Keikkarapsa: Meistä tuli lääkäreitä, lääkäreitä ja lääkäreitä

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi pe 3.6.2022 MS Viking Gabriella, Helsinki-Tukholma

Vain medisiinareille suunnattu laivaristeily, jolla Anssi yhtyeineen esiintyy, on ollut tiedossa jo hyvän aikaa. Sen piti olla alkuvuodesta, mutta se siirtyy kesäkuun ensimmäiselle viikonlopulle, ja sitten se tuleekin yllättäen myös julkiseen myyntiin! Yritän hetken taistella vastaan, mutta merimatkoja rakastava keikkaseura saa minut puhuttua ympäri. No, onhan Tukholmassa aina kiva käydä, laiva-apetta on kiva mättää vatsaansa ja onhan tietysti kiva mennä Anssin keikallekin, joten painutaanpa purjehtimaan!

Laivaan astuttua kiirehdimme vilkaisemaan Club Mariin, josta kuuluu lupaavaa kitaroiden vingutusta. Muu bändi on juuri poistumassa paikalta sound checkin päätteeksi, ja lavalla ovat vain Mikko Kosonen ja Anssi Kela kitaroineen hakemassa jotain yhteisymmärrystä tarjolla olevan äänitekniikan kanssa. Joku ei toimi, tai jonkun pitäisi toimia jollain muulla tavalla. Kohta he saavat metelöintinsä valmiiksi ja katoavat kohti hyttejään. Me siirrymme seuraavaksi tutkimaan, mitä herkkuja laivan seisova pöytä tänään tarjoilee. Lähes koko kattaus on varattu opiskelijoille, joilla on joko pukuteema meneillään. Tuossa pöydässä on ryhmä meduusoja, tuolla dalmatiankoiria ja tuolla merenneitoja.

Keikka on tietenkin vasta myöhällä, joten syönnin lisäksi ehtii tutustua laivan muuhun ohjelmaan kuten kuunnella pianobaarin pianistia ja yläkerran baarin trubaduuria, nähdä taikuriesityksen ja käyskennellä kannella, koska nyt ei sada ja on vielä valoisaakin. Kas, tuossa menevät selvästi Daltonin veljekset ja tuossa Caesar tervehtii alienien ryhmää. Peter Panin miekka on hajonnut jo tässä vaiheessa, ja Kapteeni Koukku korjaa sitä teipillä ja servietillä Heli-keijun hakiessa lisää viinaa.

Keikka on merkitty alkamaan klo 00:15, ja kellon lähestyessä puolta yötä Club Mar on tupaten täynnä bilettäviä opiskelijoita. Ehdotan, että mitä jos seuraisimme keikkaa jostain syrjemmältä, mutta jotenkin vahingossa päädymme silti etuaitaan kiinni ja vielä ihan keskelle, vaikka tällä laivalla lavan keskellä olevan tolpan takia Anssin laulupiste ei ole keskellä, vaan yleensä kitaristin puolella Antin saadessa hallinnoida lavan toista laitaa bassoineen ihan yksin.

Yksi tuttukin ilmestyy seuraamme ja juttelemme, tai siis huudamme toistemme korviin vielä jonkun aikaa, kunnes risteilyisäntä kuuluttaa kohta eteemme ilmestyvän esiintyjän nimen ja raskas esirippu alkaa liukua pois lavan edestä. Millan tutut alkusoinnut kajahtavat ja Anssi alkaa kertoa miehestä, jonka olkaan on tatuoitu Jack Nicholson. Yleisö pakkautuu lavaan kiinni ja joku loiskuttaa juomaansa niskaani. Voi kuinka nämä nuoret laulavat mukana niin onnellisina! Mutta huh, tässähän tulee hiki jo ekan biisin aikana.

Ihmisiä tunkee takaa vain lisää tähän eteen, mutta kun pitää kiinni etuaidasta, se ei haittaa. Vieruskaveria pitää välillä yrittää pelastaa meidän väliimme liian innolla tunkevalta nuorelta mieheltä, mutta ei hän mitään pahaa tarkoita, hänellä on vain vauhti päällä. Puistossa ja Nostalgiaa vaikuttavat kaikille tutuilta kappaleilta kuten myös Levoton tyttö, ja yllättävän monilla on kappaleiden sanat hallussa kivasti ja kädetkin nousevat heilumaan kun Anssi näyttää mallia. Revontulet loimuavat ja Ilves kiipeää parvekkeen kaiteelle.

Kaksi sisarta ei saa tätä yleisöä rauhoittumaan, vaan sen päätteeksi Anssille ojennetaan käteen punainen tonttulakki, jonka hän iloisesti vetää päähänsä. Tästä yleisö vallan riehaantuu, ja kohta Anssille tarjotaan aurinkolasit, joiden yli hän hetken tarkkailee yleisöä, ja jättikokoinen mikrofoni, joka ei oikein toimi laulumikkinä, mutta jolla Anssi voi pamputtaa katsojia päähän ja joka voi toimia yksisarvisen sarvena siinä kohdassa SPP:n sanoitusta, jossa toiset uskovat yksisarvisiin. Seuraavaksi juuri tällainen taruolento ilmestyykin lavalle, ja Anssi laulaa hetken kauniisti tälle söpölle keppihevoselle ennen kuin palauttaa sen omistajalleen.

