hotellille.

Täällä yksi meistä törmää heti illan ensimmäisen esiintyjän Knipin sound checkiin ja kun me muutkin ehdimme ravintolaan tutkimaan tilannetta, Anssikin bändeineen on juuri saapunut paikalle. Okei, kummatkin esiintyjät henkilökuntineen ja kaikkine soittimineen ovat siis talossa, hyvä juttu! Asetumme siis sopivaan pöytään seuraamaan tilanteen etenemistä. Kun molemmat bändit ovat kadonneet paikalta, ehdimme vielä pulahtamaan hotellin uima-altaaseen ja sitten istumaan alas nauttimaan seisovan pöydän antimia.

Ensimmäisen keikan alku lähestyy. Olemme saaneet syötyä ja olemme päättäneet pitää pöytämme ravintolan ylemmällä tasolla tämän keikan ajan, sillä täältä näkee hyvin lavalle. Mutta kun Knipi yhtyeineen aloittaa, en onnistu istumaan aloillani kuin puoleen väliin ensimmäistä biisiä, ja sitten on jo pakko kiiruhtaa alas lavan edustan tanssilattialle, jossa ei lisäkseni ole tässä vaiheessa kuin muutama muu henkilö. Yksi keikkakavereistani liittyy seuraani pari biisin jälkeen, toinen malttaa istua koko tämän keikan.

Knipi aloittaa keikan uuden levyn biisillä, ja koko settilistasta suurin osa on näitä. Olen tehnyt kamalan mokan: kun joku aika sitten huomasin, että Knipin Valoilmiöitä-levyä ei ole myynnissä, luulin, että se ei ole vielä ilmestynyt enkä tajunnut ennen keikkaa kuunnella sitä Spotifystä, vaikka siellä se on ollut jo viikkokausia julkaistuna. Tämä on niin tätä nykyaikaa, levy julkaistaankin vain virtuaalisena. Olisin halunnut tehdä ”kotitehtäväni” ja tutustua uusiin kappaleisiin ennalta, mutta nyt saan kuulla niitä keikalla tietämättä, missä biisissä milloinkin mennään. Uutta kamaa olisi ollut helpompi vastaanottaa, jos siihen olisi edes alustavasti tutustunut. Pari uusista biiseistä on kuitenkin julkaistu jo singleinä, ja joku on tuttu aiemmilta keikoilta, eli eivät nämä kaikki ihan vieraita sentään ole.

Uuden levyn kappaleet ovat niin taattua Knipiä kuin vain voi olla, mutta kun settilistalla mukaan heitellään edellisen levyn biisejä, nämä uudet tuntuvat sekoituksessa kyllä siltä vaisummalta osalta. Iso osa tästä menee kyllä tuttuuden piikkiin, eli toki vanha kappale vain iskee paremmin kuin ihan ensimmäistä kertaa kuultu. Tämä keikka vaatiikin nyt todella keskittymistä. Onneksi biisien sanoista saa erinomaisesti selvää, kun Knipin kokoonpano soittaa tarkasti ja sopivan alhaisella volalla.

Lavalla on tänään Knipin lisäksi neljä muuta kaveria, joista tunnistan helposti vain basisti Anssi Maasalon. Eivätköhän nämä kosketinsoittaja ja rumpali ole olleet ennenkin tässä kokoonpanossa, mutta kuka tuo kitaristi on? Bändiä ei harmittavasti esitellä keikan aikana, joten hänen henkilöllisyytensä jää arvoitukseksi.

Porukka tanssilattialla tiivistyy keikan aikana ja siirtyy pikku hiljaa kohti lavaa, mutta täällä on edelleen melkoisen väljää. Sivuilla ja ylätasolla olevat ruokapöydät sen sijaan näyttävät olevan täynnä yleisöä. Osa porukasta ei jaksa keskittyä rauhallisiin biiseihin, ja yleisön kälätys pääsee monenkin kappaleen aikana häiritsemään pahasti. Vauhtia koneeseen aletaan laittaa vasta Laajasalosta kertovan kappaleen 00840 aikana, ja sitä seuraavat vauhdikkaanpuoleiset Helsingin jatkuvista työmaista kertova Maailman toimivin kaupunki sekä illan ainoa Egotrippi-kappale Nämä ajat eivät ole meitä varten.

