Pekka ja Susi

Ennen soolouraansa Anssi soitti bassoa, lauloi ja kirjoitti biisejä Pekka ja Susi -yhtyeessä. Bändiin kuuluivat Anssin lisäksi Antti Nieminen (kosketinsoittimet), Petri Prauda (kitara), Ville Kela (rummut) ja Zarkus Poussa (taustalaulu, perkussiot). Tämä on Pekan ja Suden tarina lyhyessä muodossa.

♠    ♠    ♠

Se alkoi Yhdeksännellä Hetkellä…

Vuonna 1986 Anssi koulukavereineen perustaa bändin nimeltään Yhdeksäs Hetki ja pojat opettelevat soittamaan instrumenttejaan tulkitsemalla mm. Kissin biisejä. Anssi toimii yhtyeen basistina. Ensimmäinen keikka soitetaan näiden 15-16-vuotiaitten toimesta Nummelan seurakuntakeskuksessa 25.10.1986 ja laulajana vierailee Mikko Kuustonen.

Seuraavana vuonna Anssi on jo yhtyeensä toinen biisintekijä. Musiikkityyli on aluksi kitarapoppia ja sanoituksissa julistetaan kristillistä sanomaa. Biisintekotaito kehittyy soittotaidon myötä. Keikoilla käydään erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa ja vapaa-aikana treenataan tunnollisesti. Musiikkityyli muovautuu esiintymisasuiksi hankittujen Anthrax-paitojen myötä raskaammaksi ja siitä tulee jonkinlainen hardrockin ja speed metalin risteytys.

Kesällä 1989 bändi tekee 8-raitastudiossa omakustannekasetin nimeltään Kasetti, jota saadaan kaupiteltua melkein kolmesataa kappaletta, lähinnä Vihdissä. Raskaaseen musiikki-ilmaisuun haetaan vaikutteita mm. funkista ja rapista. Tulos on hämmentävä.

Keväällä 1991 bändissä tapahtuu miehistönvaihdoksia ja Anssi ottaa hoitaakseen laulajan tehtävät siihen asti kunnes löydetään uusi laulaja. Rumpuja tulee soittamaan Anssin 16-vuotias pikkuveli Ville. Bändin alkuperäisjäsenistä mukana ovat Antti K. J. Nieminen ja Petri Prauda. Anssi ja Ville hiovat tekniikoitaan Oulunkylän Pop-Jazz-opistossa, ja muutenkin ollaan musiikillisesti täysin hukassa.

Pekka ja Susi pääsee menestyksen makuun

Vuonna 1993 bändi päättää vaihtaa nimeä. Lukuisista vaihtoehdoista päädytään nimeen Pekka ja Susi. Bändiin värvätään uusi taustalaulaja-perkussionisti Markus ”Zarkus” Poussa. Uudessa bändissä Anssi on pääasiallinen biisinkirjoittaja ja sanoitukset ovat maanläheisempiä ja meno rauhallisempaa kuin hurjina nuoruusvuosina. Ohjelmistoon otetaan mm. sellaisia teoksia kuin Karhun elämää, Talo ja Satumaa.

Pekka ja Susi osallistuu valtakunnalliseen Nuorison taidetapahtumaan ja saavuttaa menestystä. Bändiä kehutaan valmiiksi ja erityiskiitosta saa yhtyeen karismaattinen laulaja-basisti-biisintekijä. Pekka ja Susi lähetetään Suomen edustajaksi Ranskan Niortiin l’Europe d’Art d’Art -festivaalille. Vihdin kunta kustantaa bändille demon 24-raitastudiossa ja se lähetetään Rockin SM-karsintaan.

Ranskassa Pekka ja Susi hurmaa gallialaisia kolmen keikan verran. Viimeisellä keikalla innokas yleisö haluaa kuulla Karhun elämää peräti viisi kertaa ja yrittää laulaakin mukana. Kotipuoleen palattuaan bändi soittaa itsensä Rockin SM-finaaliin. Kaiken kukkuraksi levy-yhtiö BMG on kiinnostunut heidän demostaan.

Tampereen Pakkahuoneella 15.10.1993 järjestetty Rockin SM-finaali on tiukka ja kaikkien yllätykseksi voittajaksi julistetaan Pekka ja Susi. Lavalla nähdään hurmioitunutta voitonriemua. Median edustajat päästetään poikien kimppuun takahuoneessa ja haastateltavat kertovat, että on tärkeää hyödyntää voiton tuoma julkisuus, hankkia keikkoja ja levytyssopimus. He itse kuvailevat musiikkiaan melodiseksi suomenkieliseksi rockiksi vahvalla stemmalaulannalla. Yön pimeinä tunteina hotellissa ihmetellään, onko meistä nyt tulossa rocktähtiä.

Levytyssopimus solmitaan BMG:n kanssa ja alkaa infernaalinen harjoittelu- ja biisinkirjoituskausi. Helmikuussa 1994 Pekka ja Susi pääsee studioon ja äänittää Timo Löyvän johdolla neljä biisiä. Heinäkuussa levytyksiä jatketaan ja albumille valitaan yksitoista musiikkikappaletta. Ensimmäinen single Karhun elämää alkaa soida radioissa. Bändin nimeä kantava albumi julkaistaan suurin juhlallisuuksin 18.10.1994.

