25.03.2006 PORI, Yyterin Kylpylähotelli


Pysähdymme menomatkalla pitkästä aikaa Humppilan ”Maailma 24:ssa”. Loistava taukopaikka uupuneen matkalaisen halutessa ravita reissussa rispaantunutta sieluaan suomalaiskansallisella korkeakulttuurilla. Ostoshaaviin onkin vuosien varrella tarttunut täältä kaikkea tarpeellista. Kun minä esimerkiksi vastaanotan kodissani arvokkaita vieraita, kaivan astiakaapista juhlaporsliinit ja Humppilasta ostetun mukin, jonka kyljessä todetaan: ”SHIT HAPPENDS” (kyllä; d:n kanssa). Ville taasen pukeutuu virallisempiin tilaisuuksiin Humppilasta lunastamallaan harmaalla paidalla, jonka miehustaa koristaa näyttävä traktori. Asian varmemmaksi vakuudeksi kuvan alla seisoo ns. isommalla rehtorifontilla: ”TRAKTOR”.

”Maailma 24” ei petä meitä tälläkään kertaa. Halpojen t-paitojen mekka on jälleen lyömätön. Vaatteita pengotaan hyvän aikaa ja huomaan lopulta ostaneeni itselleni paidan, jossa lukee: ”Äiti on nyt vähän väsynyt”. Antti ja Ville sonnustautuvat hieman äkäisempään sanomaan: ”SENTTIKIN LÄHEMMÄS NIIN LÄSÄHTÄÄ!” Paidat jaksavat naurattaa yllättävän pitkään.

Mainittakoon Humppilasta puhuttaessa vielä se, että ruokapaikka ei voi olla ihan huono, mikäli sitä mainostetaan iskulauseella: ”ÄITISIKIN SÖISI TÄÄLLÄ!”

Yyterin kylpylähotelli on merkillinen paikka: keskellä metsää kohoaa kekkoslovakian arkkitehtuurisista ihanteista kumpuava massiivinen kolossi. Kirjoittaudumme sisään. Minulle ja sellitoverilleni Karisalmelle osoitetaan huone hotellin ylimmästä kerroksesta. Astellessamme sen kaarevaa, pitkää, kapeaa ja harvinaisen steriiliä käytävää, kuuluu vain hotellin ilmastoinnin jyrinä. Tunnelma on epätodellinen ja toteamme siirtyneemme suoraan Avaruusseikkailu 2001:een tai Solarikseen. Itse huone tarjoaa positiivisen yllätyksen: tämähän on sviitti! Makuuhuoneen lisäksi löytyy myös suurehko olohuone. Artisteja ei yleensä majoiteta näin leveästi.

Lisää mukavia yllätyksiä seuraa välittömästi: huoneen oveen koputetaan ja järjestäjän edustaja tulee tervehtimään meitä. Ystävällinen naisihminen toivottaa meidät lämpimästi tervetulleeksi ja tiedustelee, onko kaikki hyvin? Kertoo mitä kaikkea hotelli meille tarjoaa ja informoi illan aikatauluista. (Moni lukija saattaa tässä vaiheessa kummastella, että täytyykö sen Anssin tällainenkin pikkuseikka raportoida? Mainitsen asian siksi, että tämä perusasialta tuntuva ele järjestäjän taholta on valitettavasti äärimmäisen harvinainen. Suurin osa keikoista menee ilman, että järjestäjästä tai jonkinlaisesta vastuuhenkilöstä on koko illan aikana minkäänlaista havaintoa – kukaan ei tule esittäytymään saati toivottamaan tervetulleeksi. Menemme vain lavalle sopimuspaperissa mainittuna aikana ihmetellen, että olemmekohan me ylipäätään oikeassa paikassa. Itse keikkaanhan tällä ei ole loppujen lopuksi juuri mitään vaikutusta, mutta onhan näitä hommia kuitenkin hauskempaa tehdä silloin, kun saa tuntea, että meidän olemassaolollamme on oikeasti jotain merkitystä. Piirit ovat kovin pienet ja jutut eri keikkapaikoista ja järjestäjistä liikkuvat nopeasti. Positiiviset kokemukset muistetaan vielä vuosienkin päästä. Esimerkiksi Hotelli Juvan järjestäjän vaimon meille leipomista täytekakuista puhutaan edelleen lämpimästi. Tässä yhteydessä on myös nostettava uudestaan esiin hiljattainen Vaasan keikkamme: Amarillon päällikköhän on suorastaan nero!)

Keikka suoritetaan poikkeuksellisella kokoonpanolla: Saara on asettanut lomamatkan Barcelonaan keikkamatkan Yyteriin edelle. (Sanoisin, että rouvalla on selkeästi väärät prioriteetit ja muutenkin ikävä asenne!) Saaran puuttuessa huomaamme, että hänen kosketinsoittimensa vaikuttavat loppujen lopuksi yllättävänkin paljon yhtyeemme sointiin. Antti paikkaa Saaraa soittamalla joissain biiseissä koskettimia. Minä tartun tällöin bassoon ja havaitsen, että bassottelu ja laulaminen on pitkästä aikaa odottamattoman haastava yhdistelmä. Tulee aika paljon vääriä ääniä… Suoritan välillä ekskursion myös koskettimien pariin ja vielä täydentääkseni värisuoran, esitän encorena Rva Ruususen rumpujen takaa. Kelly kieltäytyy tarjoamastani kitarasta, joten pestaan lavan sivusta Andyn soolokitaristin tehtäviin. Normaalirutiineista poikkeava keikka on hauska ja viihdyn lopulta lavalla suunniteltua pidempään laulattamassa yleisöä Millan tahtiin. Musiikillisesti en kuitenkaan luonnehtisi tätä vajailla sylintereillä ajettua esitystä miksikään varsinaiseksi tähtihetkeksi.

Takahuoneessa riehaannumme tekemään tusseilla toisiimme komeita tatuointeja. Minä hakkaan Villeen koko selän kokoisen kulmamonitorin.