Keikkarapsa: Tasavuosia, ja millä tavalla!

| Aiheet: Yhteisö | Kirjoittaja:

Anssi Kela + bändi la 20.8.2022 Allas Sea Pool, Helsinki

Keväällä, kun kesän keikat julkistetaan, listalla näkyy elokuinen keikka Allas Sea Pool -tapahtuma-alueella. Hyvä juttu, sillä Altaalla aivan Helsingin sydämessä koetaan yleensä upeita keikkoja – ainakin, kun sää sallii. Jossain vaiheessa kesällä tuota keikkaa aletaan mainostaa tavallisen keikan sijasta Anssin 50-vuotisjuhlakeikkana, ja odotukset komeasta keikasta nousevat heti toiseen potenssiin. Anssihan täytti tasavuosia jo heinäkuun lopulla, mutta pitäähän tuota merkkipaalua juhlistaa vähän spesiaalimmalla keikalla kuin vain normimittaisella festarisetillä. Keikkaviikon alkaessa lasketaan vielä liikkeelle vihjeitä siitä, että keikalla kuultaisiin jotain ihan uutta. No nyt ollaan jännän äärellä!

Anssin keikkaa edeltävä päivä oli Magnuksen nimipäivä, ja von Hertzenin veljekset olivat vallanneet Altaan ja pitäneet siellä perinteisen Magnusdagen-keikkansa. (Kie, Mikko ja Jonne nimittäin ovat oikeilta nimiltään Kristian Magnus, Magnus Mikael ja Johan Magnus.) Altaalla juhlittiin samalla myös keskimmäisen veljen, Mikon, 50-vuotissyntymäpäivää helteisessä illassa eli tänään pääsee heti toiselle keikalle, jossa juhlitaan puolen vuosisadan täyttymistä. Tarjoaakohan Anssikin yhtä pitkän keikan (VHB soitti paria minuuttia vaille kaksi tuntia), ja onkohan tänäänkin yhtä kuuma? Eilen illalla oli onneksi pilvistä, mitenköhän tänään? Jaa kas, alkuilta onkin tuulinen ja umpipilvinen, mahdetaanko tänään edes tarjeta siellä meren äärellä?

Kun kuljen Kauppatorin halki kohti keikkapaikkaa, edestäpäin kuuluu musiikkia – mutta tämä jumputus ei kuulosta yhtään kyllä Anssilta. Eikä se olekaan, vaan Altaan liepeillä soitetaan ties mitä nuorisomusiikkia. Portilla on jonossa jo muutama kaveri, ja liityn heidän seuraansa. Osan bändistä on kuulemma jo nähty saapuneen alueelle, mutta kaikki eivät vielä ole paikalla. Kesäisesti pukeutunut Antti Karisalmi, Anssin basisti, ilmestyy kohta portille, vaihtaa muutaman kohteliaan sanan kanssamme ja jatkaa matkaansa pelipaikkaa kohti.

Hetken kuluttua myös Anssi kävelee paikalle, ja me paikalla olijat onnittelemme häntä merkkipäivän johdosta ennen kuin sallimme hänenkin kulkea portista tapahtuma-alueelle, ja kohta näemme puiden ja miksauspöydän rakenteiden väleistä, että hän on lavalla, jossa muut bändiläiset jo virittelevät soittimiaan. VHB piti eilen pitkän soundcheckin, jossa he soittivat läpi lähes koko illan settinsä. Tekisikö Anssikin sen, ja kuulemmeko me mahdolliset yllätysbiisit jo nyt? Lavalta kuuluu kohta pätkä Kahta sisarta ja sitten Nostalgiaa kokonaan, mutta mitä ihmettä siellä nyt tapahtuu? Siellä selvästi soitetaan jotain ja Anssin näkee laulavan, mutta vain jotain satunnaisia kitaran sointuja kuuluu tänne asti, ja välillä pari rumpujen lyöntiä. Ovat mokomat sulkeneet kaikki PA-laitteiden äänikanavat ja treenaavat biisejä nyt ihan salaa!

Paikalle on vähitellen kertynyt jo melkoinen massa hyväntuulisia katsojia odottelemaan alueelle pääsyä. Porttien auetessa on jonkun aikaa normaalia kaaosta, mutta kyllähän nytkin kaikki ajoissa tulleet saivat lopulta hyvät eturivipaikat. Opetellaanpa jonottamaan selkeämmässä jonossa ennen ensi kertaa. Jonossa ehti tulla jo hieman vilu, mutta täällä lavan edustalla tuntuu tarkenevan kivasti. Meillä on nyt tunti aikaa höpistä kavereiden kanssa, hakea juotavaa ja arvailla, mikä se uusi biisi voisi olla. Vai olisiko peräti kaksi uutta biisiä?

