29.03.2002 KAUHAJOKI, Krouvi

Rakas päiväkirja,

Kauhajoen Krouvi on erikoinen keikkapaikka: lava on ravintolan takanurkassa ja suoraan lavan edessä ammottaa muutaman metrin syvyinen monttu, joka toimittaa tanssilattian virkaa. Astuessamme lavalle on Krouvi täynnä ihmisiä. Osa on montussa, osa sen ympärillä, osa lavan sivustalla – ihmisiä on kaikkialla. Lavan edusta on lisäksi täynnä pylväitä ja hiukan kummastuttaa näkeeköhän yleisömme meistä vilaustakaan. Päättelen että jos ei näy, niin ainakin kuuluu, ja alan laulaa Kahta sisarta. 

Hetkeä ennen keikkaa pähkäilimme takahuoneessa tänä iltana soitettavaa settiä. Totesimme, että oikeastaan meidän ei tarvitsisi tehdä lainkaan biisilistoja, ellei kitarateknikkoni Jay tarvitsisi niitä. Hän kun joutuu virittelemään keikan aikana kitaroitani aina seuraavan kappaleen vaatimaan vireeseen ja toimittamaan sitten oikeanlaisen kitaran biisien välissä käteeni. Saamme kuningasajatuksen: antaa Jayn päättää biisijärjestyksestä keikan aikana! Ojentaessaan kitaran käteeni hän voi samalla ilmoittaa mikä kappale seuraavaksi esitetään.

Käytäntö osoittautuu keikan aikana melkoisen ontuvaksi. Heti alkuun Jay tuhlaa lähes kaikki hittibiisit. Meininki on kieltämättä hyvä ja kansa on innoissaan moisesta kimarasta, mutta ounastelen pahinta. Jos keikka alkaa ylimitoitetulla ilotulituksella, niin tunnelma tulee väkisinkin notkahtamaan siinä vaiheessa kun lentävästä lähdöstä johtuen joudumme soittamaan useita uusia ja yleisölle tuntemattomia biisejä perätysten. Setin rakentaminen on strategian luomista – huippukohdat täytyy osata sijoittaa oikein. Nyt käyrän piikki sijoittuu alkuun ja lähtee sen jälkeen tasaiseen laskuun. Ihmiset, jotka keikan alussa ovat loistavasti näpeissämme ja laulavat kappaleita täysin rinnoin, menetetään totaalisesti. Keikan loppupuolella biisien välissä kuuluu enää hyvin vaisuja aplodeja. Hyvä oppitunti ajoituksen merkityksestä! Ehkä niitä biisilistoja sittenkin tarvitaan…

Kaikesta huolimatta keikka on mielestämme loistava. Ville on saanut jostain pöpön mahaansa ja on pahoinvoiva, mutta pystyy kuitenkin suoriutumaan esityksestä kunnialla. Yleisöstä en tiedä, mutta ainakin lavalla on todella hauskaa. Biisit sisältävät runsaasti musiikillista kujeilua ja improvisointia. (Mikä tarkemmin ajatellen saattaa myös olla syy yleisön keskittymiskyvyn herpaantumiseen… Eipä siis vieritetäkään koko syytä Jayn niskoille!) Setissä on myös jälleen uutta verta: esitämme toissapäivänä tekemäni, työnimellä Mies vs. Meri kulkevan kipaleen.

Keikan jälkeen asetumme takahuoneessa puoliympyrään miksaajamme Amen ympärille kuuntelemaan kokeneen äänimiehen muistelmia. Erityisen mehevää kuultavaa on kolme varttia kestänyt tarina Havana Blacksin Neuvostoliiton visiitistä. Tuolloinhan Ame valvoi yhtäjaksoisesti ainakin 60 tuntia.