Rikosraportti

| Aiheet: Huomiot, Keikat | Kirjoittaja:

Kävin viime keskiviikkona konsertoimassa Järvenpää-talossa (joka sijaitsee ymmärtääkseni jossain Järvenpään liepeillä). Ennen esitystä olin yhtyeeni kanssa salissa suorittamassa soundcheckiä. Kun palasin sen jälkeen takahuoneeseen, en enää löytänyt puhelintani. Se oli aikaisemmin ollut takahuoneen sohvalla takkini taskussa, mutta juuri ennen soundcheckin alkua olin kaivanut sen esiin äitini soitettua. Hänen kanssaan käymäni lyhyen puhelun jälkeen olin laskenut luurin pöydälle ja lähtenyt salin puolelle hommiin.

Nyt nokialaista ei näkynyt missään.

Saara lohdutti, että kun kyseessä oli Anssi Kela, niin puhelin löytyisi varmasti hetken päästä jostain todella omituisesta paikasta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Pyysin monitorimiksaaja Teroa soittamaan numerooni. Hänen puhelimensa hälytti, mutta tuttu soittoääni ei kiirinyt miltään suunnalta.

Pengottuani kaikki paikat mainitsin lopulta asiasta Järvenpää-talon henkilökunnalle. Sain kuulla, että takahuoneessa oli valvontakamera: jos talon käytävillä oli haahuillut kutsumattomia vieraita, niin heistä olisi pitänyt jäädä tallenne talon turvajärjestelmän kovalevylle. Asiaa ryhdyttiin viipymättä tutkimaan.

Hetkeä ennen keikan alkua sain epäilyksilleni vahvistuksen: valvontakameran kuvassa näkyi selvästi miten klo 17.21 takahuoneeseen hiippaili kaksi n. 12-14-vuotiasta poikaa. He sieppasivat pöydällä olleen puhelimeni ja pinkaisivat saman tien ulos.

Takahuoneenhan piti olla turvallista, lukittua tilaa. Miten tässä nyt näin pääsi käymään?

Ei olisikaan käynyt ilman tupakkalakia. Sisätilojen savuttomuus nimittäin ajoi orkesterini tupakkamiehet (ja -naisen) ramppaamaan toistuvasti ulkosalle mahtavan harrastuksensa pariin. Nikotiinilla käydessään he olivat potkaisseet takahuoneeseen johtavan ulko-oven väliin metallikalikan taatakseen itselleen pääsyn takaisin sisätiloihin. Jossain vaiheessa joku kessuttelijoista oli nähtävästi sisään palatessaan unohtanut kalikan oven rakoon – näin Järvenpää-taloon pääsi soluttautumaan rikollista ainesta.

Kaikkien muidenkin puhelimet olivat takahuoneessa, kuten myös laukut, lompakot ja yksi tietokonekin. Minun luurini oli kuitenkin ainoana pöydällä, näkyvästi tarjolla. Siihen pitkien kynsien oli mukava tarttua.

Itse fyysisen puhelimen menettäminen ei itse asiassa edes harmittanut kovinkaan paljoa – oikeastaan olin jo pidemmän aikaa toivonutkin, että nokialainen menisi esimerkiksi juuri sen verran epäkuntoon, että saisin vihdoinkin puhtaalla omatunnolla hankkia iPhonen. Minä ja Nokia N95 emme nimittäin koskaan tulleet juttuun erityisen hyvin: kahteen suuntaan liukuvan kannen epäkelpo ergonomia kirvoitti huuliltani kirosanoja päivittäin. Tavallaan olin tyytyväinenkin päästyäni eroon mokomasta rakkineesta.

Masentavaksi tämän pienen näpistyksen teki kuitenkin se, että menetin sen myötä muistiinpanoni lähes vuoden ajalta. Olin tallettanut puhelimen muistiin suuren määrän ideoita tuleviin biiseihin: rämpytellyt kitaraa, hyräillyt melodioita ja kirjannut aihioita teksteihin. Typeryyspäissäni en tietenkään ollut tehnyt mistään varmuuskopioita – kymmeniä biisinsiemeniä lähti näin ollen esipuberteettikonnan matkaan.