Oho, Millan intronauha lähtee jo soimaan, enkä minä ollut vielä ehtinyt henkisesti edes asennoitua keikan alkuun, meillä jutut olivat vielä ihan kesken! Äkkiä rintamasuunta kohti lavaa, otetaan tiukka keikkailme (oikeasti ääliömäinen, onnellinen virne) ja kun kaikki neljä bändin jäsentä astelee kohti omia paikkojaan, keikkafiilis laskeutuu samalla hetkellä myös omaan mieleen ja muu maailma katoaa välittömästi. Bändi on paikoillaan, Milla käynnistyy, mutta miksi Anssi ei näy tuolla sisääntulonurkassa? Oho, mies ilmestyykin suoraan lavan korkean takakorokkeen keskelle kitaroineen, riuhtaisee siellä leveässä haara-asennossa parit soinnut ja loikkaa sieltä alas keskimikrofonin ääreen kulkematta portaiden kautta! No jo oli räjähtävä aloitus!

Millasta siirrytään suoraan Puistoon, ja kun Anssi näyttää mallia, kädet heiluvat komeasti koko Altaan alueella. Antin bassoväliosat kuulostavat ja näyttävät aina yhtä hyviltä. Anssi toivottaa nyt meidät tervetulleiksi Altaan keikalle, ja vaikka yritämme aloittaa onnittelulaulun tässä vaiheessa, emme ole tarpeeksi nopeita, sillä Mikko soittaa jo seuraavan biisin riffiä ja Levoton tyttö käynnistyy. Voi, katsokaa noita Mikon ihania tanssiliikkeitä, kun hän lepattelee omalla puolellaan lavaa! Sä selviit mistä vaan, niin sanotaan, ja seuraavaksi Mikko saa selvitä siitä, kun bändin nokkamies takoo nyrkillään hänen nahkatakkiaan Sut puhallan pois -biisin alkutahteja vahvistaakseen.

Anssi spiikkaa heti seuraavan kappaleen, mutta tällä kertaa me onnistumme iskemään väliin ja laulamme hänelle onnittelulaulun samalla kun nostamme ilmaan mustat pataässät, joissa on keskellä luku 50. Keikan suunniteltu rytmitys taitaa tässä hieman seota, mutta Anssi kiittää ja toteaa, että oikeastihan se syntymäpäivä oli jo melkein kuukausi sitten, ja johan hän tässä on siis jonkin aikaa jo ollutkin viisikymppinen, ja otetaanpa nyt se Aamu, joka tuossa jo spiikattiin. Ilveksen tarinan jälkeen kitarateknikko Kalle tuo Anssille valkoisen Parker Fly -kitaran, ja tässä vaiheessa keikkasettiä se voisi viitata Kahteen sisareen. Mutta mitä ihmettä, muu bändi poistuukin nyt lavalta!

Yksin lavalle jäänyt Anssi sanoo, että nyt voisi soittaa kappaleen, jota ei ole hetkeen kuultukaan, mitä sieltä tulee? Ei siis ainakaan uutta kappaletta vielä – no kas, kyllähän minä jo tunnistankin tämän, tästä introsta on kehittymässä Rva Ruusunen! Olipa mainio yllätys. Tänäänkin kappaleessa suunnitellaan etelään matkustamista, ja kohteeksi valikoituu lopulta Allas Sea Pool, kun jopa Vesipuisto Serenakin on liian kallis. Hou hou hou!

Anssi katsoo lavan sivulle. Joko hän kutsuu muun bändin takaisin? Ei, vaan hän pyytää teknikoltaan capoa. Joku yleisöstä karjaisee, että mikä se on, ja Anssi tunnollisesti selittää, miten capo vaikuttaa kitaran ääneen asetellessaan sitä paikoilleen Parker Flyn kaulalle. Hän kertoo, että koska tämä on hänen oma keikkansa, hän saa soittaa ihan mitä hän haluaa, ja nyt hän haluaa soittaa vanhemmasta tuotannostaan kappaleen, joka ei ole juurikaan saanut radiosoittoa, mutta on hänen omasta mielestään aivan helmi. Mielessäni risteilee useita vaihtoehtoja, mutta Uudet autot tulee nyt kyllä puskista. Oijoi, tästä kappaleesta todella pidän, ja sen sanoituksen eri kohdat tulevat usein mieleen, kun ajelen pimeällä maantiellä. Auton ikkunasta nähty täysikuu palauttaa aina tämän kappaleen ja erään tietyn keikkareissun mieleen.