Rekvisiittaa riittää lavalle enemmänkin. Anssi hylkää kumisen liskoihmisen maskin liian hiostavana, mutta vetää pirteänväriset potkurilippalakin päähänsä. Antilla lavan toisella puolella on vaaleanpunainen tiara yhden biisin ajan päässään, ja hän jakelee auliisti nyrkkitervehdyksiä kaikille, jotka yltävät työntämään käpäliään riittävän lähelle basistia.

Erästä kappaletta on toivottu jo aiemminkin tällä keikalla, mutta nyt Anssi aloittaa intron ja lupaa, että se haluttu biisi tulee. Yleisö pakkautuu entistäkin tiiviimmin etuaidan tuntumaan ja avaa suunsa jo valmiina osallistumaan – ja Anssi alkaakin virnuillen laulaa Millan kertosäettä! Mikko meinaa hajota nauruunsa, ja yleisö lähtee kiltisti laulamaan mukana iloisena siitä, että Milla tulee toistamiseen. Osa katsojista on tässä vaiheessa yötä ja näissä promillemäärissä varmasti jo unohtanutkin, että keikkahan alkoi tällä kappaleella.

Anssi vaikenee hetkeksi ja sitten lähtee, että Kristian… ja yleisö sekoaa täysin! Kun on edetty kertosäkeeseen saakka, Anssin laulu katoaa täysin yleisön yhteisulvonnan alle, ja vain hänen suun liikkeistään näkee, että hän taitaa laulaa edelleen oikeilla sanoilla koko salillisen karjuessa, kuinka meistä tuli lääkäreitä, lääkäreitä ja lääkäreitä, lääkäreitä ja lää-ääkäreitä. Välillä pudotaan kännipäissään louhokseen, ja sitten tullaan taas lääkäreiksi! Anssi pysäyttää kappaleen, jotta voimme kaikki laulaa yhdessä kertosäettä kovaa ja fiiliksellä, mutta ei sitä tämän kovempaa ja isommalla fiiliksellä voi mitenkään laulaa, eikä tämän yleisön tarvitse harjoitella kertosäkeen laulamista, sillä siinä luetellaan tasan yksi ammatti ja kaikki nämä tietävät, miten se menee. Kyllä, tänään voidaan hetki olla lääkäreitä!

Nummela menee tässä onnellisessa huumassa, ja vaikka huomaankin nyt yhden kaverin hävinneen vierestä, toinen on edelleen tallella joten voin jatkaa keikan seuraamista. Bändi karkaa lavalta vain juuri ja juuri sen sivulle neuvottelemaan jatkosta yleisön vaatiessa ankarasti lisää. Onkohan moni läsnäolijoista päässyt opinnoissaan jo siihen asti että tietää, miten sydämet toimii? Lavalla ne toimivat oikein hyvin tänä yönä. Bemari kuljettaa edelleen riehakkaan porukan vielä kerran juhlimaan, ja loppu energia, jota näin nuorilla katsojilla riittää lähes loputtomasti, puretaan Fuck The Worldin tahdissa pomppimalla.

Nyt keikan päätyttyä siirrymme joutuin pois tanssilattialta ja jätämme sen nuoremmalle väelle, joista osa aikoo selvästi bailata aamuun saakka. Etsimme kadonnutta kaveriamme, mutta huonolla menestyksellä. Yksi iso jäävesi, kiitos, ja mukava istumapaikka jostain hiljaisesta nurkasta vielä hetkeksi, jotta voimme yhdessä käydä läpi riehakkaan keikan kulun ennen kuin lähdemme pujottelemaan opiskelijaporukoiden ohitse hyttiä kohden. Nukkumisesta ei kyllä oikein tule mitään vielä tuntiin pariin, koska olen itse niin täpinöissäni keikasta.

Vasta paljon myöhemmin kuulemme, että vieressäni olleen keikkakaverin takaa tungettiin juuri 1972:n aikana niin pahasti, että häntä sattui ja hänen oli pakko antaa periksi ja poistua. Voi harmi, enkä minä tajunnut keikan aikana mitään kun tuijottelin vain lavan suuntaan! Tilanne olisi varmaan helpottunut, jos pulassa oleva kaveri olisi laskettu meidän kahden muun väliin ja minä olisin siirtynyt laitapaikalle. Ollaan tarkempia ensi kerralla, ja autetaan pulassa olevia kanssakatsojia.

Settilista

Milla
Puistossa
Nostalgiaa
Levoton tyttö
Revontulet
Ilves
Kaksi sisarta
Sut puhallan pois
1972
Nummela

Miten sydämet toimii?
Mikan faijan BMW
Fuck the World (Pyhimys cover)

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.