Nuo ovatkin sellaisia juttuja, joiden hintaa ei voi mitata rahassa. Nuijintahan tässä on se, että varkaalle niillä ei tietenkään ole minkäänlaista arvoa.

Olen tapauksen jälkeen yrittänyt punnertaa muististani noita menetettyjä ideoita, mutta enhän minä mitään muista. Miten voisinkaan, kun en tunnetusti muista valmiitakaan kappaleitani.

Tällainen matkapuhelinvarkaus ei liene niitä rikoksia, joiden selviämisennuste olisi kovinkaan hyvä. Tein luonnollisesti rikosilmoituksen, mutta jotenkin en silti usko, että Järvenpään poliisin parhaat voimat olisi valjastettu työskentelemään kolmessa vuorossa juuri tämän tapauksen kimpussa. Pientä toivoa antaa kuitenkin se, että varkaudesta on kelpo todistusaineistoa: tekijät näkyvät selvästi turvakameran kuvassa ja ovat hyvin tunnistettavissa. Tarkoituksenani olikin julkistaa kyseistä kuvamateriaalia tällä paikalla, mutta harmikseni se ei olekaan mahdollista: tallenne on luovutettu lain pitkän kouran käyttöön.

Jos nyt joku tapaukseen osallistunut tai siitä jotain tietävä nousevan polven edustaja sattuu lukemaan tämän kirjoituksen, niin haluaisin lausua seuraavaa: toisille kuuluvien tavaroiden ottamisessa ei ole mitään siistiä. Uusia puhelimia saa toki kaupasta, mutta sen muistiin talletettuja asioita ei. Juuri niiden menettäminen onkin aiheuttanut minulle paljon mielipahaa. Olin ollut innoissani kaikista uusista biisi-ideoistani – nyt niitä ei enää ole. Lisäksi puhelimessa oli paljon henkilökohtaisia asioita, jotka haluaisin takaisin.

Toivonkin, että Järvenpään suunnalla joku tuntisi piston sydämessään ja kävisi palauttamassa puhelimen, esimerkiksi Järvenpää-talon henkilökunnalle. Katsoisin tämän jälkeen asian olevan loppuunkäsitelty enkä esittäisi rangaistusvaatimuksia.

Jos tällaista pistoa sydämessä ei kuitenkaan tunnu, niin silloinhan peli on jo menetetty. Siinä tapauksessa voin vain toivottaa onnea valitulla tiellä.

♠    ♠    ♠

Lisättäköön vielä, etten suinkaan osoita syyttävää sormeani bändini jäsenten suuntaan. Tupakalla kävi myös muita ihmisiä – taisinpa itsekin käväistä kertaalleen ulkosalla. Joku unohti oven auki, mutta ainoa syyllinen puhelinvarkauteen on kuitenkin se räkänokka, joka poimi toiselle kuuluvan tavaran omaan taskuunsa.

Kommentit

  1. On muuten ihmeellinen paikka tuo Järvenpää -talo. Olin joskus roudaamassa soittokuntaa, jolloin tuolta hävisi 3000 euron arvoinen lyömäsoitin (en muista soittimen nimeä, joku harvinaisempi). Etsinnöistä huolimatta kyseistä soitinta ei löytynyt mistään eikä kaiketi sitä koskaan löytynytkään. Lisäksi äänimies haiskahti viinalta.. kummallista porukkaa siellä suunnalla.
    Toivon hartaasti, että pojat ymmärtäisivät palauttaa kännykän.
    Ehkäpä he ajattelivat, ettei kännykän varastaminen ole suuri rikos kun yleensä ihmiset vain käyttävät puhelinta rupatteluun. Tässä tapauksessa vahinko on kuitenkin huomattavasti suurempi! Ilmeisesti kasvatuksessa on mennyt jossain vaiheessa pahasti jotain pieleen!!
    Elämme epäilyttäviä aikoja.