Pekka ja Susi joutuu aallonpohjaan

Lupaavasta Karhun elämää ja Aurinkosade-sinkkujen radiosoitosta huolimatta levy ei myy hyvin, se ei nouse edes albumien top40-listalle. Kriitikoilta tulee murska-arvioita. Levy mestataan mm. Soundissa, jossa se saa nolla tähteä viidestä. Biisit on siloiteltu radioystävällisiksi, eikä niissä ole sisällöllisesti paljoakaan annettavaa. Bändiä haukutaan tylsäksi, eikä se täytä rockbändin tunnusmerkkejä. Anssia kuvataan totaalisen persoonattomaksi ja otteissaan väkinäiseksi vokalistiksi. Myöhemmin bändi myöntää itsekin, ettei levy kauheasti rokkaa. Lue bändin kommentit.

Vuosi 1995 menee toipuessa kahdesta edellisestä vuodesta. Anssin on tarkoitus säveltää materiaalia seuraavalle levylle, mutta hommasta ei tunnu tulevan mitään. Keikkayleisö odottaa lähinnä Karhun elämää -hittiä, jonka jälkeen puolet yleisöstä saattaa lähteä kotiin. Pahimmillaan keikalla oli vain yksi yleisön edustaja. Poussa käy oikeissa töissä, eikä häntä näy treeneissä.

Pekka ja Susi nielee karvaan pettymyksen ja jatkaa ahkeraa harjoittelua. Anssi tuo treeneihin uuden biisin, jossa on raskaampaa kitarariffittelyä (Tuulet). Pojat innostuvat. Levy-yhtiön Asko Kallonenkin innostuu ja kehottaa bändiä jatkamaan samaan malliin. Hevihirviöt on herätetty henkiin!

Uusia biisejä kypsytellään keikkatauolla ja maaliskuussa 1996 nelihenkiseksi kutistunut Pekka ja Susi palaa studiolle tuottajanaan Hiili Hiilesmaa. Nauhalle tarttuu Tuulet-biisin lisäksi Tähtilaulu, joka on jonkinlainen yhdistelmä bändin vanhaa ja uutta tyyliä. Vuotta myöhemmin Tähtilaulu julkaistaan singlenä ja siihen kuvataan komea musiikkivideo. Hetken aikaa kaikki näyttää lupaavalta. Mutta vain hetken aikaa. Keikkojakin tehdään vain satunnaisesti. Lue Pekan ja Suden valloitusretkestä Jyrkiin.

Pekka ja Susi alkaa turhautua ja yrittää löytää toimivan musiikkityylin. Anssin ostama 12-kielinen hevibasso joutuu seinälle roikkumaan, sillä musiikki on taas kevenemässä. Näiltä ajoilta on peräisin ensimmäinen versio Harhaa-kappaleesta. Musiikista tulee höyhenenkevyttä ja esikuvina ovat Radiohead ja Portishead. Vuonna 1998 palataan vielä suomirock-juurille Villen alettua tehdä biisejä.

Pekka ja Susi haudataan

Tammikuussa 1999 järjestetään kokoontuminen ja mietitään mihin suuntaan tulisi edetä. Bändin yhteinen aika on ollut viime aikoina vähissä. Jäsenet ehdottavat Pekan ja Suden suunnaksi niinkin yhteneviä musiikkityylejä kuin industriaalimättö ja akustinen folk. Todetaan, että on parasta haudata Pekka ja Susi -niminen bändi.

Kaksi vuotta myöhemmin, tammikuun viimeisenä päivänä 2002, Pekan ja Suden viisi jäsentä kokoontuu jälleen studioon. Anssin soololevy Nummela on myynyt kuusinumeroisia lukuja ja kiinnostus Pekan ja Suden tuotantoa kohtaan on herännyt. Koska vanhoja levyjä on huonosti saatavilla, Pekka ja Susi julkaisee tupla-cd:nä ainoan albuminsa ja bonuslevyllisen harharetkiään vuosien varrelta. Tälle levylle soitetaan kolme biisiä uusina versioina. Kolmentoista vuoden rutiinilla ryhmä kuulostaa ihan Pekalle ja Sudelle ja studiossa on hauskaa. Yhtyeelle on nyt kirjoitettu onnellinen loppu.

Pekan ja Suden biisejä voi kuulla satunnaisesti Anssin keikoilla. Karhun elämää on päässyt useimmin keikkasettiin. Muutamia esityksiä ovat keränneet kappaleet Kuolematon laulaja, Rosa, Tähtilaulu ja Kulkuri.

Lisää asiaa aiheesta Pekka ja Susi löytyy harhaa.comista.

Mari Lehmonen, Harhaa.com

Kommentit

  1. Moikka

    Onko Pekka ja Suden albumia ostettavissa enään miltään taholta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.