Luultavasti jokaisen suomalaisen lapsuuden soundtrackille on kuulunut erilaisia pilalauluja. Kaikkihan varmasti tuntevat esimerkiksi nämä ikivihreät kappaleet:

”Joulupuu on varastettu, jeparit on ovella…”

”Tiedän paikan armahan, peruskoulun ruokalan…”

”Mä oksalla ylimmällä… krak… mä oksalla keskimmällä… krak…”

Näiden laulujen laulamisesta on minun kohdallani kulunut jo kolmisenkymmentä vuotta. Tuntuukin erikoista kuulla näitä aivan samoja musiikillisen huumorin kukkasia nyt tyttäreni suusta – lasten juttujen taso ei nähtävästi ole kolmessakymmenessä vuodessa ainakaan erityisemmin noussut.

On mielenkiintoista, että vaikka maailma muuttuu ja nykypäivän lasten arki on jo monilta osin melko erilaista verrattuna omaan lapsuuteeni, niin silti jotkut asiat säilyvät lähes muuttumattomina. Kukahan sekin neropatti on ollut, joka ensimmäisenä lauloi, että joulupuu on varastettu? Tuskinpa hän tuolloin ymmärsi millaisen klassikon tuli juuri synnyttäneeksi. Aika harva laulunteksti nimittäin leikkaa samalla tavoin kokonaisen kansakunnan kollektiivista muistia, vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen.

Näin Emma-gaalan päivänä tuleekin mieleen, että nämä kaiketi ikuisiksi ajoiksi nimettömiksi jäävät tekstinikkarit voisi kohottaa helismaiden, vainioiden ja leskisten rinnalle suurina suomalaisina lyyrikkoina. Onhan se aika painava meriitti, jos vääntämääsi pilasanoitusta veisataan päivittäin päiväkotien ja ala-asteiden pihamailla ympäri maata, vuosi vuoden perään. En tietenkään oleta, että hoilotusten takana olisi yksittäisiä henkilöitä, luultavasti ne ovat syntyneet ja muovautuneet aikojen saatossa useissa eri suissa. Minusta on kuitenkin hauskaa ajatella, että jossain Kainuun pimeimmässä sydämessä olisi koruttomassa hirsituvassa joskus öljylampun valossa istunut yksinäinen runoilija, raapustamassa kuumeisen inspiraation vallassa ruutupaperille vapisevalla mustekynällä: kuusen pienet kynttiläiset käristävät pukkia…

Joskus tulee myös mietittyä, että kukahan on keksinyt ne kaikista kuluneimmat vitsit? Kaikki tietävät Aleksis Kiven tai Runebergin, mutta itse asiassa aika harva enää lukee heidän kirjojaan. Jokainen meistä on kuitenkin kuullut ja itsekin kertonut samoja Pikku-Kalle tai suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen -vitsejä. Kenen kuolemattomia hengentuotteita me tuolloin siteeraamme?

Mainitsin tuossa aikaisemmin, että nämä vitsit ja laulut ovat säilyneet lähes muuttumattomina. Tyttäreni esitystä kuunnellessani nimittäin havaitsin, että nouseva polvi muokkaa värssyjä omaan aikaansa sopivaksi. Lukekaapa vaikka tämä tänään kuulemani teoksen libretto, varmasti huomaatte mitä tarkoitan:

”Muista aina liikenteessä:
Monta mummoo skeittaa eessä
Nasta lautaan, mummot hautaan
Se on leikki verraton – piste com!”