  2. Onhan tuo aivan järkyttömän huonoa tuuria. Toivottavasti pojilla on kuitenkin vielä kännykkä tallessa ja äänitteet ym. matskut on tallella.

    Sanattomaksi vetää nykynuoriso. Ei voi muuta sanoa.

  3. Auts. Minulle kävi vähä samallailla, olin nauhoitellut paria uutta biisiä puhelimen muistiin. Sitten siihen ilmaantui joku valikko vika ja piti viedä huoltoon siellä tietysti kaikki tiedot hävis puhelimen muistista. Muistikortin otin tietysti talteen ja muistelin että biisit ovat siinä…

    Mutta tämä ei ole kyllä verrattavissa sinun menetyksiisi. Omaksi iloksi biisejä teen ja ei niillä rahaa ansaita, toisin kuin sinä. Mutta silti tuo on laittanut miettimään aina, että muistaa varmuuskopioida tai jotenkin saada asiat muistiin kahteen paikkaan, vaikka sitten ihan vaan paperille, jos ei muuten.

  4. Onni onnettomuudessa, ettei pöydällä sattunut olemaan vaikkapa se tietokone tai Gretsch! Varmaankin syylliset selviäisi aika nopsaan kuvasta, jos se on selkeä, menisi vaan näyttämään Järvenpää-talon liepeillä notkuvalle nuorisolle, niin voisi alkaa nimiä löytymään. Tai paikalliseen kouluun, opettajat tuntee aika paljon naamoja. Järvenpäässä naskalit varmaan asustaa, kukaan ulkopaikkakuntalainen tuskin lähtee asiakseen Järvenpäähän maleksimaan auki jääneiden ovien toivossa.

  5. Joo tosiaan kannattaa kysellä kouluista yms. ja laittaa vaikka valvontakameran kuva ilmoitustaululle. Ehkäpä pieni palkkiokin olisi paikallaan vihjeistä!
    Toisaalta ajattelin myös että ehkäpä nämä nuoret ovat aloittelevia muusikoita eivätkä keksineet uusia biisejä 🙂 no joo, tuskin. Muusikoiden moraali on mielestäni yleisesti keskivertoa korkeammalla tasolla!

  6. Voi kökkö, onpa ikävä juttu! Kyllä on huonosti kasvatettuja poikia, ei voi muuta sanoa! Eivät varmaan koskaan tajua, mikä arvo tuolla puhelimella sinulle oli! Aika höhlää muuten, että vain sen ihmisen tavaraa varastettiin, joka ei siellä tupakalla käynyt. Mutta näinhän se yleensä täällä menee..

    Minulla oli kerran erikosen hyvätapaisia rosvoja. Minun vanhaan Mazdaani (jonka ovi aukesi lähes fillarinkin avaimella) oli murtauduttu yön aikana, mutta mitään ei oltu viety, kun ei ollut mitään vietävää. Hanskalokerot jne.kuitenkin oli pengottu ja myllätty pitkin autoa. Kaikista huvittavinta oli se, että rosvot olivat laittaneet ovet takaisin lukkoon lähtiessään. Että vähän ristiriitaista käytöstä näiltä rosvoilta.

    Taidan olla vanhaksi tulossa, kun tuntuu, että kyllä tämä nykymaailma on ihan päälaellaan..mikään ei ole niin kuin ennen, silloin joskus ”vanhoina hyvinä aikoina”.

  7. Eiköhän kyseinen tempaus kirvoita sen tekijöiltä jonkin sortin kommenttia seuraavana koulupäivänä koulussa kavereilleen.. Tää on aivan törkiää kajota toisen omaan ”muistiin”.

    Nokianha pitäs kehittää tästä viisaana sellainen turvapatentti ratkaisu, jonka voro voi laukasta kapulaa pölliessään. Painat vaan nappia ja puhelimessa oleva data sylkiintyy ulos erilliselle asemalle, jonka voi sitten ”hyvällä” omallatunnolla jättää varkauden uhrille kerättäväksi.