Uudet autot vaihtuu kahdeksi sisareksi, ja sen aikana muu bändi saapuu taas paikoilleen. Mikko liittyy soittoon mukaan heti, kun saa kitaran taas kaulaansa. Saara odottaa omaa hetkeään, irrottaa mikrofoninsa telineestään ja astelee takakorokkeen keskelle laulamaan omat rivinsä upeiden aplodien saattamana. Ville ja Antti saavat luvan lähteä mukaan vasta, kun Anssi sanoo ”Ja sit leijutaan”. Pomppu irtoaa kivasti molemmilta bändin viisikymppisiltä, ja yleisössäkin hypitään ja hytkytään mukana sen mitä vanhat polvet antavat myöten.

Anssi pitää nyt hieman pidemmän välispiikin, sillä nyt on tulossa se lupailtu aivan uusi kappale. Anssi oli päättänyt tehdä itselleen syntymäpäiväksi biisin, jota hän on tahkonnut nyt koko kevään ja kesän, ja vielä tänään hän on kirjoittanut siitä pari riviä uusiksi. Hän ei muista, mitä hän oli ajatellut kappaleen nimeksi (myöhemmin selviää, että se on luultavasti ”Kaikki tiet joita kuljin”), ja aloittaa tarinan noin viiskymppisestä miehestä, joka pukeutuu farkkuihin ja nahkaan, ja joka vahvasti kuulostaa Anssilta itseltään. Sävelasuunsa rokkaava kappale on tainnut saada vaikutteita Anssin nuoruuden suosikeilta Praistilta ja Meideniltä (siis Judas Priest ja Iron Maiden). No huh, tämä pitää saada kuulla uudestaan, toivottavasti joku sai taltioitua tämän! Sanoituksesta ei harmittavasti saa joka kohdassa selvää keikan aikana.

Anssi oli sanonut, että nyt tulee tavallaan kaksikin kappaletta samasta teemasta, joten taidan arvata, mitä sieltä nyt tulee, voisiko se toinen olla… No on, se on Lokakuu! Upea melankolinen kappale, joka on soinut toistaiseksi vain Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonserttien lopussa taustanauhana, ja nyt saamme kuulla sen bändiversiona. Se alkaa aivan identtisesti aiemmin kuullun version kanssa, mutta kasvaa komeasti loppua kohden ja Anssi pääsee myös näyttämään viimeisessä säkeistössä mallia taitavasta äänenkäytöstään. Missä mun nenäliina on? Halaamme vieruskaverin kanssa. Siis voi taivas, tämähän on aivan mahtavaa! Ja mikä täysosuma kappaleena! Tämä äkkiä singlenä ulos viimeistään lokakuussa, joohan?

Anssi palauttaa meidät taas maan päälle sanomalla, että se siitä, nyt on soitettu vanhenemista käsittelevät biisit ja siirrymme takaisin normaaliin keikkaohjelmistoon. Tässä kestää nyt kyllä hetki hivuttautua Lokakuun tunnelmista pohtimaan, miten ne sydämet taas toimivatkaan, mutta onneksi taputuskohdassa olen taas jo mukana ja takaisin keikkatunnelmissa, jossa kukaan lavalla tai yleisössä ei ole kuin korkeintaan kolmekymppinen, kaikilla on elämä edessään ja kaikki voivat bilettää vailla huolta huomisesta. Tai no Anssin biiseissä ihmissuhteet yleensä kyllä päättyvät kehnosti, mutta ei se nyt niin tarkkaa ole, kun ollaan Altaalla keskellä outoo porukkaa – tai no oikeasti aika tuttuahan iso osa tästä porukasta on.

Vaikka ilta ei ole ollut aurinkoinen tai helteinen, hiki kyllä virtaa. Mutta siitä huolimatta Nostalgiaa on tänä(kin) iltana tajutonta tykitystä, jossa miehet ryntäilevät pitkin lavaa ja ovat vähällä törmätä toisiinsa. Onneksi 1972:ssa on tänä iltana tarpeeksi pitkä intro, jotta kaikki saavat vetää hieman henkeä ennen kuin lähdetään riehumaan sen tahdissa ja näyttämään, miten altaallisesta väkeä mahtaa irrota ääntä. Kertosäekin on woltattu, ja portilta on tällä kertaa aika lailla matkaa lavalle, sillä yleisöä on paljon ja joka puolella, mutta kyllä se lävistää vaan koko porukan, sillä myös katsomossa istujat hytkyvät ja huitovat oikealla hetkellä. Ville on tänään hankalampi tapaus, mutta toisella yrittämällä kertosäe lävistää Villenkin ja me kaikki saamme huutaa ammatteja yhdessä.