Bändi poistuu lavalta ja vaikka yleisö taputtaa hartaasti heitä takaisin, taustanauha on jo päällä ja näen Knipin kiirehtivät bäkkäriä kohti, vaikka muu bändi seisoo vielä lavan sivulla. Elätämme hetken vielä toivoa encoresta, mutta bändi ja teknikot aloittavat roudauksen, eli se oli sitten siinä. Noh, johan kello on pari minuuttia yli yhdeksän, eli ehkä heillä ei ollut lupaa yli tunnin settiin. Alamme siis seurata roudausta ja odotella puolen tunnin päästä alkaa Anssin keikkaa. Kun piipahdan tauolla paitamyyntitiskillä, törmään Knipiin ja saan kuulla, että encoreen olisi ollut kyllä lupa, mutta joku laittoi taustanauhan päälle ja se esti encoren esittämisen. No höh!

Knipin settilista (suluissa mainittu levy, jolta kappale on)

Tien varteen (Valoilmiöitä)
Huomasin vain sinut (Valoilmiöitä)
Korttitalo (Valoilmiöitä)
Seinäruusu ja kynnysmatto (Knipi)
Laivat (Valoilmiöitä)
Melankolia (Valoilmiöitä)
1986 (Knipi)
Musta aukko (Knipi)
Sä pelastat mut (Valoilmiöitä)
Menneestä ajasta (Knipi)
Värejä (Knipi)
Katkoviivoja (Knipi)
00840 (Valoilmiöitä)
Maailman toimivin kaupunki (Valoilmiöitä)
Nämä ajat eivät ole meitä varten (Egotrippi: Vielä koittaa uusi aika, 2006)

Knipin porukan soittimet ja mikrofonit katoavat lavalta vikkelästi ja tilalle nostellaan kohta Anssi Kelan bändin vastaavia esineitä. Kas, monitorikaapitkin vietiin pois, mutta kai näille riittävät korvamonitorit. Ville Kela tutkii tuolla jo rumpusettiään (illan molemmat bändit käyttävät pääosin samoja rumpuja, vaikka muut soittimet vaihtuvat) ja säätää eri osien korkeuksia.

Tuosta isosta boksista kuoriutuu Mikko Kososen valtava pedaalilauta samalla kun hieman pienemmästä laatikosta löytynyttä Anssin pedaalilautaa sovitellaan paikoilleen, ja Mikko ilmestyy lavalle tsekkaamaan kitaraansa ja kumartuu useamman kerran pedaalien puoleen säätämään jotain. Saara Metsbergin koskettimet on saatu telineeseensä ja Saara käy niiden takana. Tänään Ville onkin yleisöstä katsoen oikealla ja Saara vasemmalla eikä toisin päin kuten yleensä. Antti Karisalmi kantaa kaksi soitintelinettä lavalle, purkaa molemmat bassonsa kuljetuspusseistaan, tsekkaa että langaton äänentoisto toimii ja lämmittää bassojensa kielet tapansa mukaan hieromalla niitä.

Bändin jäsenet katoavat taas lavalta ja kitarateknikko tsekkaa vielä pari Anssin kitaraa (punaisen Gretschin ja mustan akustisen Martinin), tökkii Anssin molempia pedaalilautoja (sähkökitaroille yksi, akkarille paljon pienempi toinen) ja häipyy kohta lavalta. Mikrofonit tsekataan ja Anssin isomman pedaalilaudan piuha siirretään vielä lavan etureunaan paikkaan, jossa kukaan ei toivottavasti kompastu siihen, ja teknikotkin jättävät lavan. Nyt vain odotellaan. Yleisö hakee paikkoja aivan lavan etureunan tuntumasta jo nyt ihan eri tavalla kuin edellisen keikan aikana.