    Muistan muute erään tapauksen missä Nightwish rumpalilta oli pöllitty pellejä ja rumpuosia.. huomattiin serkun kanssa huuto.netis heti seuraavana päivänä ilmoitus missä myytiin juuri samaisia osia ja vielä lähipaikkakunnalta siitä varkauspaikan vierestä. Tietenkin tuosta vinkkiä laitettiin etiä päin. Olihan se tyhmää varkaalta. Epäiltymittaris paino vielä seki että kamat oli pilkka hintaan myynnissä ja kauppa sulkeutuisi parissa päivässä. Mikä on aika outoa sinänsä arvokkaan tavaran kauppaamisessa.

    Mutta toivottavasti tekijät saadaan vastuuseen ja luuri muistoineen/tietoineen ja äänineen löytää takaisin omistajalleen.

  8. Nyt pikkupojat varastavat Anssin hienot biisi-ideat ja lyövät rahoiksi.

  9. Voihan rosmot!!!! 🙁
    onpahan pojat päässeet ainakin nyt lehteenkin, jospa tuo auttaisi puhelimen palautumisessa.
    On kyllä tosiaan maailmanmeno päälaellaan nykyään.
    Millään mikä ei ole omaa ei ole mitään väliä. Kaikki on sallittua ja tehty vaan tuhottavaksi. 🙁
    Omassa lapsuudessa/nuoruudessa oli kyllä aika kesy meininki, onneksi.
    Toivotaan nyt parasta että pojat olisivat edes niin viisaita että palauttaisivat puhelimen ja ottaisivat tempustaan opikseen..

  10. Voi harmien harmi! 🙁 Olen erittäin surullinen ja vihainen puolestasi. Voin kuvitella juuri tuon ikäluokan pojat… Pidän silmät tarkkana, jos näen missään nettihuutokaupassa tai vastaavassa Järvenpäässä myynnissä olevan Nokia N95-puhelimen. Ilmoittelen siitä.

  11. Hei!

    Kävin katsomassa nuorison suosimassa IRC-galleriasta Nokia N95-yhteisöön kuuluvia alle 15-vuotiaita miespuolisia henkilöitä.
    Tässä satoa:

    http://irc-galleria.net/user/%7CJere-P%7C/picture/107329428
    http://irc-galleria.net/user/jyri95
    http://irc-galleria.net/user/Dr_Cellphone
    http://irc-galleria.net/user/–perkl–
    http://irc-galleria.net/user/Eerops [Vantaa]
    http://irc-galleria.net/user/%5E%5Eile%5E%5E [Kerava]
    http://irc-galleria.net/user/Antsha/picture/110110978 [Hämeenlinna]

    ”Järvenpää”-yhteisöstä löytyi myös useita kuvaukseesi sopivia.
    Tilanne on minulle erittäin tuttu. Kaikki toissa kesänä äänittämäni sävellykset hävisivät -omasta tyhmyydestäni. Kun syy ei ole itse aiheutettu nousee vitutus varmasti potenssiin kymmenen..

  12. Oliko Anssilla alastonkuvia kännykässä?

    Pirjo

  13. Mä en ole kyllä ikinä ymmärtänyt mitä iloa toisten tavaroiden pöllimisestä saa. Se kuitenkin aiheuttaa aina toiselle vähintää mielipahaa ja kuten tästäkin tapauksesta näkee,niin itselle tavallisen näköinen esine voi olla toiselle korvaamattoman tärkeä joko rahallisesti tai sitten muistojen takia.
    Tässä vaiheessa olisi tietysti hyvä ruveta saarnaamaan kuinka huonosti vanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet, jos edes normaalit moraalisäännöt eivät ole tuttuja. Mutta voihan se olla että opetukset eivät vaan ole uponneet näiden nuorten kalloon.

  14. Olli P.: Aika järkyttävää kyllä, että Nightwish-rumpalin pellet varastettiin.

    Ei pellejä saisi kohdella huonosti, hauskoja ovat.

