27.04.2002 TAMPERE, Pirkkahalli & TURKU, Club Feenix

Keikkoja on lyhyen ajan sisällä tehty melkoinen määrä ja kaikki alkavat hiljalleen väsyä kiertämiseen. Siksipä meille onkin järjestetty lauantaipäivän ratoksi mieltä virkistävää ohjelmaa: ensin keikka Tampereella ja heti perään toinen Turussa.

Nousemme kukonlaulun aikaan ehtiäksemme sinisellä bussillamme ajoissa päivän ensimmäiselle rastille: Hot Rod & Rock Show –autonäyttelyyn Tampereen Pirkkahallissa. Saavuttuamme pelipaikalle suoritan aluksi haastattelun paikalliseen radioon. Tämän jälkeen siirryn takahuoneeseen kasvattamaan syöpäsoluja perunalastuja nauttimalla ja kilpailemaan rumpaleiden kanssa siitä kuka pystyy pisimpään tasapainottelemaan kiikkerän metallisen vaatenaulakon päällä. (Mitenkään itseäni kehumatta on mainittava, että olen kyseisessä lajissa täysin omaa luokkaani…) Sitten meitä hätyytelläänkin jo lavalle. Sali kuhisee ihmisistä; määrää on vaikea arvioida mutta puhutaan tuhansista katsojista. Keikan alettua osoittautuu nopeasti, että esitystämme kyllä seurataan kohteliaasti, mutta siihen ei osallistuta millään tavoin. Porukka seisoo tumput suorina ja kappaleiden välillä kuuluu hajanaisia taputuksia. Suurin osa yleisöstä on kuitenkin tullut Pirkkahalliin ensisijaisesti katsomaan amerikan autoja ja keikkamme on vain oheistuote. Niinpä esiintymisestämme muodostuu rutiininomainen setin läpisoitto. Kolmisen varttia rehkittyämme kiitämme ja kumarramme. Tämä ei ollut se keikka mitä muistellaan vanhana kiikkustuolissa.

Seuraavaksi minut kiidätetään Mustang –osastolle jakamaan nimmareita. Jono on melkoinen ja raapaisen hieroglyfini muutamaan sataan korttiin. Operaation jälkeen minulle luovutetaan arpa numero 2001, jolla voin onnettaren hymyillessä voittaa itselleni upean, vuoden 1966 Ford Mustangin! Pidetään peukkuja – kyseinen auto sopisi väreiltään melko täydellisesti yhteen vuoden 1957 Gretschini kanssa…

Takaisin bussiin ja tien päälle. Ajamme pikavauhtia Turkuun. Perillä äänimiesten ryhtyessä hommiinsa minä istahdan Villen ja Kellyn kanssa taksiin. Suuntaamme jälleen harrastuksemme pariin eli paikalliselle mikroautoradalle. Meillä käy loistotuuri: GP Kartingissa on poikkeuksellisen hiljaista ja pääsemme lähes tunnin ajan nauttimaan täysin tyhjästä radasta. (Mitenkään itseäni kehumatta on mainittava, että olen kyseisessä lajissa täysin omaa luokkaani…)

Päivän toinen rasti on siis Turku ja Club Feenix. Ennen keikkaa ynnäilemme, että tämä on vuoden sisään jo viides esiintymiseni tässä samassa paikassa! On selvää, että moinen tahti menee jo ylitarjonnan puolelle ja uumoilemme vähäistä menekkiä lippukassalla. Astuessamme lavalle epäilyksemme osoittautuvat todeksi: väkeä on vähänlaisesti. Viime kesänä meillä oli samassa paikassa kahdeksansataa ihmistä – nyt määrä on kutistunut arviolta neljäsosaan. 

Tartumme kuitenkin tukevasti haasteeseen, joka muodostuu siitä, ettei turkulaisille faneille esitettäisi jo viidettä kertaa täysin samaa showta. Muokkaamme esim. Karhun elämää –kappaleesta uudenlaisen, sähköisemmän version. Millasta sen sijaan kuullaan akustinen tulkinta. Esitämme tavoistamme poiketen myös kaksi lainabiisiä: soundcheck–pelleilystä lähteneen Dire Straitsin Money For Nothingin sekä Paul Simonin American Tunen. Suoriudumme kappaleista kohtuullisesti ottaen huomioon, ettemme muista sointuja emmekä sanoja! Keikka on mielestäni hyvä, mutta nyt lienee syytä pistää Club Feenix joksikin aikaa jäähylle…

Ai niin, vielä sulimmat kiitokset turkulaiselle Soitin Laineelle, josta minulle toimitettiin pikavauhtia uusi Whammy –pedaalin muuntaja Pirkkahallin keikalla hajonneen tilalle!