12.10.2001 KUUSANKOSKI, Sommelo


Erinomainen keikka, yksi parhaista. Kaikki muut ovat tätä mieltä paitsi Saara, jolla ei kuulemma vain ollut fiilistä. Muiden tunnelma oli mitä mainioin ja keikka huipentuu tulkitsemaani erittäin alkukantaiseen rumpusooloon.

Takahuoneessa ihastellaan jälkeenpäin miten hienoa on, että ensialbumiaan lähes satatuhatta myyneellä artistilla voi keikoillaan olla näinkin amatöörimäinen meininki. En esimerkiksi oikein usko Jari Sillanpään soittavan konserteissaan omakätisesti paskoja rumpusooloja. Tai että Kaija Koon keikoilla soiteltaisiin biisien välissä Black Sabbathin riffejä. Toivottavasti meistä ei koskaan tulekaan ammattilaisia!

Monet vain ottavat musiikin niin vakavasti. Kuten se mieshenkilö, joka tulee keikan jälkeen tilittämään minulle ensimmäisenä biisinä esittämäni Murhaballadin kauheutta. Hän oli sanojensa mukaan purskahtanut laulun synkkyyden edessä itkuun ja keikasta nauttiminen oli tämän jälkeen ollut mahdotonta. Hän tivasi minulta millainen ihminen oikein olen kun teen niin kamalia sanoituksia. En oikein saa selitettyä miehelle, ettei se jos biiseissäni tapetaan tee suinkaan minusta tappajaa. Eikä se, että lauluni ovat melankolisia tee minusta alakuloista ihmistä. Yritin kirjoittaa Murhaballadin Johnny Cashin ja Hank Williamsin jalanjäljillä, lajityypin perinteitä kunnioittaen. Muodoltaanhan se on kuin mikä tahansa dekkari: tapahtuu rikos ja seuraa rangaistus. Viihteeksihän se on tarkoitettu; kerrotaanhan nuotiotulillakin kummitusjuttuja ja yömyöhään televisiosta on hienoa katsoa jännittäviä sarjoja. Ei sitä pidä sen vakavammin ottaa eikä minusta sen perusteella kannata vääntää psykoanalyysia…


Rytmiryhmä nujakoimassa


Tästä eteenpäin tulemme keikkaraportoinnin ohella luomaan kriittisen katsauksen keikkapaikkojen takahuoneiden antimiin. Kuvassa näkyvä Kuusankosken pöytä on lajissaan vakuuttava ja toi soittajille hyvän mielen. Arvosana (4-10): 9

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.