  15. läski: Kyl niit pellejä saa aika suolaseen hintaan osteltua pitkin suomea hyvin varustetuista kaupoista. :p

  16. Pojat veivät puhelimen ja siinä sivussa sisällön. Yhtä hyvin kännykkä olisi voinut räjähtää, pudota järveen tai jäädä jyrsimen alle. Oleellista on se, ettei selusta ollut turvattu varmuuskopioilla. Toisin sanoen tilanteessasi syyttäisin lähinnä itseäni. Siitä huolimatta toivon, että saat kännykän sisältöineen takaisin. Jos et saa, niin kyllä sä ilman sitäkin pärjäät. Tsemppiä.

  17. Antakaapa pojat se känny takaisin!

    Tai teidät teurastetaan ”ruotsinlautalla”!

    Pirjo

  18. Hui kauheeta, ei kai nyt sentään..Pahalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi, ainakin luulen niin! 🙂

  19. Juu, pahalla ei mitään hyvää saa aikaan…

    Tulipahan siirrettyä kaikki kännykässä olevat kuvat koneelle, eihän niistä nuorimmaisteni ensirääkäisyistä kukaan muu nautintoa saisikaan, mulle ne vaan ovat hyvinkin arvokkaita <3

    Tosi harmillinen koko juttu =(

  20. kyllä taas ssaa hävetä järvenpääläisiä, ihan näin järvenpääläisenäkin. tosin onhan muissakin kaupungeissa samanlaisia ihmisiä, mutta kuitenkin.

    harmittaa kyllä puolestasi. toivottavasti puhelin löytyy, pidän peukkuja!

  21. Ensinnäkin minä äitinä olen erittäin pahoillani ja häpeissäni poikani ja hänen ystäviensä teosta varastaa puhelimesi…
    En oikein löydä sanoja, joilla kuvata tätä häpeää!
    Heidän sinulle aiheuttama mielipaha on varmasti valtava ja pyydän koko sydämestäni anteeksi poikani puolesta.

    Puhelimesi on Järvenpään poliisilaitoksella ja toivon, että siellä on myös kaikki tieto tallella!

    Pojat saavat tästä kyllä vaikka alaikäisiä ovatkin asianmukaiset seuraukset ja he varmasti joutuvat asian käsittelemään alusta loppuun saakka vanhempiensa ja muiden tahojen kanssa.

    Anteeksi, anteeksi ja vielä kerran anteeksi!

    Kaikkea hyvää sinulle ja rauhallista Joulunaikaa <3

  22. Hurraa! Nyt sitten niitä biisi-ideoita vaan sieltä puhelimesta ihmisten iloksi, jos ja kun toivon mukaan ovat tallella!

  23. Tästähän saattaa sukeutua vielä aivan klassinen joulutarina onnelliseslla lopulla. Hyvä niin.

  24. Onko totta? Jos on niin jippii!! Asioilla on yleensä tapana järjestyä lopulta kuitenkin! Voi vitsi, itsellekin tuli ihan hyvä mieli tästä! 🙂

  25. Nyt vasta luin koko ketjun, kun minulla oli päällimmäinen ja kiireisin asia päästä pyytämään Anssi Kelalta anteeksi…

    Teille jotka luulette, ettei tätä nuorisokriminaalia joka puhelimen varasti olisi kasvatettu ja kerrottu pienestä pitäen ettei toisen omaa saa ottaa ja mitä kaikkea siitä seuraa ja voi seurata…olette totaalisen väärässä =(

    Oppi vaan ei ole mennyt perille ei vanhempien eikä kenenkään muunkaan toimesta….kyllä kaikki rikoksentekijät näpistelijöistä murhamiehiin ovat jonkun lapsia…ja vaikka miten hyvin lastasi yrittäisit kasvattaa, niin kyllä tällainen voi osua omalle kohdallesikin.
    Mitään teurastusjuttuja tai muita vastaavia uhkailuita en minä kuitenkaan hyväksy lapsestani täällä kirjoitettavan.