Lavan sivulle vilkuillaan innolla, ja kohta siellä näkyy koko Anssin bändi, ja kun katsoo tarkemmin, itse Anssikin on tuolla nurkassa muiden takana. Vielä pari pikku hetkeä, ja bändi nousee vauhdilla lavalle, ja Anssi liittyy seuraan heti, kun muille muusikoille on taputettu sopivasti. Joku yleisöstä tervehtii innolla lavalle noussutta miestä huudolla Hyvä Ismo! Eiku Ilkka! Eiku Anssi! Tämä Alangon veljessarjaan juuri liitetty henkilö mutisee jotain monen eri roolin täyttämisestä, ja samalla taustalla jo soivasta introsta kehkeytyy tuttuun tapaan Kevät tulee, ja keikka on käynnissä!

Onpa tämä lava matala, ei paljoa yli polven korkuinen, ja kun täällä ei ole mitään mellakka-aitaa, tässä tulee seisseeksi aika lähellä näitä muusikoita. Tai no Saara ja Ville ovat turvassa tuolla taka-alalla, ja piuhaan kytketty Mikko pysyy omalla puolellaan lavaa koko keikan, mutta nämä Anssi ja Antti ovat kyllä liikkeelle lähtiessään monesti ihan käden ulottuvilla. Yritetään siis seurata heidän liikkeitään ja pitää tanssiliikkeet sopivina ja kädet kurissa kun he tulevat kohdalle.

Yleisö alkaa päästä vähitellen vauhtiin tutun Millan aikana, ja jostain syystä tällä kertaa vaikuttaa siltä, että Anssikaan, joka yleensä tulee täysillä sisään joka keikalle, ei ole ihan iskussa heti keikan ensi soinnuista lähtien. Millassa yleisön innokas laulu ja Anssin tuttu siirtyily keskimikiltä vuoroin lavan molemmille sivuille tuntuvat pistävät koneen kunnolla käyntiin tällä mustapukuisella esiintyjälläkin, ja Puistossa mennään jo ihan vauhti päällä. Jaa kas, pelisäännöt ovat muuttuneet tässä biisissä, ja Puiston käsien heilutukset lähtevät nykyään ensin vasemmalle, sitten vasta oikealle. No okei, mennään kuten Anssi käskee.

Levoton tyttö saa loputkin yleisöstä kunnolla hereille, ja nyt on vauhti päällä niin lavalla kuin sen edustallakin. Kun katselee sivuilleen, niin tuntuu siltä että aivan kaikki osaavat tämän sanat ja laulavat hartaasti mukana. Osa laulaa iloisesti Revontulissakin, eli paikalla on selvästi porukkaa, joka on tullut tänne katsomaan nimenomaan Anssia ja tuntee hänen tuotantonsa. Yleisö on sopivan riehakkaalla päällä näin Vapun aatonaaton keikaksi, mutta kaikki ovat kohteliaita toisilleen, täällä ei tönitä eikä tungeksita lainkaan. Osa porukasta tietysti juttelee edelleen, mutta kun musiikki soi tarpeeksi kovalla, pulina ei haittaa lainkaan keikasta nauttimista.

Kun Anssi vaihtaa välillä akustiseen kitaraan, hiljaisempi hetki saa porukat huutelemaan biisitoiveitaan. Takaoikealta huudetaan Karhun elämää, ja jostain vasemmalta taidetaan toivoa 1972:a. Anssi lupaa, että se tulee ihan parin biisin päästä, ja kun hän saa Ilveksen loppukuvioissa hetkeksi hukkuneen äänensä kulkemaan taas kunnolla, uppoamme uudelleen taas samaan kaipuuseen. Ja kunhan olemme hetken leijuneet ilmassa kuin höyhenet, se tietty kitarariffi käynnistyy ja vaikka tämä yleisö ei ehkä niin erityisen musikaalista ole, yhteislaulu sujuu kuitenkin pätevästi, kun on aika luetella ammatteja ja päästä tällä kertaa Miss Yyteri -finaaliin.

Pääsettiä on jäljellä enää nostalginen kävelymatka tutulle harjulle. Kun sen loppupuolella Anssi alkaa valmistautua normaaliin tapaan pitkään huutoonsa, yleisöstä karjaistaan että ”Lähteekö se?” Anssi virnistää ja toteaa, että katsotaan nyt, lähteekö se ja toden totta, kyllä se vain lähtee tälläkin kertaa! Hän liittää sen loppuun tällä kertaa parit ”lähteekö se, lähteekö se” -lainit.

