03.11.2005 VANTAA, Martinus-sali

Pitkästä aikaa bändin kanssa lavalla. Yli vuoden tauon jälkeen yhtyeen keikkakunto ei ehkä ollut nasevimmillaan. Pientä alkukankeutta oli havaittavissa, mutta jostainhan on aina pakko aloittaa. Uusien kappaleiden kantaesityksiä oli kuulemassa lähes täysi sali.



Antti oli tauon aikana kasvattanut miehekkään parran! ZZ Top -tyyppinen ratkaisu – nostamme hattua!



Kellyn hymyä kyynelten läpi. Erilaisille loukkaantumisille perso rumpali teloi sormensa keikkapäivän aamuna roudatessaan treenikämpällä rumpujaan. Käynti Mehiläisessä poiki vasemman käden etusormeen kolme tikkiä. Tuskat olivat soittaessa kovat, mutta mies osoitti todellista Raatteentien henkeä pitämällä ryhdikkäästi rytmiä yllä.



Myös meikäläistä oli keikan alla hieman tikattu: kaksi päivää ennen esiintymistä selkääni tehtiin pieni operaatio ja jännitin kestäisivätkö ompeleet keikan rasitukset. Jälkeenpäin voitiin kuitenkin todeta entisen miksaajamme Tertun sanoin: nou hätä!



Toinen jännitystä aiheuttanut asia oli Villen otteet kitaran varressa. Harjoituksissa Ville möläytteli kitarastaan lähes enemmän vääriä kuin oikeita ääniä. Keikalla hän kuitenkin kohotti huimasti suoritustasoaan ja keräsikin jälkeenpäin takahuoneessa runsaasti kiitosta. Niinpä nimeänkin Villen tällä keikalla joukkueen parhaaksi pelaajaksi.



Saara soitti tällä kertaa keikan joutumatta kertaakaan tukeutumaan kosketinsoittimiensa käyttöohjekirjoihin. Hyvä suoritus!



Oli hauskaa päästä vihdoinkin soittamaan uusia biisejä. Veikkaisin, että tulemme soittamaan joitakin Martinus-salissa nyt ensimmäisen kerran esitettyjä kappaleita vielä vuosien ajan. Niinpä elättelenkin pientä toivoa siitä, että oppisin vielä jossain vaiheessa niiden soinnut ja sanat.