    Toivon tosiaan, että pojat eivät ole Anssin puhelimen muistia tyhjentäneet…ainakin englanninkielentaito on pojilla niin pohjalukemissa, etteivät oikein osanneet puhelinta käyttääkään 😉

  26. Mitenkä asia selvisi? Miten lapsen äiti havaitsi varastetun puhelimen?

  27. Tekijöitä oli useampi, joten asia selvisi poliisin hallussa olevan valvontakamera-tallenteen avulla.

  28. Mahtavia uutisia näin illan päätteeksi! Poliisi ei ole vielä ollut minuun yhteydessä, mutta vaikuttaisi siltä, että luuri saadaan sittenkin oikealle omistajalleen. Tämä pelasti päiväni – kunhan saan puhelimeni, niin voinkin käydä taas hyvin mielin kohti uusia biisejä.

    Ehkäpä maailmassa on ihmiskunnan suhteen vielä hiukan toivoa. Uskon, että tällainen kokemus on omiaan antamaan pojille ajattelemisen aihetta sen suhteen, miten haluavat elämänsä käyttää. Toivottavasti prosessi opettaa myös jotain toisten ihmisten kunnioittamisesta – metsällä kun on tapana vastata niin kuin sinne huutaa. Olkoon tämä hetki siis tienristeys, jolta pojat kääntyvät oikeaan suuntaan ja alkavat kasvaa miehiksi.

    Kunhan saan puhelimeni ehjänä takaisin, niin minulla ei ole sen jälkeen mitään syytä kantaa kaunaa. Äidin anteeksipyynnön hyväksyn ja toivotan koko porukalle hyvää jatkoa ja rauhallista joulua.

  29. Jokin tässä häiritsee kokoajan…kannattaa iloita vasta sitten kun/jos puhelin on saatu takaisin. Internet on aina internet ja monet voi kirjoitella sinne mitä tahansa. En toki väitä etteikö tämä puhelimen ihmepelastuminen voisi olla totta, mutta aina kannattaa varautua…toivotaan parasta!

  30. Järvenpään poliisista soitettiin juuri: puhelin on tosiaan noudettavissa heiltä.

    Lämpimät kiitokseni kaikille, jotka toimivat tämän rötöksen selvittämiseksi!

  31. No sehän on sitten ihan huippu homma! Onneksi olkoon Anssille:)

  32. miksei viimeisintä saa kommentoida?

    miksi toit äänesi esille?

    älä ala sensuroida…

  33. se vielä että syy mikei parisuhteet toimi on se että seksi ei luista.

    pitää käyttää luiston mahdollistajaa.

    intohimo katoaa kun rakastuu uuteen.

    anssillekin kävi näin jolloin seiska uutisoi.

    ihastus = intohimo = eritteiden vaihto (sandra bullock in judge red)

    I AM THE LAW!

  34. Taisi olla kuitenkin Demolition Man. Laaturainaa joka tapauksessa.

  35. Olipas hieno juttu tuo puhelimen löytyminen ja pojan äidille terveisiä, että oli hyvin aikuismaista, että tulit kirjoittamaan tänne, itsekin jo kuudetta teiniä luotsaan läpi nuoruuden hörhöilyjen =)
    Nimettömälle, että joskus elämä vaan vie, aina ei kumppanissa ole mitään vikaa, mutta se ei vaan ole itselle sopiva ja se tärkein, että kukaan ei ikinä voi tietää toisen parin asioista oikeastaan yhtään mitään.

  36. Aivan loistavaa, että saat puhelimesi takaisin! Toivottavasti myös kaikki tiedot on tallella ja puhelin on ehjänä! On tässä maailmassa sittenkin näköjään jotain tolkkua, vaikka useimmiten kyllä tuntuu, että täällä kaikki on ihan huiskinhaiskin ja oma elämäkin ihan vinksinvonksin. Ihanaa saada kuulla joskus jotain positiivistakin!