Encoretauko ei ole pitkä, emmekä ole kunnolla saaneet edes taputusrytmiä kohdilleen täällä isolla porukalla, kun Saara on jo palaamassa lavalle. Hän alkaa kutoa ihanaista syntikkamattoa, jonka myötä muukin bändi nousee takaisin lavalle. Matkaamme nyt yli 30 vuoden taakse lukion psykantunnille, jonka aikana eräs lukiolainen hahmotteli nyt kuultavan kertosäkeen, ja lähti kesken päivän koulusta tekemään tätä kappaletta. Karhun elämää johti Anssin ja myös Villen sille tielle, jota he edelleen kulkevat.

Nyt on aika jättää hyvästit vanhoille kavereille ja lapsuuden maisemille Bemarin kyydissä, ja sieltä siirrymme kävelemään harjulle. Ilta on pimentynyt ja Anssi pyytää nyt yleisöä sytyttämään tähtitaivaan valaisemaan kävelyretkeä, ja kännyköiden taskulamput syttyvät kuuliaisesti ympäri Allasta. Mikä tunnelma, tämä on yhdessäoloa parhaimmillaan! Tuikkivat valopisteet heijastuvat kauniisti White Falcon -kitaran kiiltävästä kannesta.

Koska tässä ollaan vielä jaloillaan niin lavalla kuin yleisössäkin, meillä on siis edelleen jäljellä ylimääräistä energiaa, joka aiotaan kuluttaa nyt pois. Kappaleen sisältö on lainattu Pyhimykseltä ja muoto Rage Against the Machineltä. Anssi kysyy bändiltä, että pistetäänkö pitti pyörimään, ja he ovat valmiita. Hmm, saisikohan tänne yleisönkin sekaan aikaiseksi mosh pittiä, jos lähtisi nyt ryntäilemään? Houkutteleva ajatus, mutta täällä ei luultavasti ole tarpeeksi samoin ajattelevaa väkeä, eli taitaa olla parempi hytkyä vain omalla paikallaan. Lavalla sen sijaan riehutaan ja heitetään fledaa tosissaan.

Ja sitten se on siinä. Bändi kumartaa yleisölle, koska se on kohteliasta, ja yleisö saa kuulla olleensa tänään kova johtokunnan partio. Nojailemme vielä hetken etuaitaan hikisinä ja väsyneinä, ja hymyilemme kaikki korvasta korvaan. Ihan ventovieraatkin katsojat tulevat hetkeksi juttelemaan eturiviläisille, ja kertaamme porukalla keikan parhaita hetkiä, kuten Lokakuuta. Aivan loistava ilta, kyllä jokaisen pitäisi saada osallistua syntymäpäiväkeikoille! Voisiko Anssi täyttää 50 myös ensi kesänäkin? Tai vaikka jo ensi kuussa?

Tämän keikan voimalla pärjää nyt hyvin ainakin viikon, mutta sitten alkaa vähitellen taas kaivata lisää mahtavia musiikkielämyksiä. Kukahan toinen muusikko täyttäisi seuraavaksi vuosia? Ei tarvitse olla edes tasavuosia, ihan sama mitä täyttää, kunhan tulisi taas äkkiä joku spessukeikka ja kaikkea kivaa! Kyllä elävä musiikki vaan on parasta lääkettä joka vaivaan, vaikka kieltämättä tällä kertaa sen on aiheuttanut hieman koipien kolotusta. Ja joko muistin mainita, että Lokakuu on aivan ihana?

Settilista

Milla
Puistossa
Levoton tyttö
Sut puhallan pois
(Paljon onnea, Anssi)
Aamu
Ilves
Rva Ruusunen (soolo)
Uudet autot (soolo)
Kaksi sisarta
Kaikki tiet joita kuljin (uusi biisi)
Lokakuu (uusi biisi)
Miten sydämet toimii?
Nostalgiaa
1972

Karhun elämää
Mikan faijan BMW
Nummela
Fuck the World (Pyhimys cover)