Bändi poistuu lavalta, ja tällä kertaa henkilökunta ei iske taustanauhaa päälle, vaan yleisö saa kerätä voimansa kunnon yhteistaputukseen ja We want more! -huutoon. Haluamme lisää, ja nyt myös saamme sitä. Anssi kertoo olevansa Yyterissä keskellä outoo porukkaa, mutta tänään täällä ei kuunnella Kirkaa ja Metallicaa, kuten hänen sanoituksessaan kerrotaan, vaan Knipiä ja Kelaa! Bemarin reissun yhteydessä saamme vastata, että Yyterissä on tänä iltana kaikki hyvin, vaikka juuri nyt joku toivookin Nummelaa erään toisen kaivatessa edelleen Karhun elämää. Kolmas karjuu omaa toivettaan, eli Mikon sooloa.

Anssi päättää bändikeikkojen normikaavasta poiketen valitakin nyt esitettäväksi toivebiisin. Hän kertoo ensin pitkän spiikin siitä, kuinka tutustui Knipiin päivälleen 25 vuotta sitten erään keikan yhteydessä, ja nyt he taas tapasivat tällä keikalla. Anssin yhtye siihen aikaan oli vielä Pekka ja Susi, joten hän aikoo nyt soittaa tuon 25-vuotisen ystävyyden kunniaksi yleisöstä juuri esitetyn toiveen. Antti toteaa omaan mikrofoniinsa, että Mikon soolo siis, ja Mikko tiluttelee muutaman soinnun verran (joku elokuvasävelmä?) ennen kuin vaihdetaan siihen todelliseen toiveeseen, eli Karhun elämään. Anssi ei kerro bändille etukäteen, mistä biisistä on kyse, mutta toki he tämän osaavat.

Lavalla säpistään taas ja ihmetellään, sillä soittoaika alkaa olla lopussa ja bändi lienee sopinut kolmen biisin encoresta, mutta Anssi aikoo irrottaa loput energian rippeet paikalla olijoista näyttämällä keskisormea maailmalle Pyhimyksen sanoin. En edelleenkään ole opetellut tämän sanoja, joten nyt pitää vain karjua kertosäettä ja huitoa – eikun eipä mahdu huitomaan, kun Antti bassoineen tulee keekoilemaan aivan lavan reunalle kohtaan, johon nojaan. Älä vain putoa, Antti! No nyt taas on tilaa, kädet liikkeelle – eikun Antin tilalle eteeni onkin ilmestynyt Anssi ja huitaisen häntä, hups sori! Tällä keikalla tosiaan ollaan ihan kosketusetäisyydellä näistä tyypeistä!

No niin, se oli siinä. Loppukumarrukset ja bändi poistuu. Jäämme väsyneellä mutta hyvin onnellisella porukalla juttelemaan ensin lavan edustalle ja kun taustanauha laitetaan oikein kovalle, siirrymme kohta salin yhteen sivupöytään ja sitten hotellin käytävälle mukavaan tuoliryhmään. Keikka käydään tuttuun tapaan läpi biisi kerrallaan ennen kuin maltetaan lähteä yrittelemään nukkumista, kun kello on jo pitkälti vappuaaton puolella.

Olipa tämä mainio keikka, ja myös mainio keikkapaikka! Tila oli kyllä matala (Anssilla ei ollut oikein tilaa nostella kitaraansa, vaan se osui kattoon), mutta muuten paikka oli mukava ja tänne tiensä löytänyt yleisö, luultavasti lähinnä paikallisia, oli hauskaa seuraa. Aamupalalla pääsemme vielä toivottamaan Antille ja teknikko Petelle hyvää seuraavaa keikkaa ja turvallista ajomatkaa kohteeseen ennen kuin lähdemme ennen omaa kotimatkaamme hetkeksi seikkailemaan aivan hotellin vieressä aukeavalle laajalle rannalle tuuliselle ja pitämään kiinni hatuistamme.

Anssin settilista

Kevät tulee
Milla
Puistossa
Nostalgiaa
Piirrä minuun tie
Levoton tyttö
Revontulet
Ilves
Kaksi sisarta
Sut puhallan pois
1972
Nummela

Miten sydämet toimii?
Mikan faijan BMW
Karhun elämää
Fuck the World (Pyhimys cover)

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.