    Nimettömälle minäkin haluaisin sen verran sanoa, että eipä nuo asiat meille mitenkään kuulu, eikä tosiaankaan voida tietää toisten ihmisten elämästä yhtään mitään. Minä henkilökohtaisesti boikotoin tänään iltapäivälehtien ostamista, lehti oli jo kädessä, mutta kun huomasin sen lööpin, sujautin lehden takaisin telineeseen. Minua ainakin ihan yököttää nämä juorulehtien ”totuudet”! Anssille kyllä hatun nosto tuosta tämänpäiväisestä kirjoituksestasi! Ollappa meillä kaikilla noin ihana ystävä kuin sinä näemmä olet näille kahdelle ystävällesi!

    Asiasta kuuseen..Tuleeko muuten Levin keikasta minkäänmoista keikkaraporttia tms.? Olisi niin kiva saada jotain lukea pohjoisenkin meiningeistä! 🙂

  37. Episodi pisti varmaan Anssin miettimiään varmuuskopioiden ottamista. Eräs kaverini pisti linkin tällaiseen palveluun, jolla tiedostoja voi helposti tallettaa nettipalvelimelle tietokoneista ja puhelimista. Otin jo itse käyttöön tuon. Tallennustilaa on alussa 2GB ilmaiseksi. Tuon kautta voi myös helposti jakaa tiedostoja kavereiden kesken.

    https://www.dropbox.com/

  38. Juhan af Grann oli ainakin kerran katsomassa Anssin keikkaa Espoon Tapiola Gardenissa.

    Juhan af Grann on nähnyt ufon, mutta minäpä olen nähnyt Juhan af Grannin!

  39. Maailma on sittenkin ainakin joskus ihmeitä täynnä – vaikka niihin ei aina uskoisikaan. Todella mahtavaa, että puhelinasia selvisi ja että sait Anssi luurisi takaisin. Varmaan kerkesi harmittaa ennen jutun ratkeamista aika lailla=( Rohkeaa oli mielestäni myös pojan äidiltä kirjoittaa tänne avoimesti oman poikansa töppäyksestä. Kaikki eivät varmasti olisi rohjenneet kirjoittaa. Olen sitä mieltä, että tiettyyn rajaan asti vanhemmat ovat vastuussa lastensa tekemisistä, mutta kaikkea ei voi vanhempien piikkiin laittaa. Sitä paitsi, uutisissakin oli eräänä päivänä, että nykyaikana suurin osa kamalista rikoksista on ns. ”tavallisten” perheiden lasten tekemiä.

    Toivottavasti Anssi ensimmäinen tekosi, kun sait puhelimesi takaisin, oli varmuuskopion ottaminen! Uusimmat puhelimet saa helposti USB-kaapelilla tietokoneeseen kiinni, ja sinne on helppo siirtää koko puhelimen sisältö. Itse tein ko. toimenpiteen hiljattain, kun totesin, että mulla ei ole ihmisten osoitteita enää missään muualla kuin puhelimessa. Olisi aika kamalaa, jos hukkaisin sen tai se menisi rikki ja kaikki yhteystietoni katoaisivat.

    Et siis päässytkään puhelimestasi eroon.. Nyt Anssin pitää keksiä uusi tekosyy iPhonen ostamiselle 🙂

  40. Tämä on oikeasti hyvä blogi. Youtubessa kävi Kelailemassakin. Nyt vaan pitää päästä enää kuuntelemaan livenä.

  41. ONPA HIENO JUTTU TUO PUHELIMEN PALAUTUMINEN!!! 🙂

  42. Mahtavaa.

    Vai liekö suunniteltu juttu -> ylitti uutiskynnyksen -> lisää levymyyntiä 🙂

  43. Kävin tänään hakemassa puhelimen poliisilta. Ajoin junalla Järvenpäähän, etsin jonkin aikaa poliisiasemaa, lopulta löysin sen ja sain vastaanotosta tutulta näyttävän luurin.

    Kiiruhdin takaisin junalle. Paluumatkalla kytkin puhelimeen virrat. Toivoin hartaasti, että siihen taltioitu sisältö olisi tallella. Tunsin innostusta valmistautuessani tapaamaan jälleen kadonneet biisi-ideani.

    Saamani puhelin ei kuitenkaan ollut minun.

  44. Komento takaisin. Tutkin saamani puhelimen huolellisesti – se on sittenkin minun. Muisti on pyyhitty täysin tyhjäksi, mitään ei ole jäljellä. Numerot, viestit, kuvat, videot, muistiinpanot – kaikki on poissa.

    Luulin aluksi, ettei puhelin voisi olla minun, sillä sen muistissa on muutamia kuvia ja viestejä, joiden oletin olevan ajalta ennen varkautta. Muistin itse kuitenkin varkauspäivän väärin: kyseiset kuvat ja viestit ovatkin varkautta seuraavalta päivältä.

    Ensin en löytänyt puhelimesta minkäänlaista viittausta siihen, että se olisi joskus voinut olla minun. Sitten kuitenkin kytkin luurin bluetoothin päälle ja katsoin, mihin laitteisiin puhelin on ollut yhteydessä. Listalta löytyi minun kannettava tietokoneeni sekä parin kaverini kännykät. Se on siis sittenkin minun.

    Olen tällä hetkellä hyvin, HYVIN vittuuntunut. Sain takaisin puhelimeni, mutta en sitä mikä siinä oli oikeasti tärkeää.

    Olisi saanut jäädä löytymättä, sekin olisi risonut vähemmän kuin tämä.

  45. Paska homma. Voi olla kuitenkin, että puhelimesta saataisiin vielä jotakin pelastettua. Esim. vaikka tietokoneen kovalevy puhdistetaan, niin normaalisti tiedot jäävät sinne edelleen kunnes ylikirjoitetaan. Jos puhelimen muistissa olleiden asioiden arvo on oikeasti korvaamaton, niin kannattaisi ehkä kysyä apua joltain tiedon palauttamiseen erikoistuneelta firmalta. Ja ennen sitä puhelinta ei kannata käyttää tai ainakaan tallettaa mitään uutta sinne.

  46. Blääh, voi kökkö! Onpa tosi harmillista! Kyllä sapettaa sinun puolestasi!!

  47. Tuosta esimerkkinä linkittämästäni Datapreystä oli osalla vähän heikkoja kokemuksia, mutta tuo Ibas pitäisi olla pätevä. Pidetään peukkuja, että tärkeimmät tiedot löytyisivät.

  48. Tämänpäiväisessä 11.12. Keski-Uusimaassa on juttu Anssin kännykän anastaneen pojan äidin anteeksipyynnöstä. Juttu on tehty arvatenkin tässä blogissa olleen äidin kirjoituksen perusteella, koska teksti noudattaa blogin tekstejä sanasta sanaan.

    ”Anssi Kelan kännykän varastaneen pojan äiti pyysi anteeksi”

  49. Saahan murhatutkimuksissaki asiantuntijat puhelimesta irti jo kertaalleen pyyhityn viestin (en tarkota CSI:tä:D mut se nuorisomurha ruotsissaki. Miten voi joku lapsi olla noin …..!!!!!!!!!!!!!!!!!! jos ois mun muksu nii sais kyl aikamoiset kotiarestit, ottaisin sen puhelimen pois pitkiks ajoiks jahuhheijaaaaaaaaaa ,
    voimia biisien tekoo 🙂

  50. Teleurkinta etenee. Tähän mennessä puhelimesta on saatu päivänvaloon poispyyhittyä kuvamateriaalia, muttei harmillisesti mitään sellaista mikä liittyisi kadonneisiin biisi-ideoihin. Pelastetut videot (jotka sisälsivät säveliä) eivät suostu pyörimään, eikä vanhoja tekstiviestejä (joissa oli sanoja) ole saatu kaivettua luurin uumenista.

Roskapostin vuoksi vanhoista artikkeleista on kommentointi suljettu automaattisesti.